Uutisia Britanniasta

Kai toi jotain tarkoituksellista perseilyä on mutta jotenkin erikoista. Jätkät on kuin luokkaretkellä,julkisista lähteistä löytyy passitiedot joissa joku "erittäin salainen". Jos miettii vaikka jotain mossadia,niin ei ihan samalla lailla agentit toimi. Ja kai Venäjälläkin osataan paremminkin homma tarvittaessa.

Kaksi nopeaa linjaa.

1. Maskirovka. Jos mitään syytä hämmentämiseen ei näy, syy selviää myöhemmin. Tässä on viime vuosina ollut sama peruskaava: kaikki pannaan tuijottamaan jotain, ja samalla tehdään hiljaa jotain muuta vielä vaikuttavampaa (vrt. Ukrainan valkoiset rekat elokuussa Punaisen Ristin ja Etyjin kanssa yhteistyössä ja samanaikaisesti vastahyökkäysjoukkojen siirto hiljalleen virallisten rajapisteiden ohi Luhanskiin ja Donetskiin.

2. Myrkyttäjät ovat kyllä "GRU:n" (periaatteessa sitä ei sennimisenä organisaationa enää ole) väkeä, mutta teko liittyy osin järjestäytyneen rikollisuuden kummallisuuksiin kuin viralliseen tehtävään. Toisaalta eihän niistä enää erota, kumpi on kumpi.

Jäljelle jää silti kysymyksiä. Miksi juuri polonium Litvinenkon tapauksessa? Miksi novitshok-myrkyn roiskimista? Ei ammattilainen viattomiin koske. En ainakaan löydä mitään motiivia tuollaiseen, jos halutaan "varoittaa" muita.

Moni järjenvastaisuus aukeaisi, jo tuntisi Venäjää. Kukaan ei tunne sistemaa. Koko systeemi on kleptokratia miliisistä lähtien ja korruption eniten tienaava porras, jonne kaikki langat vievät, istuu Kremlissä. Jos virkamies varastaa, hän maksaa esimiehelleen, joka (voidakseen ottaa osuutensa) maksaa edelleen esimiehelleen. Kun kaikilta turvallisuussektoreilta vie nämä langat ylös asti muutamiin käsiin, ymmärtää asioiden suhteet ja jaettavan kakun määrän.

Entä iso raha? Suuret öljy-yhtiöt tai pankit eivät ole vain parin tutun oligarkin käsissä. Itse asiassa esim. Timtshenko on hyvin tarkka laillisuudesta. Toisenlainen on esimerkiksi Setshin (Rosneftin johtaja ja entinen Putinin lähin taustavoima). Hän osaa pelata rumaa peliä eikä taida olla aivan ainoa.

Joka tapauksessa FSB, presidentinkanslia, puolustushallinto ja järjestäytynyt rikollisuus ovat synergiassa ja osaksi samojen henkilöiden johtamia. Sitten pakkaa sekoittavat äärinationalistit, jotka hekin ovat löytäneet paikkansa yläoksilta, vaikka vielä vuonna 2000 Putin piti heitä vaarallisina eikä halunnut liian lähelle Kremliä.
 
Kun Tuomiopäivän myrkyn levittäjä suhuuttelee hajuvesipullosta ainetta ovenkahvoihin yms. niin miten tekijä itse suojautuu?
Englanninkielisissä artikkeleissa on otettu esille huomaamattomat suojalasit. Nenätampoonit ja varmasti suojakäsineet. Olisiko hengityssuojainkin pimeällä ollut käytössä. Sitten sivelyn jälkeen vaatteet vaihtoon, ehkä suojavaatteetkin ja suojat pois, suihkuun ja baanalle.

Oven kahvan sivelyä/altistamistahan ei ole nähty. Ovat voineet olla vaikka sukelluspuvussa hengityslaitteineen.
 
mutta teko liittyy osin järjestäytyneen rikollisuuden kummallisuuksiin kuin viralliseen tehtävään. Toisaalta eihän niistä enää erota, kumpi on kumpi.

Niin, missäpä tuo järjestäytyneen rikollisuuden ja valtiotoimijuuden rajapinta liikkuneekaan?

