Uutisia Koreasta

Museo

Kenraali
Pohjois-Korean huumoriohjelma vitsailee yhä pavuista

13.4.2010 17:19

STT-Reuters

Sulkeutuneella ja nälkää näkevällä Pohjois-Korean diktatuurivaltiolla on hallussaan erikoinen ennätys. Maan virallisen televisiokanavan huumoriohjelma on tiettävästi pisimpään yhtäjaksoisesti esitetty tv-hupailu.

Se on niin hauskaa -ohjelma levittää diktaattori Kim Jong-Iliä tukevaa propagandaa ja yrittää kohentaa maan sotajoukkojen taistelutahtoa.

Ohjelmaa on esitetty lähes yhtäjaksoisesti 1970-luvulta, maan valtiollisen television alkuajoista.

Vitseille nauraminen on vapaaehtoista – paitsi jos yleisöksi komennetut sotilaat saavat käskyn nauraa.

Ohjelman tyypillisintä sisältöä on sotilasunivormuun pukeutuneen miehen ja naisen välinen keskustelu. Joskus nämä kaksi esiintyjää myös laulavat ja tanssivat ja ainakin yrittävät vitsailla.

"Ohjelmasta on usein hyvin vaikea löytää huumoria", sanoo eteläkorealainen viranomainen, joka tarkkailee työkseen Pohjois-Korean televisiolähetyksiä.

Uusimmassa jaksossa sanailtiin pavuista ja niiden hyvistä vaikutuksista.

Miespuolinen esiintyjä kehui ohjelmassa, että hän näyttää komeammalta ja tuntee olonsa paremmaksi, kun on ottanut pavuista tehtyä lääkettä.

"Jos me sotilaat näemme papuja, tulemme iloiseksi", hän sanoi ja nauroi.

"Jos viljelemme siihen tapaan kuin johtajamme meitä kehottaa, meistä tulee onnellisia", naissotilasta esittävä näyttelijä vastasi tähän ja nauroi.

Sotilaat yleisössä pysyivät keskustelun ajan varsin vakavina.

Enemmän yleisöä nauratti kohtaus, jossa esiintyjäkaksikko keskusteli siitä, kuinka pavuilla ruokitut sotilaat taistelivat menestyksekkäästi amerikkalaisia imperialisteja vastaan Korean sodassa. Sketsin mukaan joukot saivat pavuista mielettömät voimat.

Ohjelman lopuksi ylistettiin suurta johtajaa, kuinkas muutenkaan.

"He puhuvat yhä vaan pavuista. Mikään ei ole muuttunut maassa sen jälkeen, kun loikkasin sieltä kaksikymmentä vuotta sitten", sanoo Etelä-Korean televisiossa nykyisin työskentelevä entinen pohjoiskorealainen Kim Yong.

Ohjelmassa esiintyvät näyttelijät ovat hänen mielestään pohjimmiltaan erittäin lahjakkaita, mutta eivät pääse propagandan ja sensuurin puristuksessa toteuttamaan kykyjään.

"Samaa materiaalia toistetaan uudestaan ja uudestaan", hän sanoo.

***

Ja lopuksi tunnelmaan sopivaa taidetta: http://www.foreignpolicy.com/articles/2010/02/22/poster_children_of_the_hermit_kingdom
 
Taannoin kävin Pohjois-Koreassa ja vähän se alussa oudoksutti kun uutistenlukijakin kesken lähetyksen purskahteli itkuun tuon tuostakin. Mitään en tietenkään ymmärtänyt, mutta ei siinä mitään katastrofaalista kyllä ollut aiheena... Onhan se aika lailla erilainen kulttuuri kuin meillä, mutta ei lähellekkään niin paha kuin meidän propaganda väittää.
 
Pullosorsa kirjoitti:

Montako kertaa pääsit tarkkailemaan toimintaa ja oloja ilman opasta tai paria "päällystakkia"?
 
Anti-Panzer kirjoitti:

Oppaathan ovat aina mukana, mikä on ihan hyvä asia maassa jossa ihmisiä on opetettu pelkäämään ja vihaamaan kaikkia valkoihoisia, joita luullaan Amerikkalaisiksi imperialisteiksi. :a-rolleyes:
 
Lehtiväite: Pohjois-Korean MM-valmentajaa rangaistiin pakkotyöllä

Helsingin Sanomat

Pohjois-Korean jalkapallomaajoukkuetta MM-turnauksessa valmentanut Kim Jong-hun on lehtitietojen mukaan saanut rangaistuksensa maan johdolta heikosti sujuneista peleistä.

Sky News kertoo eteläkorealaisiin lehtitietoihin nojaten, että Kim komennettiin hommiin rakennustyömaalle. Joukkuetta kuulusteltiin tiettävästi kuuden tunnin ajan.

Kuulemistilaisuudessa oli paikalla 400 puoluevirkailijaa, jotka tiukkasivat selitystä kolmelle tappiolle. Niistä nöyryyttävin oli Portugalin tarjoama 0–7-selkäsauna.

