Uutisia Israelista

Foorumilla on monia ketjuja, joihin ei pahemmin kiinnosta osallistua. Yksi niistä on tämä Israel-Palestiina-kuvio.

Mutta kun @hansai erikseen mainitsi, niin osallistutaan nyt sitten yhden viestin verran tähän ketjuun.

Hansai siis postasi ensin ketjuun Iltalehden kökkö-uutisen Israelista ja Trumpista.

Ja sen jälkeen jostain syystä päätti tägätä meikäläisen "laatumedia"-maininnan yhteyteen. Syy oli se, että olen esittänyt kritiikkiä Trumpin toimista. Ilmeisesti Hansai on siitä pahastunut.

Toinen aihepiiri, johon en ole foorumilla osallistunut on keskustelut mediasta. Erilaisia medianparjaus-ketjuja riittää.

Paitsi yhdeltä osin, toistuvasti, silloin tällöin. Ja se on syytä toistaa. Hyvät ihmiset. ÄLKÄÄ LUKEKO ILTAPÄIVÄLEHTIÄ! NE TEKEVÄT TEIDÄT TYHMIKSI.

Iltapäivälehtien toiminta perustuu erilaisten tunnevaikuttimien vyörytykseen. Niiden idea on koukuttaa. Mutta valitettavasti se tunnereaktio myös häiritsee älyllistä ajattelua. Se siis käytännössä tyhmentää teitä. Joltain osin Iltapäivälehdet hyödyntävät liiketoiminnallisissa tavoitteissaan samanlaisia keinoja kuin Ryssän propaganda.

Älkääkä myöskään linkittäkö palstalle tarkoituksella provosoivia iltapäivälehtien artikkeleja. Kiitos.

Älkääkä myöskään sitten trollaile niiden päälle. Iso kiitos.

Hansai on useamminkin kunnostautunut siinä, että hän tuo palstalle linkkejä, joiden ainoa tarkoitus on herättää tunneperäisiä reaktioita. Toivottavasti hän pohtii asiaa uudessa valossa.

---

Trump. Jokaiselle lienee on selvää, että nämä selkaukset johtuvat Trumpin päätöksestä. Ei kai sitä tarvitse sanoa edes ääneen?

Mutta. Kuinka moni ymmärtää, että Trumpin ensisijainen tavoite elämässä on saada huomiota? Tuolla kontroversiaalilla päätöksellä, josta hän pitkään vihjaili ja ripotteli tietoja etukäteen cliffhangerin tavoin hän sai koko globaalin maailman huomion kohdistumaan itseensä, jälleen yhdellä tavalla.

Se on sääli, että näin typeristä syistä ja typeristä asioita ihmiset menettävät henkiään väkivaltaisuuksissa.

---

Israel-Palestiina-kysymys.

Tämä teksti herättää ajattelemisen aihetta. Voiko tätä koko kuviota ikuisuuksiin asti hoitaa vihalla?

https://www.snafu-solomon.com/2018/05/is-israel-going-way-of-s-africa.html

Is Israel going the way of S. Africa?

This is gonna be controversial and emotional to some.

If you can't handle it leave.

If you remain remember this. My house. My rules. If I think you've crossed the line then I don't have to explain myself, I just do what I do.

Having said all that let's get to it.

I notice many like to point out the current atrocities being suffered by White S. Africans. That's understandable. But what those same people fail to point out is the atrocities committed against Black S. Africans by the White Majority while they were in power.

What does that have to do with Israel?

I've been thinking about the violence yesterday.

While trying to balance my unwavering support for the Jewish state, the gas that Netanyahu poured on the situation by declaring Jerusalem the "undivided" capital of Israel, the timing of the embassy move by the US and the fact that we just made this move shortly after ending participation in the Iranian nuke deal (I don't believe in coincidence and all this happening in so short a time frame points to coordination...even I could have predicted the reaction to this mess and I'm not an Intel Analyst) makes me wonder why now.

