Uutisia Ruotsista

Eikö himassa tule ahdasta? Nimittäin kun on noita olkiukkoja kämppä täynnä?
Kannattaa kokeilla argumentaatiota jos osaa, tuo olkiukkoilu on tänäpäivänä hyvän rehun tuhlailua kun Suomessa on kuivuuden vuoksi kato ja viljelijöiden eläimet tarvii korsirehua, näin olen antanut itselleni kertoa:)
 
Ymmärrän varsin hyvin, mutten ymmärtänyt miksi edes jaot..(toit esiin).
Yleensä et tuollaista tee.
Esitin että heti tulee salaliittoteorioita, ilman että on minkäänlaista perustetta.

Kun todellisuus ei miellytä, niin pitäähän siihen keksiä syyllisiä poliittisista vastustajista.
 
Mitä merkitystä rahoittiko Venäjä autonpolttoa vai ei. Opetushan tässä on että Ruotsissa on porukkaa joka kykenee ja haluaa tehdä tällaista. Kiitollisia tästä pitää olla.
Tuskin lähtevät hybridi operaatioon autojen polttamiseksi mutta tulevat kyllä ennen pitkää käyttämään näitä hyväkseen.
Esimerkiksi saattavat miinoittaa rautateitä.
 
Tuskin lähtevät hybridi operaatioon autojen polttamiseksi mutta tulevat kyllä ennen pitkää käyttämään näitä hyväkseen.
Esimerkiksi saattavat miinoittaa rautateitä.
Erittäin hyvä pointti. Jengipomo saattaa saada tarjouksen josta ei voi kieltäytyä. Huumeita ja aseita toimitetaan venäläisten taholta jengille erilaisista toimeksiannoista. Venäjän tiedustelu onnistuu kyllä kaivamaan näiden jengipomojen sukulaisten osoitteita näiden kotimaasta. Satelliittikuva äidin savimajasta jengipomon naaman eteen varmistaa sen, että poliisille puhumista ei tapahdu.
 
Niin lähti sateenkaari-merkit, kun...:unsure:

Here the rainbow decks are mounted down
Shortly after Silvana Imam's concert on the big stage at Götaplatsen in Gothenburg, the rainbow decks began to be mounted. One of them was in place and saw it is Samuel Wåhlstedt.

"It was so badly done, it's not okay that the municipality agrees with such demands," he told SVT News West.

On Friday night, the Arab star star Nancy Ajram performs at Götaplatsen. The performance is part of Gothenburg's cultural palace, which is organized in collaboration with Europride.

But for star, it can have serious consequences for the pride festival and therefore the rainbow decks on Götaplatsen's scene have been picked down.

The dismantling started according to Samuel Wåhlstedt at 23 o'clock on Thursday night, something he reacted strongly to when he saw it:

"I do not think it's okay that the municipality agrees with such demands, even though it is stated in the contract that it should be a neutral scene," he says.

"Not okay by the municipality"
Do not you think that homosexuality can give death sentences in some countries?
"I understand the problem, but I do not think it's okay that the municipality agrees with such requirements.

What do you think should have been done instead?
- I think the concert would have been set, it would be best for everyone. For now, you humbly hbtq the movement, he says.

https://www.svt.se/nyheter/lokalt/v...han-sag-regnbagsdekoren-monteras-ner-1:nyh:lp
 
Ruotsalaista järkeilyä. Koristetaan festivaalilava sateenkaarilla ja poistetaan ne kun arabi esiintyjä esiintyy.

Här monteras regnbågsdekoren ner
https://www.svt.se/nyheter/lokalt/v...han-sag-regnbagsdekoren-monteras-ner-1:nyh:lp


Kääntäjän tuotos siltä varalta, että en ole ainoa jolla Ruotsin luku on hankalaa.
. Shortly after Silvana Imam's concert on the big stage at Götaplatsen in Gothenburg, the rainbow decks began to be mounted. One of them was in place and saw it is Samuel Wåhlstedt. "It was so badly done, it's not okay that the municipality agrees with such demands," he told SVT News West. On Friday night, the Arab star star Nancy Ajram performs at Götaplatsen. The performance is part of Gothenburg's cultural palace, which is organized in collaboration with Europride. But for star, it can have serious consequences for the pride festival and therefore the rainbow decks on Götaplatsen's scene have been picked down. The dismantling started according to Samuel Wåhlstedt at 23 o'clock on Thursday night, something he reacted strongly to when he saw it: "I do not think it's okay that the municipality agrees with such demands, even though it is stated in the contract that it should be a neutral scene," he says. "Not okay by the municipality" Do not you think that homosexuality can give death sentences in some countries? "I understand the problem, but I do not think it's okay that the municipality agrees with such requirements. What do you think should have been done instead? - I think the concert would have been set, it would be best for everyone. For now, you humbly hbtq the movement, he says.
 
