Uutisia Australiasta

Tvälups

Ylipäällikkö
Seksirikosepäilyt riepottavat Australian armeijaa
AFP, YLE Uutiset 12.1. klo 15:08

Australiaa kuohuttavat epäilyt armeijassa tapahtuneista lukuisista seksuaalirikoksista. Televisiokanava Sevenin haltuunsa saamien asiakirjojen mukaan armeijassa on parin viime vuoden aikana ilmoitettu lukuisista seksuaalirikoksista, kuten raiskauksista, seksuaalisesta ahdistelusta ja lapsipornon hallussapidosta.

Armeijassa on vuoden 2009 ja viime vuoden välillä ilmoitettu sadasta rikkomuksesta, jotka vaihtelevat huumeiden välityksestä seksuaalirikoksiin. Rikoksia epäillään muun muassa neljällä laivaston aluksella, joista kahden osalta on edetty poliisitutkintaan.

Seven-kanava ja muut australialaiset tiedotusvälineet ovat uutisoineet muun muassa tapauksesta, jossa sotilasta syytetään uhrin väijymisestä ja raiskauksesta. Toisessa tapauksessa laivaston aluksen upseerista tehtiin rikosilmoitus, kun hän oli videoinut merisotilaiden kanssa harrastamaansa seksiä.

Viime helmikuussa upseeri tuomittiin sopimattomasta suhteesta naispuoliseen merisotilaaseen. The Australian -lehden mukaan tapaus liittyi seksuaaliseen ahdisteluun ja upseeri tiettävästi alennettiin merisotilaaksi.

Eräs sotilas löydettiin kuolleena hieman ennen kuin hänen oli määrä vastata oikeudessa lasten hyväksikäyttöä koskeviin syytteisiin.

Asiakirjojen mukaan epäiltyjen rikosten joukossa on myös muun muassa asevarkaus ja huumeiden välitystä. Viime kuussa laivaston upseeri tuomittiin 1,5 vuodeksi vankilaan, koska hän toistuvasti pahoinpiteli toistuvasti naispuolista merisotilasta. Upseeri sanoi testanneensa merisotilaan itsekuria ja kuuliaisuutta.

Australian puolustusvoimien tiedottaja vakuuttaa, että syytöksiin suhtaudutaan vakavasti ja ne tutkitaan. Hän toteaa, että puolustusvoimien laajassa organisaatiossa on lähes 103 000 sotilasta ja siviilityöntekijää. Jokaiselta odotetaan moitteetonta käytöstä eikä väärinkäytöksiä tai turvallisuusrikkomuksia sallita, hän sanoo.
 
http://www.theaustralian.com.au/news/cost-of-australian-combat-soldier8217s-kit-soars-to-27700/story-e6frg6n6-1226672202534
Cost of Australian combat soldier's kit soars to $27,700
BY:BY IAN MCPHEDRAN From: News Limited Network June 30, 2013 7:59PM

The Digger's basic combat ensemble from East Timor in 1999 that cost $3700 has morphed into a high-tech $27,700 outfit in Afghanistan today. Source: Supplied
THE value of an Australian combat soldier's personal kit has jumped from $3700 in 1999 to $27,700 in Afghanistan in 2013.

Never again will Australian troops be sent to war with inferior gear thanks to an organisation that acts on soldier feedback and cuts through the red tape to quickly procure the right stuff.

"Diggerworks'' was established in 2010 with a simple mission to stop soldiers complaining about inferior gear by purchasing and developing the best available.

The improvement has been dramatic and the Diggers' basic combat ensemble from East Timor in 1999 that cost $3700 has morphed into a high-tech $27,700 outfit in Afghanistan today.

The 1999 version included a large field pack, Somalia-era flak jacket, old style webbing and camouflage uniform and Vietnam era combat boots.

The 2013 outfit includes multicam uniform, ballistic glasses, tiered body armour, GPS, pelvic protection system, stretch pants, knee pads and high-tech fitted boots.

A collaboration between battle hardened soldiers, defence scientists and the purchasing body - the Defence Materiel Organisation, Diggerworks - has abandoned methods where quantity was king and price was paramount, and streamlined the link between feedback and production.

With a long history of crook boots, overweight body armour, inferior clothing and dodgy packs and pouches, the organisation had plenty to work on and in three short years it has made some big strides.

