http://suomi.fontanka.fi/articles/535/
Symbolit, tunteet ja törmäyskurssit
22 Huhtikuu 2015
Eräs tärkeä ero suomalaisten ja venäläisten välillä perustuu erilaiseen suhtautumiseen symboleihin ja niiden merkityksiin. Suomalainen, ja ylipäätänsä eurooppalaiseen kulttuurin piiriin kuuluva ihminen, käsittelee ensisijaisesti itse asiaa. Venäläinen, tai ylipäätänsä neuvostoliiton jälkeisen kulttuurin edustaja, reagoi varsin tunteikkaasti symbolin emotionaaliseen sisältöön, mutta symbolin taustalla oleva todellinen tilanne unohtuu häneltä helposti.
Esimerkkejä tällaisesta kahdenlaisesta suhtautumisesta asiaan ja symboleihin on paljon. Merkittävimpiä lienee Viron Pronssisoturi -tapaus. Vuonna 2007 Tallinnassa päätettiin siirtää neuvostosotilaan patsas kaupungin keskustasta sotilashautausmaalle. Siirto provosoi mielenosoituksia ja yleisen järjestyksen rikkomuksia, mistä seurasi Viron venäjänkielisten ja kantaväestön vastakkainasettelu. Myös venäläisten matkailijoiden määrä putosi pariksi vuodeksi.
Miten virolaiset näkivät tämän tilanteen? He suhtautuvat neuvostoarmeijaan kielteisesti (vaikka moni nyt iältään vanhempi virolainen siinä palvelikin), siksi he eivät halunneet sietää Pronssisoturia pääkaupunkinsa keskustassa. Kukaan ei kuitenkaan halunnut tuhota monumenttia. Se haluttiin siirtämään sopivampaan paikkaan — eli hautausmaalle, jossa monumentti saisi kaikessa rauhassa seisoa.
Venäläisille kysymys ei ole niinkään itse monumentista kuin silloisen maan hallituksen tietynlaisesta halveksunnasta Viron venäläisiä ja heidän tunteitaan kohtaan. Neuvottelut olisivat osoittaneet hallituksen kunnioitusta venäläisiä kohtaan mutta sen sijaan valtio käytti voimakeinoja. Se johti konfliktiin jonka rauhoittuminen kesti useita vuosia.
Tässä yhteydessä Viron venäläiset viittaavat jatkuvasti Suomen kokemuksiin: heistä Suomi osaa käsitellä omaa historiaan neutraalimmin. Se, että Helsingssä neuvostoliittolais-suomalaisen ystävyyden muistomerkit ovat edelleen paikoillaan, tuhoamatta ja siirtämättä, on Viron venäläisistä arvokasta. Samalla Venäjän venäläiset katsovat, että talojen seiniin Leninin muistoksi asennetut muistolaatat kertovat yhteisen historiamme kunnioittamisesta — samoin kuin Venäjän keisareiden patsaat.
Baltian maissa sekä viime aikoina Ukrainassa hyväksyttiin lait, jotka kieltävät neuvostosymbolien kuten neuvostotasavaltojen liput ja vaakunat, sirpin ja vasaras sekä punaisen käytön kokonaan. Sääntö koskee jopa neuvostoajan miliisiautojen pienoismalleja, joiden ovissa on Neuvostoliiton vaakuna. Esimerkiksi Liettua kielsi näiden tuotteiden tuonnin jo viime vuonna.
Venäjä vuorollaan pani kieltoon natsisaksan lentokoneiden pienoismallit sekä lelusotilaat natsisaksan univormussa. Pienoismallikaupassa tapahtui virhekin, kun myynnistä poistettiin Suomen vuoden 1939 lentokoneiden mallit, joissa oli Suomen hakaristi. Myöhemmin, kuten Venäjällä usein tapahtuukin, kieltoa lievennettiin ja mallien myynti sallittiin keräilytarkoitukseen.
Mutta jos käytetään hetkeksi järkeä, ja mietitään, mitä harmia sirppi ja vasara voivat aiheuttaa Baltian maille ja Ukrainalle? Kaikki nämä maat olivat neuvostoaikana kommunistien hallitsimia, ja niiden hallitsijat tekivät Moskovassa mitä ihmeellisimmät poliittiset urat. Miksi tuhotaan niin näyttävästi Leninin patsaat? Leninhän kirjoitti Venäjän poliitikoista ensimmäisenä Ukrainan oikeudesta itsenäisyyteen jo vuonna 1914. Äly, hoi! Sama Lenin kannatti myös ajatusta Euroopan yhdysvalloista, eli itsenäisten demokraatisten maiden yhteisöstä.
Mutta kuka vaivautuisi tätä miettimään? Leninistä tehtiin vainon, perverssikommunismin ja venäläistämisen symboli. Neuvostoliiton symbolien katsotaan nykyään Baltian maissa osoittavan virallisesti hyväksytystä poikkeavaa näkemystä viime vuosisadan historiaan. Siksi ne pitää kieltää. Siitä voi olla Baltiassa varma, että jos kadulla kävelee kaksi ihmistä, joista toisen rintamerkissä on hakaristi, ja toisen sirppi ja vasara, niin sirppi ja vasara koituvat todennäköisemmin omistajalle ongelmaksi. Tosin, Saksassa ongelmia aiheuttaa nimenomaan hakaristi.