More importantly is the fact that the images from the rioting is so reminiscent of the scenes just before the end of White Majority Rule in S. Africa.

Change the locale.

Change the skin color of the participants.

Compare and contrast the living conditions for those that are labeled the oppressed and those being oppressed with regard to the two countries and EVEN compare the political circumstances.

From my chair it's eerily similar.

S. Africa. Surrounded by enemies that wanted to drive it into the sea.

Israel. Surrounded by enemies that want to drive it into the sea.

S. Africa. At the time a sophisticated, militarily advanced state.

Israel. A sophisticated, militarily advanced state.

S. Africa. Possessed nukes.

Israel. Possesses nukes.

S. Africa. The oppressed lived in ghettos/slums etc.

Israel. The Palestinians live in the worlds largest open air prison.

S. Africa. International pariah.

Israel. International pariah.

I want Israel to live. I want to see the nation flourish, but I'm worried that they've embarked on the same course that S. Africa did.

If that's correct then consider this too.

All the stories we hear about atrocities being committed against white families in S. Africa today will pale in comparison to what will happen to the Israelis.

Don't get me wrong. I think Israel has been foolish for trading land for peace. I think the Palestinians have passed up numerous GREAT deals that could have raised their people out of poverty.

I also think there are some Arab states that WANT this tragedy to continue.

But having said all that I wonder if Israel needs to do something to help mitigate the suffering of the Palestinians at the hands of their own inept leadership not for the sake of the Palestinians but for their own sake.

Even if Trump wins another term he can't serve forever. Eventually there will be another President that isn't pro Israel.

When that eventually happens again the question must be asked. Can Israel stand alone against massed modern Arab armies and Palestinians at their doorsteps in the modern age? If they can't then we'll see a modern day holocaust. If they can then it will mean nuclear hellfire. Neither choice is appealing.


---

Netanjahulla on omat syynsä tiukkaan linjaan.

Poliisi suosittelee syytteiden nostamista Israelin pääministeriä Benjamin Netanjahua vastaan – Pitkä korruptiotutkinta on penkonut kallista samppanjaa, sikareita ja mediasuhteita
Suositus ei tarkoita vielä pääministeri Netanjahun eroa. Myös päätös syytteiden nostamisesta tehdään myöhemmin.

https://yle.fi/uutiset/3-10073759

---

Säälittävää ja surullista kaiken kaikkiaan. Viimeisin, mitä asialla kannattaa tehdä on ilkamoida.
Mites oli unohtuiko jotain , eli ne säännöt, henkilöön kohdistuvia kirjoituksia?
Ans kattoo puututaanko tähän?
 
Viimeksi muokattu:
Is Israel going the way of S. Africa?

Tämä kysymys joskus tupsahtaa framille, eikä aivan syyttäkään. Joskus nimittäin tuntuu todella kornilta, ottaen huomioon juutalaisten historian, se että IDF voisi joissain operaatioissa panna hihaansa ss-merkin......

Toki on tavat ja toimet muuttuneet Sabra-Shatila-ajoista, mutta väkisin joskus puskee tuo inhoittava mielleyhtymä mielensyrjään.

@pikku-simo voi hieman ladata jäähdytinnestettä syyläriin.

Ja muutenkin, Herrat, ette ole sentään -auringon uuvuttamia- termin täsmällisessä merkityksessä, jättäkää keskinäiset heittelyt vähemmälle helteestä huolimatta.
 
Tarkalleen ottaen kyse ei ole siinä E-Afrikka analogiassa siitä, että onko Israel tarkalleen ottaen E-Afrikka, tai jos, niin mikä ja millainen versio. Kyse on enemmänkin kehityksestä, sen suunnasta ja end-game-pohdinnasta. Kannattaa lukea juttu vielä uudestaan niin asia varmaan avautuu paremmin.

