Uutisia Valko-Venäjältä

Tässä asiassa on otettava huomioon myös maiden sijainti.

Liechtenstein ja Sveitsi sijaitsevat paikassa missä ei voi epäonnnistua, ei ainakaan sillä taktiikalla joka kyseisillä mailla on. Liechtensteinia meistä ei voi tulla mitenkään vaikka Espoosta voi kyllä tulla jos pelaa korttinsa oikein. Sveitsiksi muuttuminen olisi toki mahdollisuuksien rajoissa jos panostamme entistä enemmän siihen että piilotamme Putinin ja kumppaneiden ryöstösaalit sinne mihin aurinko ei paista. Ja tässä yhteydessä on hyvä ymmärtää että myös Kolumbian ja Meksikon huumekartellit etsivät jatkuvasti uusia sijoituskohteita ja piilopaikkoja rahoilleen. Edes kaukainen sijainti ei ole niille minkäänlainen ongelma...se on jopa kilpailuetu :ROFLMAO:

Islanti sijaitsee ei missään ja elinolosuhteet ovat todella karut. Siellä viihtyvät islantilaisten lisäksi vain jääkarhut ja niitäkään ei sinne huolita.

Ovat kaikessa omituisuudessaan todellisia selviytyjiä mutta ei niitäkään voi mitenkään Suomeen ja suomalaisiin verrata. Ahvenanmaa ja ahvenanmaalaiset olisivat vähän sopivampi vertailukohde mutta kaukaa haettua se olisi sekin.

Suomen on pelattava niillä korteilla mitä on jaossa saanut. Suomesta ei tule ikinä Sveitsiä ja tuskin tulee edes Kirgisiaa mutta jonkinlainen Valko-Venäjä meistä voi tulla jos pelaamme korttimme viimeisen päälle huonosti.

Bäckman presidentiksi, Putkonen pääministeriksi ja siihen malliin...
No esim. Albania sijaitsee Sveitsin hoodeilla ja siellä olisi plussana Välimerta jne, Mustanmeren helmi Moldovakin on sielläpäin. Koko Pohjois-Afrikkakin sijaitsee varsin mainiosti, rannikkoseutu on hyvinkin viljavaa ja paikoin löytyy öljyäkin. Varmasti löytyisi mineraalejakin jos joku viitsi etsiä. Jostain syystä nämä sijainnit eivät nostaneet ko maita lentoon.

Ja kuten sanoit, Islanti ei sijaitse kovin hyvin, ei siis tule apuja sijainnista. Heillä on kalaa, meillä metsät, mineraalivarat, valtava maapinta-ala, turve. He pitävät kalansa ja puolustavat omia kalastajiaan jopa merimahtimaa Britanniaa vastaan, meillä taas kaikki kansallisomaisuus lahjoitetaan ylikansallisille keinottelijoille, pikku lahjuksilla. Esimerkiksi kultaa täällä tuottavat vain ylikansalliset kaivosyhtiö eikä suomalaiset hyödy toiminnasta juuri muuten kuin siivoamalla niiden jäljet.
Joo, islantilaiset ovat omituisuudessaan aikamoisia selviytyviä ja tässähän se tulikin: suomalaiset eivät enää ole.

Täällä on aivan samanlaista touhua kuin kaikkein paskimmissa kehitysmaissa: asioita ei suunnitella, reaaliteetteja ja faktoja ei hyväksytä päätöksen teon perustaksi, poliittiset virkanimitykset, ylisuuret palkat, varasteluringit jne.

Mutta onnellinen kansa näkee unta maailman taitavimmista samariineista, lesta-lokeista ja katiaisista ja jos joskus hiukan uni pätkiikin niin sitten vaan olkiukot palamaan: Pätmät, Putler, Putkonen, meeillä vooisi ooolla paaljon huuonommin.

Ei tule mieleen että voisi olla paljon paremminkin?

No seuraavan rommelin jälkeen me ollaan valko-Venäjän nykyistä tasoa, sanon ma.
 
Islanti on suuri energian viejä, johtuen geotermisestä lämmöstä. Tästä ilmaisesta energiasta taitaa johtua myös suuri alumiinin vienti.

Usein osoitellaan niitä EU:n epäkohtia, valuvikoja ja virheitä, mutta mikä se oikeasti parempi ratkaisu on näihin asioihin on? Tulee mieleen viherät, hirveästi nähdään väärintehtyjä asioita ja ongelmia, ratkaisuja näihin ei löydy yhtäkään.
 
VALKO-VENÄJÄLLÄ epäillään, että maan sisäministeriön ja poliisin tietokantoihin on kohdistunut vakava tietomurto.