Entiset neuvostotasavallat ilmoittavat kuorossa olevansa ”Eurooppa” — mutta on sekin eräänlainen mantra. Uusi-Selanti on paljon enemmän Eurooppaa kuin Itä-Eurooppa. Päästäkseen Eurooppaan pitää taivaltaa pitkä matkan, ja ensisijaisesti oppia hyväksymään se, ettei toisen mielipide aina miellytä.
Tässä mielessä Venäjä näyttää ikään kuin naapureitaan rehellisemmältä: Venäjä ei väitä olevansa Eurooppaa, päinvastoin. Maan vallanhimoiset johtajat toitottavat venäjän omasta tiestä ja pyhistä perinnöistä. Mutta on sekin symbolista – sillä näin Venäjä… mököttää. Itseasiassa Venäjä ja venäläiset luokkaantuivat syvästi siitä, ettei heitä katsottu osaksi Eurooppaa — mihin he ilmeisesti kuuluvat. Heitä suututtaa, kun he näkevät Euroopassa kartat joissa Ukraina lasketaan Euroopaksi bolševikkien piirtämissä rajoissa. Jopa Valkovenäjä on Eurooppaa — muttei Venäjä.
Jos EU:n päättäjät olisivat muodollisesti ja avoimesti kutsuneet Venäjän 10 vuotta sitten liittymään EU:hun, koko Venäjän politiikan ja yhteiskunnan kehitysprosessi olisi mennyt toisin. Tämä ei suinkaan tarkoitta, että Venäjä olisi pitänyt raahata EU:hun väkisin. Olisi pitänyt vain esittää selkeät ja ymmärrettävät liittymisehdot. Tämä olisi ollut venäläisille tärkeä symboli. Esimerkkinä toimii Ukraina, missä kaikki sai alkunsa kansalaisten pyrkimyksestä Euroopan Unioniin ja presidentti Janukovitšin äkillisestä kieltäytymisestä.
Kun Länsi asetti Venäjän -vastaiset pakotteet, enemmistö venäläisiä katsoi tämän olevan kielteisen suhtautumisen merkki. Kaikki länsimaisten päättäjien jälkiviisaat selitykset siitä, ettei pakotteita ole kohdistettu kansalaisiin, vaan niiden tarkoitus on toimia vakavana poliittisena viestinä maan johdolle, menivät ohi. Näin pakotteet vahvistivat Venäjän johtajien asemaa. Muuten, suomalaiset poliitikot ymmärsivät tämän muita paremmin, ja käyttivät omaa symboliansa: presidentti Niinistö tapasi presidentti Putinin Sotšissa. Suomen ulkopolitiikka ei voi olla ristiriidassa EU:n linjausten kanssa, mutta presidenttien tapaaminen oli tärkeä symbolinen ele, joka muistutti, että olemme naapureita ja toivomme tulevaisuudessa välien paranemista. Eiväthän venäläiset rajalta minnekään häviä.
Venäläisten rakkaus symboleihin ei ole maailman kulttuurissa mikään poikkeus. Symboleja arvostetaan myös Etelä-Euroopassa. Kun Kreikan pääministeri lähtee Moskovasta allekirjoittamatta mitään, Pohjolassa katsotaan vierailun olleen hedelmätön. Mutta kreikkalaisille, venäläisille ja italialaisille tällainen vierailu symboloi ystävyyssuhteita. Muistetaan, että kreikkalaiset ovat tuoneet Muinais-Venäjälle kristinuskon ja toimivat Venäjällä satoja vuosia pappeina. Vuonna 1453, jolloin osmanit valloittivat Konstantinopolin, nouseva Moskovan ruhtinaskunta vastaanotti kymmenittäin hyvin kouluttautuneita bysanttilaisia pakolaisia. Kreikkalaisille Venäjä on kuin henkinen siirtomaa, johon he suhtautuvat myönteisesti.
Kun Kreikan puolustusministeri kiittää Venäjää kreikkalaisvähemmistön suojelemisesta Krimissä — symboli on sekin. Venäläiset ja kreikkalaiset ymmärtävät toisiaan hyvin, sillä kumpikin maa on tällä hetkellä poikkeustilassa. Venäläiset siis pitävät siitä, kun myötätunto ilmaistaan julkisesti ja näyttävästi.
Kun olette tekemisissä venäläisen kanssa, muistakaa kiittää häntä siitä, mitä on hänelle erittäin vaikeaa — esimerkiksi, täsmällisyydestä, verratkaa hänet saksalaiseen tai suomalaiseen. Tämän jälkeen venäläinen takuulla suhtautuu myönteisesti myös teihin. Imarrella ei kannata — imartelu tuhoaa symbolin merkityksen. Jos huomaatte, että venäläinen on valmis kompromissiin, mikä ei ole venäläiselle kulttuurille kovin ominaista, kehukaa häntä. Оsoittakaa hänelle kunnioitustanne, ja neuvottelut helpottuvat merkittävästi.
Olisi kaikkien eduksi, jos Bryssellissä pystyttäisiin tämä ymmärtämään.
Konstantins Ranks, Fontanka.fi
