Uutisia Saksasta

Numerot eivät päde. Tästä on jätetty perheen yhdistämiset kokonaan pois. Voidaanko laskea uudelleen siten, että 750k siirtolaisen lisäksi tulee vuosittain esim. 4 x sama luku perheen yhdistämisen kautta. Eli 750k + 4x750k = 3750k per vuosi. Ja näille se korkoa korolle 1,68% väestönkasvu. Olen nyt puhelimella, joten en saa Exceliä auki, jotta näkisin, mitä tuosta tulee
Tarkista saman tien henkilömäärä, joka perheiden yhdistämisten kautta tulee Eurooppaan, niin laskelmasta saataisiin tarkempi.
 
CASE VÄESTÖNVAIHTO EUROOPASSSA

Vahvana tuntuu elävän mielikuva, miten Euroopassa tehdään tietoista väestönvaihtoa muslimiväestöön. Olisiko vaihteeksi faktojen ja pienten laskelmien aika?

Euroopan unionin yhteenlaskettu väkiluku oli 2015 n. 508 miljoonaa asukasta.
Pakolaisstatuksella Eurooppaan tuli ihmisiä viimeisen viiden vuoden aikana seuraavasti:
627 k vuonna 2014
1323 k vuonna 2015
1261 k vuonna 2016
712 k vuonna 2017
646 k vuonna 2018
(kuten havaitaan, määrä on parin huippuvuoden jälkeen laskenut ja tämän vuoden ennuste on alle 700 k pakolaista)

Laskelma väestönvaihdosta
  • Suomessa kantaväestön väestönkasvu on eurooppalaisittain erittäin alhainen 0,84% vuodessa. Käytetään tätä lukuna kantaväestön väestönkasvulle Euroopassa.
  • Pakolaisten väestönkasvu Suomessa on noin kaksinkertainen kantaväestöön verrattuna. Tämä vaihtelee jonkin verran alkuperämaasta riippuen, mutta tässä laskelmassa voitaneen käyttää kaksinkertaista arvoa 1,68%.
  • Viiden viimeisen vuoden aikana Eurooppaan on tullut yhteensä 4,6 miljoonaa pakolaista
  • Laskelmassa voimme ottaa oletukseksi, että pakolaismäärä vakiintuu vuodesta 2019 lähtien tasolle 750 k pakolaista vuodessa
Näillä lähtötiedoilla pakolaisten ja pakolaistaustaisten määrä Euroopan unionin alueella ylittää kantaväestön määrän vuonna 2300, 281 vuoden päästä.

@ajs178 Aika huonosti tuntuu etenevän EU-eliitin Brysselissä päättämä väestönvaihto?

(laskelmaan täytyisi tietysti lisätä muutama muuttuja, että se olisi realistinen:
  • tämän noin 280 vuoden ajanjaksona Euroopassa käytäneen useampia sotia ja maanosassa riehunee useampia kulkutauteja, jotka pienentävät väestöä
  • kantaväestön tai pakolaisten syntyvyys ei säily vakiona. Pakolaisten integroituessa tiiviimmin kohdemaihin syntyvyys alkanee lähestyä kantaväestön lukemia
  • 750 k uutta pakolaista vuodessa ei ole vakiona säilyvä luku
  • Euroopan unionia ei todennäköisesti ole enää olemassa 280 vuoden kuluttua, todennäköisesti ei ole enää samoja valtioitakaan. Verrokkina vuoden 1738 valtiokartta Euroopassa oli aika erinäköinen kuin tänä päivänä.
  • EDIT vielä: lisäksi täytyy huomioida, että jossain vaiheessa pakolaisstatuksella maahan tulleen jälkeläiset sulautuvat enemmän ja enemmän kantaväestöön. 280 vuoteen mahtuu reilu 11 sukupolvea. Kuinka moni pakolaistaustainen avioituu tuona aikana kantaväestön kanssa?)
Joo, paitsi...

...että...

