Uutisia Israelista

Israel järjesti itsensä lievään liriin hyväksymällä Venäjän juutalaisia Israeliin suoraan. Valitettavasti Ryssä on ryssä vaikka se olisi juutalainen.
Luin aikaa sitten kirjan neuvostoliittolaisten värväämästä agentista Mossadin sisällä. Varmaan 1950-60-lukua. Olin luullut, että se oli ainutkertainen uinahdus siltä virastolta, mutta nyt kun tuloksetta nimeä kaivelin, niin huomasin että onhan noita nyt sentään useampia ollut. Näyttää juutalaiselle raha kelpaavan ja mitä näitä houkuttimia/kiristyskeinoja aina käytetäänkään. 😃
 
Stalinhan vapautti IIms:n jälkeen juutalaiset muuttamaan idästä Israeliin. Länsimaiden, lähinnä Brittien imperiumin kiusaksi. Eli kyseessä oli Stalinin onnistunut sen aikainen hybridi-operaatio. Syntyi muuttoliikkeen tuloksena palestiinalaisten alueelle maa nimeltä Israel. Mutta kuinka sitten kävi juutalaisten ja ryssien väliselle ystävyydelle... se onkin sitten aivan toinen juttu. Kyllä Israelissa löytyy ymmärrystä ryssille. Raha ei haise.
 
Stalinhan vapautti IIms:n jälkeen juutalaiset muuttamaan idästä Israeliin. Länsimaiden, lähinnä Brittien imperiumin kiusaksi. Eli kyseessä oli Stalinin onnistunut sen aikainen hybridi-operaatio. Syntyi muuttoliikkeen tuloksena palestiinalaisten alueelle maa nimeltä Israel.
Ei muistunut mieleen, milloin maahanmuutto Neuvostoliitosta alkoi. Nopeasti Wikipediasta vilkaisten juutalaisten vaino näyttäisi vain jatkuneen, heille omaa oblastia Kiinan rajan lähelle, Stalinin henkilääkärien murhauttamista ym. Maastamuutto taidettiin sallia vasta myöhemmin.

Rotschild oli ostanut Israelin alueelta maata rahoillaan ja Haganah räjäytellyt arabeja ja brittejä jo 1920-luvulta alkaen ym. Stalinin mahdolliset aivoitukset ovat siis olleet pienemmässä roolissa. Ja kaipa diktaattorin aika on mennyt siinä kohdin enemmän Itä-Europpaa alistaessa ja lännen kanssa rähjätessä.
 
Ei muistunut mieleen, milloin maahanmuutto Neuvostoliitosta alkoi.
Stalin päästi pakolaisvirrat "irti" heti Saksan valtauksen jälkeen. Hän oivalsi minkälainen ase hallitsematon pakolaisvirta on.. Juutalais-pakolaisiahan tuli laivatolkulla silloisen Palestiinan rannikolle. Loppujen lopuksi Britit vangitsivat pakolaisia ja veivät juutalaisia mm. Kyprokseen hmmm....leireille.
 
Palestiinassa asui tuolloin jo lähes puoli miljoonaa juutalaista. He olivat suureksi osaksi lähtöisin Venäjältä ja muuttaneet sinne useassa aallossa 1800-luvulta lähtien. Britannia oli Balfourin julistuksessa vuonna 1917 vastineeksi juutalaisten tuesta taistelussa Turkkia vastaan luvannut näille "kansallisen kodin" Palestiinaan. Kuitenkin britit yrittivät pitää myös Palestiinan arabit rauhallisina ja lupailivat heillekin itsenäisyyttä. Siksi he yrittivät rajoittaa juutalaisten maahanmuuttoa ja päästää maahan vain 18000 henkeä vuodessa. Väkeä tuli kuitenkin luvattomasti useampi satatuhatta. Se ei ollut mikään Stalinin manööveri, joskaan ei Stalinilla liene ollut syytä sitä estääkään. Juutalaisjärjestöt olivat organisoineet varsin tehokkaan muuttokoneiston, joka vielä holokaustin jälkimainingeissa sai hyvin tuulta purjeisiinsa.
 
NYT: Israelin Mossad iski Iraniin – tästä oli kyse

Iranilaiseen sotilaslaitokseen Isfahanissa viikonloppuna tehdyn drone-iskun takana oli Israelin tiedustelupalvelu Mossad, uutisoi The New York Times.

NY Timesin lähteet kertovat kuitenkin uskovansa, että viikonloppuisen iskun motiivina olivat Israelin huolet omasta turvallisuudestaan, ei Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa.

