Uutisia Saksasta

Koivulaaksolla on itsellään vahvoja yhteyksiä mm. antifaan ja edustaa varmaan vasemmiston radikaalimpaa siipeä.

Läppärin alaosassa myös keltaisten lippujen muodostama antifa-logo.
Koivusalo, eikun Koivulaakso, blokkasi mut twitterissä kun annoin hieman poliittista palautetta..
 

Päivän Iltalehdessä on juttua kyseisestä saksattaresta. On tällä hetkellä Bagdadissa amerikkalaisjoukkojen käsissä. Mielenkiintoista nähdä mitä tulee tapahtumaan. Tuomitaanko USA:n terrorismipykälien vai Irakin lainsäädännön perusteella ? Vai vaatiko Saksa luovuttamista kotimaahan ? Jos kahden ensimmäisenä mainitun perusteella, niin päätä tuskin silitellään tuomiota luettaessa.
 
Saksalla meni hermot Turkkiin koska Turkki pidätti Amnestyn jäseniä, joukossa yksi Saksan kansalainen.

Saksan ulkoministeri Sigmar Gabrielkertoi torstaina Saksan suunnittelemista toimista Turkkia vastaan. Maiden välit kiristyivät kesäkuun alussa Turkin pidätettyä ryhmän ihmisoikeusaktivisteja, joiden joukossa oli myös saksalainen henkilö.

Gabriel toisti liittokansleri Angela Merkelin näkemyksen siitä, että pidätykset olisivat ennalta suunniteltuja ja mahdollisesti lainvastaisia.

Ministerin mukaan Saksan tärkein tavoite tähän saakka on ollut välttää konfrontaatiota Turkin kanssa. Hän näki Saksan myös olleen kärsivällinen Turkin suhteen.

Uutta politiikkaa Turkin suhteen kuitenkin Gabrielin mukaan tarvitaan, koska maa haluaa ”kääntää kelloja taaksepäin” ja estää kriittiset äänet. Puheessaan Gabriel ilmoitti Saksan keskustelevan lähitulevaisuudessa Turkin EU-pyrkimyksistä muiden jäsenmaiden kanssa. Hänen mukaansa toiveissa on hyvät suhteet maahan tulevaisuudessa, mutta että ”tangoon tarvitaan kaksi”.

SAKSA on julkaissut uuden Turkkia koskevan matkustustiedotteensa. Tiedotteessa Saksa sanoo, ettei se voi taata kansalaistensa turvallisuutta Turkin joukkopidätyksissä. Taustalla on Turkin tuomioistuimen päätös, jonka nojalla maa pitää heinäkuun alussa kiinniotetut ihmisoikeusaktivistit vangittuina.

Turkki vastasi kritiikkiin muun muassa syyttämällä Saksaa puuttumisesta Turkin oikeuslaitoksen toimintaan.

Gabriel korosti puheessaan, että Saksassa asuvat turkkilaistaustaiset ihmiset ovat tärkeä osa saksalaista yhteiskuntaa.
 
Siemens lopettaa energiantuotantolaitteiden toimitukset Venäjän valtion yrityksille – Kaasuturbiineja toimitettu Krimille pakotteiden vastaisesti
"Emme kuitenkaan lähde kokonaan Venäjänä markkinoilta", Siemensin edustaja vakuutteli.

21.7.2017 klo 14:06

Saksalainen monialayritys Siemens on ilmoittanut lopettavansa energiantuotantolaitteiden toimitukset Venäjän valtion omistamille yrityksille.

Päätös on seurausta paljastuksille, joiden mukaan Siemensin Venäjälle toimittamat neljä kaasuturbiinia ovat päätyneet Venäjän miehittämälle Krimin niemimaalle sopimusten vastaisesti.

Energiateknologian toimittaminen Krimille rikkoo EU:n Venäjää vastaan asettamia pakotteita.

Siemens kertoo, että sen Venäjän kanssa tekemän sopimuksen mukaan kaasuturbiinit olisi pitänyt toimittaa Etelä-Venäjällä sijaitsevaan Tamanin kaupunkiin. Turbiineja kuitenkin muokattiin ja ne siirrettiin laittomasti Krimin alueelle, Siemens sanoo tiedotteessaan.

Lisäksi Siemens luopuu 46 prosentin osuudestaan venäläisessä energia-alan Interautomatika-yrityksessä.

https://yle.fi/uutiset/3-9734766
 
Päivän Iltalehdessä on juttua kyseisestä saksattaresta. On tällä hetkellä Bagdadissa amerikkalaisjoukkojen käsissä. Mielenkiintoista nähdä mitä tulee tapahtumaan. Tuomitaanko USA:n terrorismipykälien vai Irakin lainsäädännön perusteella ? Vai vaatiko Saksa luovuttamista kotimaahan ? Jos kahden ensimmäisenä mainitun perusteella, niin päätä tuskin silitellään tuomiota luettaessa.


Jos ollaan Irakissa niin siellä pitäisi tuomitakin, vieköön Abu Ghraibiin vähän haastateltavaksi ja tutkittavaksi ja lopulta tuomiolle.
 