No jos se oli artistin vaatimus niin valinta kai oli että koristeet alas tai hän ei esiinny.
Varmaan siitäkin olisi saatu syy sytyttää autoja jos konsertti oilsi peruttu.
 
Taisi osua veikkaukseni napakymppiin...

Expressen: Suora yhteys rikollisryhmään – Ruotsin autopalojen epäilty jäi kiinni jengiläisten seurassa

17.8.2018 08:42
  • Kuva: All Over Press / EPA
    gotis.jpg

    Göteborgissa ja muualla läntisessä Ruotsissa on tällä viikolla poltettu yli sata autoa.


Göteborgin autopaloista epäilty nuori mies lensi tuhopolttojen jälkeen Turkkiin yhdessä göteborgilaisten rikosjengiläisten kanssa, kertoo ruotsalaislehti Expressen.

Rajavalvonnassa kiinni saatu pääepäilty oli Turkin-lennolla yhdessä sukulaisensa sekä kahden merkittävän göteborgilaisjengiläisen kanssa. Poliisi pitää tuhopolttojen yhteyttä rikollisjengeihin selvänä.

– He [jengi tai jengit] organisoivat tätä, sanoo poliisilähde Expressenille.


Lehden mukaan myös Ruotsissa kiinni otetulla toisella epäilyllä on yhteys Göteborgin rikollisryhmittymiin. Tuhopoltoista vastaavien nuorten miesten uskotaan toimivan frölundalaisen jengin juoksupoikina.

Tuhopolttojen motiivi ja syy ajoitukselle ovat vielä epäselviä.

Poliisi arvioi, että tavoitteena saattaa olla kiinnittää virkavallan huomio pois jostain muusta, tai toisaalta kostaa kiristyneitä poliisitoimia.
Mainittu länsifrölundalainen jengi on äskettäin myös menettänyt takavarikossa merkittävän kokaiinilastin.

https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/2...ojen-epailty-jai-kiinni-jengilaisten-seurassa

Nyt poliisikin on tullut samaan päätelmään...

Ajasta 05:46->
https://areena.yle.fi/1-4234211

Kurosen kirjoitus
https://yle.fi/uutiset/3-10360138
 
Viimeksi muokattu:
Eipä tuo medelsvenssonin Turkkiin pakeneminen mitään ainutlaatuista ole. Johan se yksi kuningas sinne saakka ratsasti, kun hommat vähän kusahti. Kunkku edellä, medelsvensson perässä.
 
Koristetaan festivaalilava sateenkaarilla ja poistetaan ne kun arabi esiintyjä esiintyy.
Artistille tosiaan suuri riski tulla kuvatuksi "sateenkaari-piirien" tilaisuudessa. Maanmiehet ei oikein tykkää ja voi tulla tappotuomio. Siinä mielessä ihan fiksua julkisuuskuvasta huolehtimista.
Mutta joo, onko sitten ihan oikein bookata artisti, jonka imago ei kestä lavan tyylittelyä? Ehkä sateenkaarien purku tilapäisesti ei sitten ole niin iso juttu ja se kannattaa tässä tilanteessa tehdä.
.
 
Artistille tosiaan suuri riski tulla kuvatuksi "sateenkaari-piirien" tilaisuudessa. Maanmiehet ei oikein tykkää ja voi tulla tappotuomio. Siinä mielessä ihan fiksua julkisuuskuvasta huolehtimista.
Mutta joo, onko sitten ihan oikein bookata artisti, jonka imago ei kestä lavan tyylittelyä? Ehkä sateenkaarien purku tilapäisesti ei sitten ole niin iso juttu ja se kannattaa tässä tilanteessa tehdä.
.
Onhan nuo tappotuomiot mahdollisista Libyassa vaikka ei nyt pahin maa tässä suhteessa ole.

Toinen libanonilainen oli esiintynyt lippujen alla.
Hamed Sinno

"Meanwhile we played the festival opening, flags and all this argument about "we can't force her to support the issue when she has to play in the Middle East" is bullshit. We come from the same country; we tour in the same countries; solidarity is not about convenience"
https://m.facebook.com/permalink.php?story_fbid=10217547162054094&id=1328501785
 
Back
Top