Uutisia Saksasta

Ulkomaat|Saksa
Saksassa paljastui lasten hyväksikäyttövyyhti, lastentarhanopettajaa epäillään 3-vuotiaan murhasta – Koronakevään pelätään lisänneen lapsiin kohdistuvia rikoksia
EU:n sisäasioiden komissaari kertoo lasten hyväksikäyttömateriaalin kysynnän kasvusta koronakevään aikana: EU suunnittelee uutta lainsäädäntöä rikollisuuden suitsimiseksi.


Berliini

JULMA ja luultavasti toistaiseksi paljastunutta laajempi lasten seksuaalinen hyväksikäyttötapaus ravistelee Saksaa.

Nordrhein-Westfalenissa, Luoteis-Saksassa, sijaitsevan Münsterin poliisi kertoi lauantaina tapauksesta, jossa on tähän mennessä tunnistettu kolmen pojan, 5-, 10- ja 12-vuotiaiden, joutuneen raa’an seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi.


Rikoksista epäillään 11 ihmistä, joista seitsemän on tutkintavankeudessa. Vangittuna on kuusi 27–43-vuotiasta miestä ja 45-vuotias nainen, joka on 27-vuotiaan pääepäillyn äiti.


RIKOKSISTA epäiltyjen joukossa on uhreiksi joutuneiden lasten isä, setä ja isäpuoli. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet 45-vuotiaan naisen omistamassa siirtolapuutarharakennuksessa, jonka avaimet nainen on poliisin epäilyn mukaan antanut 27-vuotiaan poikansa käyttöön – todennäköisesti tietäen, mitä rakennuksessa tapahtuu.

Rakennuksen välikatosta löytyi laitteisto, jolla lasten hyväksikäyttöä on kuvattu ja tallennettu.


27-vuotias pääepäilty työskentelee it-alalla. Poliisit löysivät täysin kalustetun ja ilmastoidun palvelinhuoneen pedofiilisen materiaalin säilömistä ja käsittelyä varten. Pedofiilien käyttöön rakennettu it-infrastruktuuri on poliisin mukaan myös ammattimaisesti salattu.


Rikostutkijat ovat onnistuneet purkamaan salauksista vain osan, ja hyväksikäyttörikoksia uskotaan olevan paljon enemmän kuin tähän asti on paljastunut.


Palvelinhuoneessa oli poliisin mukaan seitsemän palvelinyksikköä ja yli 500 teratavun tallennuspotentiaali. Yksi teratavu vastaa tuhatta gigatavua, ja siihen voi mahtua esimerkiksi satoja tunteja videota.



 
Miten tällainen on päässyt Ylen seulasta läpi?
Vasemmisto anarkisteja, palavia autoja ja kivilinkoja Berliinissä.


Ota kopio talteen, ennen kuin häviää!
 
Trumppa keulii taas.


Kirjeenvaihtajalta: Yhdysvaltain päätös vetää tuhansia sotilaita Saksasta näyttää kostolta – suurin häviäjä on Saksan näkökulmasta Yhdysvallat itse
Yhdysvallat vetää Saksasta noin 9 500 sotilasta, mikä vaikeuttaa saksalaisarvioiden mukaan lähinnä Yhdysvaltain omia sotilasoperaatioita, kirjoittaa kirjeenvaihtaja Suvi Turtiainen Berliinissä.
Nato
16.6.2020 klo 18.52päivitetty 16.6.2020 klo 20.32
Amerikkalaistankki osallistui Naton ja rauhankumppanimaiden sotaharjoituksiin kaksi vuotta sitten Yhdysvaltain tukikohdassa Grafenwöhrissä, Saksassa.

Amerikkalaistankki osallistui Naton ja rauhankumppanimaiden sotaharjoituksiin kaksi vuotta sitten Yhdysvaltain tukikohdassa Grafenwöhrissä, Saksassa.Filip Singer / EPA


BERLIINI Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vahvisti viime yönä tiedon, joka oli vuotanut jo kesäkuun alussa julkisuuteen.
Yhdysvallat vetää Saksasta noin 9 500 sotilasta. Määrä on noin kolmannes Saksassa pysyvästi tällä hetkellä olevista 35 000 sotilaasta.
Tämä on siis julkisuuteen kerrottu tavoite. Milloin, miten ja mistä tukikohdista sotilaat karsitaan, on vielä auki.
Auki on sekin, toteutuuko suunnitelma vielä ennen Yhdysvaltain marraskuun presidentinvaaleja vai jääkö se kokonaan toteutumatta, jos presidentti vaihtuu.

