Muistatko vielä Sampo Terhon tai Jussi Niinistön? Sinisten ex-kärkipoliitikot opiskelevat, kirjoittavat tai hakevat töitä
Palkkatyön löytyminen on vaikeaa myös ministerin kokemuksella.
Sininen tulevaisuus
13.1.2020 klo 19.16
Sampo Terho (vas.), Jussi Niinistö ja Pirkko Mattila ovat sinisten paikallispoliitikkoja. Simon Elo on eronnut puolueesta.Vesa Moilanen / Lehtikuva; Mauri Ratilainen, Jarno Kuusinen / AOP; Jyrki Lyytikkä / Yle
Mikko Pesonen
Timo Soinin hetkellinen paluu julkisuuden valokeilaan herättää kysymyksen, missä ovat muut Sinisen tulevaisuuden eli sinisten kärkipoliitikot tänään.
Vielä viime keväänä perussuomalaisista eronneet siniset olivat ainakin jonkinlainen mahtitekijä suomalaisessa politiikassa ja heidän edustajansa näkyivät mediassa lähes päivittäin.
Sinisillä oli 17 kansanedustajaa ja
Juha Sipilän hallituksessa kaikkiaan viisi ministeriä: Soini toimi ulkoministerinä,
Jari Lindström työministerinä,
Jussi Niinistö hoiti puolustusministerin tehtävää. Sosiaali- ja terveysministerinä oli
Pirkko Mattila ja puolueen puheenjohtaja
Sampo Terho kantoi eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministerin salkkua.
He kaikki putosivat eduskunnasta vaaleissa, joissa sinisten kannatus jäi vaatimattomaan yhteen prosenttiin. Samalla moni heistä katosi myös julkisuudesta.
Vain Simon Elo on eronnut sinisistä
Entinen työministeri Jari Lindström kuvaili itseään joulukuussa julkaistussa
Ylen haastattelussa työttömyyden kokemusasiantuntijaksi. Hän kertoi kirjoittavansa muistelmiaan ja nostavansa kansanedustajan sopeutumisrahaa.
Myöskään entinen puolustusministeri Jussi Niinistö ei ole löytänyt töitä. Niinistö kertoo hakevansa työtä aktiivisesti ja olevansa avoin ehdotuksille. Näytöt on hänen mukaansa annettu. Myös Niinistö saa kansanedustajan sopeutumisrahaa.
Niinistö on yhä sinisten jäsen ja toimii puolueen edustajana Helsingin kaupunginvaltuustossa. Paluuta valtakunnan politiikkaan Niinistö ei ole miettinyt, mutta muistuttaa, että "politiikassa tilanteet voivat muuttua nopeastikin, kuten hiljattain Rinteen hallituksen kaatuminen osoitti".
Entinen sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila ei halunnut kommentoida työtilannettaan. Muhokselta Pohjois-Pohjanmaalta kotoisin oleva Mattila on hakenut läheisen Siikalatvan kunnanjohtajaksi. Hakuprosessi on yhä kesken. Myös Mattila on yhä sinisten jäsen ja johtaa puolueen Oulun piirijärjestöä. Mattila saa kansanedustajan sopeutumisrahaa.
Sampo Terhon syksy kului kirjoitushommissa. Historiaa opiskellut maisteri kertoo viimeistelevänsä historiallisen romaanin käsikirjoitusta. Samalla hän on työstänyt elokuvakäsikirjoitusta.
Sampo Terho on yhä sinisten jäsen ja istuu Jussi Niinistön tavoin Helsingin kaupunginvaltuustossa. Terhokin on nostanut kansanedustajan sopeutumisrahaa.
Sinistä eduskuntaryhmää luotsannut
Simon Elo (33 v.) on päätoiminen opiskelija. Elo on jatkanut kesken jääneitä valtiotieteen opintojaan Turun yliopistossa. Elo on eronnut sinisistä ja istuu Espoon valtuustossa sitoutumattomana edustajana. Elo kertoo saavansa vuoden ajan kansanedustajan sopeutumisrahaa.
Palkkatyön löytyminen on vaikeaa myös ministerin kokemuksella.
yle.fi