Jospa kyseessä oli sairaskohtaus ja 85 vuotias Kurt?
Kuljettaja on poliisin mukaan 32-vuotias.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Jospa kyseessä oli sairaskohtaus ja 85 vuotias Kurt?
Kuljettaja on poliisin mukaan 32-vuotias.
Laatulehti Der Spiegelin palkittu toimittaja väärensi lukuisia reportaaseja – epäilykset saivat alkunsa kollegan huomiosta
Palkittu toimittaja Claas Relotius kiisti ensin epäilyt, mutta toimittajakollega keräsi laajasti todisteita epäilyksilleen.
Anna-Liina Kauhanen HS
Julkaistu: 19.12. 16:24
BERLIINI
SAKSALAISEN laatuviikkolehden Der Spiegelin maine tiukkana faktantarkastajana on saanut valtavan kolauksen. Spiegel kertoikeskiviikkona, että sen palkittu toimittaja Claas Relotius on väärentänyt juttuihinsa laajamittaisesti faktoja ja keksinyt haastateltavia.
Spiegelissä on viime vuosina julkaistu noin 60 Relotiuksen kirjoittamaa artikkelia. Näistä jutuista ainakin 14:ssä on Spiegelin mukaan väärennöksiä ja valheita.
Spiegel perustaa asiantuntijakomission selvittämään juttuväärennökset ja tekemään suositukset siitä, miten toimituksen on muutettava nyt paljastuneen vuoksi käytäntöjään.
SELVITTELY 33-vuotiaan Relotiuksen toimintatavoista alkoi, kun Relotiuksen kanssa yhteisessä juttuhankkeessa työskennellyt toinen Spiegelin toimittaja, Juan Moreno, alkoi epäillä Relotiuksen kirjoittaman todenperäisyyttä.
Relotiuksen ja Morenon juttu Jaegers Grenze, suomeksi ”Metsästäjien raja”, julkaistiin Spiegelissä viime marraskuussa. Juttu kertoo Yhdysvaltain ja Meksikon välisellä rajalla partioivista amerikkalaismiehistä, jotka eivät ole viranomaisia tai sotilaita, mutta jotka omatoimisesti yrittävät estää ja ottaa kiinni rajan yli tulevia siirtolaisia.
Spiegelin johdossa ei moneen viikkoon uskottu Morenon esittämiä epäilyjä, mutta suojellakseen omaa mainettaan Moreno keräsi lisää taustatietoja Relotiuksen aikaisemmin Yhdysvalloista tekemistä artikkeleista.
SPIEGELIN sisäisissä tutkimuksissa kävi ilmi laajamittaisia epäselvyyksiäRelotiuksen kirjoittamissa useissa reportaaseissa.
Väärennöksiä ovat esimerkiksi Relotiuksen juttu Die letzte Zeugin, suomeksi ”Viimeinen todistaja”. Juttu kertoo amerikkalaisnaisesta, joka kiertää seuraamassa kuolemantuomioiden toimeenpanoa.
Relotiuksen sepittämäksi on osoittautunut myös juttu Löwenjungen, ”Leijonanuorukaiset”, joka kertoo Isisin sieppaamista irakilaisveljeksistä. Myös valheelliseksi on osoittautunut Guantanamon vangista kertova Nummer 440.
Useampi väärennetyksi osoittautuneista jutuista on ollut Saksassa journalismipalkinnon ehdokkaina, ja Relotius on myös palkittu neljällä keskeisellä saksalaisella journalistipalkinnolla, mikä teki hänestä yhden menestyksekkäimmistä sukupolvensa toimittajista.
SPIEGELIN mukaan Relotius kielsi alkuun epäilyt, mutta myönsi viime viikolla juttujen laajamittaisen manipuloinnin. Relotius on sepittänyt reportaaseihinsa sitaatteja, keksinyt niihin henkilöitä tai siteerannut ihmisiä, joita ei ole koskaan tavannut, keksinyt tapahtumia ja tapahtumapaikkoja, Spiegel kertoo.
Relotius on kirjoittanut Spiegelille juttuja seitsemän vuotta, joista puolitoista viime vuotta Spiegelin omana toimittajana. Spiegelin mukaan Relotius sanoi toimituksen johdolle, että häntä valehtelemaan vei epäonnistumisen pelko.
Spiegel irtisanoi Relotiuksen maanantaina.
Valheiden paljastuminen aiheuttaa epäilyn tekaistuista jutuista myös niissä muissa lehdissä, joille Relotius on työskennellyt. Relotiuksen juttuja ovat julkaisseet esimerkiksi Cicero, Neue Zürcher Zeitung am Sonntag, Financial Times Deutschland, Tageszeitung, Süddeutsche Zeitungin viikkolehti SZ-Magazin sekä Time-lehden verkkolehti.
