Uutisia Etelä-Afrikasta

Totta noinkin. Toisaalta maanjakokysymys ei koske vain Zulujen asuttamia alueita vaan koko Etelä-Afrikkaa. Minkä lisäksi Zulutkaan eivät aikanaan tulleet tuonne ihan vapaaehtoisesti vaan Brittien vallatua heidän maansa.

On sinänsä surullista, että Britit potkivat päähän kaikkia paikallisia heimoja ja myös Buureja isolla saappaalla. Olisikin mielenkiintoinen ajatus, olisiko aikanaan ollut mahdollista rakentaa yhteinen, kansallinen "tarina" kaikille Etelä-Afrikkalaisille nimenomaan Brittivastaisuuden pohjalta samoin kuin suomen yhtenäisyys on ainakin osittain rakentunut venäjän vastustamisen kautta. Toki käytännössä tämä oli mahdotonta koska Buurit halveksivat mustia ehkä vielä enemmän kuin Britit ja Apartheid rakentui rodun, ei kansallisuuden mukaan ja varsinainen itsenäistymistaistelu muodostuikin rotusodaksi, ei vapaussodaksi ulkoista miehittäjää vastaan.

Mandela oli liian vanha noustessaan presidentiksi ja muutenkin väärä mies johtamaan siviilihallintoa. Harva vapaustaistelija on hyvä hallintomies. Vuosikymmenet vankilassa eivät auta silloin, kun pitää miettiä infraprojekteja ja kansainvälisen kaupan kuvioita.

Kaiketi iso pelko on se, että EFF saa Zimbabwe-tyyppisen maanjakokuvion aikaan mikä romauttaisi koko teollisuudenalan ja maan samaan syssyyn. Siitä kyllä joidenkin mukaan seuraisi myös valkoisten aloittama sisällissota. Heillä kun on edelleen paljon valtaa turvallisuuskoneistossa ja myös aseita/rahaa/järjestäytymistä aivan eri tavalla kuin mustilla. Tiedä häntä.
Zulut, eli ngonit kuten heitä Malawissa kutsutaan, ovat karjankasvattaja porukkaa. Siinä määrin että heikäläisiin hautajaisiin kuuluu vainaan kuoppaaminen istuma-asennossa nauta-aitaukseen. Tämä oli omiaan aiheuttamaan skismaa peltojen ja laidunten välille. Eli juu, buurit ja britit tulivat alueille joille koko liki samaan aikaan zulutkin tulivat. Shaka Zulun aito-fasistinen valtio ajoi sitä menoa pakenevia myös edellään (Malawin ngonit ovat juurikin Shakaa ja Dinganea sinne karkuun lähteneiden jälkeläisiä).
Sittemmin kaivosteollisuuden alkaessa mustia kyllä kohdeltiin ihan päin helvettiä mutta niin kohdeltiin myös buureja. Olosuhteet eivät kalvenneet pätkääkään teollistumisen ajan Englannin työväen slummeille. Riistäjä-riistetty paradigma on tässä historian osassa osittain veteen piirretty viiva. Aivan selvää on toki buurien suhtautuminen mustiin mutta toisaalta pitää muistaa myös zulujen rauhansopimusten kunnioittamattomuus. Joka sitten sai Pretoriuksen commandoilemaan siinä määrin että Prrretorian kaupunki on vielä tänäkin päivänä.

Kaiken kaikkiaan näitä miettiessä tulee ikävä eteläiseen Afrikkaan. Loppupeleissä hienoa seutua, kuten tästä nimimerkistäkin voi päätellä.
 
En ole koskaan käynyt. Vaimo on käynyt ja vanhin serkkuni asui siellä muutaman vuoden Apartheid-aikaan. Hän sitten perikin sieltä tyttöystävältään ja tämän vanhemmilta asenteen, jota jo 80-luvulla pidettiin rasistisena:). Serkulla oli myös aika lailla selkeä näkemys mitä maalle tulee tapahtumaan mustan vallan alla. Hän ei ollut aivan väärässä, mutta hän omasikin aivot.

