Bushmaster
Greatest Leader
http://www.timesofisrael.com/un-head-to-brief-security-council-on-israel-visit/
PA;n arabit jatkavat järjettömän tuntuisi hyökkäyksiään israelilaisia vastaan, olkoot he sotilaita, poliiseja tai siviilejä. Eräs puukkosankari – vai pitäisikö sanoa ”puukkomarttyyri” tai sellaiseksi haluava – totesi journalistille, etteivät he taistele juutalaisia vaan Israelia vastaan. Tämä toteamus kätkee alleen koko villakoiran ytimen: Ei ole kysymys Juudeasta ja Samariasta eikä Jerusalemistakaan ja sen Temppelivuoren Al-Aksa moskeijasta, vaan siitä, että ”Israel perustettiin länsimaiden avulla arabeilta varastamille maille”. Tämän ajatuskuvion mukaan Israel on laiton ja se tulee purkaa. Tämän kuvion mukaan yksikään arabijohtaja ei voi Israelissa eikä muuallakaan suostua mihinkään rauhanratkaisuun, joka ei sisällä Israelin valtion purkamista ja juutalaisten karkottamista sinne mistä tulivatkin.
Tämän vuoksi Abbas hylkäsi Yehud Barakin rauhantarjouksen, jolla PA:lle olisi annettu 95 -98 % Juudean ja Samarian alueista, Jerusalem olisi jaettu ja arabi-pakolaisia olisi sallittu Israeliin sadoin tuhansin. Tarjoukseen sisältyi varmaan myös taloudellisia kompensaatioita arabimielen keventämiseksi, ja tieyhteys Gazaan.
Tämän vuoksi maailman johtajien – kuten YK:n pääsihteeri Ban ki-Moonin viimeinen yritys Israeliin tekemänsä yllätysvierailun yhteydessä – tuntuvat suorastaan hupaisilta, ellei kysymys olisi kuolemanvakavasta asiasta.
Kuvitteleeko YK:n pääsihteeri, joka ei näe juuri työpöytänsä ulkopuolelle, että hän todella olisi oikea henkilö opastamaan vuosituhansia vanhan kansan asettumista vuosisatojen aikana raunioituneeseen ja erämaaksi kehittyneeseen maahansa, jota pidettiin Damaskoksen takamaana, levähdyspaikkana matkalla Mesopotamiasta Kairoon ja josta kukaan ei ollut kiinnostunut? Vasta juutalaisten onnistuessa rakentamaan heitteille jätetystä maastaan kukoistavan ”Edenein puutarhan”, kuten jotkut sitä nimittävät, arabien mielenkiinto heräsi ja he yrittivät useita kertoja pyyhkäistä tuon häpeätahran arabien pyhältä maalta. Viiden arabimaan – monen muun tukemana – vakinaiset armeijat uskottelivat toisilleen ja silloisessa Syyria Palestiinassa asuville arabeille, että sota kestää pari viikkoa ja arabien on parempi muuttaa taistelujen ajaksi kauemmas, että armeijat voisivat rauhassa toteuttaa suunnitelmansa juutalaisten tuhoamiseksi ”ennen näkemättömässä tuhoamisessa ja massamurhassa”, kuten arabiliiton pääsihteeri Azzam Pasha maalaili.
Maailman hämmästellessä raivokkaasti, selkä valtamerta vasten taistelevat, heikosti aseistetut juutalaiset onnistuivat, ei vain kerran, vaan useita kertoja, murskaamaan arabiarmeijoitten hyökkäyssuunnitelmat. Näin syntyi myytti voittamattomasta Israelista, ja näin syntyi myös myytti palestiinalaispakolaisista, joita asuu Israelin rajanaapureissa, ja joiden määrä on kasvanut n. 850 000 viiteen miljoonaan, mikä oikeuttaa otaksumaan, että pakolaisiin on liittynyt runsaasti paikallisia asukkaita saadakseen YK:n pakolaisavun tarjoamat etuisuudet.
Rikkaitten arabimaitten kieltäytyessä järjestämään arabipakolaisten aseman maissa, joissa he asuivat, Israel vastaanotti kolmen ja puolen vuoden kuluessa 685 000 uutta siirtolaista, jotka se sulautti yhteiskuntaansa. Vielä viime vuonna Israeliin muutti n. 30 000 juutalaista siirtolaista, ja sama tendenssi jatkuu ja voi kiihtyä antisemitismin ja Israel-vastaisuuden noustessa hälyttävästi maailmalla.
Miksi maailma ja sen kansainväliset järjestöt eivät voi hyväksyä pientä Israelia? Johtuvatko maailman ongelmat, sen viimeaikaiset pakolaisvirrat ja maailman-laajuiset talousongelmat Israelista? Miksi englantilaisten suosima ”fair play”, oikeudenmukainen pelisääntö ei ole voimassa Israelin suhteen?