Iskujen kohteiden valinnallaan Israel on osoittanut, että sillä on tiedustelutietoa keskeisten paikkojen sijainnista, myös niistä, jotka on piilotettu kaupunkeihin, lehti kertoo.
 
Väkeä tuli kuitenkin luvattomasti useampi satatuhatta. Se ei ollut mikään Stalinin manööveri, joskaan ei Stalinilla liene ollut syytä sitä estääkään. Juutalaisjärjestöt olivat organisoineet varsin tehokkaan muuttokoneiston, joka vielä holokaustin jälkimainingeissa sai hyvin tuulta purjeisiinsa.
Tähän on ehkä syytä lisätä vielä sellainen yksityiskohta että samaan aikaan alueelle tuli myös huomattavan paljon arabiväestöä, mistä britit kommentoivat jossain vaiheessa että alueella on paljon surkeutta eivätkä he pysty estämään ympäriltä tulevia arabeja tulemasta jakamaan sitä samaa surkeutta. Sittemmin välit alkoivat kiristyä, osin siksi ettei nousussa ollut arabinationalismi oikein pystynyt hyväksymään alueella muita kuin arabeja. Jerusalemin suurmuftillakin oli suunnitelmissa ihan oma "lopullinen ratkaisunsa". Loppu onkin sitten historiaa.
 
Israel ja äärioikeisto jotenkin "särähtää omaan korvaan".
Äärioikeistolaisuudessa ei ole mitenkään välttämätöntä että rasismi kohdistuu juuri juutalaisiin. Esim Mussolinin fasismi ei alun perin ollut juutalaisvastaista. Tai Lapuan liike jossa päämaali olivat kommunistit.

Mielenkiintoinen tuo iippojen pääministerin avaus, käytännössä absoluuttinen valta parlamentin yksinkertaisen enemmistön päätöksellä. Maassa ei siis ole perustuslakia tai presidentillä roolia lakien vahvistamisessa. Mitäpä jos marinin hallituksella olisi (ollut) sama mandaatti?
 
Viimeksi muokattu:

Muuan Kimmo Sasi pohdiskeli ihan julkisesti, että "parlamentarismin perustaan kuuluu ajatus, että eduskunnan yksinkertaisen enemmistön päätöksellä mikä tahansa kansalaisoikeus on voitava lakkauttaa". En muista, milloin hän sanoi tuon, mutta Sasi on yksi niistä, jotka halusivat poistaa presidentin vallan em. "pohjoismaisen parlamentarismin" nimissä.
 
Äärioikeistolaisuudessa ei ole mitenkään välttämätöntä että rasismi kohdistuu juuri juutalaisiin. Esim Mussolinin fasismi ei alun perin ollut juutalaisvastaista. Tai Lapuan liike jossa päämaali olivat kommunistit.
Jotkut juutalaisten äärikonservatiivit ovat todella rasistisia. Tyyliin, jos et ole juutalainen, niin ei sinulle edes puhuta.
Eikä vainon tai syrjinnän kohteet aina muutu maailmankuvaltaan avaroiksi ja syrjinnänvastaisiksi. Koulukiusatusta tulee joskus isompana kiusaaja.
 
Nuo teesit kai ovat tosia koskien mitä hyvänsä etnistä, uskonnollista tai oikeastaan mitä hyvänsä ryhmää?
Japanialaiset ja kiinalaiset ovat mielestäni keskimäärin varsin rasistisia, mutta sielläkin jotkut ovat todella rasistisia.
Sinänsä termit rasisti tai rasistinen ovat kärsineet inflaation, kun noita leimoja varsin kasuaalisti nykyään heitellään. Jotkut leimaavat rasistiseksi minkä hyvänsä itselle epämiellyttävän havainnon, mikäli havaintoon liittyy jotenkin vaikkapa etnisyys. Jopa tilastot tai faktat voivat olla rasistisia.
 
Kyllä, koko 'rasismi' -termiä on harmittavasti vesitetty erilaisilla pseudoakateemisilla 'piilorasismi' -konstruktioilla. "Ajatteletko näin? Olet tietämättäsi rasisti!" Kyllä oikea rasisti tietää olevansa rasisti. On pöljää ruveta leimaamaan jokaista pikku ennakkoluuloa rasismiksi.
 
Mutku, koulumenestyskin on rasismia, etenkin se että koulumenestys vaikuttaa asioihin...
 
Back
Top