Sinisiltä puuttuvat kannattajat ja kuntakenttä, mutta ryhmä uhoaa marraskuun käännettä – Tutkija: ”Mistä se nousu tulisi? Minulla ei riitä mielikuvitus”
Kunnanvaltuutettuja on siirtynyt sinisiin 40–50. Perussuomalaisilla heitä on yhä noin 700. Kannattajakortteja puuttuu puolueen perustamiseen vaadituista 5 000:sta enää alle 400.
PERUSSUOMALAISISTA kesällä irronneiden sinisten kohtalonhetket ovat pian käsillä.
Ryhmä on tähän asti edennyt
räpiköiden, mutta puolueeksi rekisteröimisen mukana siniset toivovat saavansa ilmaa siipiensä alle. Sininen tulevaisuus -puolueen on määrä syntyä marraskuuhun mennessä.
Sinisiä edustavat poliitikot panevat nyt toivonsa siihen, että tämän jälkeen heidän riveihinsä tulee enemmän siirtyjiä perussuomalaisista.
TÄLLÄ HETKELLÄ numerot näyttävät sinisille ankeilta.
He uskoivat, että Suomeen mahtuisi uusi, maltillisempi konservatiivipuolue sen jälkeen, kun perussuomalaiset nostivat kesäkuussa puheenjohtajakseen kovista maahanmuuttokannoistaan tunnetun
Jussi Halla-ahon. Sen varaan laskivat poliittisen lähitulevaisuutensa muun muassa eurooppa-, urheilu- ja kulttuuriministeri
Sampo Terho, 40, puolustusministeri
Jussi Niinistö, 46, ja eduskunnan puhemies
Maria Lohela, 39.
Vaikka eduskunnassa perussuomalaisten ryhmä halkesi suunnilleen kahtia, kunnissa suuri enemmistö perussuomalaisten valtuutetuista ei ole Halla-ahon joukoista hievahtanutkaan.
Perussuomalaisista on nyt siirtynyt sinisiin koko maassa kaikkiaan vajaat 50 kunnanvaltuutettua, arvioi sinisten piirijärjestöjen pystyttämisessä puuhamiehenä toiminut kansanedustaja
Matti Torvinen Rovaniemeltä.
Perussuomalaisten puoluesihteerin
Riikka Slunga-Poutsalon mielestä arvio on ylimitoitettu. Halla-aholaisten keskustelupalstalla Hommaforumilla olevassa ketjussa pidetään kirjaa siirtymisestään julkisesti ilmoittaneista: sen laskurin mukaan loikanneita kunnanvaltuutettuja on 40.
Soitto- ja sähköpostikierros perussuomalaisten piirijohtajille tuottaa arvion, että suuressa osassa piireistä siirtymiä on ollut enimmillään muutama.
Kun perussuomalaisia valtuutettuja valittiin valtuustoihin viime kevään vaaleissa yhteensä 769, tästä joukosta 50 valtuutettua olisi noin 6,5 prosenttia.
Myös sinisten mielipidemittauksissa keräämä kannatus on olematonta. HS:n
viime gallupissa sitä sanoi äänestävänsä vain 1,3 prosenttia. Perussuomalaisten kannatus kyselyssä oli 9,2 prosenttia.
TÄMÄN kaiken siniset toivovat muuttuvan, kunhan vain puolue saadaan synnytettyä.
”Monet ovat odottaneet sitä, että puolue rekisteröidään”, sanoo sinisten kansanedustaja ja Tampereen kaupunginvaltuutettu
Tiina Elovaara. Tampereella hän on perussuomalaisten neljän hengen valtuustoryhmästä ainoa, joka on vaihtanut sinisiin.
Sinisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan
Simon Elon mukaan kannattajakortteja on nyt kertynyt yli 4 600. Vain vajaat 400 siis puuttuisi puolueen rekisteröimiseen tarvittavista 5 000 kortista.
Elon mukaan kortit saadaan todennäköisesti kokoon lokakuussa. Tämän jälkeen oikeusministeriön on määrä merkitä puolue puoluerekisteriin.
ALKUPERÄISTEN suunnitelmien mukaan puolue oli tarkoitus saada pystyyn
nopeammin.
Sinisten mukaan kannattajakorttien keräämistä on hidastanut se, että työ aloitettiin pahimpaan loma-aikaan heinäkuussa.
Sinisillä ei liioin ole ollut alussa minkäänlaista organisaatiota, vaan piirijärjestöjä on vasta viime viikkoina saatu urakoitua pystyyn. Nyt paperit on tehty Torvisen mukaan kymmenestä piirijärjestöstä. Hänen johtamalleen Lapin piirijärjestölle on hankittu teltta, ja grillimakkaraakin on tarjoiltu.
”Viikonloppuna menemme Oulun Rotuaarille, tarjoamme kahvia ja kampanisuja sekä keräämme kannattajakortteja.”
KAMPANISUJEN takana sota on kovaa entisten puoluetoverien kesken. Jännitteet olivat ankarat jo ennen puolueen repeytymistä, ja tunteet käyvät edelleen kuumina.
Halla-aho
syytti viime viikonloppuna perussuomalaisten puoluevaltuustossa ”kieroilusta, epärehellisyydestä ja kiusanteosta” sinisten kannattajia, jotka eivät ole eronneet perussuomalaisista.