PA;n arabit jatkavat järjettömän tuntuisi hyökkäyksiään israelilaisia vastaan, olkoot he sotilaita, poliiseja tai siviilejä. Eräs puukkosankari – vai pitäisikö sanoa ”puukkomarttyyri” tai sellaiseksi haluava – totesi journalistille, etteivät he taistele juutalaisia vaan Israelia vastaan. Tämä toteamus kätkee alleen koko villakoiran ytimen: Ei ole kysymys Juudeasta ja Samariasta eikä Jerusalemistakaan ja sen Temppelivuoren Al-Aksa moskeijasta, vaan siitä, että ”Israel perustettiin länsimaiden avulla arabeilta varastamille maille”. Tämän ajatuskuvion mukaan Israel on laiton ja se tulee purkaa. Tämän kuvion mukaan yksikään arabijohtaja ei voi Israelissa eikä muuallakaan suostua mihinkään rauhanratkaisuun, joka ei sisällä Israelin valtion purkamista ja juutalaisten karkottamista sinne mistä tulivatkin.
Tämän vuoksi Abbas hylkäsi Yehud Barakin rauhantarjouksen, jolla PA:lle olisi annettu 95 -98 % Juudean ja Samarian alueista, Jerusalem olisi jaettu ja arabi-pakolaisia olisi sallittu Israeliin sadoin tuhansin. Tarjoukseen sisältyi varmaan myös taloudellisia kompensaatioita arabimielen keventämiseksi, ja tieyhteys Gazaan.
Tämän vuoksi maailman johtajien – kuten YK:n pääsihteeri Ban ki-Moonin viimeinen yritys Israeliin tekemänsä yllätysvierailun yhteydessä – tuntuvat suorastaan hupaisilta, ellei kysymys olisi kuolemanvakavasta asiasta.
Kuvitteleeko YK:n pääsihteeri, joka ei näe juuri työpöytänsä ulkopuolelle, että hän todella olisi oikea henkilö opastamaan vuosituhansia vanhan kansan asettumista vuosisatojen aikana raunioituneeseen ja erämaaksi kehittyneeseen maahansa, jota pidettiin Damaskoksen takamaana, levähdyspaikkana matkalla Mesopotamiasta Kairoon ja josta kukaan ei ollut kiinnostunut? Vasta juutalaisten onnistuessa rakentamaan heitteille jätetystä maastaan kukoistavan ”Edenein puutarhan”, kuten jotkut sitä nimittävät, arabien mielenkiinto heräsi ja he yrittivät useita kertoja pyyhkäistä tuon häpeätahran arabien pyhältä maalta. Viiden arabimaan – monen muun tukemana – vakinaiset armeijat uskottelivat toisilleen ja silloisessa Syyria Palestiinassa asuville arabeille, että sota kestää pari viikkoa ja arabien on parempi muuttaa taistelujen ajaksi kauemmas, että armeijat voisivat rauhassa toteuttaa suunnitelmansa juutalaisten tuhoamiseksi ”ennen näkemättömässä tuhoamisessa ja massamurhassa”, kuten arabiliiton pääsihteeri Azzam Pasha maalaili.
Maailman hämmästellessä raivokkaasti, selkä valtamerta vasten taistelevat, heikosti aseistetut juutalaiset onnistuivat, ei vain kerran, vaan useita kertoja, murskaamaan arabiarmeijoitten hyökkäyssuunnitelmat. Näin syntyi myytti voittamattomasta Israelista, ja näin syntyi myös myytti palestiinalaispakolaisista, joita asuu Israelin rajanaapureissa, ja joiden määrä on kasvanut n. 850 000 viiteen miljoonaan, mikä oikeuttaa otaksumaan, että pakolaisiin on liittynyt runsaasti paikallisia asukkaita saadakseen YK:n pakolaisavun tarjoamat etuisuudet.
Rikkaitten arabimaitten kieltäytyessä järjestämään arabipakolaisten aseman maissa, joissa he asuivat, Israel vastaanotti kolmen ja puolen vuoden kuluessa 685 000 uutta siirtolaista, jotka se sulautti yhteiskuntaansa. Vielä viime vuonna Israeliin muutti n. 30 000 juutalaista siirtolaista, ja sama tendenssi jatkuu ja voi kiihtyä antisemitismin ja Israel-vastaisuuden noustessa hälyttävästi maailmalla.
Miksi maailma ja sen kansainväliset järjestöt eivät voi hyväksyä pientä Israelia? Johtuvatko maailman ongelmat, sen viimeaikaiset pakolaisvirrat ja maailman-laajuiset talousongelmat Israelista? Miksi englantilaisten suosima ”fair play”, oikeudenmukainen pelisääntö ei ole voimassa Israelin suhteen?