Ramsteinissa sijaitsee Yhdysvaltain lentotukikohta ja ilmavoimien Euroopan päämaja.

Ramsteinissa sijaitsee Yhdysvaltain lentotukikohta ja ilmavoimien Euroopan-päämaja.Ronald Wittek / EPA

Se on toissijaista. Ilmoituksen suurempi uutinen on se, miten vaikeat Yhdysvaltain ja sen historiallisen liittolaisen Saksan välit ovat.

Trump näkee Saksan kilpailijana, ei liittolaisena
Presidentti Trump ilmoitti sotilaiden vetämisestä saatesanoilla, jotka kuulostavat kostolta. Trumpin mukaan Saksa on Yhdysvalloille velkaa miljardeja.
Saksa ei täytä sotilasliitto Naton tavoitetta käyttää kahta prosenttia bkt:sta puolustusmenoihin. Lisäksi Trump on koko kautensa ajan tilittänyt Saksalle katkerana Saksan kauppataseen ylijäämästä.
– Yhdysvallat on menettänyt satoja miljardeja vuosien mittaan: eli me kärsimme kaupassa, ja me kärsimme Natossa, presidentti sanoi viime yönä Suomen aikaa pidetyssä lehdistötilaisuudessa.
Trump näkee Saksan ennen kaikkea kilpailijana, ei liittolaisena. Trumpin logiikassa Yhdysvallat vetää sotilaitaan Saksasta, etteivät heidän tuomansa dollarit jäisi saksalaisten taskuun.
Totta onkin, että moni alue tukikohtien ympärillä on taloudellisesti riippuvainen Yhdysvaltain tukikohtien läsnäolosta.

Infokartta yhdysvaltain tukikohdista Saksassa.

Harri Vähäkangas / Yle

Yhdysvaltain sotilaiden läsnäolo Euroopassa on myös turvallisuuskysymys. Yhdysvaltain sotilaita on ollut Saksassa toisesta maailmansodasta lähtien.
Silti Yhdysvallat on ampumassa päätöksellä aukon ennen kaikkea omaan puolustukseensa.

Yhdysvaltain tukikohdat Saksassa ovat tärkeä huolto- ja rotaatiokohde Yhdysvaltain operaatioille Lähi-idässä ja Afrikassa.
Yhdysvaltain Afrikan-operaatioita johdetaan Stuttgartin laitamilta käsin.
Miksi sitten tämä päätös ja miksi juuri nyt?

Huomio on Saksassa kiinnittynyt kahteen tapahtumaan, jotka edelsivät Trumpin ilmoitusta.

Poistuvan lähettilään viimeinen kosto?
Toukokuun lopussa Yhdysvaltain Berliinin-suurlähettiläs, vannoutunut Trumpin tukija Richard Grenell ilmoitti jättävänsä suurlähettilään työt ja Berliinin.
Kaksi vuotta Berliinissä ollut diplomaatti tunnettiin kärkkäänä Saksan arvostelijana, mikä järkytti Berliinin poliitikkopiireissä. Grenell oli uhkaillut joukkojen vähentämisellä jo vuonna 2019, ellei Saksa ala maksaa lisää Nato-puolustuksesta.

Saksan liittokansleri Angela Merkel sekä Yhdysvaltain sittemmin eronnut suurlähettiläs Richard Grenell (oikealla) Berliinin muurin murtumisen 30-vuotismuistojuhlissa Berliinissä viime marraskuussa.

Saksan liittokansleri Angela Merkel sekä Yhdysvaltain sittemmin eronnut suurlähettiläs Richard Grenell (oikealla) Berliinin muurin murtumisen 30-vuotismuistojuhlissa Berliinissä viime marraskuussa.Friedemann Vogel / EPA

Oman erouutisensa yhteydessä suurlähettiläs twiittasi (siirryt toiseen palveluun)tavalla, jota ei voi pitää kovin diplomaattisena. Ainakaan liittolaismaan suurlähettiläältä.
– Teette ison virheen, jos luulette Amerikasta tulevan painostuksen olevan nyt ohi. Ette tunne amerikkalaisia.

Der Spiegel kirjoitti (siirryt toiseen palveluun), että twiitti kuulosti uhkaukselta. Pian selvisi, että se myös oli sitä.

Yhdysvaltain johdon ärsytystä lisäsi toinen tapahtuma paria päivää myöhemmin. Liittokansleri Angela Merkel ilmoitti Trumpille, ettei hän aio osallistua G7-maiden kokoukseen Washintonissa kesäkuussa.
Virallinen syy oli pandemia, mutta arvioiden mukaan Merkel ei halunnut antaa Trumpille PR-mahdollisuutta poseerata maailmanjohtajien rinnalla keskellä Yhdysvaltain sekasortoa.
Sitten tuli uutinen.

