Englanniksi ilmaisu on:Demokratiasta ja muista sinisten perustamiseen liittyvistä asioista voidaan keskustella pitkään, mutta perussuomalaisten osalta tilanne oli se, että Soini, Lindström, Terho ja kumppanit oli ajanut puolueen seitsemän pilkku jotain kannatuksen puolueeksi ja aikeensa oli jatkaa samalla tiellä, itse asiassa vauhtia vielä kiihdyttäen. Kannattajat ja puoluetta äänestämään valmiit tämän oli nähnyt jo pitkään, mutta mm. Soini toimi täysin itsevaltaisesti, kuurona millekään kritiikille sekä ehdotuksille ja vähättelevästi suhtautuen kaikkiin oman piirinsä ulkopuolella oleviin.
Tämä on monille vieläkin vaikea asia ymmärtää. Jo silloin oli täysin selvää, että PS voi olla 25 - 30 % puolue, jos puolueen linjasta ja kannattajien mielipiteistä pidettäisiin edes jossain määrin kiinni ja huolta. Puolueen johdossa tätä ei nähty/haluttu nähdä ja mitä suuremmaksi kuilu johdon ja muun puolueen välillä kasvoi, sitä töykeämpi, ylimielisempi ja vähättelevämpi Soini oli. Jonkin oli muututtava, joko puolueesta lähtisi kannattajat tai Soini + n. 10 muuta puolue-eliitin jäsentä. Täysin demokratian ja puolueen sääntöjen mukaan koko konkkaronkka sitten äänetettiin pois johtopaikoilta puoluekokouksessa. Tästä vihastuneina nämä vaalit hävinneet sitten perustivat Sipilän ja Orpon tuella salassa siniset ja loppu on historiaa.
- Put your money, where your mouth is.
Eli oppositiosta on niin helkutin helppo huudella helppoheikin ratkaisuja ja niillä saada jytkyjä. Toinen juttu sitten on, kun niitä pitäisi reaalimaailmassa toteuttaa. Vaikken persuja puolueena oikein arvostakaan, niin Soini sentään julkisesti kertoo olevansa populisti.