”Tällä viittaan siihen, että tietyt ihmiset ovat jääneet perussuomalaisten riveihin kärkkymään esimerkiksi ylikunnallisia luottamuspaikkoja ja niitä saatuaan loikanneet toiseen puolueeseen.”
Torvinen vahvisti, että siirtymishaluja sinisiin on hidastanut se, että moni sinisiä kannattavista kuntapoliitikoista on halunnut ensin varmistaa luottamuspaikkansa.
SINISET taas syyttävät perussuomalaisia häirinnästä ja systemaattisista lokakampanjoista, joilla on heidän mukaansa käyty sinisiin siirtyneiden kimppuun. Hommaforumilla seurataan Torvisen mukaan tarkasti sinisiin loikanneita juuri siksi, että solvausviesteille saataisiin kohteita.
”Naisia haukutaan suvakkihuoriksi”, hän antaa esimerkin.
Torvisen mukaan perussuomalaiset ovat videoineet sinisten kannattajakorttien keruutilaisuuksia saadakseen selville, ketkä sinisistä ovat kiinnostuneita.
Perussuomalaisten puoluesihteeri Slunga-Poutsalo naurahtaa syytöksille.
”Kuulostaa vähän yritykseltä sysätä omien toimien epäonnistuminen muiden syyksi”, hän sanoo.
”Emme voi vastata siitä, mitä meidän kannattajamme tekevät, mutta ei meillä puolueena ole mitään intressiä puuttua sinisten toimintaan puoleen eikä toiseen.”
RAJA menee kuitenkin sinisten kannattajakortin täyttämisessä. Halla-aho ilmoitti Facebookissa maanantaina, että sen allekirjoittaminen on peruste perussuomalaisista erottamiselle. Syynä on hänen mukaansa se, että siniset on ”perussuomalaisten vahingoittamiseen pyrkivä projekti”.
”Kannattajakortit ovat julkisia sen jälkeen, kun ne on kerätty ja toimitettu”, hän muistutti.
”Niiden ihmisten, jotka haluavat jatkaa toimimista perussuomalaisissa ja osallistua jatkossa esimerkiksi vaaleihin listoiltamme, on hyvä tiedostaa tämä tosiseikka.”
ELOVAARAN ja Torvisen mukaan perussuomalaisia kohtaan tunnettu pelko on yksi syistä, jotka ovat vähentäneet halua lähteä sinisten matkaan.
”Saan kentältä viestejä, joissa moni sanoo, ettei uskalla yksin siirtyä sinisiin. He pelkäävät, että heitä vastaan hyökätään”, Elovaara sanoo.
”Perussuomalaisissa kaikki eivät ole ihan leppoista porukkaa.”
Torvisen mielestä puolue muodostaisi ”suojakilven”, jonka ansiosta pelko vähenee.
MUTTA riittääkö puoluekaan nostamaan sinisiä siivilleen?
Ei ainakaan perussuomalaisten piirijohtajien arvioiden mukaan.
Halla-aho sanoi viikonloppuna, että perussuomalaisten jäseninä ”roikkuu” edelleen sinisten kannattajia. Moni piirijohtajista ennustaa, että puolueen syntyminen voi saada joitakin perussuomalaisten kuntapoliitikkoja siirtymään sinisiin, mutta suuria liikahduksia he eivät odota.
”Kyllä meilläkin varmasti muutama ihminen odottaa, saavatko he perustettua puolueen. Mutta yhden käden sormilla voi laskea ne, jotka siinäkin tapauksessa lähtevät”, sanoo Pohjois-Pohjanmaan perussuomalaisten piirin puheenjohtaja
Ahti Moilanen.
”Ihmiset ymmärtävät sen todellisuuden, jossa me nyt elämme. Sinisten ja Smp:n aika on mennyt”, uskoo Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtaja
Marko Koskinen.
HYVIN epäileväinen on myös erikoistutkija
Mari K. Niemi Turun yliopistosta.
”Mistä se nousu tulisi? Minulla ei riitä mielikuvitus”, hän toteaa.
Siniset
ei ole onnistunut erottautumaan muista puolueista. Samaan aikaan perussuomalaisten linja on entisestään kirkastunut, kun puolue on päässyt irti hallitusvastuusta: perussuomalaiset on keskittynyt EU-kriittisyyteen ja maahanmuuttovastaisuuteen, jotka selkeästi erottavat sen muista puolueista.
”Siniset vaikuttavat light-versiolta [kevytversiolta], ovat vähän kaikkea vähän vähemmän kuin muut”, Niemi sanoo.
Hänen mukaansa sinisten radikaalin eron tavoitteena oli viedä uskottavuus Halla-aholta. Näin ei kuitenkaan käynyt. Päinvastoin siniset alkavat yhä enemmän näyttää porukalta, joka lähti perussuomalaisista, koska ei hyväksynyt jäsenistön demokraattisesti valitsemaa uutta johtajaa.
”En usko, että he olisivat tehneet tuota manööveriä, jos olisivat tienneet, miten tyhjän päälle he putoavat”, Niemi sanoo.
SINISET itse eivät pessimistejä usko. He korostavat, että uuden puolueen perustaminen on aina vaikeaa ja vie aikaa.
”
Minä olen sitä mieltä, että tämä on edennyt aivan helevetin hyvin”, sanoo kansanedustaja Torvinen.