According to a recent progress report Diggerworks was established to ensure that "the individual components of the soldier combat system were most appropriate given current knowledge, current technology, the soldiers mission, and budgetary trade-offs.''

The report highlighted a long list of problems such as the 2010 purchase of 17,000 sets of inappropriate body armour and it includes solutions and positive projects to further enhance digger safety and comfort.

These include:

* Soldier Combat Ensemble

* Blast gauge system to measure the impact of explosions

* Pelvic protection system

* Ballistic helmets

* Individual water purification systems

* Gunshot detection system to identify the source of enemy fire

* Lightweight ballistic plate

* Improved pistol holster

* Vehicle lumbar support

* Cold weather ensemble

* Medic packs

Work on the soldier combat ensemble includes separate designs for mentoring troops and special forces operators and body armour designed specifically for female troops.

Diggerworks has trialled gunshot detection systems in Afghanistan including one attached to the weapon and two to the body of the soldier.

"These are lightweight items designed to detect and localise the source of incoming high velocity rounds,'' the report says.
199179-soldier.jpg
 
miheikki kirjoitti:

Kiinnostaisi tietää että kun varusteet on hommattu taidolla, työtä ja rahaa säästämättä, niin onko lopputulos painoltaan erilainen kuin mitä foorumilla on mainittu...? Siis onko mahdollista pysäyttää kehitys jossa henkilökohtainen varustus painaa aina vaan enemmän ja enemmän...
 
"Yhdysvallat pudotti harjoituspommeja Australian Isolle valliriutalle.. USA:n mukaan neljä harjoituspommia piti pudottaa, koska varsinaista maalialuetta ei voitu käyttää. Kahden AV-8B Harrier -koneen polttoaine oli loppumassa, eivätkä koneet olisi pystyneet laskeutumaan pommilastissa."
http://yle.fi/uutiset/yhdysvallat_pudotti_harjoituspommeja_australian_isolle_valliriutalle/6742350?origin=rss

Onkohan tuo miten suuri ongelma että kone ei pysty pommilastissa laskeutumaan? Muistelin lukeneeni että kosovon sodan aikaan kun pommituslentoja lennettiin italiasta joutuivat koneet tiputtamaan mereen niin polttoainetta kuin pommejakin...
 
Raveni kirjoitti:

Tottahan toi on, ilmeisesti jouduttais tuleen niin kovalla vauhdilla kentälle et siinä on telineet ja runko koetuksella.
Mutta samallalaillahan matkustajakoneetki joutuu dumppaan polttoainetta,tai kierteleen taivalla, mikäli tulee tarve palata kentälle tai laskeutua johonki lähemmäs.
 
Huomatkaa että ne olivat Harriereita, ja ilmeisesti ilmatankkausta ei ollut saatavilla ja polttoaine ei olisi riittänyt maalle asti. Laivalle nuo taas laskeutuvat aina pystysuoraan, missä tilassa eivät minkäälaista aselastia pysty tuomaan takaisin.
 
Australian armeija antoi "Jedi-sotilaille" potkut seksivideoiden takia
Perjantai 15.11.2013 klo 03.03

Seksiskandaalit ovat riepotelleet Australian puolustusvoimia.

Australian armeija on irtisanonut kuusi sotilasta vastikään paljastuneiden seksivideoiden takia. Sotilaat muodostivat "Jedi-neuvoston", jonka kesken he tuottivat ja levittivät videoita itsestään harrastamassa seksiä eri naisten kanssa.

Australian puolustusvoimien mukaan upseereista ja aliupseereista muodostunut joukko tuotti materiaalia, joka oli erittäin sopimatonta ja naisia halventavaa. Videoita on jaettu ilmeisesti armeijan koneilta.

- On selvää, että jos sotilas laiminlyö sääntöjä tai ei yllä käytöksellään muuten armeijan standardeihin, joutuu hän vastuuseen teoistaan, Australian puolustusvoimien kenraaliluutnantti David Morrison totesi.

Jo viime kesäkuussa Australiassa uutisoitiin tapauksista, joissa upseerit olisivat kuvanneet seksivideoita naisten kanssa, joista osa oli kollegoita ja siviilejä. Väitteiden mukaan sotilaat olisivat myös jakaneet kuvia armeijan henkilöstölle ympäri maata ilman kuvattavien lupaa.