Paljonko Venäjän alati hieman levoton etelä-vatsa oireilee nimenomaan järjestäytyneen rikollisuuden seurauksena? Paljonko Ukrainan konfliktissa on syytä samasta tulokulmasta katsottuna? Georgian? Tsetsenian, Osseatian....

-90-luvulla käytiin venäläisten oma suuri gangsterisota ja kun laatii osapuolista mieleisensä kuvakollaasin, niin heikottamaan rupeaa. Moskovalaiset, pietarilaiset, gruusialaiset, ukrainalaiset, tsetseenit, siperialaiset, muurmanskilaiset, toki myös juutalaiset....tarina kuin Kummisedästä! Käymistila ja levottomuudet saatiin haltuun vasta, kun tietty tiedustelupalvelun upseeri otti nasakan otteen eri toimijoiden palleista....tukenaan oma toverikunta ja nokkaa kastamaan pääseviä lojaaleja capoja?
 
Englanninkielisissä artikkeleissa on otettu esille huomaamattomat suojalasit. Nenätampoonit ja varmasti suojakäsineet. Olisiko hengityssuojainkin pimeällä ollut käytössä. Sitten sivelyn jälkeen vaatteet vaihtoon, ehkä suojavaatteetkin ja suojat pois, suihkuun ja baanalle.

Oven kahvan sivelyä/altistamistahan ei ole nähty. Ovat voineet olla vaikka sukelluspuvussa hengityslaitteineen.

Niin, en tiedä. Mietin vaan sitä, että kun pelkkä ihokosketus riittää antamaan tuomiopäivämatkan, niin onhan se myrkyttäjällekin melkoinen viritys. Jotenkin kehäpäätelmäni osuu kaksikomponenttimahdollisuuteen. Eikös sotilaspuolen hermokaasuista joku olekin kaksikomponenttisysteemillä....aineet sekoittuvat vasta pommin tsm. räjähtäessä ja coctail on vaarallinen, kumpikaan ainesosa yksin ei. VX?
 
Niin, en tiedä. Mietin vaan sitä, että kun pelkkä ihokosketus riittää antamaan tuomiopäivämatkan, niin onhan se myrkyttäjällekin melkoinen viritys. Jotenkin kehäpäätelmäni osuu kaksikomponenttimahdollisuuteen. Eikös sotilaspuolen hermokaasuista joku olekin kaksikomponenttisysteemillä....aineet sekoittuvat vasta pommin tsm. räjähtäessä ja coctail on vaarallinen, kumpikaan ainesosa yksin ei. VX?
Silloihan se pariskunta ei olisi myrkyttynyt parfyymipullosta jossa oli vain yhtä kirkasta ainetta (kuvien perusteella).
Tartuntapihti%2066%20cm.JPG
 
Viimeksi muokattu:
Silloihan se pariskunta ei olisi myrkyttynyt parfyymipullosta jossa oli vain yhtä kirkasta ainetta (kuvien perusteella).

Joo, en tiedä tosiaan. Mutta onhan toi hervotonta perseilyä rientää pitkin maita ja mantuja tuollaiset myrkyt povarissa. No, tarkoitus lienee juuri se: holtittoman oloista koheltamista - pelote. Ja viestihän tämä on jollekin tai joillekin....ja kun se ryyditetään koheltavanoloisella toiminnalla....

No, nyt ei enää tarvitse kenenkään arpoa, minunkaan, mikä on tapahtumien sylttytehdas.
 
Jeesus paksut suojakäsineet, joiden alla vielä toiset ohuemmat. Aine suihkutetaan, tai paremmin ruiskautetaan pullosta ovenkahvaan. Pullo pudotetaan heti vaikka toverin valmiina auki pitämään suojakassiin, jonka jälkeen suojakäsineet vielä riisutaan tarpeeksi nopeasti (30sekunttia käytön jälkeen). Sitten ei muuta kuin ostoksille, ennen venäjälle paluuta.
Jep. Mikä estäisi niitä käyttämään joku hengityssuoja?
Päällä olevat vaatteetkin meni roskikseen tai heillä oli ollut päälle laitettava suoja. Tämän kaiken voi tehdä parissa minuutissa jos ovat harjoittelleet.
Edit. Tätä ehdotettu jo ennen kun postasin.
 
