Uutisia Britanniasta

hessukessu kirjoitti:
Mielenkiintoisia huomioita tuosta Lontoon tapahtumasta. Miksi poliisin tulo kesti yli 20 minuuttia? Miksi videosta on leikattu pätkiä pois (mm. se, että joku mummo käveli aivan murhaajan ohitse)? Miksi tekijät ammuttiin sopivasti?

Miten "ammuttiin sopivasti"? Hengissähän nuo vieläkin ovat.
 
Ja nyt tuo salaliittohässäkkä loppuu samoin tein. Syy: Sama kuin bostonin pommi-iskujenkin ketjussa.

-Setämies-
 
yle uutiset Ulkomaat 25.5.2013 klo 16:22
BBC: Hyökkäykset muslimeja vastaan lisääntyneet brittisotilaan murhan jälkeen

Uskontoryhmien välistä vuoropuhelua edistävä Faith Matters -järjestö kertoo BBC:lle, että hyökkäyksiä on ollut eri puolilla maata ja myös internetissä.

Muslimien vastaiset hyökkäykset ovat lisääntyneet Britanniassa brittisotilaan keskiviikkoisen murhan jälkeen, kertoo Faith Matters -järjestö Britannian yleisradioyhtiön BBC:n mukaan. Teot vaihtelevat moskeijoita vastaan tehdyistä hyökkäyksistä ja graffitista päähuivien riistämiseen musliminaisilta, muihin hyökkäyksiin ja solvauksiin.

Uskontoryhmien välisen jännityksen lieventämiseksi toimiva Faith Matters kertoi lauantaina, että sen auttavaan puhelimeen on tullut keskiviikon hyökkäyksen jälkeen 162 soittoa, kun normaalisti soittoja tulee kuusi päivässä.

Järjestön johtaja Fiyaz Mughal kertoi BBC:n Radio 5 Livessä, että erityisen huolestuttavaa on tapausten leviäminen. Niitä on eri puolilla maata, hän totesi.

Osa hyökkäyksistä on Mughain mukaan hyvin aggressiivisia. Lisäksi internetissä näyttää olevan merkittävää toimintaa, mikä viittaa siihen, että välikohtauksia ja hyökkäyksiä muslimien instituutioita ja kokooontumispaikkoja vastaan koordinoitaisiin, Mughal sanoo.

Keskiviikon jälkeen muutamia ihmisiä vastaan on nostettu syyte sosiaalisessa mediassa julkaistuista hyökkäävistä viesteistä, BBC kertoo.

Brittisotilas surmattiin keskiviikkona raa'asti Woolwichin kasarmien lähellä Lontoossa. Surmasta epäillään kahta nigerialaistaustaista brittimiestä, jotka haavoittuivat pidätyksen yhteydessä. Brittimedian tietojen mukaan miehet ovat kääntyneet islaminuskoon.
 
Pikkasen karrikoiden: monet Lännen kultamaat ovat sisällissodan partaalla. Tämä on karrikointia, liioittelua. Vielä.
 
Tvälups kirjoitti:

Hyökkäys ja hyökkäys... Mielestäni ruma viesti netissä ja mestaus keskellä katua painivat vähän eri sarjoissa.
 
JOKO kirjoitti:

Se on tuota järjestötoimintaa, pitää saada näkyvyyttä.
 
JOKO kirjoitti:
Hyökkäys ja hyökkäys... Mielestäni ruma viesti netissä ja mestaus keskellä katua painivat vähän eri sarjoissa.
Kyllä mokuttajien ja islamistien mielestä se on ihan saman suuruinen asia: Muslimi irroittaa vääräuskoiselta pään ja vääräuskoinen sanoo "loukkaavasti" islamista netissä. Ihan yhtä vakavia tekoja heidän mielestään.
 
Ymmärränkö nyt ihan oikein? Jos tekijä jos tunnustaa islamin uskoa, hän on vähintääkin osasyyllinen puukotukseen? Ja siis velvollinen sietämään uhkailuja kostosta siitä huolimatta, että todellisuudessa tietää tapauksesta saman verran kuin tekin uutisten kautta?