Paine lähtömaissa tulee koko ajan vain kasvamaan ilmastonmuutoksen ja ennen kaikkea väestöräjähdyksen takia, sekä talous ja kantaväestön sietokyky tulee vain heikkenemään Euroopassa nimenomaan siirtolaisten aiheuttamien paineiden takia.

Vahva veikkaus että väestönvaihto tulee jossain vaiheessa pysähtymään... väkivalloin.
 
Kerro meille se euroopan maa, jossa muslimien integroituminen on tällä vuosituhannella onnistunut(saa ottaa vaikka 50v aikaikkunan)?
Jos nyt lähdetään vaikka siitä 50 vuoden aikaikkunasta:
  • Ruotsiin 1950- ja 1960-luvuilla tulleiden jugoslaavien muslimiosa
  • Saksaan 1950-1970 -luvuilla tulleet turkkilaiset
  • Iso-Britanniaan vuodesta 1947 tulleet pakistanilaiset
  • Hollantiin sotien jälkeen tulleet indonesialaiset
  • Tanskaan 1970-luvulla tulleet turkkilaiset, marokkolaiset, jugoslaavit
  • Norjaan tulleet pakistanilaiset
  • Sveitsiin tulleet jugoslaavit
Tataareita saapui muuten Suomeen itsenäistymiseen saakka ja vielä sen jälkeen yksittäisiä henkilöitä. Hyvä työkaverini on muuten tataari.
 
Näistä nyt vain sen verran, että nuo Britannian pakistanilaiset ovat juuri niitä, jotka ovat sikäläisissä laajoissa pedofiilirinkitapauksissa olleet osallisina tekijäpuolella, esimerkiksi tunnetuimmassa Rotherhamin tapauksessa.

Turkkilaiset taas, ovat Saksassa se päällimmäisin syy, joka alun perin alkoi kirvoittaa kritiikkiä monikulttuurisuutta kohtaan, jopa itseltään Angela Merkeliltä, joka silloin sanoi monikulttuurisuuden epäonnistuneen Saksassa, koska turkkilaiset ovat muodostaneet rinnakkaisyhteiskunnan Saksaan, eivätkä käytä saksaa vaan turkkia arkisessa kanssakäymisessään. Tästä syystä Saksassa myös puuhattiin lakia, joka määräisi koululaisia puhumaan vain saksaa koulupäivän aikana, välitunnit mukaanluettuna.
 
Viimeksi muokattu:
Jos nyt lähdetään vaikka siitä 50 vuoden aikaikkunasta:
  • Ruotsiin 1950- ja 1960-luvuilla tulleiden jugoslaavien muslimiosa
  • Saksaan 1950-1970 -luvuilla tulleet turkkilaiset
  • Iso-Britanniaan vuodesta 1947 tulleet pakistanilaiset
  • Hollantiin sotien jälkeen tulleet indonesialaiset
  • Tanskaan 1970-luvulla tulleet turkkilaiset, marokkolaiset, jugoslaavit
  • Norjaan tulleet pakistanilaiset
  • Sveitsiin tulleet jugoslaavit
Tataareita saapui muuten Suomeen itsenäistymiseen saakka ja vielä sen jälkeen yksittäisiä henkilöitä. Hyvä työkaverini on muuten tataari.
Hyvin venyvä tuo 50v aikaikkuna ja täynnä menestystarinoita..

Somalit näyttäisi puuttuvan listauksestasi?
 
CASE VÄESTÖNVAIHTO EUROOPASSSA

Vahvana tuntuu elävän mielikuva, miten Euroopassa tehdään tietoista väestönvaihtoa muslimiväestöön. Olisiko vaihteeksi faktojen ja pienten laskelmien aika?