OT:nä mainittakoon, että hän päätyi sinne sukeltamisen takia oltuaan Cousteaun mukana mm. Japanin Kuressa hylkyjä kartoittamassa. Siitä tehty elokuva on mielestäni vieläkin eräs parhaista koskaan tehdyistä hylkydokumenteista. Osa dokumentin materiaalista on sellaista, että nykyään sitä ei saisi edes televisiossa näyttää. Syvimmät hylkysukellukset olivat yli 100 metrin syvyyteen eikä tietoakaan nykyisistä tietokoneohjatuista saturaatiosysteemeistä. Tarkennuksena sen verran, että serkullani ei ollut mitään asiaa näihin todella syviin sukelluksiin. Ne olivat vain Calypson vakiosukeltajille ja serkkuni kuului jatkuvasti vaihtuvaan "apusukeltajien" porukkaan.

Mutta hänen tuomansa videot mitä hän kopioi olivat kyllä mahtavaa materiaalia. Niiden takia minulla on vieläkin VHS-systeemi jäljellä:).
 
Tässä sitä näkyy millaisia kaupat ovat ”ostosten” jäljiltä!
”I am doctor Kevin Naidu”. Eikös Naidu viittaa intialaiseen alkuperään?

Puhataan paljon että armeija ja muut joukot tulevat hyvin hitaasti paikalle joka saattaa viitata että viroissa on Zuman kannattajia.
Joka tapauksessa jälki on niin karmeaa että sitä ei näe missää muualla kuin Afrikassa.

Senkin sanotaan mahdollisesti olevan organisoitua että kaupat poltetaan ryöstelyn jälkeen.

Koko Afrikka pitäisi palauttaa ennalleen samanlaiseksi kuin se oli valkoisen miehen tullessa sinne.
Pitäisi palauttaa heimokuningaskunnat. Miten se enää onnistuu kun väkeä on niin paljon?
Voi olla että vähenee nopeasti kun tappelevat keskenään. Ruuan tuotanto supistuu ja taudit leviävät.
 
Jostain varmaan löytyy video, kun eräs kauppa suojeli ostoskeskuksessa itseään. Työntekijät veti käytävälle parikymmentä litraa ruokaöljyä ja vettä sekaan. Ei päässy ryöstelijät edes lähellä kaupan ovia kun olivat nurite siellä.
 
Pitäisi palauttaa heimokuningaskunnat. Miten se enää onnistuu kun väkeä on niin paljon?
Voi olla että vähenee nopeasti kun tappelevat keskenään. Ruuan tuotanto supistuu ja taudit leviävät.
Lopetetaan kaikki kehitys-, rahoitus-, ja ruoka-apu. Väen määrä palaa siirtomaa-aikoja edeltäviin lukuihin ihan itsestään parissa vuosikymmenessä.
 
Enemmän ja enemmän näyttää vallankaappausyritykseltä.
Ei spontaaneissa ryöstelyissä aleta iskemään strategisiin kohteisiin kuten telekommunikaatioon, voimalaitoksiin öljynjalostamoon, liikenneyhteyksiin jne.
Jos Durbanin satamakaupungista eivät tavarat ja ruoka kulje tärkeällä Johannesburgin talousalueelle, on koko Etelä-Afrikka halvaantunut.

Kertoo aika paljon jos varovainen BBC vihjaa näin

Hallitus näyttää aika heikolta ettei se ole pidättänyt organisaattoreita ja on hyvin viiveellä lähettänyt turvallisuusjoukkoja!
Todennäköisesti tästä selvitään mutta ei hyvältä näytä pitkällä tähtäimellä.

Onko yhdellä vanhalla äijällä sitten väliä? Periaatteessa ei ole, mutta hän on jäävuoren huippu korruptiossa.
Siis jos Zuma tuomitaan niin sitten menee moni muu mukana tai ainakin menettää monta korruption tuomaa etua ja liiketoimintaa.
Tämän takia on menossa vallankaappaus(yritys?).
Afrikkalaisissa valtioissa korruptio on sääntö eikä poikkeus.

Ylen viimeinen tietopläjäys on täysin tietämätön valtatataistelusta taikka vallankaappauksesta
 
Enemmän ja enemmän näyttää vallankaappausyritykseltä.
Ei spontaaneissa ryöstelyissä aleta iskemään strategisiin kohteisiin kuten telekommunikaatioon, voimalaitoksiin öljynjalostamoon, liikenneyhteyksiin jne.
Jos Durbanin satamakaupungista eivät tavarat ja ruoka kulje tärkeällä Johannesburgin talousalueelle, on koko Etelä-Afrikka halvaantunut.

