Uutisia Israelista

Vuoroin vieraissa:

http://yle.fi/uutiset/juutalaismies_puukotti_neljaa_arabia_israelissa/8367512

Israelissa on puukotettu neljä arabia. Toistaiseksi yhdenkään uhrin ei tiedetä kuolleen. Puukotus tapahtui Dimonassa Etelä-Israelissa.

Poliisin edustajan mukaan puukottaja on juutalainen. 24-vuotias mies on poliisille tuttu. Puukotusten syyksi epäillään miehen kansallisuusmielisyyttä.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun puukkoiskun tekijä on juutalainen. Edellisen viikon aikana ainakin neljä juutalaista on kuollut puukotuksissa ja ampumävälikohtauksissa Jerusalemissa ja Länsirannalla. Tekijät ovat olleet arabeja.

Lisäksi useita juutalaisia on loukkaantunut puukkohyökkäyksissä eri puolilla Israelia.

Ainakin kolme palestiinalaista on kuollut ja useita loukkaantunut yhteenotoissa Israelin turvallisuusjoukkojen kanssa.

Torstaina useiden kaupunkien pormestarit neuvoivat, että aseenkantoluvan omistavat israelilaiset kantaisivat asetta mukanaan.

Yhteenottojen tausta on kiista juutalaisten pääsystä Temppelivuorelle. Temppelivuori on juutalaisten pyhin paikka. Lisäksi siellä sijaitsee muslimeille tärkeä al-Aksan moskeija.
 
Mita Saksaan saapuneet syyrialaispakolaiset ajattelevat Israelista?

http://www.timesofisrael.com/what-syrias-refugees-think-about-israel/

ps. lopussa hyvia kommentteja, esim tama:

Jimmy Rivers
Was thinking EXACTLY the same thing; they hate the US - but DEMAND that it "save" them - from other arab muslims, no less. This is EXACTLY the type of lunatic, selfish, me-first mentality that comes buying into a death cult/false religion that claims they are greatest people, yet cannot even construct the most basic, functioning society that could be considered even remotely democratic.

It is the "world's fault" no one is saving them, yet they despise and want to destroy most of those they either want to come help them, or where they want to escape to. The incredible irony is completely lost on these lowlifes, where they are fleeing to the christian West - the same people they are ethnically cleansing out of the mideast. The tragedy is that deep down, they KNOW they are wrong, and are the scum of the earth, but all they can do is express further hatred and blame for their poor lot in life on everyone else. I just wish assad had more barrel bombs, and used them more often to greater effect, to prevent so many millions of these uneducated, clueless, hate-filled rabble, so many of whom seem to have 5 children or more - is there no freaking birth control in the middle east? - from entering europe or anywhere else. Let other arab muslim countries take them in.
 
Tosi hyvää yleistystä on todellakin: mitä jotkut ajattelevat - tuollaisella yleistämisellä pyritään kaikki arabit kuvaamaan tuon tyypin kommentin mukaan.
 
Viimeksi muokattu:
Mita Saksaan saapuneet syyrialaispakolaiset ajattelevat Israelista?

http://www.timesofisrael.com/what-syrias-refugees-think-about-israel/

ps. lopussa hyvia kommentteja, esim tama:

Jimmy Rivers
Was thinking EXACTLY the same thing; they hate the US - but DEMAND that it "save" them - from other arab muslims, no less. This is EXACTLY the type of lunatic, selfish, me-first mentality that comes buying into a death cult/false religion that claims they are greatest people, yet cannot even construct the most basic, functioning society that could be considered even remotely democratic.

It is the "world's fault" no one is saving them, yet they despise and want to destroy most of those they either want to come help them, or where they want to escape to. The incredible irony is completely lost on these lowlifes, where they are fleeing to the christian West - the same people they are ethnically cleansing out of the mideast. The tragedy is that deep down, they KNOW they are wrong, and are the scum of the earth, but all they can do is express further hatred and blame for their poor lot in life on everyone else. I just wish assad had more barrel bombs, and used them more often to greater effect, to prevent so many millions of these uneducated, clueless, hate-filled rabble, so many of whom seem to have 5 children or more - is there no freaking birth control in the middle east? - from entering europe or anywhere else. Let other arab muslim countries take them in.