Mites se menikään? Eli jos Slayerfani Yrjö puukottaa snägärijonossa Iron Maiden -fani Arskaa kylkeen tiukan bändisanailun jälkeen, teidän mielestänne on on oikeuttea vannoa kostoa kaikkia slayerfaneja vastaan? Oikeuttaako tuo käymään kenen tahansa Slayerfanin kimppuun, niin sanallisesti kuin fyysisestikin? Korjatkaa jos olen väärässä.

Tekona tuo on ollut väärä alusta lähtien, mutta ihmeellinen kostomentaliteetti hämärtää jo nyt sen mikä on oikeutettua.

Jottei se jäisi epäselväksi niin sanon vielä: KENENKÄÄN pään irrottaminen tai ylipäätään hengen vieminen ei ole oikeutettua. Samaten tapahtumaan syyttömien osapuolien rankaiseminen sotii oikeustajuani vastaan. Jos joku kuitenkin kerää huomiota hyväksymällä ensimmäisen teon (esimerkiksi sosiaalisessa mediassa), hän suorastaan kerjää osasyyllisyyttä. Kyllä tuollaisen teon hyväksyjän pitää ymmärtää että vastaus tulee samalla mitalla. Tällöin on mielestäni turha avautua syyttömään kohdistetusta hyökkäyksestä.
 
http://yle.fi/uutiset/britannia_tehostaa_taistelua_radikalismia_vastaan/6659653 kirjoitti:
Ulkomaat 26.5.2013 klo 16:41

Britannia tehostaa taistelua radikalismia vastaan

Hallituksen perustaman ryhmän kohteena ovat muun muassa radikaalit muslimisaarnaajat sekä muut, joiden puheet voisivat yllyttää väkivaltaan.

Britannian hallitus aikoo perustaa uuden ryhmän kamppailemaan radikalisoitumista vastaan. Ryhmän kohteena ovat muun muassa radikaalit muslimisaarnaajat sekä muut, joiden puheet voisivat yllyttää väkivaltaan.

Pääministeri David Cameronin kanslian mukaan ryhmä pyrkii kamppailemaan radikalismia vastaan kouluissa ja moskeijoissa. Lisäksi lisätään internetissä olevan aineiston tarkastuksia sekä puututaan väkivaltaa lietsovien kovan linjan pappien toimintaan.

Britannian sisäministeri Theresa May varoitti Britannian yleisradioyhtiön BBC:n haastattelussa, että tuhansia ihmisiä on vaarassa radikalisoitua, ja lakeja on syytä tarkistaa.

Oppositiossa olevan työväenpuolueen kansanedustaja Hazel Blears sanoo, että radikalismille alttiit ihmiset havaitaan liian myöhään ja hallituksen tekemät leikkaukset ovat vaikeuttaneet kamppailua radikalismia vastaan.

Työväenpuoluetta edustava entinen pääministeri Tony Blair yritti tiukentaa vihaa lietsovia saarnaajia koskevia sääntöjä Lontoon vuoden 2005 tuhoisien pommi-iskujen jälkeen. Toimet nostattivat keskustelun siitä, miten tasapainottaa terrorismin vastainen taistelu sananvapauden ja kansalaisoikeuksien kanssa.

Uskontoryhmien vuoropuhelun puolesta toimiva Faith Matters -järjestö kertoi lauantaina, että muslimien vastaiset hyökkäykset ovat lisääntyneet voimakkaasti brittisotilaan keskiviikkoisen surman jälkeen. Surmaajat olivat silminnäkijöiden mukaan huutaneet islamistisia iskulauseita.

Lähteet: Reuters, Yle Uutiset
http://www.bbc.co.uk/news/uk-22671619
 
Tänään kuulin mielenkiintoisia kannanottoja aiheeseen:

"huomatkaa, että Britannian ja Ruotsin tapahtumien keskiössä ovat toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajataustaiset...."

"ruotsalaisten piilorasismi on pahempaa kuin suora rasismi, se on alentuvaa tekosuvaitsevuutta...."

"jos ketä kiinnostaa maahanmuuttajataustaisten näkemykset, niin kannattaa lukea Zlatan Ibhrahimovitsin kirja"

"urheilussa tapahtuu mm. sitä, että sponsori-isän kullannuppu saa peliaikaa ja mamu-taustainen himoharjoittelija istuu penkin päässä"

Asioilla tahtoo olla aina puolensa.
 