Jutun kirjoittaja kiteytti asian tähän. Se on mielestäni aika hyvin laitettu ja hyvää pohdiskelua.

But having said all that I wonder if Israel needs to do something to help mitigate the suffering of the Palestinians at the hands of their own inept leadership not for the sake of the Palestinians but for their own sake.

Tuo kuvio on joka tapauksessa kuitenkin maailman vaikein asia ratkaista, joten käytännön toteutusta varmaan saamme odottaa vielä kymmeniä vuosia.
 
Tarkalleen ottaen kyse ei ole siinä E-Afrikka analogiassa siitä, että onko Israel tarkalleen ottaen E-Afrikka, tai jos, niin mikä ja millainen versio. Kyse on enemmänkin kehityksestä, sen suunnasta ja end-game-pohdinnasta. Kannattaa lukea juttu vielä uudestaan niin asia varmaan avautuu paremmin.

Jutun kirjoittaja kiteytti asian tähän. Se on mielestäni aika hyvin laitettu ja hyvää pohdiskelua.

But having said all that I wonder if Israel needs to do something to help mitigate the suffering of the Palestinians at the hands of their own inept leadership not for the sake of the Palestinians but for their own sake.

Tuo kuvio on joka tapauksessa kuitenkin maailman vaikein asia ratkaista, joten käytännön toteutusta varmaan saamme odottaa vielä kymmeniä vuosia.

Ongelman nimihän on islam ja sen vaikutus arabien kulttuuriin, mitään ei ole tehtävissä ennen kuin niille tehdään jotain.
 
Viimeksi muokattu:
Aseistautunut mielenosoittaja, kyllä ja ehdottomasti. Linko on tappava ase vaikka antiikin ajoilta peräisin, kuten veitset ja puukotkin. Pitäisikö sympatisoida puukottajiakin?

Vaikka toisaalla toivon Israelin löytävän vähemmän kuolettavia keinoja turvatakseen laillisen valtiollisen rajansa, niin kyllä heillä on oikeus suojella kansalaisiaan ja estää laiton ylitulo. Kuten tekevät. Hamas tiesi mitä tästä seuraa, mutta mitäpä muutama kuollut marttyyri mediapelin voiton edessä.

Semmoiset muurit joka suuntaan että itsensä telominen on varmaa jos yrittää läpi, silloin ei tarvitse kenenkään ampua hyökkääjiä.
 
Israelissa elää toista miljoonaa arabia täysin kansalaisoikeuksin ottaen osaa jopa maan politiikkaan. Toimivat ihan oleellisena osana yhteiskuntaa. Vertaus eteläafrikkaan ontuu pahasti.

Ongelman nimihän on islam ja sen vaikutus arabien kulttuuriin, mitään ei ole tehtävissä ennen kuin niille tehdään jotain.

Nämä kaksi viestiä ovat keskenään ristiriitaiset.

Ilmeisesti Gaza / Hamas on suurin ongelma.

Mutta kertokaa lisää. Kuten sanottua, ei ole tullut tähän teemaan osallistuttua.
 
Tarkalleen ottaen kyse ei ole siinä E-Afrikka analogiassa siitä, että onko Israel tarkalleen ottaen E-Afrikka, tai jos, niin mikä ja millainen versio. Kyse on enemmänkin kehityksestä, sen suunnasta ja end-game-pohdinnasta. Kannattaa lukea juttu vielä uudestaan niin asia varmaan avautuu paremmin.

Analogia oli rautalangasta väännetty ja osittain väkisin, mutta siitä tuli mieleeni, että eikös näillä kahdella maalla ollutkin myös joitain yhteisiä projekteja ydinaseisiinkin liittyen?