Euroopan unionin yhteenlaskettu väkiluku oli 2015 n. 508 miljoonaa asukasta.
Pakolaisstatuksella Eurooppaan tuli ihmisiä viimeisen viiden vuoden aikana seuraavasti:
627 k vuonna 2014
1323 k vuonna 2015
1261 k vuonna 2016
712 k vuonna 2017
646 k vuonna 2018
(kuten havaitaan, määrä on parin huippuvuoden jälkeen laskenut ja tämän vuoden ennuste on alle 700 k pakolaista)

Laskelma väestönvaihdosta
  • Suomessa kantaväestön väestönkasvu on eurooppalaisittain erittäin alhainen 0,84% vuodessa. Käytetään tätä lukuna kantaväestön väestönkasvulle Euroopassa.
  • Pakolaisten väestönkasvu Suomessa on noin kaksinkertainen kantaväestöön verrattuna. Tämä vaihtelee jonkin verran alkuperämaasta riippuen, mutta tässä laskelmassa voitaneen käyttää kaksinkertaista arvoa 1,68%.
  • Viiden viimeisen vuoden aikana Eurooppaan on tullut yhteensä 4,6 miljoonaa pakolaista
  • Laskelmassa voimme ottaa oletukseksi, että pakolaismäärä vakiintuu vuodesta 2019 lähtien tasolle 750 k pakolaista vuodessa
Näillä lähtötiedoilla pakolaisten ja pakolaistaustaisten määrä Euroopan unionin alueella ylittää kantaväestön määrän vuonna 2300, 281 vuoden päästä.

@ajs178 Aika huonosti tuntuu etenevän EU-eliitin Brysselissä päättämä väestönvaihto?

(laskelmaan täytyisi tietysti lisätä muutama muuttuja, että se olisi realistinen:
  • tämän noin 280 vuoden ajanjaksona Euroopassa käytäneen useampia sotia ja maanosassa riehunee useampia kulkutauteja, jotka pienentävät väestöä
  • kantaväestön tai pakolaisten syntyvyys ei säily vakiona. Pakolaisten integroituessa tiiviimmin kohdemaihin syntyvyys alkanee lähestyä kantaväestön lukemia
  • 750 k uutta pakolaista vuodessa ei ole vakiona säilyvä luku
  • Euroopan unionia ei todennäköisesti ole enää olemassa 280 vuoden kuluttua, todennäköisesti ei ole enää samoja valtioitakaan. Verrokkina vuoden 1738 valtiokartta Euroopassa oli aika erinäköinen kuin tänä päivänä.
  • EDIT vielä: lisäksi täytyy huomioida, että jossain vaiheessa pakolaisstatuksella maahan tulleen jälkeläiset sulautuvat enemmän ja enemmän kantaväestöön. 280 vuoteen mahtuu reilu 11 sukupolvea. Kuinka moni pakolaistaustainen avioituu tuona aikana kantaväestön kanssa?)
Saksassa yli 40% syntyvistä lapsista syntyy ulkomaalaistaustaisille ja Ruotsissa yli 30%. Suomessa pääkaupunkiseudulla vieraskielisille syntyy 25%. Tämä ennustaa hyvin radikaalia väestörakenteen muutosta jo kymmenien vuosien perspektiivillä. Toki läheskään kaikki ulkomaalaistaustaiset jotka saavat lapsia eivät ole kotoisin Lähi-idän ja Afrikan kehitysmaista tai muilta tyypillisiltä "turvapaikka-alueilta", mutta aika huomattava osa on kuitenkin sitä. Toisaalta taas tilastoissa ulkomaalaistaustaisina eivät useinkaan näy toisen, kolmannen, neljännen ym. polven maahanmuuttajien saamat lapset vaan nämä tilastoituvat kotimaisperäisiksi.

Samaan aikaan Ruotsissa laillisesti tapahtuva kokonaismaahanmuutto oli viime vuonna noin 130 tuhatta eli isompi kuin koko syntyvyys. Tästä luvusta reilut 40 tuhatta on humanitaarisen oleskeluluvan saaneita tai näiden perheenjäseniä. Tosin käytännössä monille tyypillisistä turvapaikkamaista tulleille myönnetään (mm. saatavuusharkinnan puuttumisesta johtuen) myös työperäisiä oleskelulupia ja työperäisille edelleen perheenyhdistämisiä. Päälle tulee laiton maahanmuutto joka on merkittävää mm. koska harva negatiivisen turvapaikkapäätöksen saanut karkotetaan.