Pääorganisaattorina Zuman poika? Miten se nyt vois vallankaappaukselta näyttää?

Tietääkö kukaan armeijan eri osien uskollisuudesta eri tahoille mitään?
 
Pitäisi rauhassa odotella lisätietojen tulemista!
Tässä kuitenkuin vähän tietoa.

Umkhonto weSizwe ,”Keihään kärki”, oli apartheidin aikana ANC:n ja kommunistipuolueen yhteinen aseellinen siipi. Sitä kutsutaan myös lyhenteellä MK.
Kerrotaan että näitä miehiä Zuma olisi nimittänyt joukoittain erityisesti tiedustelupalveluun.
On hyvin todennäköistä että tiedustelupalveluun linkittyvät Zuman liittolaiset ovat merkittävässä roolissa.
Heistä usea on saanut KGB-koulutuksen kansanlietsontaan ja muuhun vallankumoustoimintaan.

KwaZulu-Natalin(NZK) koko virkakoneisto toimii epäilyttävästi. Sieltä löytyy Zuman tukijoita.
Ikäänkuin poliisi ei olisi tehnyt mitään kun luuttaaminen alkoi.
Intialainen suurkauppias kertoi jo kuullensa monta päivää aiemmin että hänen tavarataloihinsa tullaan hyökkäämään.
Hän kuitenkin luuli että poliisi suojelee. Zumalaiset toivat busseilla luuttaajat paikalle ja jäivät itse ”turvallisuusmiehiksi”. Sitten lopuksi pistivät paikan tuleen.

Entisen tiedustelupomon Thulani Dlomon on mainittu moneen kertaan oleva isossa roolissa.
Kerrotaan että hän johti Zuman ”yksityistiedustelupalvelua”.
Hän on saanut KGB-koulutuksen.
Itse hän kiistää jyrkästi sen ja uhkaa laittaa asianajansa liikkeelle syytöksistä.

Amabutho taas on Zulurykmentti. Ne ovat niitä joilla on perinneaseita ja asuja.
Tämä marssi sinne Zuman ”kraalille” Nkandlaan ilman zulukuninkaan valtuutusta (oikeammin sanottuna vielä kruunattoman kuninkaan).

RET-liike eli Radical Ecomic Transformation on mahdollisesti mukana salaliitossa.

Zuman lapset ovat mukana mutta luulenpa että itse vehkeilyä johtavat taitavammat operaattorit.
Salaliitto näyttää laajalta ja kestää aikansa ennenkuin conspiraattorit puhdistetaan hallinnosta.
Toistaiseksi tilanne näyttää olevan hallinnassa mutta ei voi olla varma mitä tapahtuu.

Cyril Ramaphosalla on muuten 400 milj dollarin omaisuus. Hän kuullostaa aika järkevältä, mutta se ei ole sama kuin työttömien suosio.
Työttömyys on aivan käsittämättömällä tasola.

Taas yksi versio Shaka zulun ylistyksestä!

Kehitysavusta on nyt sen verran kokemusta että tiedetään kohtalaisen tarkasti millä on vaikutusta.
-Perusopetuksen tarjoaminen kaikille lapsille, erityisesti tytöille
-perusterveydenhuollon nostaminen lapsikuolleisuuden vähentämiseksi
-perhesuunnittelun ja ehkäisyn tarjoaminen väestölle

Kaikkialla missä näin on tehty syntyvyys on pudonnut tasolle jossa väestön kasvu pysähtyy eli n 2 lasta/ nainen. Väestö kasvaa lyhytaikaisesti koska kuolleisuus pienenee ja odotuselinikä kasvaa, mutta n 30 vuodesssa koknaisväestö kääntyy laskuun ja elintaso nousee. Mikäli näitä ei saada aikaiseksi on muuta kehitysapua turha tarjota.

Jos tuntuu tutulta niin Suomi nousi näillä lääkkeillä täydestä kehitysmaasta maailman huipulle alle sadassa vuodessa.
 
Ei hyvältä näytä!
Puolustusministeri kiistää täysin presidentin väitteet salaliitosta ja suunnitelmallisuudesta.
Voi vain arvata että minkälainen kuhina ja juonittelu on käynnissä!
Alunperin Zuma oli nimittänyt Mapisa-Nqkulan puollustusministeriksi. Hän on saanut KGB:ltä koulutusta.