Asiasta kertovat useat valkovenäläiset tiedotusvälineet, joita presidentiksi julistautuneen Aljaksandr Lukašenkan hallinto ei suoraan kontrolloi sekä opposition edustajat sosiaalisessa mediassa.
Tekijöiksi on ilmoittautunut Valko-Venäjän kyberpartisaanit -nimellä esiintyvä hakkeriryhmä, joka kertoo teoistaan viestipalvelu Telegramiin perustamallaan kanavalla.

”KYBERPARTISAANIEN” mukaan he ovat saaneet haltuunsa esimerkiksi kaikki Valko-Venäjän kansalaiset käsittävän passitietokannan, videotallenteita vankiloista, nauhoitetut hätäpuhelut kymmenen vuoden ajalta, poliisien työhistoriaa sekä hallinnon puhelunauhoitteita, joissa poliisit ja virkamiehet keskustelevat oppositioon kohdistettavista toimista.

Kaikki vaan nettiin. Tärkeimmistä matskuista käännökset mukaan.
 
Matkailu avartaa..
Miten lehtien palstoille tai uutisiin on päätynyt niin paljon näitä Suomeen pyrkijöitä vai onko tuosta porukasta suhteettoman suuri osa matkalla tänne?

Itse en ole kovin optimistinen asian suhteen...

Eikös siellä hgin satamassakin ollut jonkin sortin läpsyttelijöitä hetki sitten?
 
Olen sitä mieltä että länsimaiden tulee asettaa pakotteet kaikille niille maille, jotka lennättävät siirtolaisia Valko-Venäjälle, koska he osallistuvat tällöin hybridisotaan länsimaita vastaan.

Edit: Lukashenka on nyt omassa tiedotustilaisuudessaan tuonut hyvin selkeästi esiin sen, että toimet ovat länsimaita ja etenkin EU:ta vastaan.

"Mitä valittamista teillä nyt on? Minähän varoitin teitä"
"Heitä lentää Arabiemiraateista, Turkista, Syyriasta, Iranista, Irakista"

Eli tällä viittaa useisiin sotatoimialueen kansalaisiin, joka on suora uhkaus ja painostustoimenpide joka otettava erittäin vakavasti.

Mikäli länsimaiset johtajat eivät reagoi tähän pian ja kerro asettavan pakotteita kaikille niille maille, jotka lennättävät siirtolaisia Valko-Venäjälle, jotka pyrkivät rajan yli, niin meidän täytyy vaihtaa johtajat toisiin, siis sellaisiin joilla on titaaniset munat.

Viimeksi muokattu:
Olen sitä mieltä että länsimaiden tulee asettaa pakotteet kaikille niille maille, jotka lennättävät siirtolaisia Valko-Venäjälle, koska he osallistuvat tällöin hybridisotaan länsimaita vastaan.
Edit: Lukashenka on nyt omassa tiedotustilaisuudessaan tuonut hyvin selkeästi esiin sen, että toimet ovat länsimaita ja etenkin EU:ta vastaan.
Mikäli länsimaiset johtajat eivät reagoi tähän pian ja kerro asettavan pakotteita kaikille niille maille, jotka lennättävät siirtolaisia Valko-Venäjälle, jotka pyrkivät rajan yli, niin meidän täytyy vaihtaa johtajat toisiin, siis sellaisiin joilla on titaaniset munat.
Tässä tilanteessa EU:n yhtenäisyys ja toimintakyky mitatataan. Nämä eivät ole pakolaisia, vaan kenties maksettuja (ilmainen lento tms) perseilijöitä. Kaikki whatsoever tuet lopetettava heti kaikilta tulijoiden lähtömailta. Tilanne on järjetön kun ollaan sodassa ja tuetaan hyökkäävääviä osapuolia.
 
Tässä tilanteessa EU:n yhtenäisyys ja toimintakyky mitatataan. Nämä eivät ole pakolaisia, vaan kenties maksettuja (ilmainen lento tms) perseilijöitä.
EU:lle vaan tekee tiukkaa myöntää että kaikki rajan yli pyrkivät eivät olekaan liikkeellä koska ovat kotimaassaan suuren sorron kohteena. Ideologiasta kiinni tehdäänkö mitään ulkomaiden vaikutusyrityksiä vastaan.
 
Islanti on suuri energian viejä, johtuen geotermisestä lämmöstä. Tästä ilmaisesta energiasta taitaa johtua myös suuri alumiinin vienti.