Maahantulijoiden tiiviimpään integroitumiseen tulevaisuudessa en tähänastisten kokemusten perusteella jaksa uskoa. Päinvastoin maahanmuuttajien määrän kasvu mahdollistaa heidän eristäytymisensä omille alueilleen ja omiin piireihinsä, joiden vuorovaikutus maan alkuperäisväestön kanssa on sitä pienempää mitä enemmän maahanmuuttajia on.
 
Kaikki kolme. (paitsi ehkä kakkonen)
-AfD on ihan yhtä äärioikeistolainen kuin Persut Suomessa tai Ruotsidemokraatit Ruotsissa. Eli siis vasempaan kallellaan olevan journalistin pakkomielle selittää joka tilanteessa äärioikeistosta on ihan puhdasta fantasiaa. Tässä pitäisi tietysti termi "äärioikeisto" tarkentaa, että onko kyseessä se perinteinen hakaristi-tatuoitu kuulapää joka potkii juutalaisia, vai se tavallinen kaduntallaaja joka ei pidä katukuvan ja sisäisen turvallisuuden muutoksesta huonompaan? Jos kyseessä jälkimmäinen, niin sitten termiä pitäisi uudistaa sillä tällä hetkellä sana "äärioikeisto" yleisesti tulkitaan skinhead- tyyppiseksi uusnatsiksi.

-Se, että AfD:n toimista uutisoidaan pelkästään negatiiviseen sävyyn, ei tarkoita suinkaan sitä, että AfD olisi joku seinähullujen natsien päiväkerho, vaan kyseessä on likainen poliittinen keino mustamaalata sellaista puoluetta joka ei istu omaan maailmankuvaan. Fantasiaa se ei välttämättä ole, vaikka motivaattoreina voikin olla varsin fantasianomaiset pakkomielteet.

-AfD ja Natsi-Saksa... huoh. Jos jotain osapuolta voi nykypäivänä syyttää totalitaarisen yhteiskuntajärjestelmän ihannoinnista ja sellaisen järjestelmän menetelmien käyttöönotosta, on se osapuoli nimenomaan vihervasemmiston vasen laita. Avoimesti kylvetään vihaa, väkivaltaa, väkivallan uhkaa, vainoamista, ilkivaltaa ja vahingontekoa poliittisia vastustajia kohtaan, ja ollaan vielä ylpeitä siitä. Hieno yhdistelmä Natsi-Saksan ja sen toisen silloisen vallassa olleen totalitaarisen järjestelmän menetelmiä. Joten kyllä, AfD:n yhdistäminen varsin heikoilla aasinsilloilla 30-luvun juutalaisvainoihin tai kirjarovioihin on ihan puhdasta fantasiaa.
Ensinnäkin, kiitos asiallisesta vastauksesta!

- Olivatko mielestäsi aidot ja alkuperäiset natsit äärioikeistolaisia? Tulkitsisin vastaustasi niin, että olivat, mutta ajattelin varmistaa, koska muitakin mielipiteitä täällä on esiintynyt.
- En ole huomannut, että persut tai ruotsidemokraatit olisivat esittäneet vastaavanlaisia vaatimuksia, olenko vain missannut ne?
- Mielestäni on varsin perusteltua tätä toimea verrata 1930-luvun natsien vastaaviin. Millä tavalla ne mielestäsi eroavat?
 
·

“Työssäkäynti tekee oikeistolaiseksi“ - Saksan poliittisen kasvatuksen keskusviraston johtaja Thomas Krüger pitää työelämässä olevia otollisimpina äärioikeistolaisille näkemyksille. Hän vaatii, että asialle on tehtävä jotain. Vastustuskykyisimpiä oikeistolaiselle ajattelulle ovat Krügerin mukaan nuoret.

