Uutisia Kanadasta

Samoihin aikoihin Kanadassa meneillaan G-7, josta Venäjä on potkittu pois. Sattumako?
 
Viimeksi muokattu:
@sotajätkä Twain on riippuvainen yleisön suosiosta (ilman yleisöä joka ostaaa levyt ja käy konserteissa hänellä ei ole tuloja) niin viisaampaa on että myötäilee näitä.
Veikkaisin, että Shania on tahkonnut urallaan sen verran mammonaa, että on ainakin taloudellisesti riippumaton. Jotain sosiaalista hyväksynnän tarvetta toki voi olla.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Veikkaisin, että Shania on tahkonnut urallaan sen verran mammonaa, että on ainakin taloudellisesti riippumaton. Jotain sosiaalista hyväksynnän tarvetta toki voi olla.

Minä taas olin näkevinäni jonkun otsikon ehkä vuosi sitten, että hän olisi eläköitynyt.
 
Minä taas olin näkevinäni jonkun otsikon ehkä vuosi sitten, että hän olisi eläköitynyt.
Ai että Amerikan Arja Koriseva olisi eläkkeellä? No voi toki olla, tai ei ole ainakaan häneltä kuulunut uutta musiikkia aikoihin. Ei kyllä haittaisi vaikka näkyisi/ kuuluisikin hänestä..
 
Kanadan viranomaiset laittaneet vireille oikeudenkäynti, jonka tarkoitus ottaa pois Kanadan kansalaisuus Alex Vavilovilta, joka on venäläisten vakoilujoiden poika. передает 28 мая агентство Associated Press.
Hänellä ei ole oikeutta olla Kanadan kansalainen, jota hänelle myönnetty alioikeudessa. Apellatio lähetetty Korkeimpaan oikeuteen ja passi vaadittu evätä.

Vavilov itse sanoi ettei tiennyt vanhempien vakoiljataustasta. CBC tv-kanavalle hän sanoi ettei ole uhka kenellekaan, hän on Kanadan kansalainen ja halua "asua täällä oma elämää".
Associated Pressin mukaan ne jotka ovat Vavilovin puolella, jopa sanoneet ettei pojan pitää maksaa vanhempien synneistä, mutta vastustajat ovat sitä mieltä että kanalaisuuden saaminen perustui valhellisiin tietoihin, koska hänen vanhemmat asuneet Torontossa varastetuttujen henkilötietojen varaan ja vakoileet Moskovalle.

Kanadan lain mukaan Kanadassa syntynyt lapsi auttomattisesti tulee Kanadan kansalaiseksi, mutta tällä on yksi poikkeus -ulkomaalaisten diplomattien lapset. Tämän mukaan ja kanadalaisten viranomaisten mukaan tämä seikka että Vavilov on syntynyt Kanadan alueella ei anna hänelle mahdollisuuden kansalaisuuden saamiseksi, koska hänen vanhemmat työskentelivat ulkomaan valtiolle ja olivat tämän valtion edustajat.

Alexin ja Timotyn vanhemmat venäläiset vakoilijat Andrei Bezrukov ja Jelena Vavilova saappuneet Kanadaan 1980 luvulla. He ovat toimineet vakoilijoiden ketjussa Pohjois-Amerikassa. Kesäkuussa 2010 amerikkalaiset viranomaiset pidättäneet kymmenen venäläistä agenttia, joukkoon kuuluneet Bezrukov ja Vavilova, ja myös Anna Chapman, Richard ja Cintya Merphy, Juan Lazaro ja muut. Myhemmin heitä vahdettiin tiedemieheen Igor Sutjaginin, enstisiin erikoispalvelun työntekijöihin Sergei Skripaliinm Aleksandr Zaporozhskyi ja Gennadyi Vasilenkoon, joita on syytetty Venäjällä vakoilusta. Vahto suoritettiin Vienassa.
 
Feministikortti?
Kanadan pääministeri Justin Trudeau kiistää käyttäytyneensä sopimattomasti – kyseessä vuosien takainen häirintäväite
41f94cdd629a42ccb0b336f36d1876f7.jpg


Pääministeri Justin Trudeau puhui Bramptonissa, Ontariossa 5. heinäkuuta 2018. (KUVA: CARLO ALLEGRI)
Julkaistu: 6.7. 4:46

KANADA
Miehen väitetään tarttuneen naistoimittajaan sopimattomasti.

Kanadan pääministeri Justin Trudeau puolustautui torstaina jälleen kerran häneen kohdistuvia häirintäväitteitä vastaan.

Kyseessä on lähes parinkymmenen vuoden takainen tapaus, jossa Trudeaun kerrotaan tarttuneen musiikkifestivaalilla naispuoliseen toimittajaan sopimattomasti.

Tapaus nousi julkisuuteen, kun eräs bloggaaja kesäkuussa twiittasi vanhan lehtileikkeen, jossa nimettömästi lehdelle puhunut toimittaja kuvailee tapahtunutta, kertoo The Guardian.

Avoimesti feministiksi julistautunut Trudeau sanoo, ettei ole toiminut sopimattomasti, mutta kertoo ymmärtävänsä, että toinen ihminen on voinut tilanteen toisin.
STT - AFP
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005745452.html
 
Kuulostaa aivan ruotsilta:unsure:
Kanadassa ammuttu 14 ihmistä – ainakin yhden kerrotaan kuolleen ja nuori tyttö on kriittisessä tilassa
KOTIMAA23.07. 08.17
MAPS 4NEWS

Toronto on Kanadan suurin kaupunki.