Valmentaja Kim sai rangaistuksensa "Kim Jong-unin luottamuksen pettämisestä". Kim Jong-un on yksi Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-ilin pojista.

Lisärangaistuksena valmentaja erotettiin työläisten puolueesta. Pelaajat välttivät rangaistuksen, mutta heidän piti tiettävästi haukkua valmentajansa välttyäkseen toimilta.

Puoluevirkailijoiden kuulustelulta välttyivät vain Jong Tae-se ja An Yong-hak, jotka lensivät Japaniin MM-turnauksen jälkeen.

Eteläkorealaisten mukaan pelaajat selvisivät kuitenkin helpolla verrattuna aiempiin tapauksiin, joissa kansainvälisillä kentillä esiintyneitä pohjoiskorealaisia urheilijoita on rangaistu.

Etelä-Korean tiedustelupalvelun lähde kertoi Chosun Ilbo -lehdelle, että urheilijoita on lähetetty ennen jopa vankileireille huonojen esitysten jälkeen.
 
Museo kirjoitti:

Minusta Pohjois-Korea pitäisi pikimmiten sulkea pois kansainvälisestä urheilutoiminnasta ja pitää poissa, kunnes systeemi muuttuu kyseisessä maassa.
Vertailun vuoksi todettakoon, että Etelä-Afrikka oli vastaavanlaisessa boikotissa siihen saakka, kunnes maa luopui harjoittamastaan politiikasta. Maa oli suljettu täysin kaiken kansainvälisen urheilutoiminnan ulkopuolelle ja saman sanktion sai jokainen urheilija, joka kilpaili Etelä-Afrikassa/ Etelä-Afrikkalaisten urheilijoiden kanssa.
Vastaava toimenpide olisi täysin aiheellinen Pohjois-Korean kanssa!
 
Kapiainen kirjoitti:

Joo, mutta koeta suostutella Kiina ja Venäjä tuohon hommeliin, muuten tuosta ei tule mitään.
 
Kyllä sääliksi käy nuo urheilijatkin..on varmaan ollut melko ahdistava kokemus nuo mm-pallokisat. Minkäs tekee, kun tavoitteet asettaa henkilö, joka lyö holarin kerran viikossa, ampuu skeetissä 100/100 kerran kuukauteen ja lyö simultaanishakissa kaikki maailman tietokoneet.

Veikkaan, että urheilijat olisivat mielissään, kun maailmanyhteisö pistäisi PK:N boikottiin. Loikkauskaan ei taida onnistua jostain syystä, onhan joskus väläytelty mahdollisuutta, että suku on panttina kotiinpaluuseen asti. Eipä siinä silloin loikkailla.

Kunhan tuo joskus vielä romahtaa niin voihan niitä paljastuksia vielä moni lukea tukka harmaantuen. Jos puolet huhuista pitää paikkansa niin on tuo oikea ...
 
SJ kirjoitti:
Joo, mutta koeta suostutella Kiina ja Venäjä tuohon hommeliin, muuten tuosta ei tule mitään.

Ei tässä tarvita sen enempää Kiinaa kuin Venäjää yhtään mihinkään. Se riittää, että KOK sulkee Pohjois-Korean pois omasta toiminnastaan..ja käytännössä se tarkoittaa sitä, että silloin Pohjois-Korea on poissa Kv-urheilutoiminnasta.
Muutamia vuosia sitten kun eräs perinteinen ja maailmanmittakaavassa hyvin suosittu urheilulaji yritti pyristellä antidoping-toimintaa vastaan. Mikään ei tuntunut tehoavan..kunnes KOK ilmoitti että laji suljetaan sen toiminnan ulkopuolelle, ellei doping-asiaan tule muutosta. Muutos tuli...

Vaikka kansainvälinen urheilu on yhä edelleen jossakin määrin myös kansainvälistä politiikkaa, se ei ole enää sitä kuin murto-osan verran siitä, mitä se oli kylmän sodan aikana.
Väitän, että jos esim KOK sulkisi huomenna Pohjois-Korean toimintansa ulkopuolelle, siitä ei kv-politiikassa seuraisi yhtään mitään. Poliittisesti se olisi vain yksi mitätön pakote Pohjois-Koreaan kohdistuvien pakotteiden joukossa, mutta kv-urheilun kannalta se olisi pelkästään hyvä asia.
On nimittäin suhteellisen ahdistavaa sekä Pohjois-Korealaisille urheilijoille ja valmentajille kilpailla kv-tasolla, että varmasti yhtä ahdistavaa muiden maiden urheilijoille kilpailla Pohjois-Korealaisten kanssa.
Ei voi kuin taas kerran ihmetellä, miten tuollainen persläpi kuin Pohjois-Korean hallinto voi olla edes olemassa nykyaikana ylipäätään yhtään missään?!
No..se kaatuu kyllä..ja silloin on varmaankin suunnilleen samaa odotettavissa kuin oli aikanaan Romanian hallinnon kaatumiseen liittyen.. Ei ihme, että Pohjois-Korean hallinto pitää asemastaan kynsin ja hampain kiinni..
 