Loputtomien eipäs-juupas-kumpi-aloitti-vääntöjen sijaan olisikin mielenkiintoisempi sellainen keskustelunäkökulma, josta voisi lukea itseään viisaampien arviointeja kaikista mahdollisista todennäköisistä ja epätodennäköisistä kehityskuluista, mihin nykyinen tilanne voi johtaa. Sellainen tulevaisuudentutkiva ja ratkaisukeskeinen näkökulma. Israelin toimista helposti sanotaan, että "väärin sammutettu", mutta harvemmin osataan antaa ne ohjeet, että mitä olisi pitänyt tehdä sen "ei saa tehdä"-sijaan.

Tämä tietysti edellyttäisi myös, että tiedettäisiin realiteetit ja lähtötilanne tarkemmin kuin miten iltapäivälehdet ne kertovat. Ja ennen oikeiden toimenpiteiden ehdottamista pitäisi varmaan asettaa myös se isompi strateginen tavoite alueen jaosta tms. Tässäkin on se ongelma, että toimenpide-ehdotukset kohdistetaan varmaan lähinnä Israeliin, koska Palestiinan arabeja näytetään pidettävän semmoisena hieman infantiilina osapuolena, jolta ei voi odottaa muuta kuin ennalta-arvattavaa vastareagointia (vrt. "Trumpin päätös aiheutti mielenosoituksia", vs. että kirjoitettaisiin "Palestiinalaiset osoittivat mieltään Trumpin päätöstä vastaan").

Itse arvelisin, että Israelin juutalaiset tulevat pitämään kiinni kansallisvaltiostaan viimeiseen saakka. IIWW ja viimeiset 70 vuotta ovat sementoineet tämän. Etelä-Afrikan kaltainen muutos ei toteudu, koska tässä tapauksessa "the great majority" on hieman aggressiivisempi kuin kuin Etelä-Afrikassa (Luvannut työntää juutalaiset mereen, jos pääsevät valtaan). Merkittävä ero on myös siinä, että nyt nämä väestöryhmät eivät asu edes samassa juridisessa valtiossa (de facto). Miksi ihmeessä itsenäisen valtion pitäisi olettaa toimivan, kuten Etelä-Afrikka syrjityn väestöosansa kanssa? Israelilaisilla on voimakas kansallinen identiteetti. Eivät he ainakaan helpolla muuta Amerikkaan. En tiedä paljonko palestiinan arabeja on päässyt muuttamaan muihin arabivaltioihin, joissa on enemmän elintilaa, mutta jotenkin tuntuu, että siitä suunnasta voisi realiteettien valossa löytyä helpommin ensikäden helpotusta niille jotka eivät halua asua"avovankilassa". Itse lähtisin jos pääsisin. Luulisin, että Israelilaiset hyötyvät vallitsevasta tilanteesta enemmän kuin liennytyksestä niillä ehdoille joita muut heille esittävät. USA:n tuellekkaan ei ole loppua näkyvissä.

Joten oma veikkaukseni on, että tilanne joko pysyy pitkään entisenlaisena (toiset 70 vuotta), tai suurempi alueellinen sota vaikuttaa väestö- ja voimasuhteisiin, niin että jotain yllättävää tapahtuu. Mitäs mieltä muut?
 
Sanoo mies,joka tappaa kurdeja. En väitä,etteikö Israelia voisi arvostella mutta Erdogan on siihen väärä mies.
 
Ilmeisesti Gaza / Hamas Iran on suurin ongelma.

Anteeksi korjaus. Alueella ovat hämmentäneet keittoa Iran ja Syyria ja liuta muita oivallisia arabivaltioita. Israel ei ole jäänyt synnittömäksi sekään, on turhuutta ummistaa silmiään siltä, että Israelkin ajaa omia motiivejaan, jotka eivät aina ole niin kirkassilmäisen puolllustuksellisia kuin väitetään.

Israelilla on kuitenkin olemassaolonsa oikeus siinä kuin muillakin ja sillä on oikeus velvollisuus puolustautua. Uudenmaan lääniä sitä ent. vähän suurempi valtionalue ei mahdollista paljon vaihtoehtoja. Siksi doktriinien on oltava aktiivisia, lapatossuiluun ei vain ole varaa.