Der Spiegel -lehden skandaali pudottaa journalismin polvilleen
Spiegel-skandaali luo varjon laatujournalismin ylle. Journalistien on avattava työtapojaan ja sitä, miten varmistetaan, että kerrottu on totta, kirjoittaa HS:n Berliinin-kirjeenvaihtaja Anna-Liina Kauhanen.
Anna-Liina Kauhanen HS
Julkaistu: 20.12. 13:16
BERLIINI
KESKIVIIKKONA nähtiin samaan aikaan katkera ja nöyrä hetki journalismin historiaa. Saksalainen laatulehti Der Spiegel pyysi anteeksi lukijoiltaan, omilta työntekijöiltään, muilta journalismin ammattilaisilta, journalistipalkintojen raadeilta, toimittajakouluilta, lehden perustajan Rudolf Augsteinin perheeltä, liikekumppaneiltaan ja asiakkailtaan sitä, että yksi sen toimittajista oli laajamittaisesti valehdellut lukuisissa reportaaseissaan.
”Tämä on 70-vuotisen historiamme aallonpohja”, Spiegel kirjoitti – ja oli oikeassa.
JOURNALISMI ei olisi voinut saada kovempaa iskua. Laatulehti Der Spiegelin palkitun toimittajan Claas Relotiuksen reportaasit ja jutut ovat suurelta osin valheita. Relotius käytti hyväkseen toimittajien tärkeintä pääomaa, luottamusta.
Yksi kaikkien aikojen journalismihuijauksista paljastuu lehdessä, joka on rakentanut koko identiteettinsä sille, että sen journalismi on tarkkaan valvottua laatua.
Ongelma ei kuitenkaan ole vain Spiegelin, vaan koko alan. Medioilla on nyt vakava paikka: miten ne varmistavat ja kertovat lukijoilleen, ettei niissä voisi tapahtua ihan samaa?
Spiegel-skandaali on vakava isku journalismille kaikkialla Euroopassa näinä aikoina, joina vuoden sanaksi valitaan fakenews, valeuutiset. Lukijan kysymykseen siitä, voiko laatumedioiksi itsensä määritteleviin viestimiin enää luottaa, on vastattava.
SPIEGEL on syvästi pahoillaan tapahtuneesta. Kyse on sille olemassaolon oikeutuksesta. Edessä on vuosien työ, mutta luottamus sai jo vakavan kolauksen.
Juuri nyt myös Spiegelissä kysytään tyrmistyneenä, miten tämä on mahdollista. Lehti aikoo myös oppia virheistään.
Ensimmäinen askel on käydä tarkkaan läpi, ketään säästelemättä ja suojelematta, mitä tapahtui. Työ voi viedä aikaa.
Spiegel on perustanut asiantuntijaryhmän, joka käy läpi Relotiuksen jutut ja Spiegelin toimituskulttuurin. Toimintatapoja aiotaan muuttaa asiantuntijaryhmän suositusten mukaan.
Spiegelin kriisiviestintään myös kuuluu tarjota lukijoilleen verkkosivuilla juttuja, kommentteja ja kysymys–vastaus-koosteita, joissa avataan sitä, mitä se nyt tietää tapahtuneesta. Spiegel myös pyytää niitä, jotka ovat joutuneet tavalla tai toisella mukaan vääristeltyihin juttuihin, ottamaan yhteyttä.
Tämä kaikki on kuitenkin vasta alkua.
MEDIALLA on laajemmin edessään keskustelu siitä, mitä on se journalismi, jota tavoitellaan ja miten tavoitteeseen päästään.
Tapaus Relotius kietoutuu esimerkiksi keskusteluun niin sanotun narratiivisen journalismin ongelmista, siitä, missä kulkevat journalismin ja tarinan rajat. Hyvä toimittaja vie lukijansa kuin sisälle jännittävään kertomukseen. Samalla siirrytään journalismin harmaalle vyöhykkeelle. Toimittajalla voi olla houkutus täyttää tarinasta aukkoja, vaikka hänellä ei olisi faktaa siitä, mitä todella tapahtui.
Tämän ajan journalismi ihannoi juuri sitä, mitä Relotius tarjoili työnantajalleen ja lukijoille: tarinallisuutta, lumoavaa kirjoittamista, tarkkoja yksityiskohtia, analyyttisiä sitaatteja, yksityiskohtien kautta kerrottuja isoja kaaria. Hänen reportaasinsa veivät paikkoihin, joista muutoin oli kovin vaikeaa saada tietoa, kuten keskelle Syyrian sotaa ja terroristijärjestö Isisin maailmaan.