DNN.DE

Suomessa on tapahtunut yksi valtava väestönvaihto. Se alkoi näkyä noin 500-luvulla. Suomenkielisten määrä alkoi kasvaa etelästä voimakkaasti syrjäyttäen tieltään saamea puhuvan kansanosan.
Pienempi väestönvaihto on tapahtunut hieman myöhemmin rannikolla ja Ahvenanmaalla, jolta asutus jo kertaalleen katosi kokonaan. Etenkin 800-1000 -luvulta alkaen paikalle ilmaantui ruotsinkielistä asujaimistoa. Suomen- ja ruotsinkielisen väestön välillä on yhä nähtävissä niin maantieteellinen, sosiaalinen kuin kielellinenkin eroavuus.
 
Niin voitko väittää että romanit ovat inteGroituneet hyvin, vai keskitytkö vain pilkun nussintaan?
Tämä romanien integroitumiskeskustelu lähti liikkeelle tästä sinun kommentista:
Hölömö. Voitko väittää että romanit ovat intekroituneet sankoin joukoin kantaväestöön.

Ikävää, että sinun täytyy keskittyä haukkumiseen. Mielestäni olen osallistunut Saksa-keskusteluun myös muulla kuin pilkunnussinnalla:
@ajs178 :n viestin perusteella "EU eliitti Brysselissä" on päättänyt tehdä väestönvaihdon. Jos siitä ei ole olemassa virallista päätösesitystä, @ajs178 :n täsmennyksien perusteella vaihdos on "verhottu" muiden termien taakse, tulkitsen sen silloin salaliitoksi...
CASE VÄESTÖNVAIHTO EUROOPASSSA

Vahvana tuntuu elävän mielikuva, miten Euroopassa tehdään tietoista väestönvaihtoa muslimiväestöön. Olisiko vaihteeksi faktojen ja pienten laskelmien aika?

Euroopan unionin yhteenlaskettu väkiluku oli 2015 n. 508 miljoonaa asukasta.
Pakolaisstatuksella Eurooppaan tuli ihmisiä viimeisen viiden vuoden aikana seuraavasti:
627 k vuonna 2014
1323 k vuonna 2015
1261 k vuonna 2016
712 k vuonna 2017
646 k vuonna 2018
(kuten havaitaan, määrä on parin huippuvuoden jälkeen laskenut ja tämän vuoden ennuste on alle 700 k pakolaista)

Laskelma väestönvaihdosta
  • Suomessa kantaväestön väestönkasvu on eurooppalaisittain erittäin alhainen 0,84% vuodessa. Käytetään tätä lukuna kantaväestön väestönkasvulle Euroopassa.
  • Pakolaisten väestönkasvu Suomessa on noin kaksinkertainen kantaväestöön verrattuna. Tämä vaihtelee jonkin verran alkuperämaasta riippuen, mutta tässä laskelmassa voitaneen käyttää kaksinkertaista arvoa 1,68%.
  • Viiden viimeisen vuoden aikana Eurooppaan on tullut yhteensä 4,6 miljoonaa pakolaista
  • Laskelmassa voimme ottaa oletukseksi, että pakolaismäärä vakiintuu vuodesta 2019 lähtien tasolle 750 k pakolaista vuodessa
Näillä lähtötiedoilla pakolaisten ja pakolaistaustaisten määrä Euroopan unionin alueella ylittää kantaväestön määrän vuonna 2300, 281 vuoden päästä.

@ajs178 Aika huonosti tuntuu etenevän EU-eliitin Brysselissä päättämä väestönvaihto?