Noh. Jatkan hieman. Kokevatko maahanmuuttajataustaiset sortona sen, mikä on arkipäivää pääosalle alkuperäisestäkin väestöstä? Eli, että rahalla saa ja hevolla pääsee, urheiluseuroissa on nokkimisjärjestys, elämä ei ole reilua, jne.

Suhtaudutaanhan esim. Suomessa lähes alentuvasti kokonaiseen valkoiseen väestöryhmäänkin, eli persu-kannattajiin. Jos persukannattajat olisivat maahanmuuttajataustaisia, pitäisikö heitä kohdella ei-alentuvasti vaan suvaiten?

Tuossa "alentuvasti suvaitsevassa" saattaa pojat olla pirusti perää. Näitä caseja eivät näköjään zournalistit avaa.
 
baikal kirjoitti:
Noh. Jatkan hieman. Kokevatko maahanmuuttajataustaiset sortona sen, mikä on arkipäivää pääosalle alkuperäisestäkin väestöstä? Eli, että rahalla saa ja hevolla pääsee, urheiluseuroissa on nokkimisjärjestys, elämä ei ole reilua, jne.

Myöskin se pikku seikka, eli Suomalaiset eivät yleensäkään ole erityisen ystävällisiä toisilleen, ellei kyseessä ole joku tuttava, tämä saattaa johtaa epäilyksiin rasismista.
 
SJ kirjoitti:

Aivan. Suomalaiset ovat ulkoapäin katsottuna lähes tylyjä toisilleen, vaikkeivät sitä edes tarkoita. Asiat ovat sitä miltä ne näyttävät. Ja kun tämä Ruijan Tähden alla katajaiseksi kasvanut kansalainen kohdistaa huomionsa ei samikseen vaan toisikseen, niin katsanto on varmati hyytävän sorttinen, sen kruunaa joku kaksitavuinen vastaus. Esim. Täh, joka on yksitavuinen. Häh, samoin. Ei, siinäkin on vielä yksi tavu. En tiedä....se lienee jo melkoinen lause. Meistä ihan ok, toisiksesta tuntuu varmasti aika karulta.
 
Karu kansanluonteemme paljastuu jo iltapäivälehden otsikoinnissa.

http://iltasaatana.fi/
 
"katajainen kansa, jonka itsesäälin määrää
ei mittaa järki eikä kärki määrää"

"suomalainen viha on samea, syvä ja pohjaton kuin suolampi"

Iskelmät kertovat: jätetty, hylätty, petetty, unohdettu, surkea, voivoi, itku.
 
Foreign politicians and officials who took part in two G20 summit meetings in London in 2009 had their computers monitored and their phone calls intercepted on the instructions of their British government hosts, according to documents seen by the Guardian. Some delegates were tricked into using internet cafes which had been set up by British intelligence agencies to read their email traffic.
http://www.guardian.co.uk/uk/2013/jun/16/gchq-intercepted-communications-g20-summits
 
yle Uutiset Kulttuuri 22.6.2013 klo 18:24
Brittilaivaston maljapuheet päivitettiin vastaamaan nykyaikaa

Rommimaljan ohessa kajautetuissa tervehdyksissä ei enää oleteta, että kaikki merimiehet ovat sukupuoleltaan miehiä.

Britannian laivasto on luopunut viittaamasta perinteisessä maljankohotustervehdyksessään "vaimoihin ja sydänkäpysiin". Tasa-arvon hengessä malja nostetaan nyt "perheille". Toisessa tervehdyksessä "miehet"-sana korvattiin "sailor"-sanalla, joka englanniksi on sukupuolineutraali, vaikka suomeksi kääntyykin "merimieheksi".

Britannian puolustusministeriö sanoo tiedotteessaan, että tervehdyksiä muutetaan vastaamaan kulttuurisia muutoksia ja sitä tosiasiaa, että kuninkaallisen laivaston aluksilla on palvellut naisia jo 23 vuoden ajan.

Viime vuonna brittiläiselle sotalaivalle nimitettiin ensi kertaa naiskomentaja, kun komentajakapteeni Sarah Westistä tehtiin HMS Portland -fregatin päällikkö.