Viimeksi muokattu:
Niin, en tiedä. Mietin vaan sitä, että kun pelkkä ihokosketus riittää antamaan tuomiopäivämatkan, niin onhan se myrkyttäjällekin melkoinen viritys. Jotenkin kehäpäätelmäni osuu kaksikomponenttimahdollisuuteen. Eikös sotilaspuolen hermokaasuista joku olekin kaksikomponenttisysteemillä....aineet sekoittuvat vasta pommin tsm. räjähtäessä ja coctail on vaarallinen, kumpikaan ainesosa yksin ei. VX?
Kaksi ukkoa, kaksi komponenttia.
 
Jep. Mikä estäisi niitä käyttämään joku hengityssuoja?

Riippuu miten Novi toimii. Varsinkin jos se on imeytetty johonkin, kuten jossain uutisjutussa mainittiin (säänkestävyyden takia).

Jos ajatellaan, että siitä seoksesta silti leijailee jotain höyryjä, jotka voivat kulkeutua hengitysteitse elimistön limakalvoille; niin minulle tulee välittömästi mieleen silmät, jotka ovat ihan yhtä herkät. Eli pelkät tamppoonit nenässä ei riitä, vaan pitää olla kokomaski.

Mutta en tiedä varmaksi.


Päällä olevat vaatteetkin meni roskikseen tai heillä oli ollut päälle laitettava suoja. Tämän kaiken voi tehdä parissa minuutissa jos ovat harjoittelleet.
Edit. Tätä ehdotettu jo ennen kun postasin.

Jos Novi tulee tarpeeksi geelimäisessä muodossa ulos pullosta, niin siitä ei välttämättä tule sumuja ympäristöön. Joten kädellä kurkottaen ei välttämättä tarvitse suojavaatteitakaan.

---

Jossain uutisessa oli maininta, että Novin säänkestävyyttä olisi tosiaan paranneltu. Kuuluisa VX neutraloituu veteen ja Novi sitten varmaan myöskin..

Joku asiantuntija tietää paremmin, mutta useimmat kemialliset aineet taitavat toimia niin, että elimistöön joutuessaan ne hajoavat joksikin muuksi, eli esim kahdeksi muuksi kemikaaliksi. Hatusta vetäen, taistelukaasu X muuttuu muurahais- ja suolahapoksi. Ne rokkaavat sitten elimistössä, vaikka sokeuttaen tai niin että oksennat omat keuhkot nestemäisessä muodossa ulos.
 
Mihail Pozharskyn näkemys asiasta:

Kaikkivoipa ja kaikesta tietävä erikoispalvelu - on yksi yhdestä hämmästyttävistä myyteistä, johon valtio pakotti meitä uskomaan. Muka erikoispalveluissa työskentelevät ainoastaan korkean tason ammattilaiset, että ne voivat ottaa selvän mistä tahansa ja kuunnella ketä tahansa. Jopa tappaa ketä tahansa vaikka sateenvarjon avulla, josta ei jää mitään jälkeä. Ja sitten ne sulaavat sumuun.
Mutta montako ammattilaista olette tavanneet militsian (menty , slängi ven.) keskuudessa, vankiloiden työntekijoiden/miliisin/nyk.poliisin (Federal Prison Service) , ministerioiden virkamiesten keskuudessa? Korkea ammattitaso ja valtion palveluksessa oleminen ovat antonyymit. Joskus sattuu poikkeuksia, mutta niitä jotka odottavat tehokasta työtä näiden valtion viroissa olevilta on todella vähän.
Korkean ammattitason takaa kilpailu, ja sen kanssa valtiolla menee huonosti. Joten miksi erikoispalvelussa korkea ammattitaso olisi poikkeus tästä universaalisesta säännöstä?