Relotius oli ihailtu tähtitoimittaja.
Alan on kysyttävä, ruokkiiko se itse esimerkiksi sillä, millaista journalismia ihannoidaan ja palkitaan, houkutusta valehdella. Vain 33-vuotias Relotius ehti uransa aikana napsia oikeastaan kaikki merkittävimmät saksalaiset journalistipalkinnot.
Joulukuun alussa Relotius sai Deutschen Reporterpreis 2018 -palkinnon vuoden jutusta. Ein Kinderspiel -niminen juttu kertoo syyrialaispojasta, joka luulee aiheuttaneensa Bashar al-Assadin vastaisella graffitillaan Syyrian sodan.
Journalismin sijaan juttu oli kuitenkin Relotiuksen sepite.
RELOTIUKSEN jutut olivat liian hyviä ollakseen totta. Miksi hälytyskellot eivät silti soineet?
Spiegelillä on maine tarkkana faktantarkastajana. Relotiuksen jutuissa kyse ei kuitenkaan ole siitä, siteerasiko hän oikein tilastotietoja tai paikkakuntien asukaslukuja, Wikipedia-tietoa, jonka perässä faktantarkastajien myös on toimituksissa osin oltava.
Kaikkea ei voi tarkastaa. Toimituksissa on lähdettävä siitä, ettei toimittaja valehtele.
Relotius keksi sitaatteja, henkilöitä ja tapahtumia. Nyt vaikuttaa siltä, ettei Relotiuksen reportaasiinsa haastattelemaa amerikkalaisnaista, joka kiertää todistamassa kuolemantuomioiden täytäntöönpanoa, ole lainkaan olemassa.
Relotius siteerasi todellisia henkilöitä, joita ei ole koskaan tavannut, ja saattoi muuttaa heidän henkilöhistoriaansa. Hän kuvaili valheellisesti tapahtumia ja tapahtumapaikkoja – vaikka olisi käynyt itse paikan päällä ja tavannut ihmiset, joista kertoi jutuissaan.
Kun Spiegel nyt avaa Relotiuksen valheita, epäuskon määrälle ei ole rajoja. Relotiuksen jutuissa esimerkiksi usein soi musiikki: radiosta tulee juuri hetkeen sopiva kappale tai haastateltava hyräilee laulua, jonka sanat loksauttavat pienen ihmisen tarina osaksi isoa kompleksista kokonaisuutta. Sävelmät ovat kuin Relotiuksen signeerauksia sille, että hän loi juttuihin, mitä tarvitsi.
OSA Relotiuksen reportaaseista on Spiegelin mukaan aitoa journalismia. Sitä, miksi Relotius silti myös valehteli, on mahdoton vielä tietää.
Relotius sanoi työnantajalleen, että häntä ajoi epäonnistumisen pelko. ”Olen sairas, ja minun täytyy saada nyt apua”, Spiegel kirjoittaa Relotiuksen sanoneen.
”Claas Relotiuksesta mitä ilmeisimmin tuntui, ettei odotuksiimme voinut vastata vain hyvillä ja erittäin hyvillä jutuilla. Niiden piti olla erinomaisia. Me emme koskaan antaneet hänelle tällaista vaikutelmaa, mutta olimme tietenkin ylpeitä hänen juttujensa saamasta valtavasta huomiosta ja hänen voittamistaan lukuisista palkinnoistaan”, Spiegelin johtokirjoittaa.
”Hänellä oli paine toistaa menestys, voittaa seuraava palkinto. Hän ilmeisesti uskoi pystyvänsä siihen vain väärennöksillä.”
VAIKKA olisi houkutus kuitata Relotius yksittäistapaukseksi, se olisi ylimielistä.
Sen sijaan lehtien ja muiden viestimien on entistäkin selkeämmin avattava omia toimintatapojaan, jutuntekoprosessia ja toimittajien valvontaa. On kerrottava, ettei kukaan julkaise mitään yksin. Jutut tarkistetaan, ne käyvät läpi editoinnin ja niistä korjataan mahdollisia heikkoja kohtia.
Loppu on kuitenkin luottamusta.
Relotius käytti hyväkseen journalistin tärkeintä pääomaa, lukijoiden ja työnantajan ja myös kollegoidensa luottamusta siihen, että hänen kertomansa on totta.
Kaius yrittää...juttu valtamedia ketjussaNyt kun vastuulliset tsuurnalistit vielä uskottavasti todistaisivat, että tällaisia sepittelijöitä ei löydy suomalaisista toimitelijoista. Ai niin, meillähän on tarkasti kuin valtionturvallisuus toimiva JSN, joten ei koske Suomea.
