Uutisia Saksasta

Taisi aikoinaan veljessotiinkin 20-luvulla lähteä miehiä ihan kantaväestä. Lienevät olleet "virka- tai koulutus vapaalla". Tietääkö joku?

Kattelevat hieman vinoon jos lähtee sotimaan vieraan valtion puolesta. Ittellekin kerran soitettiin SUPO:sta kun olin maininnut tutulle siellä duunissa olevalle, että kaveri koitti värvätä Ukrainaan. Aika herkällä liipaisimella liikkeellä.
 
Jos et ole virassa niin ei mitenkään - jos olet virassa, niin virkavapauslappu sisään.
Tuskin toisen EU-maan armeijassa palveleminen mikään ongelma on.

Donbassin mielikuvitusvaltioissa palvelu saattaisikin sitten olla eri asia :D
 
Tässäkö saumaa PV:n unohtamille ja muille kruununraakeille, joilla vielä tekisi mieli?

Saksan armeija harkitsee ”EU-kansalaisten” värväämistä joukkoihinsa
Tuohon vielä että puhutaan nimeenomaan asiantuntijatehtävistä. Käyhän se tuosta IS:n jutustakin ilmi rivien välistä, mutta klikkiotsikko oli pakko vääntää.

Saksan armeija suunnittelee asiantuntijoiden palkkaamista muista EU-maista
https://yle.fi/uutiset/3-10572519
Saksan puolustusvoimat (Bundeswehr) suunnittelee asiantuntijoiden palkkaamista muista EU-maista. Erityistä pulaa on muun muassa IT-alan ammattilaisista ja lääkäreistä.
 
Äärimmäisen innostunut ilotulittelija kyseessä?

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005950492.html

Naapuri vinkkasi poliisille ilotulitteista – 23-vuotiaan luota löytyi lähes tonnin varasto
SAKSA

Hampurissa poliisi kertoi takavarikoineensa 850 kiloa ilotulitteita ja paukkupommeja 23-vuotiaalta mieheltä. Poliisi oli saanut miehen paukkuvarastosta vinkin tämän naapurilta.

Kun poliisi kävi miehen luona, tämän asunto, kellarivarasto ja kaksi pakettiautoa olivat täynnä ilotulitteita.

Yhteensä ilotulitteissa oli 80 kiloa räjähtäviä aineita. Saksassa yksityishenkilö saa säilyttää niitä korkeintaan yhden kilon verran.

Ilotulitteet ovat maassa myynnissä vuoden kolmen viimeisen päivän ajan. Viime vuonna saksalaiset ostivat niitä 137 miljoonalla eurolla, kun Suomessa ilotulitteisiin käytetään vuosittain yleensä noin 20 miljoonaa euroa.




Viime uutenavuotena Saksassa kuoli ilotulitteiden vuoksi kaksi ihmistä. Viisi ihmistä menetti ruumiinosia, ja yksi lapsi loukkaantui.
 
Back
Top