Usein osoitellaan niitä EU:n epäkohtia, valuvikoja ja virheitä, mutta mikä se oikeasti parempi ratkaisu on näihin asioihin on? Tulee mieleen viherät, hirveästi nähdään väärintehtyjä asioita ja ongelmia, ratkaisuja näihin ei löydy yhtäkään.
Paluu kauppa ja tulliliitoksi. Turvallisuuspolitiikka voidaan hoitaa Natolla. Tottakai voidaan luoda myös liittovaltio mutta jospa saataisiin sitten edes äänestellä niistä johtajista? Voi kun olla ettei ne merkeleen sätkynuket niin valtavaa kansansuosiota omaakaan ja politiikka muuttuisi kun vallassa olevat virkaloiset tulisivat ulostetuiksi vallan palatseista.
 
No, jos tässä nyt jotai positiivista haetaan niin latvialla on ainaki housut jalassa eikä kellohame, koska ovat lyöneet poikkeustilan päälle ja rajan lukkoon.. Kohta varmaan istuu kotoiset vatipäät jossain kadulla taas ja huutaa pää punaisena että siirtolaisten syrjiminen on lopetettava..
 
Tässä tilanteessa EU:n yhtenäisyys ja toimintakyky mitatataan. Kaikki whatsoever tuet lopetettava heti kaikilta tulijoiden lähtömailta. Tilanne on järjetön kun ollaan sodassa ja tuetaan hyökkäävääviä osapuolia.
Tämä on hyvin sanottu.
Suomen poliitikot hoi! Lukekaa tuosta taustaa siihen miten teitä huijataan.

Lisäksi EU:ssa rajapuomeja kiinni vaan tuollaisten huonojen naapureiden kohdalla. Ei mitään syytä nöyristellä vihamielistä naapuria.
.
 
Paluu kauppa ja tulliliitoksi. Turvallisuuspolitiikka voidaan hoitaa Natolla. Tottakai voidaan luoda myös liittovaltio mutta jospa saataisiin sitten edes äänestellä niistä johtajista? Voi kun olla ettei ne merkeleen sätkynuket niin valtavaa kansansuosiota omaakaan ja politiikka muuttuisi kun vallassa olevat virkaloiset tulisivat ulostetuiksi vallan palatseista.
Ehkä näin, mutta tätä tuskin tullaan näkemään.
 
Nyt kyllä sellainen jackpot että myöhemmin, kun valta vaihtuu, niin voidaan tuomita Haagissa sekä asettaa jo nyt henkilökohtaisia pakotteita. Kaikki tarvittavat tiedot on nyt kasassa hallinnon ja turvallisuusjoukkojen tekemisistä rikoksista. Ja hallituksen kannattajista, joita voidaan painostaa.

Lyhyt lanka siitä, mikä on ehkä menestynein tietoverkkohyökkäys minkä tahansa kansallisvaltion historiassa, jonka on toteuttanut ”Valko-Venäjän kyberpartisaanit”. Viime kuussa he hakkerisivat Valko -Venäjän poliisin ja sisäministeriön palvelimia. 1/6

Ensin he ovat ladanneet koko "АИС Паспорт" -tietokannan, joka sisältää kaikki jokaisen Valko -Venäjän kansalaisen henkilötiedot, mukaan lukien passikuvat, kotiosoitteen, työpaikan (mukaan lukien henkilöt, joilla on rajoitettu pääsy KGB: hen ja muihin erityispalveluihin) 2/6

He ovat myös ladanneet viimeisten 10 vuoden hätäpuheluhistorian, joka sisältää kaikki hallinnon kannattajien henkilökohtaiset tiedot, jotka ilmoittivat työtovereilleen ja naapureilleen valkoisen-puna-valkoisen värin käyttämisestä ja vastaavista "rikoksista". 3/6

Kyberpartisaanit hakkerisivat koko poliisin tietokannan ja pääsivät kameroihin (poliisiasemilla, vankiloissa ja jopa poliisikoneilla), rajoitetusti jokaisen poliisin työhistoriasta (tapauksista, tekemistään rikoksista jne.). 4/6

He ovat ladanneet kaikki yksityiskohdat niin kutsutusta IT-ryhmästä, joka johtaa hallitusta kannattavia telegrammikanavia ja lähettää kidutusvideoita ja muuta järkyttävää sisältöä. Kyberpartisaanit pääsivät jopa tietokoneidensa kameroihin ja kuvasivat niitä töissä. 5/6

Ja ehkä kaikkein tärkeintä on, että he saivat pääsyn teratavuihin hallinnon vastustajien puheluihin ja sen tukiin (ei voi olla liian varovainen, eikö?) Tässä Lukan tiedottaja pyytää Minskin SWAT -päällikköä peittämään ne, kun hän on "ihmisten metsästyksessä" ”Oppositioaktivistit 6/6

Edit: jatkoa ja kovaa tavaraa luettavaksi.

Viimeksi muokattu:
Back
Top