Ossi Rajala

Kanadassa Toronton kaupungissa on ammuttu yhteensä 14 ihmistä.

Toronton poliisi kertoo Twitterissä, että ainakin yksi aikuinen nainen on kuollut ja yksi nuori tyttö on kriittisessä tilassa.

Epäilty ampuja on myös kuollut. Häntä ei ole laskettu 14 uhrin joukkoon.

Toronton poliisin mukaan ampuja käytti käsiasetta.

Toronto Sun-lehden mukaan ampuja olisi tappanut itsensä ja poliisi olisi ampumisen jälkeen etsinyt hänellä mahdollisesti olleita räjähteitä.

Todistajien sanotaan kuulleen yli 20 laukausta.
Ampuminen tapahtui kymmeneltä illalta paikallista aikaa Greektownin kaupunginosassa paikalla, jossa on paljon ravintoloita, kahviloita ja kauppoja.

Uutistoimisto Reutersin mukaan ampumiset ovat lisääntyneet Torontossa huomattavasti viime aikoina. Viranomaisten mukaan kyseessä on ollut erityisesti jengien välinen väkivalta. Toronton poliisi on hiljattain pyrkinyt vähentämään aseväkivaltaa voimakkaammalla läsnäololla kaupungissa.

Toronto on Kanadan suurin kaupunki, jossa on yli 2,7 miljoonaa asukasta.
https://www.lapinkansa.fi/kotimaa/k...nuori-tytto-on-kriittisessa-tilassa-201090208
 
Mies yritti puukottaa kunniavartioston jäsentä Kanadan parlamenttitalolla
Mies pidätettiin ennen kuin hän ehti vahingoittaa ketään.

Jussi Salmela HS
Julkaistu: 23.7. 21:58
KANADAN poliisi on pidättänyt miehen, joka yritti puukottaa Kanadan kunniavartioston jäsentä maan parlamenttitalolla Ottawassa, paikallislehti Ottawa Citizen kertoo uutistoimisto AFP:n mukaan.

Tapaus sattui maanantaina aamupäivällä paikallista aikaa.

”Sotilaidemme, Kanadan ratsupoliisin ja parlamentin turvallisuusjoukkojen nopean reagoinnin ansiosta uhka tunnistettiin ja ehkäistiin”, puolustusministeriön virkailija sanoi lehdelle.

Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005767124.html
 
https://www.hs.paskamedia.fi/ulkomaat/art-2000005767124.html?ref=rss
Mies yritti puukottaa kunniavartioston jäsentä Kanadan parlamenttitalolla
Mies pidätettiin ennen kuin hän ehti vahingoittaa ketään.

Jussi Salmela HS
Julkaistu: 23.7. 21:58
KANADAN poliisi on pidättänyt miehen, joka yritti puukottaa Kanadan kunniavartioston jäsentä maan parlamenttitalolla Ottawassa, paikallislehti Ottawa Citizen kertoo uutistoimisto AFP:n mukaan.

Tapaus sattui maanantaina aamupäivällä paikallista aikaa.

”Sotilaidemme, Kanadan ratsupoliisin ja parlamentin turvallisuusjoukkojen nopean reagoinnin ansiosta uhka tunnistettiin ja ehkäistiin”, puolustusministeriön virkailija sanoi lehdelle.
 
Tekijän nimi oli Faisal Hussein. Hieno jihadisti-parta kaverilla.

Katsoppas perkule...20min nimenjulkistamisesta epäillystä tuli "mental ill" kuten saksan bussimiehestä...

The Latest: Toronto suspect’s kin grieving for victims

TORONTO (AP) — The latest on the mass shooting in Toronto (all times local):
6:10 p.m.

The family of the suspect in the deadly Toronto mass shooting says he suffered from severe mental health problems, but relatives “could never imagine that this would be his devastating and destructive end.”

Faisal Hussain’s family expressed condolences in a statement Monday. It said the family was “utterly devastated by the incomprehensible news” that the 29-year-old was responsible for the rampage.

The attacker fired into restaurants and cafes in a lively neighborhood late Sunday, killing a 10-year-old girl and an 18-year-old woman and wounding 13 other people. He died in an exchange of gunfire with police.

Hussain’s family says he struggled with psychosis and depression throughout his life, and medications and therapy didn’t work to treat him.
The relatives say their “hearts are in pieces for the victims.”

___
5:50 p.m.
Police have identified the suspect in a deadly mass shooting in Toronto as 29-year-old Faisal Hussain.

The Ontario police Special Investigations Unit released his name Monday evening. He died after an exchange of gunfire with police Sunday night.

The attacker fired a handgun into restaurants and cafes in a lively Toronto neighborhood late Sunday, killing a 10-year-old girl and an 18-year-old woman and wounding 13 other people.

Police haven’t disclosed his motive. Police chief Mark Saunders said earlier Monday that investigators didn’t know it yet.

Contact information for his family couldn’t immediately be found.

The rampage came just three months after a van struck and killed 10 people in Toronto in an apparent attack directed toward women.
https://apnews.com/23c21f7645c8406cb0e8587a405a9b12
 
Back
Top