Kuten
@Hilan lukko sanoi, poliisi tyri sen aivan täydellisesti heti alkuunsa. Ensimmäiset minuutit, tunnit, jopa päivät, menetettiin aivan täysin, ja sitten Hans Holmér hyvän mielikuvituksensa kanssa alkoi elää dekkaria kurditeorioineen ja menetti kokonaisen vuoden.
Holmér oli hallintomies jo 1960-luvulta. Jotain hän sai aikaankin. Hän oli poliisin ns katuväkivaltaryhmien perustaja. Tänä päivänä niitä tarvittaisiin nykyään vielä suuremmassa määrin. Yksi ryhmistä oli ns. Basebolligan, jonka hommista tosin tuli vähän sanomista reippaan voimankäytön suhteen.
Joka tapauksessa Holmér onnistui vanuttelemaan sitä hommaa, kunnes hänet erotettiin.
Ampumisella oli myös
silminnäkijöitä.
1) Inge Morelius istui autossaan odottamassa pankkiautomaatilla käyviä kavereita. Hän seuraili
pitkää miestä, joka seisoskeli Dekoriman sisustus- ja värikaupan edessä. Mies odotti ja kun pariskunta tuli, hän meni ja ampui kaksi laukausta lähietäisyydeltä. Myös takapenkkiläisiä oli jo siinä vaiheessa mukana näkemässä.
2) Lars Jeppsson näki Tunnelgatanin suunnasta tapahtuman ja piiloutui kadulla olevan parakin taakse, ja sanoi saman, että ampuja oli
pitkä vankkarakenteinen mies tummassa takissa ja mahdollisesti vielä huppu. Ampuja siis juoksi hänen ohitseen Tunnelgatanin portaikkoon ja harppoi 89 askelmaa 2-3 kerrallaan. Hän katsoi vielä ylhäällä taakseen mahdollisten seuraajien varalta ja häipyi.
Pieni ja hintelä Jeppsson päätti lähteä perään. Hän kohtasi kaksi muuta, Yvonne Niemisen ja Ahmed Zahirin. Nämä kertoivat miehen jatkaneen Tunnelgatanilta David Bagares Gatanille. Katu oli liukas ja murhaajan vauhti hidastunut. Jeppsson pinkoi lujempaa kuin iso mies ja sai häneen näköyhteyden, jolloin ampuja huomasi ja piiloutui parkkeerattujen autojen väliin (autonovien ääniä ei kuulunut). Jeppson ei uskaltanut enää, koska mies oli aseistettu ja väijyksissä. Hän keskeytti takaa-ajon.
3) Rakennusurakoitsija Leif Ljundqvist näki Chevrolet Vanistaan Sveavägenillä miehen. Sama kuvaus,
pitkä kaveri, sillä lisäyksellä, että hänellä oli myös tumma tukka. Skandia-Engströmillä ei ainakaan mitään kovin erikoista hiuskuontaloa kai ollut? Autossa istunut toinen mies sanoi, että hänen mielestään niskassa oli vielä sininen huppu. Ljundqvist yritti saada autopuhelimellaan ilmoituksen läpi, ja keskus siirsi poliisiin, mutta poliisi ei vastannut.
Todistajapsykologiasta huolimatta kaikkien silminnäkijöiden jutut puhuvat ainakin yhdessä kohtaa samalla tavalla,
pitkästä ja kohtuullisen hyväkroppaisesta miehestä.
En nyt viitsi enempää kertoa, miten paikalle tullut teinityttö Anna Hage yritti painaa kompresseja Palmen verenvuodon estämiseksi, ja tuleva leski oli hysteerinen ja kävi hänen kimppuunsa kirkuen, että jättää hänen miehensä rauhaan ja että hän tarvitsee oikeita lääkäreitä. Lisbeth Palme juoksi välillä pysäyttelemässä autojakin. Myös eräs taksi yritti soittaa, mutta hälytysväki ei ollut kauhean kiinnostunut, vaan jankkasi aika pitkään, tarvitaanko ambulanssia todella ja mikä on tilanne, ja kun poliisi viimein saatiin langan päähän, se tarkastaja Helin ei tehnyt mitään vaan vasta sattumalta Sveavägenille osunut poliisipartio aloitti toimet. Niistä saa salaliittoainesta, mutta minä olin paljon Ruotsissa 1980-luvulla ja just sellaista siellä
aina oli.
Tavallaan Lisbeth Palme oli oikeassa, koska siihen tuli lisää väkeä, ja hyvää tarkoittavat elvyttäjät painelivat Palmea rinnasta ja pumppasivat häntä tyhjiin.
Ensimmäisenä paikalla olleet poliisit diskuteerasivat ensin siitä, uskaltaako ilman luotiliivejä lähteä perään, mutta lähtivät. Yksi oli juonut ison tölkin kokista ja juostuaan Tunnelgatanille meneville rappusia jonkin matkaa, hän alkoi yrjötä. Liian hapokasta. Tässä vaiheessa he kohtasivat portailla Yvonne Niemisen poikaystävineen. Kolme poliisia jatkoi Tunnelgatanille. Kun he pääsivät David Bagares Gatanille, murhaajan perään juossut Lars Jeppsson oli siellä juuri palaamassa Tunnelgatanille ja oli pysäyttänyt erään ohi ajavan poliisiauton ja kysynyt, mahtaisiko heitä kiinnostaa mies, joka oli juuri ampunut jonkun Sveavägenillä. Poliisit olivat jo kuulleet ampumisesta radiossa ja epäilivät myös Jeppsonia ja saattoivat hänet takaisin murhapaikalle. Autojen luona ei käsittääkseni käyty siinä vaiheessa ja Jeppsson oli kaiketi tulossa takaisinpäin jo poliisit tavatessaan.
Niin että mitä me tästä opimme?
Ainakin sen, että julkisuudenhaluinen Engström oli alusta lähtien niin paljon esillä jo silloín, tunki naamaansa joka paikkaan, että olisivat kai silminnäkijät hänet tunnistaneet. Hän oli julkisuudenhakuinen pullukka. Hän halusi esiintyä sankarina. Hän on yhtä paljon tummatukkainen kuin Erkki Liikanen.
(muoks. soppaa sekoittivat Engströmin huomionhakuiset jutut sekä se, että Lisbeth Palme oli aivan sekaisin eikä osannut silloin sanoa mitään kunnollista sekä muiden silminnäkijöiden kertomukset vaatetuksesta (tummansininen vai musta parka, huppu vai lippis) ja Yvonne Niemisen havainto murhaajan kantamasta pikkulaukusta (jollainen oli todellakin ainakin Engströmillä). Nämä ihmiset pyörivät siellä illalla ja muistot alkoivat nopeasti sekoittua mediasta luettavaan.)
www.iltalehti.fi