Saksan armeijan sotilas Etiopian pääministerin vierailun yhteydessä Berliinissä lokakuun lopulla. (KUVA: HAYOUNG JEON)
Julkaistu: 27.12. 13:27
Saksan armeija kärsii vakavasta miehistöpulasta etenkin asiantuntijatehtävissä.
Saksa lopetti yleisen asevelvollisuuden seitsemän vuotta sitten, mutta nyt panostaa lisää varoja puolustukseen. Saksa on luvannut korottaa puolustusbudjettiaan nykyisestä 1,2 prosentista 1,5 prosenttiin kansantuotteesta.
Saksan puolustusvoimien komentaja, kenraali Eberhard Zorn pitää ”yhtenä vaihtoehtona” EU-kansalaisten värväämistä Saksan sotilasjoukkoihin.
Zornin mukaan armeijan täytyy ”tarkastella joka näkökulmasta pätevän henkilökunnan puutetta”. Puutetta armeijan riveissä on muun muassa lääkäreistä ja it-osaajista.
Saksan tavoitteena on palkata puolustusvoimiin 21 000 sotilasta lisää vuoteen 2025 mennessä.
Kenraali Zorn kertoi Funke-lehtiyhtymän haastattelussa, että EU-kansalaisten värvääminen ”olisi yksi vaihtoehto”, jota tutkitaan vain erityistehtävien osalta.
Funken mukaan Saksan hallitus on jo tunnustellut mielipiteitä EU-kumppaneilta, jotka ovat suhtautuneet ideaan ”varovaisesti”, etenkin Itä-Euroopassa, jossa pelätään Saksan houkuttelevan pois näiden maiden omia sotilasammattilaisia suuremmilla palkoilla.
Mahdollinen uusi rekrytointikampanja saatetaan suunnatta Saksassa jo nyt asuville 530 000 EU-maiden kansalaisille, jotka ovat iältään 18–30-vuotiaita.
Toisen maailmansodan jälkeen on Saksan laissa määritelty, että Saksan armeijan sotilaiden täytyy olla oman maan kansalaisia.
Toisaalta on huomautettu EU-kansalaisten rekrytoinnin olevan jo ”normaali käytäntö”, koska useilla sotilailla on kaksoiskansalaisuus tai maahanmuuttajatausta.
Funken mukaan puolustusvoimien siviilitehtävissä on jo yli 900 ulkomaiden kansalaista.
Puolustusministeri Ursula von der Leyen kertoi Saksan palkka-armeijan vahvuuden olevan nyt 182 000 sotilasta, missä lisäystä 6 500 henkilöä viime vuodesta.
Ministerin mukaan sotilaista naisia on 12 prosenttia ja joka kolmas upseerikouluun hakeva on naissotilas.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005947707.html
Saksan muukalaislegioona SS Wik..... eikun hetkinen.....Tässäkö saumaa PV:n unohtamille ja muille kruununraakeille, joilla vielä tekisi mieli?
Saksan armeija harkitsee ”EU-kansalaisten” värväämistä joukkoihinsa
Tässäkö saumaa PV:n unohtamille ja muille kruununraakeille, joilla vielä tekisi mieli?
Saksan armeija harkitsee ”EU-kansalaisten” värväämistä joukkoihinsa
Minkälaiset on kielivaatimukset ? Riittääkö korkkarisaksa ?
Eikö se ennemminkin kerro siitä, ettei asevelvollisuudelle ole toimivaa vaihtoehtoa?Suomessa tiukennetaan kaksoiskansalaisten pääsyä PV:n virkoihin, Saksassa taas höllätään... kertoo aika paljon maiden kulttuurieroista.
Himmel, osaan saksaksi nimittää ihmisiä sikakoiriksi, tilata olutta, laskea 1-20 ja kysyä, anteeksi, onko tämä paikka vapaa? Lisäksi tunnen täydellisesti II WW Saksan aseet.Minkälaiset on kielivaatimukset ? Riittääkö korkkarisaksa ?
Historia toistaa itseään.Saksan muukalaislegioona SS Wik..... eikun hetkinen.....
Suomessa tiukennetaan kaksoiskansalaisten pääsyä PV:n virkoihin, Saksassa taas höllätään... kertoo aika paljon maiden kulttuurieroista.
Minkälaiset on kielivaatimukset ? Riittääkö korkkarisaksa ?
Vaaditaankohan tuolla veriryhmätatuointi kainaloon?Achtung, dummkopf!
Ei vaan siellä vaaditaan että vannot valan monikulttuurisuuden nimeen. Meine ehre heisst multikulti.Vaaditaankohan tuolla veriryhmätatuointi kainaloon?