Jos olette huomanneet, niin nykyään käytän mielelläni maanpuolustusoikeudesta termiä maanpuolustusvelvollisuus. Nimittäin se on valtion velvollisuus, eikä mikään hel-tin --oikeus--. Sitä se on täälläkin.

Oikeus on optio, velvollisuus on velvollisuus. Liukuvien käsitteiden maailmassa myös tämä teema on mielestäni paketoitava muotoon, joka kertoo asian eksaktilla tavalla paikalleen.
 
Ei kai Iranilla voi olla vaikutusvaltaa sunnilaiseen Hamas -järjestöön ja Gazaan.

Edit. vastaan itse.

Iran ja Syyria tukivat pitkään sunnilaista Hamasia, vaikka olivatkin shiialaisjohtoisia maita. Syyriasta tullut tuki Hamasille loppui, kun maassa puhkesi sisällissota, jossa Hamas asettui islamistikapinallisten puolelle [

Hamas

Harakat al-muqāwama al-islāmiyya
حركة المقاومة الاسلامية


Perustettu1987Johtošeikki Ahmad Yasin
Abdulaziz al-Rantisi
Khalid Maš’al
Isma’il Haniyya
Mousa Mohammed Abu MarzookIdeologianationalismi
sunni islamismi[1]
islamilainen nationalismi[2][3][4]
islamilainen fundamentalismi
antisionismi
antisemitismi [5][6]

Hamas (lyhenne sanoista Harakat al-muqāwamat al-islāmiyya, arab. حركة المقاومة الاسلامية‎, suom. islamilainen vastarintaliike) on palestiinalainen islamistinen järjestö ja demokraattisesti valitun Palestiinan parlamentin suurin puolue. Israel, Yhdysvallat, Kanada, Egypti ja EU on luokitellut Hamasin terroristijärjestöksi. Peruskirjansa mukaisesti Hamas vastustaa rauhanomaista ratkaisua palestiinalaiskysymykseen.[7][8] Kevään 2006 Palestiinan vaalien jälkeen Hamas pääsi hallitusvastuuseen. Sen vuonna 1988 kirjoitettu ja yhä voimassa oleva perussääntö viittaa Israelin valtion tuhoutumiseen ja islamilaisen valtion perustamisen.[9][10] Kesällä 2007 Hamas ja kilpaileva Fatah kävivät rajuja taisteluita, joiden seurauksena Hamas erotettiin palestiinalaishallituksesta, mutta se sai haltuunsa Gazan kaistan.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hamas
 
Ei kai Iranilla voi olla vaikutusvaltaa sunnilaiseen Hamas -järjestöön ja Gazaan.

Edit. vastaan itse.



https://fi.wikipedia.org/wiki/Hamas

Muistelen hämärästi Syyrian sodan alkuvuosia jolloin Hamasin ja Assadin välirikko alkoi. Iran oli myös osallisena ja Iranin ja Hamasin väleihin tuli kupru hetkeksi. . Muistaakseni tarina päättyi sellaiseen uutiseen, jossa Iran palautti tukensa Hamasille ja sai siitä näin taas otteen. Se oli 2014 jolloin Hamas ja Israel ampuivat toisiaan. Iran aseisti Hamasia ja täydensi ammmuttuja raketteja. Silloin taisi se yksi rahtilaivakin ratsata joka oli aseita viemässä Hamasille. Hamas on siis eräänlainen Iranin Proxy pakosta, koska Iran aseistaa sitä. Vielä hämärämpi muistikuva siitä, että ilmaiseksi ei Hamas Iranin rahoja ja raketteja saanut, vaan joutui lausumaan jotain Syyriaan liittyen ja perumaan kantojaan..
 
Nämä kaksi viestiä ovat keskenään ristiriitaiset.

Ilmeisesti Gaza / Hamas on suurin ongelma.