Kyllähän tuo aikalailla pitää paikkaansa arabien parissa. Eivät välttämättä ensin edes tiedä mikä on Israel, mutta kun lisää, että juutalainen valtio, muuttuu mielipide heti. Tapa juutalainen. Toki, vaikka alussa sanoin että aikalailla pitää paikkaansa, ei sentään aivan kaikki halua tappaa. Osa tahtoo vaan puukottaa. :D Noh leikki leikkinä, kyllä siellä on ihan oikeasti niitäkin jotka tahtovat rauhaa, heitä on vaan helvetin vähän. Verrattavissa saamelaisten määrään suomessa.
 
http://www.jpost.com/Israel-News/Po...itionally-hostile-to-Israel-Erdan-says-424998

Public Security Minister Gilad Erdan told Army Radio on Thursday that "the US State Department has traditionally been hostile to Israel."

Erdan made the remarks in reaction to a comment by a State Department spokesperson who said on Wednesday that "we've certainly seen some reports of what many would consider excessive use of force [by Israel]" in its handling of a spate of Palestinian knifing attacks in Jerusalem and other cities.

"Obviously we don't like to see that," the spokesman, John Kirby, said.

The remark was reported widely in the Israeli press, prompting the media to ask the Israeli government for its reaction.

"To allow yourself to be misled by lies is really strange and amateurish," Erdan told Army Radio. "I would expect the administration to clarify this."

"I don't expect anything from the spokespeople at the State Department," the minister said. "The State Department has traditionally been hostile to the State of Israel."

The State Department was in damage control mode on Wednesday after Secretary of State John Kerry seemed to imply a day earlier that Israel's settlement policy in the West Bank was fueling the latest wave of Palestinian violence.

At an event at at Harvard University on Tuesday evening, Kerry spoke of the unraveling situation in and around Jerusalem, where a tempo of violence has relentlessly increased over the last two weeks.

"What's happening is that, unless we get going, a two-state solution could conceivably be stolen from everybody," Kerry said. "And there's been a massive increase in settlements over the course of the last years, and now you have this violence because there's a frustration that is growing."

Kirby attempted to clarify the secretary's comments.

"The secretary wasn't saying, well now you have the settlement activity as the cause for the effect we're seeing," State Department spokesman John Kirby told The Jerusalem Post on Wednesday. "Is it a source of frustration for Palestinians? You bet it is, and the secretary observed that. But this isn't about affixing blame on either side here for the violence. What we want to see is the violence cease."

He said that the US position against Israel's settlement construction is "crystal clear" and remains unchanged.

"We're not going to dictate immediate security requirements onto Israel. The Israeli government has a right and a responsibility to protect its citizens," Kirby added. "We've certainly seen some reports of what many would consider excessive use of force. Obviously we don't like to see that."

The suggestion that Israel is using "excessive force" made headline news on Wednesday morning. When asked for her reaction, Justice Minister Ayelet Shaked told Israel Radio that Washington "either has a complete misunderstanding of the situation or is being hypocritical.
 
Aseistettu siviili pysäyttää terrori-iskun Israelissa.

Palestiinalainen ajaa auton jalkakäytävällä seisovien ihmisten päälle ja tämän jälkeen puukottaa kahta rabbia joista toinen kuolee. Toiminta päättyy vasta sivullisen vedettyä pistoolin ja puututtua tilanteeseen...

Ampuja on tietääkseni poliisi, tosin toisaalta sanottiin että siviili, veikkaan itse siviiliä.
 
toiminta oli kuitenkin hyvin ammattimaista...joten koulutettu kuitenkin ja hyvin onkin koulutettu :)

Yleensä Israelissa aseenkantoluvan saaminen edellyttää tyän tai asuinpaikan antamaa perustetta. Monesti kyseessä oleva "siviili" on esim. turvalisuusalalla töissä.
 