Amerikkalainen The Wall Street Journal uutisoi (siirryt toiseen palveluun) viikko Merkelin ilmoituksen jälkeen, että Yhdysvallat vähentää sotilaitaan Saksan tukikohdista.
Ajankohdan vuoksi ilmoitus näyttää kostolta. Kostoksi se on Saksassa myös tulkittu.
Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon klo 23 saakka.

Lue lisää:
Trump puolittaa Saksan amerikkalaisjoukot – Naton pääsihteeri: USA:n läsnäolo Euroopassa on tärkeää kaikille
Yhdysvallat vetää noin puolet joukoistaan Saksasta
https://yle.fi/uutiset/3-11405016
 
Käsittämätön määrä pahuutta ihmisissä. Vieläpä viranomaisissa joihin pitäisi luottaa.


 
Pertti Rönkkö Havaintoja Saksanmaalta

Myös Berliinin poliisipäällikkö aikoo ryhtyä toimiin vihervasemmistolaista taz-päivälehteä vastaan sen kutsuttua poliiseja kaatopaikalle vietäviksi jätteiksi. Poliisien ammattiliitot ovat ilmoittaneet jo aikaisemmin tekevänsä lehdestä rikosilmoituksen. Niiden mukaan lehti loukkaa Saksan yli 250 000 poliisin kunniaa ja ihmisoikeuksia. Poliisipäällikön mielestä lehti ei ole noudattunut hyvää lehtimiestapaa, Saksassa pressikoodia. Asiasta uutisoi mm Bild-lehti.
https://www.bild.de/regional/berlin/berlin-aktuell/nach-kolumne-berlins-polizeipraesidentin-will-gegen-taz-vorgehen-71323670.bild.html
 
Saksassa uutistoimistot ei ole peitellyt rähinöitsijöitä.

Pertti Rönkkö Havaintoja Saksanmaalta
9 tuntia ·

Bild-lehti kirjoittaa koko Saksaa puhututtavasta Stuttgartin mellakasta ja hävityksestä:
„Tuhon jäljet näkyvät Stuttgartin ydinkeskustassa. 500 mellakoitsijaa on tenyt kaupungin taistelukentäksi puhtaasta väkivallan ilosta.“
Bild-lehti kertoo, silminnäkijöiden kuvaamien videoiden todistavan, että jotkut mellakoitsijat huusivat „Allahu Akbar“
500 Randalierer haben Stuttgart zu einem Schlachtfeld gemacht – aus purer Lust an der Gewalt!



Pertti Rönkkö Havaintoja Saksanmaalta
4 tuntia ·

Saksalainen media salailee entistä vähemmän: Saksalaisella medialla on ennestään monenlaisia rasitteita niin tasapuolisuuden kuin mielipiteenvapudenkin suhteen, mutta yhdessä asiassa voi sille nostaa hattua. Viime päivien mellakoissa (viimeksi viikonloppuna Stuttgartissa) ja koronakaranteenikapinoissa (mm Göttingenissä) on uutisoitu myös se, minkälaiset ryhmät ovat usein väkivaltaiseksi kääntyneen protestoinnin ja kapinoinnin takana. Suuressa osassa saksalaista mediaa pidetään hyvän journalismin periaatteiden mukaisesti olennaisena kertoa, keitä nämä mellakoitsijat ja kaipinoitsijat ovat. Jos he ovat saksalaisia, se kerrotaan mutta yhtä lailla, jos he ovat maahan siirtolaisina, pakolaisina ja turvapaikanhakijoina tulleita muiden maiden kansalaisia. Saksalaismedia lähtee siitä, että lukijoilla, katsojilla ja kuuntelijoilla on oikeus tietää tekijöiden ja tekijöiksi epäiltyjen taustat siinä kuin muutkin tapauksiin vaikuttavat seikat. Mediassa on oivallettu, että olennaisen tiedon panttaaminen koituu viime kädessä niiden itsensä vahingoksi. Asioiden oikea laita paljastuu nykyisessä informaatioyhteiskunnassa ja somemaailmassa joka tapauksessa ennen pitkää. Jos media jää kiinni pimittämisestä tai väärän tiedon levittämisestä, niin uskottavuus heikkenee entisestään.
 
Saksassa uutistoimistot ei ole peitellyt rähinöitsijöitä.

