Uutisia Ruotsista

Ruotsin puolustusvoimissa on pulaa saappaista​

Saappaiden, alusvaatteiden ja muiden varusteiden puute on vaivannut Ruotsin puolustusvoimia vuosien ajan, kertoo Dagens Nyheter (DN). Poliitikot ovat korostaneet asian tärkeyttä, ja puolustusmäärärahoja on lisätty.

Varustepula kuitenkin jatkuu.

Siksi puolustusvoimat antoi elokuussa määräyksen, jolla upseereja ja muuta henkilökuntaa kehotettiin ”voimatoimiin” eli luovuttamaan varushenkilöiden käyttöön sellaiset varusteet, joita he käyttävät harvoin.
 

Ruotsi nostaa puolustusbudjettiaan vielä ennakoituakin enemmän​

Ruotsi nostaa puolustusbudjettiaan ensi vuonna yli 27 miljardilla kruunulla eli 2,26 miljardilla eurolla, kertoo maan hallitus Ruotsin television SVT:n mukaan.

Korotuksen ansiosta Ruotsi saavuttaa sotilasliitto Naton asettaman tavoitteen, jonka mukaan jäsenmaan puolustusbudjetin pitäisi olla vähintään kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta. Ruotsin Nato-jäsenyys vaatii vielä Turkin ja Unkarin ratifioinnin.

Tänä vuonna Ruotsi käyttää rahaa puolustukseensa 97 miljardia kruunua eli yli 8,1 miljardia euroa.

Aiemmin tänään Dagens Nyheter -lehti ennakoi Ruotsin kasvattavan ensi vuonna puolustusbudjettiaan runsaalla 20 miljardilla kruunulla.
 
ei taida meiltä kotimaasta löytyä sopivaa alustaa mihin tuollaisia voisi rakentaa?
Olisiko 6*6 tai 8*8 ok?


Edit. Tämä lienee aika merkittävä sijoitus...

 
Valtakunnallinen venäläisten yhdistys joutuu maksamaan saamiaan valtiontukia takaisin yli puolen miljoonan kruunun verran. Syynä tähän on se, että yhdistyksellä on todettu olevan yhteyksiä Venäjän valtioon eikä yhdistys myöskään ole sanoutunut irti Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan. Tukiehtojen mukaan demokratiaan kielteisesti suhtautuvat yhdistykset eivät ole oikeutettuja tukeen.

 
Back
Top