Myyti kaikenvoipasta kgb:sta ja muutenkin erikoipalveluista muodostui kylmän sodan aikana ja on nyt repeämässä liitoksista kaikkialla. Esim USA:ssa tavallinen palkkallinen Snowden onnistui kantaa ison kasan supersalaista materiaalia ihan АНБ nenän edessä. Venäjällä tämän myytin paljastuksista voidaan seuraa lähes joka päivä. Mutta kuitenkin on ihmisiä,jotka katsovat näitä selvästi typeriä nyky-tsekisteja ja jatkavat uskomasta, että siellä on ihan oikeat kunnon agentit. FSB, CBP tai GRU - ovat just näitä satevarjo ja haihtuminen porukka.

Siksi "Petrovin ja Boshirovin" haastattelu интервью "Петрова и Боширова", joita britit syyttävät Skripalien myrkytys yrityksestä, pitää katsoa ehdottomasti. Siinä ne ovat, oikeat "ritarit", jotka eivät kykenee jäsentämään kahtakaan sanaa. Ja kaikki puheet syyttömyydestä ovat luokka lastentarhalaisen sepittelyä.
Jopa brittilaisen OSINT jornalistit Bellingcatista ovat onnistuneet löytämään heidän venäjän passeista konspiration tason.
конспирацию уровня бог.
http://www.kasparov.ru/material.php?id=5B9E73096E368

Itse katsoin, ja minua kyllä nauratti. Näkee että kaksikko oppinut ulkoa tokaisemaan jotain, mutta sanoisin että huonoa teatteria alusta loppuun asti. Tälläinen uppoa vain älyllisesti rajoittuneisiin.
 
Viimeksi muokattu:
Poisoning suspicions hang over Russian's death probe

AFP News
22 September 2018, 12:03 AM GMT+3
b23602e298502f012aee633eb658fe0a154ebb30.jpg

An investigation by British police found that Russian millionaire Alexander Perepilichny died of natural causes, but there have also been suspicions he was murdered following orders from President Vladimir Putin

The lawyer for a Russian millionaire who mysteriously died in England after helping expose an alleged Russian money laundering scheme urged an inquest Friday not to dismiss the possibility his client was poisoned.

Alexander Perepilichny, 44, collapsed in November 2012 while jogging near his mansion in the southeastern county of Surrey.
An investigation by Surrey Police found he died of natural causes but there have also been suspicions he was murdered following orders from Russian President Vladimir Putin.

Perepilichny moved to Britain in 2009 and helped arch-critic of the Kremlin, investor Bill Browder, document allegations that $230 million (195 million euros) was stolen from his Hermitage Capital hedge fund by Russian officials.

Browder has said that Perepilichny provided "lock-tight documentary evidence" in the case.

On the last day of the inquest, London's High Court heard how the businessman appeared on a "hit list" in Moscow and had applied for additional life insurance before his death.

He had also just finished fighting off a legal challenge, allegedly spearheaded by one of the two Russians that Britain believes poisoned former spy Alexander Litvinenko with a radioactive substance in London in 2006.

The coroner leading the inquest ruled on Tuesday that material that could reveal whether Perepilichny was also working with British spies could not be revealed for national security reasons.

The secrecy application was lodged by British interior minister Sajid Javid.

Extensive tests have failed to identity any poison in Perepilichny's body. Police believe he died from "sudden adult death syndrome" (SADs).

But the lawyer representing Perepilichny urged the coroner not to "brush away" the possibility that he was poisoned with an agent used by Russia that could be hard to identify.

"It is not a fanciful proposal that people might come from Russia with a view to harm someone they saw as the enemy," lawyer Bob Moxon said.

A lawyer representing Hermitage Capital added that "at least 10 poisons" remain possible culprits.
Media reports in 2017 said US intelligence also believed Perepilichny was likely "assassinated on direct orders from Putin or people close to him".
- Police reject murder claims -
A representative for Surrey Police insisted on Friday that "there is insufficient evidence to support unlawful killing".

The result of the coroner's probe -- formally called an inquest in Britain -- provide the legal grounds for a possible criminal inquiry.

The original fraud at Hermitage Capital was flagged by Moscow tax accountant and lawyer Sergei Magnitsky, who specialised in solving financial crimes.
Magnitsky was quickly jailed in Russia on what were widely considered trumped up charges and died in pretrial detention.