Pertti Rönkkö Havaintoja Saksanmaalta
9 tuntia ·

Bild-lehti kirjoittaa koko Saksaa puhututtavasta Stuttgartin mellakasta ja hävityksestä:
„Tuhon jäljet näkyvät Stuttgartin ydinkeskustassa. 500 mellakoitsijaa on tenyt kaupungin taistelukentäksi puhtaasta väkivallan ilosta.“
Bild-lehti kertoo, silminnäkijöiden kuvaamien videoiden todistavan, että jotkut mellakoitsijat huusivat „Allahu Akbar“
500 Randalierer haben Stuttgart zu einem Schlachtfeld gemacht – aus purer Lust an der Gewalt!



Pertti Rönkkö Havaintoja Saksanmaalta
4 tuntia ·

Saksalainen media salailee entistä vähemmän: Saksalaisella medialla on ennestään monenlaisia rasitteita niin tasapuolisuuden kuin mielipiteenvapudenkin suhteen, mutta yhdessä asiassa voi sille nostaa hattua. Viime päivien mellakoissa (viimeksi viikonloppuna Stuttgartissa) ja koronakaranteenikapinoissa (mm Göttingenissä) on uutisoitu myös se, minkälaiset ryhmät ovat usein väkivaltaiseksi kääntyneen protestoinnin ja kapinoinnin takana. Suuressa osassa saksalaista mediaa pidetään hyvän journalismin periaatteiden mukaisesti olennaisena kertoa, keitä nämä mellakoitsijat ja kaipinoitsijat ovat. Jos he ovat saksalaisia, se kerrotaan mutta yhtä lailla, jos he ovat maahan siirtolaisina, pakolaisina ja turvapaikanhakijoina tulleita muiden maiden kansalaisia. Saksalaismedia lähtee siitä, että lukijoilla, katsojilla ja kuuntelijoilla on oikeus tietää tekijöiden ja tekijöiksi epäiltyjen taustat siinä kuin muutkin tapauksiin vaikuttavat seikat. Mediassa on oivallettu, että olennaisen tiedon panttaaminen koituu viime kädessä niiden itsensä vahingoksi. Asioiden oikea laita paljastuu nykyisessä informaatioyhteiskunnassa ja somemaailmassa joka tapauksessa ennen pitkää. Jos media jää kiinni pimittämisestä tai väärän tiedon levittämisestä, niin uskottavuus heikkenee entisestään.
Onneksi meillä on V niinkuin Vastuullinen media ja Agendajournalismi..
 
Rikollisten vapaata liikkuvuutta loukattu.

Pertti Rönkkö Havaintoja Saksanmaalta
8 mins ·

Rajavalvonta paljasti todellisen tilanteen Saksan rajoilla: - Saksa sulki koronan vuoksi lähes koko ulkorajansa maaliskuun puolivälistä kesäkuun puoliväliin. Rajavalvonnassa löydettiin tuona aikana 4881 etsittyä henkilöä sekä 760 etsinnässä ollut esinettä. Tämän lisäksi poliisi pidätti rajoilla 866 henkilöä, joista oli pidätysmääräys, BZ-lehti uutisoi. Luvuissa ei ole mukana vielä tuloksia Puolan ja Tshekin välisen rajan valvonnasta. Belgian ja Hollannin välistä rajaa valvottiin vain pistokokeilla.
 
Saksan erikoisjoukot uudelleen järjestetään sinne soluttautuneiden uusnatsien takia.
They also said the KSK (Special Forces Command) was seen as a particular problem, with 20 members of the elite force suspected of right-wing extremism.

The KSK had "become partially independent" from the chain of command, with a "toxic leadership culture", Ms Kramp-Karrenbauer told the Sueddeutsche Zeitung newspaper.

The minister set up a working group in May to examine the problem, and the group presented a report on its findings on Tuesday.

The KSK "cannot continue to exist in its current form" and must be "better integrated into the Bundeswehr [German army]", said the report, seen by the AFP news agency.
 
Saksan erikoisjoukot uudelleen järjestetään sinne soluttautuneiden uusnatsien takia.


Tämmöstä tietoa löytyi:


Second company (70 soldiers, 1/4 of combat force) to be disbanded. SOF force also loses authority over independent training, handing over to German Army Infantry School.
Beyond those immediate measures the entire unit will be under further intense observation, pending further drastic steps if no success in reform. MAD intelligence in their present investigations is cited to have faced a "wall of silence" in KSK.

More details will follow, including whether current commander of KSK will keep his job. As far as second company is concerned, members that pass current investigations will be re-distributed into other sub-units. Second company had shown a particularly high number of cases.



Auf deutsch:


 
Back
Top