Maljoihin liittyy mustaa huumoria

Laivaston maljatervehdykset ovat olleet käytössä 200 vuoden ajan. Erilaisia tervehdyksiä on seitsemän, jokainen yhdelle viikonpäivälle. Ne heijastavat kaipuuta perheen ja ystävien luo sekä taistelutahtoa, mutta niissä on myös työhön liittyvää huumoria.

Mustimmillaan se on torstaisin: malja kohotetaan "veriselle sodalle tai kulkutaudille", millä viitataan siihen, että useiden toverien samanaikainen kuolema avaa mahdollisuuden nopealle urakehitykselle. 1800-luvulla se oli laivastossa raaka totuus.

Nostettu malja on usein rommia. Ihan joka ilta brittialuksilla ei kuitenkaan skoolailla, vaan maljaperinne liittyy juhliin sekä aikoihin, jolloin alus on ankkurissa.

Lähteet:
AP, Yle Uutiset
 
The Ministry of Defence has reached a budget deal which will see further civilian jobs cut but "no reduction in military capacity", George Osborne has said.

The chancellor, due to outline £11.5bn of savings across Whitehall in his spending review on Wednesday, added the economy was "out of intensive care".

He also said he was also looking at the affordability of pensioner benefits.

Labour said the economy was facing a "difficult few years".

Mr Osborne will outline cuts when he delivers his 2015/16 spending review, but is expected to announce investment in infrastructure projects, including roads, railways, education and science.
http://www.bbc.co.uk/news/uk-politics-23018465
 
yle Uutiset Ulkomaat 14.7.2013 klo 18:19
BBC: Brittisotilaita kuoli viime vuonna enemmän oman käden kautta kuin Afganistanissa

Britannian yleisradioyhtiön mukaan traumaperäisten stressihäiriöiden määrä on yli kaksinkertaistunut kolmen viime vuoden aikana.

Brittiläisiä sotilaita tai veteraaneja kuoli viime vuonna enemmän itsemurhissa kuin Afganistanin taisteluissa, kertoo Britannian yleisradioyhtiö.

BBC:n Panorama-ohjelman mukaan yhteensä 50 sotilasta tai veteraania otti itseltään hengen vuonna 2012. Itsemurhista ei ole Britanniassa olemassa virallisia lukuja.

Afganistanissa sai surmansa samana aikana 40 brittiarmeijan sotilasta.

Itsemurhan tehneiden omaiset sanovat, että armeijan pitäisi tehdä enemmän traumaperäisten stressihäiriöiden hoitamiseksi.

"Maanpäällinen helvetti"

Yksi itsemurhan tehneistä, kersantti Dan Collins, oli tullut Afganistanissa ammutuksi kahdesti, lentänyt maahan tienvarsipommin räjähdyksessä ja todistanut läheisen ystävän kuoleman silmiensä edessä. Hän oli kuvannut paikkaa äidilleen maanpäälliseksi helvetiksi.

Ongelma on suurempi kuin hallitus ja puolustusministeriö myöntävät.

- Stuart Tootal

Kotiuduttuaan hänelle diagnosoitiin traumaperäinen stressihäiriö, johon hän sai hoitoa. Kymmenen kuukauden kuluttua armeija katsoi miehen toipuneen, ja oli valmis palauttamaan hänet palvelukseen.

Collinsin näkemät painajaiset kävivät yhä pahemmiksi, ja hänen parisuhteensa kariutui. Hieman myöhemmin hän hirtti itsensä.

"Ongelma suurempi kuin myönnetään"

Traumaperäisen stressihäiriön oireita ovat muun muassa takaumat, ahdistuneisuus ja masennus.

Kukaan ei tosin tiedä kuinka moni itsemurhan tehneistä sotilaista tai veteraaneista kärsi häiriöstä, sillä itsemurhan syyt ovat monisyisiä.

- Todisteaineiston mukaan ongelma on suurempi kuin hallitus ja puolustusministeriö myöntävät, sanoo entinen armeijan komentaja Stuart Tootal BBC:lle.

Britannian puolustusministeriö sanoo pitävänsä jokaista itsemurhaa tragediana. Ministeriö on varannut runsaat kahdeksan miljoonaa euroa psykologiseen tukeen sitä tarvitseville.

http://www.bbc.co.uk/news/uk-23259865
 
Back
Top