His case sparked an international scandal that saw the US and EU along with some other Western governments blacklist Russian officials and freeze their financial assets.
Browder attended Friday's final day of the inquest, which has lasted over a year.

https://sg.news.yahoo.com/poisoning-suspicions-hang-over-russians-death-probe-210356606.html
 
Bellingcat onnistui taas. Kasvojentunnistus ja palojen kerääminen...

Eversti Anatoli Chepiga.

Venäjän Federaation sankarina palkittu. 14. Spetsnats-prikaati vuodesta 2001 (Tshetsenian sodasta tuttu, GRU:n alainen). Myöhemmin Moskovaan GRU-konservatorioksi sanottuun sotilaalliseen diplomaattiseen akatemiaan.

https://www.bellingcat.com/news/uk-...irov-identified-gru-colonel-anatoliy-chepiga/


Katso liite: 24305

https://www.bellingcat.com/news/uk-...irov-identified-gru-colonel-anatoliy-chepiga/

- Työskentelettekö GRU:lle?
- Ei todellakaan.
- Olemme liikemiehiä.
 
Menee mielenkiintoiseksi. Mahtaako Venäjän kommenttilinja olla tällä kertaa "emme kommentoi" vaiko perinteinen "valetta, väärennöstä, fantasiaa, hulluutta"?

Jos nyt kaikki nämä henkilöiden yhdistämiset tosiaan pitävät paikkansa, se herättää monia ajatuksia. Silloin kun ainoat nähdyt kuvat olivat vielä kotoisin Briteistä, Venäjällä olisi ollut mahdollisuus väittää perinteiseen tyyliinsä, ettei kukaan ole koskaan käynyt Salisburyssa. Valitsivat toisin. Suorastaan hehkuttivat kävelyretkiään HD-lähetyksenä.

Sekin on pohdinnan arvoista, että tällainen televisiospektaakkeli uskallettiin järjestää. Kieltämättä väitetty syntymäpaikka Nikolaevka on 300 asukkaan kärpäsenpaska julmetun kaukana idässä ja ison maan aroille on verrattaen helppo kadota, mutta silti. Kukaan ei tunnista tai halua kertoa? Suomessa kylän mummot olisivat saman tien soittamassa juttuvinkkiä Seiskaan. Ehkä venäläiset ovat kaikki niin isänmaallisia että pieni hermomyrkyillä lotraaminenkin on ihan OK ja suu pysyy supussa, tai sitten nämä ajattelevat käytännönläheisemmin; tämän sortin asioissa ei tavallisen tallaajan kannata vinkata eikä Seiskan raportoida. RT:n pääuutisilta ainakin taitaa jäädä tämä "oikaisu" kertomatta.

Niin ja siirtyykö juuri nyt jossain päin Venäjää tiettyjä arkistokansioiden sivuja takapihan polttotynnyriin? Vai joko siellä vallitsee niin täydellinen gonahdus toistuvien housut kintuissa kiinni jäämisten kanssa, ettei enää jakseta edes vaivautua? Lavrov vain lukee paperista väsyneellä äänellä "valetta" ja ohjelma vaihtuu.
 
Kun olen tuon sortin miehiä tavannut eri maista, niin nuo silmät kertovat aivan kaiken.

Turismi ja hyvyys ovat hieman kaukana habituksesta.
 
Viimeksi muokattu:
Myrkyttäjä saapui Britanniaan liiketoimintaviisumilla. Sen saaminen on hyvin vaikeaa. Täytyy olla runsaasti asiakirjoja, jotka todistavat, että oikeasti harjoitat liiketoimintaa.

Jos myrkyttäjä "Boshirov" ei harjoita minkäänlaista liiketoimintaa eikä hänellä ole taustaa eikä henkilöhistoriaa, Bellingcat etsii seuraavaksi, miten mies onnistui saamaan bisnesviisumin Britanniaan.

Mahdollisuuksia:

- asiakirjaväärennökset
- Venäjä sisällä Britannian lähetystössä

Uusia todisteita tulossa.


https://www.verkkouutiset.fi/uusi-p...nnian-lahetystoon-soluttauduttiin/?ref=rns_tw
 
Back
Top