Minusta kanssa tuntuu siltä, että boikotilla tehtäisiin palvelus PK:N urheilijoille, valmentajille ja kaikille, jotka joutuvat edustusurheilun kanssa tekemisiin. Ikävä kyllä nykyisellään PK:n urheilulla ei ole mitään annettavaa kv-tasolla enkä tarkoita vain saavutuksia...voin vain kuvitella mikä vääntö käydään, että pk saadaan "pidettyä" mukana yhteisössä.

Olen joskus lukenut EK:n toimittajien juttuja siitä, mitä kaikkea PK:n hallinnon tieten maassa tapahtuu ja miten siellä tehdään bisnestä. Jos ne jutut pitävät puoliksi paikkansa niin en tule känisemään, kun PK:n ennen pitkää kahleistaan vapautuva kansa hoitaa oikeutta näille nulloille. Toivottavasti mikään kukaan valtio ei ota hoiviinsa näitä mestareita, mutta yleensähän näille joku turvasatama löytyy.
 
baikal kirjoitti:
Toivottavasti mikään kukaan valtio ei ota hoiviinsa näitä mestareita, mutta yleensähän näille joku turvasatama löytyy.

Veikkaan, että Kiina ottaa nuo ääliöt turvaan siinä vaiheessa kun P-K:n hallinto kaatuu. Tosin tuskin Kiinassakaan mitään yltäkylläisyyden päiviä on tiedossa..henki säilyy kuitenkin.
Asianlaita kun taitaa olla niin, ettei se Kiinakaan kovin hyvällä taida P-K:n nykymenoa katsella.
Hyvä esimerkki on mm. se kun P-K:n johtoa "kutsuttiin" pikaiselle vierailulle Kiinaan sen laivanupotussekoilun jäljiltä. Siellä tuskin P-K:n johtoa kiiteltiin ja kehuttiin... Ennemminkin taisi käydä Kiinasta käsky saapua nopeasti Kiinaan palautteenantotilaisuuteen..
 
Teräsmies kirjoitti:
P-korean tuleva johtaja.

Siinäpä se. Todennäköisesti maailman nuorin ( 27 v. ) 4 tähden kenraali. Mikäköhän on herra kenraalin sotilaallinen tietotaito? Voisin jopa väittää, että tämmöinen ikäloppu finski ressuau omaa sitä enemmän.
 
hyvässä lihassa on 27 vuotias. ei puute vaivaa ;)
 
adam7 kirjoitti:
hyvässä lihassa on 27 vuotias. ei puute vaivaa ;)

Joo, propagandaa taitaa olla se, että siellä nälänhätä olisi.
 
muhvetti kirjoitti:
No on se kuitenkin käynyt jonkin sorttisen sotilasakatemian.

Käsittääkseni ko. henkilöä on "pidetty piilossa". Toki on voinut jonkun akatemian käydä, mutta onko sitten siellä mitään oppinut? Tarkoitan vaan sitä, että onko ollut tarvetta oppia, kun kerran on "valittu". Montakohan hole-in-onea hän tekee ensimmäisellä golf-kierroksellaan? Lyökö faijansa ennätyksen, joka on muistaakseni 7 ? Jännitystä riittää suurta uutista odotellessa.
 
hänestähän esitetään, että hän olisi opiskellut sveitsissä.

jos tämä pitää paikkansa, onkin sitten mielenkiintoista kun kaveri tietää tasan tarkkaan p-korean ja muun mailman eron.

tosin vaikka hänet keulakuvaksi asetettaisiin, siellä on takana tietyt valtarakenteet, otka oikeasti päättävät assioista, ja joiden intressissä ei ole keikuttaa venettä.

tommonen 70 vuotta näissä diktatuureissa näyttää menevän. p-korealla ei välttämättä ole pitkään jäljellä tällä olettamalla kun kiinakin pääsee elintasollisesti huimasti ylöspäin. sielläkin elintason kohoamisen nyötä diktatuuri jossain vaiheessa tulee tiensä päähän. 70 vuoden säännön mukaan olisi n. 2020. iranin luulen kestävän lyhyemmän aikaa, ei noin 2050 asti.
 
He saattavat aloittaa Kiinan kaltaisen liikkeen kohden markkinataloutta. Diktatuurista ei tarvitse luopua sen takia. Asia on pitkälti riippuvainen muutamasta huipulla olevasta henkilöstä.
 
JOKO kirjoitti:
He saattavat aloittaa Kiinan kaltaisen liikkeen kohden markkinataloutta. Diktatuurista ei tarvitse luopua sen takia. Asia on pitkälti riippuvainen muutamasta huipulla olevasta henkilöstä.

ei vähään aikaan, mutta sitten kun elintaso on noussut, ja siihen tarvitaan mm. koulutusta, aika jättää diktatuurista.

muista että mm. etelä.korea oli diktatuuri, josta aika sitten jätti
 
Back
Top