Yleensä Israelissa aseenkantoluvan saaminen edellyttää tyän tai asuinpaikan antamaa perustetta. Monesti kyseessä oleva "siviili" on esim. turvalisuusalalla töissä.
Juurikin noin + res ja evp soltut saavat luvan x - aseeseen. Muistaakseni osa kävi joka 3kk testeissä, osalla tasoja katsottiin harvemmin. Oli jotenkin koomista, kun puukkoa katselivat aina niin kieroon :D Enkä tarkoita mitään arabien raahaamaa tikkua, vaan ehtaa suomalaista.
 
Jenkit ainakin totesivat, että arabit rauhoittuvat huomattavasti, jos sotilaalla on puukko tai pistin näkyvästi esillä. Esim. väkijoukko muuttuu erittäin mukavaksi jos kiinnitetään pistimet. Taisi olla myös jotakin mainintoja pelkästään siitä, että veitsi tms. varusteliiveissä näkyvillä muuttaa keskusteluasemia huomattavasti.
 
Itse aina olen aina suhtautunut teräaseisiin lähietäisyydeltä huomattavasti vakavammin kuin ampuma-aseisiin. Ns. 7ft rule. Slice'n'dice.

Kommenttina yleisesti noin, että arabikulttuuriin ei kuuly nyrkkitappelu vaan puukkotappelu. Eli voisiko sanoa "lähi-idän mustalaistouhuksi"? :D

Taisteluliivissä kahva alaspäin roikkuva Fairbairn-Sykes on aina herättänyt tiettyä kunnioitusta muidenkin keskuudessa.

Kuva ei omasta, mutta sama peli:

373906d1342957435-fairbairn-sykes-original-000-7-.jpg
 
En tiedä miksi, mutta tuo F-S keklu on aina aiheuttanut sellaisia tiettyjä väreitä selkärangassa, jopa ennen kuin mokomasta edes kuulin. Tuo muoto on vain niin pahaenteinen. Se on niin kuin maailmankaikkeus olisi kieltäytynyt ennen tuota tuottamasta veitseä, joka olisi muodoltaan sellainen joka ensisilmäykseltä näyttää tappamiseen tarkoitetulta.

Tässä on hieman samaa tuntua, mutta F-S ei koeta hienostella muotoilulla.

preview1.jpg73c555c5-979b-430c-bd84-0b7144a9289bOriginal.jpg
 
Onneksi meilla on Haloskan jalkeen oikea Presidentti ja Puolustusvoimain Ylipaallikko... Shabbat Shalom brothers....

niinisto-kipa-paassa-620x330.jpg
 
Viimeksi muokattu:
En tiedä miksi, mutta tuo F-S keklu on aina aiheuttanut sellaisia tiettyjä väreitä selkärangassa, jopa ennen kuin mokomasta edes kuulin. Tuo muoto on vain niin pahaenteinen. Se on niin kuin maailmankaikkeus olisi kieltäytynyt ennen tuota tuottamasta veitseä, joka olisi muodoltaan sellainen joka ensisilmäykseltä näyttää tappamiseen tarkoitetulta.

Tässä on hieman samaa tuntua, mutta F-S ei koeta hienostella muotoilulla.

preview1.jpg73c555c5-979b-430c-bd84-0b7144a9289bOriginal.jpg

Tuo "misericordia" on kyllä vielä pykälää rankempi niissä arvioissa mihin teräase in tarkoitettu :)
 
Tuo "misericordia" on kyllä vielä pykälää rankempi niissä arvioissa mihin teräase in tarkoitettu :)

Tuo tarkemmin sanottuna on stiletti, misericorde:ja oli hieman eri mallisia. Ja onhan se käyttötarkoitus rankka, mutta minkä sille tekee, kun antibiootteja ei ole olemassa ja paikallinen "kirurgi" leikkelee sakin partoja ja hiuksia työkseen.

Itseasiassa löysin vieläkin ikävämmän näköisen veitsen, joskin sekin on pitkälti kopioitu F-S:stä.

https://en.wikipedia.org/wiki/V-42_stiletto
 
Back
Top