(laskelmaan täytyisi tietysti lisätä muutama muuttuja, että se olisi realistinen:
  • tämän noin 280 vuoden ajanjaksona Euroopassa käytäneen useampia sotia ja maanosassa riehunee useampia kulkutauteja, jotka pienentävät väestöä
  • kantaväestön tai pakolaisten syntyvyys ei säily vakiona. Pakolaisten integroituessa tiiviimmin kohdemaihin syntyvyys alkanee lähestyä kantaväestön lukemia
  • 750 k uutta pakolaista vuodessa ei ole vakiona säilyvä luku
  • Euroopan unionia ei todennäköisesti ole enää olemassa 280 vuoden kuluttua, todennäköisesti ei ole enää samoja valtioitakaan. Verrokkina vuoden 1738 valtiokartta Euroopassa oli aika erinäköinen kuin tänä päivänä.
  • EDIT vielä: lisäksi täytyy huomioida, että jossain vaiheessa pakolaisstatuksella maahan tulleen jälkeläiset sulautuvat enemmän ja enemmän kantaväestöön. 280 vuoteen mahtuu reilu 11 sukupolvea. Kuinka moni pakolaistaustainen avioituu tuona aikana kantaväestön kanssa?)
Jos nyt lähdetään vaikka siitä 50 vuoden aikaikkunasta:
  • Ruotsiin 1950- ja 1960-luvuilla tulleiden jugoslaavien muslimiosa
  • Saksaan 1950-1970 -luvuilla tulleet turkkilaiset
  • Iso-Britanniaan vuodesta 1947 tulleet pakistanilaiset
  • Hollantiin sotien jälkeen tulleet indonesialaiset
  • Tanskaan 1970-luvulla tulleet turkkilaiset, marokkolaiset, jugoslaavit
  • Norjaan tulleet pakistanilaiset
  • Sveitsiin tulleet jugoslaavit
Tataareita saapui muuten Suomeen itsenäistymiseen saakka ja vielä sen jälkeen yksittäisiä henkilöitä. Hyvä työkaverini on muuten tataari.

Pahoittelen, että en jaksa innostua kaikkein älyttömimmistä heitoista, kuten esimerkiksi "EU eliitti Brysselissä toteuttaa väestönvaihdon Euroopassa". Ei voi olettaa, että kaikki perustelemattomat ajatukset otetaan tällä sivustolla vastaan ilman kritiikkiä. Tämä foorumi ei kai kuitenkaan liene mikään Hommafoorumin jatke?

Mitä tulee romanien integroitumiseen Suomeen, kannattaisi kiinnittää huomiota esimerkiksi seuraaviin asioihin:
  • Suomessa syntyneet romanit ovat Suomen kansalaisia
  • Suomessa asuvat romanit puhuvat suomen kieltä
  • Suomen romanit toimivat Suomen lainsäädännön alla. Jos lakia rikkoo, rangaistus on Suomen lain mukainen.
  • Suomen romanit asuvat muiden suomalaisten kanssa samoilla alueilla, eivät omissa ghetoissaan.
  • Romanit käyvät suomalaisen koulun ja osallistuvat työelämään kuten muukin suomalainen väestö.
Kaikki tiedämme, että romaneilla on ongelmia mm. koulunkäynnin ja väkivaltarikosten osalta, mutta on aivan naurettavaa väittää, etteivät Suomen romanit olisi osa suomalaista väestöä.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS

noin 520 vuotta on integroiduttu, onko tulos siis heikko, tyydyttävä, hyvä vai erinomainen?
 
No, kerro mikä tulos on huomioiden mm. esille nostamani asiat! Kannattaa vähän perustella heittojaan, niin niitä kannattaa komnentoida...

Tällä keskustelulla ei ole enää mitään tekemistä Saksan asioiden kanssa. Täältä voisi siirtää aika monta sivua jonnekin mamu-ketjuun
 
Ulkomaalaisten ja ulkomaalaistaustaisten ihmisten osuus koko väestön sijaan lapsissa tai pari-kolmikymppisissä, sekä lapsiluvut suhteessa kantaväestöihin olisivat mielenkiintoisempia ja kertoisivat enemmän, kuin pelkkä osuus koko väestöstä. Myös Saksassa, jossa ulkomaalaisväestö on eurooppalaisittainkin huomattava osa kaikista maasta asuvista.
 
Ei tämänhetkistä kokonaisarvosanaa integroitumisesta voi kovin korkealle nostaa, vaikka miten näkisi positiivisia asioita. 500 vuotta on kuitenkin hyvin hyvin monta sukupolvea..
selvä, itse olen toista mieltä edellä kuvaamieni asioiden osalta. Mitään hyötyä ei ole aiheesta käydä pelkkää juupas-eipäs -keskustelua....
 
Back
Top