Viimeaikaiset paljastukset ovat aiheuttaneet suuren särön Australian puolustusvoimien maineelle.

Lähde: AFP

IL
 
Aina välillä ihmetyttää tuo länsi-maissa harjoitettava tekopyhyys.
Jos kaksi aikuista ihmistä harrastaa seksiä, he yhteisymmärryksessä päättävät sen kuvaamisesta ja sen jälkeen levittämisestä, mikä siinä on niin hirveää. Samaan aikaan kuitenkin harjoitellaan kovasti jotta kehityttäisiin mahdollisimman hyviksi tappajiksi.

Onkohan se ahdistavaa olla noin täynnä kieltäymystä?

Tietysti jos kyseessä on pakottamista, tai uhkailusta, on toiminta tuomittavaa.
 
Totta tuokin,mutta jos kuvattu materiaali on levitetty ilman kuvattujen lupaa on se paheksuttavaa.
Mutta mikäli kaikki osallistuneet ovat olleet yhteishengessä,niin miksei sais tehä tuollaisia pätkiä.
 
"Väitteiden mukaan sotilaat olisivat myös jakaneet kuvia armeijan henkilöstölle ympäri maata ilman kuvattavien lupaa."
 
Eikö Australialla olisi resursseja ja ennenkaikkea tarvettakin ydinkäyttöisille hyökkäyssukellusveneille Kiinan
Kasvavan merimahdin vuoksi?
 
Diesel on taloudellisempi ja toimintasäde riittää puolustukseen.

Taitaa ydinsukellusveneiden välttelyssä painaa ns. poliittiset ja taloudelliset syyt. Lisäksi Australialla ei kait löydy logistiikkaa ydinkäyttöisten alusten ylläpitoon joten siinä pitäisi turvautua liittolaisiin.

Kun karttaa katsoo niin Australian sukellusveneiden toimintasäteen pitää olla ihan puolustustehtävissäkin ihan eri luokkaa kun eurooppalaisten diesel-veneiden, toki seilaahan sinne toiminta-alueelle dieselkalustollakin jos ei ole jumalatonta kiirettä.
 
Diesel on taloudellisempi ja toimintasäde riittää puolustukseen.
Minusta Australia kykenisi operoimaan muutamaa ydinsukellusvenettä. Brasiliakin rakentaa omiaan, vaikka on käytännössä banaanivaltio luonnon rikkauksista huolimatta. No Kiinan vahvistuessa näistäkin tullaan keskustelemaan kuten Japanissakin historiastaan huolimatta. Australia on Usalle yhtä läheisiä kumppaneita kuin Israel tai Japanikin joten tukea tulee löytymään. Usan resurssit kapenevat joten vastuuta täytyy jakaa kumppaneiden kesken.
 
Eikö Australialla olisi resursseja ja ennenkaikkea tarvettakin ydinkäyttöisille hyökkäyssukellusveneille Kiinan
Kasvavan merimahdin vuoksi?

Nimenomaan ausseille ydinsukellusveneet voisivat olla jopa kustannustehokkaampia kuin dieselveneet. Sanoisimmeko 5-6 ydinkäyttöistä venettä varmasti operatiivisesti olisi useimmissa tilanteissa yhtä hyvä kuin 12 dieselvenettä. Australialla on erittäin läheisiä liittolaisia (USA, britit) joiden kanssa hankinta voitaisiin tehd' yhteistyössä, kenties suostuisivat hoitamaan polttoainetäydennyksetkin. Mutta poliittisesti ajatus taitaa olla mahdoton.
 
Vielä.
 
Enpä löisi kamalasti vetoa sen vaihtoehdon puolesta. Ydinsukellusveneitä operoivat valtiot ovat kaikki selvästi Australiaa suurempia ja tuskin siihen löytyy myöskään poliittista tahtoa.
 
Australian media: Putinin pääsy G20-kokoukseen vaakalaudalla
ALEXEY NIKOLSKY/EPA
Satellite

Venäjän presidentti Vladimir Putinin ei välttämättä anneta osallistua G20-maiden kokoukseen tänä vuonna.