Siemens lopettaa energiantuotantolaitteiden toimitukset Venäjän valtion yrityksille – Kaasuturbiineja toimitettu Krimille pakotteiden vastaisesti
"Emme kuitenkaan lähde kokonaan Venäjänä markkinoilta", Siemensin edustaja vakuutteli.

21.7.2017 klo 14:06

Saksalainen monialayritys Siemens on ilmoittanut lopettavansa energiantuotantolaitteiden toimitukset Venäjän valtion omistamille yrityksille.

Päätös on seurausta paljastuksille, joiden mukaan Siemensin Venäjälle toimittamat neljä kaasuturbiinia ovat päätyneet Venäjän miehittämälle Krimin niemimaalle sopimusten vastaisesti.

Energiateknologian toimittaminen Krimille rikkoo EU:n Venäjää vastaan asettamia pakotteita.

Siemens kertoo, että sen Venäjän kanssa tekemän sopimuksen mukaan kaasuturbiinit olisi pitänyt toimittaa Etelä-Venäjällä sijaitsevaan Tamanin kaupunkiin. Turbiineja kuitenkin muokattiin ja ne siirrettiin laittomasti Krimin alueelle, Siemens sanoo tiedotteessaan.

Lisäksi Siemens luopuu 46 prosentin osuudestaan venäläisessä energia-alan Interautomatika-yrityksessä.

https://yle.fi/uutiset/3-9734766
Sillä lailla! Ai että alkaa närästämään tämmöiset, toivottavasti Siemens saa tuosta oikein kunnolla sanktioita. Minä en usko pätkääkään siihen että siellä ei olisi tiedetty tai arvattu mihin niitä tullaan käyttämään. Tulee mieleen vaikkapa Helsingin metro silloin aikoinaan. Peli on kovaa ja temput tarvittaessa ..
 
vieköön Abu Ghraibiin vähän haastateltavaksi ja tutkittavaksi ja lopulta tuomiolle.

Eli 16-vuotiasta pitäisi ensin kiduttaa vankilassa tunnustus ja sitten tappaa.:mad::mad::mad:

Miten tämä toimita mallisi eroaa terroristien toiminnasta.:facepalm:



http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005300480.html
"IRAKIN Mosulista kiinni otettujen Isis-taistelijoiden luota viime viikolla löytynyt 16-vuotias tyttö on Saksasta viime vuonna kotoaan karannut ”Linda W”, vahvistavat Saksan viranomaiset Die Welt -lehden mukaan."
"Der Spiegel -lehden mukaan tyttö oli luultavasti mennyt naimisiin tšetšenialaisen Isis-taistelijan kanssa."
"Tytön uskotaan saaneen yhteyden Isisiin internetin keskustelupalstojen kautta. Karattuaan kotoaan hän matkusti Frankfurtin ja Istanbulin kautta Syyriaan, missä hän liittyi Isisin jäsenten seuraan, kertoo Die Welt."

Ps.
Tuossa esimerkki oikeasta poliisityöstä ( miten aina voidaan joustaa halutun lopputuloksen saamiseksi).
Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen
http://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005297812.html
 
Viimeksi muokattu:
Seuraamuksia likalle on luvassa siinäkin tapauksessa jos palautetaan Saksaan ja tuomitaan kotimaan lakien mukaan. Saksassa rikosoikeudellinen alaikäraja on 14-vuotta. Irakin vastaavasta ei ole hajuakaan.

https://www.gesetze-im-internet.de/englisch_stgb/englisch_stgb.html

Section 19
Lack of criminal capacity of children


Persons who have not attained the age of fourteen at the time of the commission of the offence shall be deemed to act without guilt
 
2 Saksalaista sotilasta on kuollut helikopterin maahansyöksyssä Malissa.

Bei dem Absturz eines Bundeswehr-Hubschraubers in Mali sind nach Angaben der Bundeswehr beide Besatzungsmitglieder ums Leben gekommen. Die Ursache des Absturzes des Kampfhubschraubers Tiger sei bislang ungeklärt, teilte die Bundeswehr auf ihrer Internetseite mit. Die Untersuchungen zu dem Vorfall dauerten an.
http://www.zeit.de/politik/ausland/...en-bei-hubschrauber-absturz-in-mali-gestorben



http://www.spiegel.de/politik/ausland/bundeswehr-hubschrauber-ueber-mali-abgestuerzt-a-1159859.html
Hubschrauber der Bundeswehr in Mali abgestürzt
Im Norden Malis ist ein deutscher Kampfhubschrauber abgestürzt. Er war Teil der Uno-Friedensmission in dem westafrikanischen Land. Hinweise auf einen Angriff gibt es bisher nicht.

image-1064841-galleryV9-vqhe.jpg

Getty Images

"Tiger"-Helikopter der Bundeswehr (Archivbild)

Mittwoch, 26.07.2017 17:08 Uhr

Im Uno-Einsatz im Norden Malis ist ein Hubschrauber der Bundeswehr abgestürzt. Das erfuhr der SPIEGEL aus Bundeswehrkreisen. Ein Rettungsteam ist auf dem Weg. An Bord sollen zwei deutsche Piloten gewesen sein. Auch die Absturzursache ist noch ungeklärt.
 