Edit:
Tämä uutinen vaikuttaa paremmalta Ramasphosan kannalta nähden kuin edellinen.
Seuraavassa uutisessa taas kerrotaan että puolustusministeri näkee toiminnassa vastavallankumouksen piirteitä rikollisuuden ja väkivaltaisuuden hahmossa.
Our view is that we are seeing signs of counter-revolution, which is creeping up in the form of criminality and thuggery,” the minister said.
………….
If this raises its head again, we would have to hit very hard because if it’s allowed to continue [in] my view is that people are testing the capacity of the state and whether they can get away with it.
Salaliittoa on haudottu pitkään Zuman kraalilla Nkandlassa.
Viimeaikoina nautoja on teurastettu vieraiden kestitsemiseksi.

Kun Zuma poistui Nkandlasta antautuakseen pidätettäväksi niin hän vaikutti erittäin itsevarmalta.
 
Viimeksi muokattu:
Erittäin vetävän näköinen ja huumorintajuinen herra Lauren Southern avaa haastattelun muodossa E-A:n tilannetta.

Itse pidän tämän sometähden/sisällöntuottajan tyylistä melkoisesti. Itse asiassa hän lienee maailman ainoa mies, joka näyttää minun silmiini esteettisesti miellyttävältä.

(Herra Southern on kuvassa oikeanpuoleinen.)

Mad Max : South Africa.
Kansalaisilla näyttää olevan ostovoimaa ja ilmastonmuutosta torjutaan entisöimällä hiiliveryillä liikkuvia ajoneuvoja, muutenkin aika ruotsalainen näkymä :cool:
 
Zulut, eli ngonit kuten heitä Malawissa kutsutaan, ovat karjankasvattaja porukkaa. Siinä määrin että heikäläisiin hautajaisiin kuuluu vainaan kuoppaaminen istuma-asennossa nauta-aitaukseen. Tämä oli omiaan aiheuttamaan skismaa peltojen ja laidunten välille. Eli juu, buurit ja britit tulivat alueille joille koko liki samaan aikaan zulutkin tulivat. Shaka Zulun aito-fasistinen valtio ajoi sitä menoa pakenevia myös edellään (Malawin ngonit ovat juurikin Shakaa ja Dinganea sinne karkuun lähteneiden jälkeläisiä).
Sittemmin kaivosteollisuuden alkaessa mustia kyllä kohdeltiin ihan päin helvettiä mutta niin kohdeltiin myös buureja. Olosuhteet eivät kalvenneet pätkääkään teollistumisen ajan Englannin työväen slummeille. Riistäjä-riistetty paradigma on tässä historian osassa osittain veteen piirretty viiva. Aivan selvää on toki buurien suhtautuminen mustiin mutta toisaalta pitää muistaa myös zulujen rauhansopimusten kunnioittamattomuus. Joka sitten sai Pretoriuksen commandoilemaan siinä määrin että Prrretorian kaupunki on vielä tänäkin päivänä.

Kaiken kaikkiaan näitä miettiessä tulee ikävä eteläiseen Afrikkaan. Loppupeleissä hienoa seutua, kuten tästä nimimerkistäkin voi päätellä.
Pakko noita on kaukorakastaa....

Pakko noita on kaukorakastaa....

On. Itse mietiskellyt tässä taas että miltä tuntuisi nyt olla noilla seuduilla? 2014 oltiin UG:ssä ja tuli herätettyä henkiin vanhoja, kuntoa ylläpitäviä harrasteita. Ajatuksella "mitäs jos Kremlin (äly)kääpiö pistää jyrän myös Kannakselle?" Silloin puoliaktiivisesti tuli mietittyä eri reittejä, joita pitkin tarpeen vaatiessa olisi pystynyt kotiin tulemaan. Ei välttämättä olisi ollutkaan ihan helppo rasti se. Eihän tällaisella sydän- ja verisuonitautisella mitään varsinaista käyttöä olisi, mutta aina sitä jonkun siltavahdin tms. vapauttaa tähdellisempiin hommiin. Vähemmän tuo Ukrainan kolina nyt stressaa kun on kotomaata jalkojen alla.
 
Back
Top