Ulkomaat | 19.7.2014 | 08:51 | Päivitetty 08:552STT

Venäjän presidentin Vladimir Putinin pääsy tänä vuonna Australiassa pidettävään G20-kokoukseen voidaan evätä, jos hän ei muuta kantaansa malesialaiskoneeseen liittyen. Asiasta kertoo australialainen tv-kanava 7News uutistoimisto AAP:n tietoihin viitaten.Queenslandin osavaltion pääministeri Campbell Newmanin mukaan Putin ei ole tervetullut kokoukseen, jos hän ei muuta kantaansa asiaan.Newman kommentoi asiaa sen jälkeen, kun Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö kertoi, että separatistit estivät sen tutkimukset koneen putoamispaikalla.- Queenslandin asukkaat odottavat, että Putin ja Venäjän hallitus aidosti tekisivät yhteistyötä riippumattoman ja kansainvälisen tutkimuksen puolesta, Newman sanoi tv-kanava Nine Networkille.Alas ammutussa Malaysia Airlinesin koneessa oli 298 ihmistä, joista 27 oli australialaisia. Putinin mukaan Ukraina on vastuussa tapauksesta.

http://www.abc.net.au/news/2014-07-19/growing-pressure-to-ban-putin-from-g20/5609154
http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/11...utinin+paasy+g20kokoukseen+vaakalaudalla.html
http://rt.com/news/174148-australia-g20-putin-ban/

Tuossa eri lähteitä. Lontooksi kirjoitetut ovat huomattavasti laajempia kuin aamupaskan kirjoitus.
En nyt sen enempää ota kantaa siihen, että kuinka todennäköistä tuo olisi. En tiedä kuinka populistinen kyseinen herra on, että haluaako hän vain kerätä suosiota vain onko oikeasti valmis tähän.

Voisin kuitenkin kuvitella aussien olevan vittuuntuneita!
 
Tää nyt ei ole varsinainen "uutinen", koska on ollut eetterissä jo viime vuodesta, mutta laitanpa silti:

http://www.news.com.au/national/cos...t-soars-to-27700/story-fncynjr2-1226672202534

THE value of an Australian combat soldier's personal kit has jumped from $3700 in 1999 to $27,700 in Afghanistan in 2013.

Never again will Australian troops be sent to war with inferior gear thanks to an organisation that acts on soldier feedback and cuts through the red tape to quickly procure the right stuff.

"Diggerworks'' was established in 2010 with a simple mission to stop soldiers complaining about inferior gear by purchasing and developing the best available.

The improvement has been dramatic and the Diggers' basic combat ensemble from East Timor in 1999 that cost $3700 has morphed into a high-tech $27,700 outfit in Afghanistan today.

The 1999 version included a large field pack, Somalia-era flak jacket, old style webbing and camouflage uniform and Vietnam era combat boots.

The 2013 outfit includes multicam uniform, ballistic glasses, tiered body armour, GPS, pelvic protection system, stretch pants, knee pads and high-tech fitted boots.

A collaboration between battle hardened soldiers, defence scientists and the purchasing body - the Defence Materiel Organisation, Diggerworks - has abandoned methods where quantity was king and price was paramount, and streamlined the link between feedback and production.

With a long history of crook boots, overweight body armour, inferior clothing and dodgy packs and pouches, the organisation had plenty to work on and in three short years it has made some big strides.

According to a recent progress report Diggerworks was established to ensure that "the individual components of the soldier combat system were most appropriate given current knowledge, current technology, the soldiers mission, and budgetary trade-offs.''

The report highlighted a long list of problems such as the 2010 purchase of 17,000 sets of inappropriate body armour and it includes solutions and positive projects to further enhance digger safety and comfort.

These include:

* Soldier Combat Ensemble

* Blast gauge system to measure the impact of explosions

* Pelvic protection system

* Ballistic helmets

* Individual water purification systems

* Gunshot detection system to identify the source of enemy fire

* Lightweight ballistic plate

* Improved pistol holster

* Vehicle lumbar support

* Cold weather ensemble

* Medic packs

Work on the soldier combat ensemble includes separate designs for mentoring troops and special forces operators and body armour designed specifically for female troops.

Diggerworks has trialled gunshot detection systems in Afghanistan including one attached to the weapon and two to the body of the soldier.

"These are lightweight items designed to detect and localise the source of incoming high velocity rounds,'' the report says.

Aikamoinen inflaatio käynyt aussien varushinnoissa! No toki on varmaan parempilaatuisia nykyään, mutta kuitenkin. Mitäköhän Suomi-solttu kustantaa nykypäivänä?

edit. typo
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top