Tärkeä ja yllättävä uutinen: Saksa ei haluakaan Nordstream 2:ta?
https://www.bundesnetzagentur.de/SharedDocs/Pressemitteilungen/DE/2017/26072017_NEPGas.html

Germany drops five projects realated to the Nord Stream 2.

Todellakin toivon että uusi sanktioiden paketti laittaa hautaan Eurooppan orjuttamiseksi tarkoitetun Kremlin projektia "Nord stream2". Tämä on massivinen tsekisti-mafiosomainen prjojekti rahojen raspilista, euroopalaisten poliitikoiden ostamiseen, ja ennen kaikkea sen tarkoitus jakaa Eurooppaa ja tehdä riippuvaiseksi Venäjästä. Tämän projektin tukeminen on maanpetturuuden rajalla. Mitkä voitot eivät painaa enemmään kun häviöt sirä mihin tämä voi johtaa. Häviöt demokratiassa, vapaudessa, valtioiden suverenisuudessa. Ahneiden rosvojen kopla - kauppamiehet, poliitikot ja lobbistit tienää sitä, ja Saksa saakin sitä enemmään verotuloja. Mutta keski- ja pitempiaikaisessa perspektiivissa tämän projektin realisointi koituu Euroopan katastrofiksi, mm Saksalle itselleen.
 
Viimeksi muokattu:
Ja taas mennään...
https://yle.fi/uutiset/3-9747354
Terrorihälytys Hampurissa – veitsimies hyökkäsi siviilien kimppuun

Ainakin yksi ihminen sai surmansa Hampurissa perjantai-iltapäivällä tehdyssä hyökkäyksessä.
28.7.2017 klo 17:37 päivitetty 28.7.2017 klo 18:22
Pauli Lahti

Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi siviilien kimppuun etelähampurilaisessa elintarvikeliikkeessä perjantaina iltapäivällä.
Hyökkääjä surmasi yhden ihmisen ja haavoitti neljää.
mies alkoi puukottaa ympärillä olevia ihmisiä heti liikkeeseen tultuaan. Lehti kirjoittaa, että tekijä huusi arabian kielellä: jumala on suuri.
Tekijä saatiin kiinni puolen tunnin kuluttua, kun osa paikalla olleista siviileistä lähti seuraamaan häntä.
Saksan poliisi on vakuuttunut, että tekijä toimi yksin. Teon motiivista ei toistaiseksi ole tietoa.
Poliisi on eristänyt alueen ja neuvoo ihmisiä valitsemaan toisen kulkureitin.
Bild-lehden mukaan Fuhlsbütteler Straße -katu on suljettu satojen metrien matkalta ja raskaasti varustautuneet poliisit vartioivat aluetta.
Juttua on täydennetty klo 18.21 tiedoilla arabian kielisistä huudoista.
 
"Media" nyt ei halua ottaa rikossyytettä mahdollisesta väärän tiedon levittämisestä a la MV.
 
"Media" nyt ei halua ottaa rikossyytettä mahdollisesta väärän tiedon levittämisestä a la MV.
IMHO silloin olisi parempi jättää kyseinen lause kokonaan pois; uutisen pohjalta kuitenkin välittyy varsin todennäköinen motiivi, ja tämä turha lisälauseke vain luo mielikuvaa, että toimittaja haluaisi "sumuttaa" lukijoita, ettei heille vain tulisi mieleen poliittisesti epäkorrekteja johtopäätöksiä.
 
Mediaan mukaan hyökkääjä oli tunnettu islamisti pakolainen ja kärsi psyykkisistä ongelmista.
Eli klassikko.

Edit.
Barmbek ei ole etelä Hampurissa vaan itä-Hampurissa.
image.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Hampurin veitsi-iskusta epäilty 26-vuotias mies on asunut aiemmin ympäri Pohjoismaita, uutisoi ruotsalaislehti Dagens Nyheter.

Ruotsalaislehden mukaan mies on oleskellut muun muassa Ruotsissa, Norjassa ja Espanjassa ennen asettumistaan Saksaan. Saksalaislehti Welt kertoo, että epäilty puhuu norjaa ja ruotsia, muttei saksan kieltä. Epäilty mies on palestiinalainen ja hän on lähtöisin Yhdistyneistä Arabiemiirikunnista.

Viranomaisten tiedossa on ollut jo aiemmin, että mies on islamisti. Epäilty on hakenut Saksasta turvapaikkaa, mutta saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen.

Yksi ihminen kuoli ja kuusi haavoittui perjantaina veitsimiehen hyökkäyksessä Hampurissa. Mies oli alkanut puukottaa ihmisiä saman tien, kun hän oli saapunut supermarketiin. Epäilty on pidätettynä.

Tapausta tutkitaan toistaiseksi murhana ja ainakin viitenä murhan yrityksenä. Saksalaisviranomaisten mukaan miehellä on psyykkisiä ongelmia, mikä saattaa vaikuttaa tapauksen käsittelyyn.
http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005307921.html
 
Back
Top