Mutta kertokaa lisää. Kuten sanottua, ei ole tullut tähän teemaan osallistuttua.

Ei tuossa oikeastaan mitään ristiriitaa ole.

Tosiasiahan on, että Israelissa todellakin asuu edellä mainittu määrä arabeja ilman suurempia ongelmia. Suurin osa heistä on melko sekulaareja, ja tajuavat että Israelissa heillä on selkeästi paremmat olot kuin ympäröivissä islamistisissa valtioissa. Toisaalta he tietävät myös, että jos alkavat perseilemään niin juutalaisilla Israelilaisilla ei ole samanlaisia pidäkkeitä antaa runtua kuin esim. täällä länsimaissa. Keppi ja porkkana yhdessä toimii hyvin.

Gazan suurin ongelma on Gazalaiset. Itsepähän äänestivät valtaan ääri-islamistisen Hamasin, joka täysin avoimesti saarnaa etnistä puhdistusta ja kansanmurhaa Israelia kohtaan, yllyttää terrorismiin poliittisin, ideologisin ja taloudellisin konstein, käyttää ison osan ulkomailta saaduista avustuksista terroristisen toiminnan rahoittamiseen ja hyökkäilee jatkuvasti mitä mielikuvituksellisimmin konstein Israelin puolelle. Uhriutuminen on sitten ankaraa kun Iipat iskevät välillä takaisin. Rehellisesti sanoen, ihmettelen Israelilaisten pitkää pinnaa palestiinalaisten kanssa. Israelin armeijalle ei olisi temppu eikä mikään työntää koko Gazaa mereen, jos pahalle päälle sattuisivat.

Islamilainen maailma myös ympäröi Israelia. Heillä ei ole rajanaapureina mitään muuta kuin valtioita, joiden valtionuskonnossa avoimesti saarnataan juutalaisten kansanmurhaa, juutalaisilla kun on islamin profeetan antipatioiden takia erityinen paikka varattuna muslimien vihanpito-listalla. Ennen kuin islamista saadaan puhdistettua väkivaltaan ja suvaitsemattomuuteen yllyttävät osiot pois, siis suurin osa koko uskonnosta, ei islamilainen maailma tule asenteissaan muuttumaan. Mutta sitä odottaessa voi mennä vielä pitkä tovi.
 
Israelilla on kuitenkin olemassaolonsa oikeus siinä kuin muillakin ja sillä on oikeus velvollisuus puolustautua. Uudenmaan lääniä sitä ent. vähän suurempi valtionalue ei mahdollista paljon vaihtoehtoja. Siksi doktriinien on oltava aktiivisia, lapatossuiluun ei vain ole varaa.

Tämä on hyvin sanottu. Historiasta voidaan vääntää sivutolkulla mutta tällä hetkellä Israel tuolla on ja kansalaisiaan puolustaa, vaikka sitten paskamyrskyn läpi.
 
Viimeksi muokattu:
Palestiinalaishallinto kutsui 4 EU-maan lähettiläät kotiin – Syy: maista osallistuttiin juhlaan

16.5.2018 18:51 Päivitetty: 16.5.2018 18:51

eu-lippu.jpg


Demokraatti.fi/STT

Palestiinalaishallinto on kutsunut lähettiläänsä kotiin neljästä EU-maasta. Päätös liittyy Yhdysvaltojen Israelin-suurlähetystön siirtämiseen Tel Avivista Jerusalemiin.

Lähettiläät kutsuttiin pois Romaniasta, Tshekistä, Unkarista ja Itävallasta.
Palestiinalaishallinnon mukaan maiden edustajat osallistuivat sunnuntaina Israelissa tilaisuuteen, jossa juhlistettiin Yhdysvaltojen lähetystön siirtoa.
https://demokraatti.fi/palestiinala...aat-kotiin-syy-maista-osallistuttiin-juhlaan/
 
Back
Top