Uutisia Venäjältä

Painopiste vaihtumassa?
Kiina nimittäin tykkää, kun Japani saa painetta toisesta suunnasta. Viittaan nyt Etelä-Kiinan meren kiisteltyyn saaristoon.

Ei ole länsirintamaakaan unohdettu.

Ulkomaat 25.3.2016 klo 13:57
Venäjä sijoittaa ohjuksia kiistellyille Kuriileille – kohottaa puolustusvalmiuttaan myös lännessä
Venäjä aikoo vahvistaa puolustusvoimiaan maan länsirajalta Tyynellemerelle, sanoo puolustusministeri Sergei Shoigu. Venäjä sijoittaa vielä tänä vuonna rannikkopuolustusohjuksia Kuriilien saarille.

Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigun mukaan Venäjä aikoo sijoittaa ohjuksia Kuriilien saarille Tyynellemerelle.

Shoigun mukaan saarille sijoitetaan vielä tänä vuonna meripuolustusohjuksia ja kauko-ohjattavia lennokkeja. Järjestelmän ohjusten kantama on yli 300 kilometriä.

Saarille suunnitellaan myös laivastotukikohtaa. Paikalle lähetetään kesällä laivasto tutkimaan mahdollisia sijoituspaikkoja, Shoigu sanoi perjantaina.

Saariryhmä hiertää Japanin ja Venäjän välejä
Kuriilien saariryhmä sijaitsee Japanin pohjoispuolella Hokkaidon saaren ja Venäjän Kamtšatkan niemimaan välissä. Japani katsoo osan saarista kuuluvan itselleen.

Maiden suhteet ovat olleet saarikiistan vuoksi jäässä vuosikymmeniä. Venäjä valtasi ryhmän eteläiset saaret toisen maailman sodan loppuvaiheessa eivätkä maat koskaan virallisesti tehneet rauhansopimusta.

Venäjä on viime aikoina rakentanut saarille muun muassa asuinparakkeja sotilaille.

Lisää joukkoja ja kalustoa länteen
Shoigun mukaan Venäjä vahvistaa puolustusvoimiaan myös lännessä ja arktisella alueella. Nato-joukkojen tuominen lähelle Venäjän rajaa vaatii maalta toimia, Shoigu sanoo.

Läntiselle sotilasalueelle sijoitetaan muun muassa kaksi uutta divisioonaa. Puolustusvoimat myös hankkivat uutta kalustoa, muun muassa helikoptereita, panssarivaunuja ja ajoneuvoja.

Lähteet:
AP, AFP
http://yle.fi/uutiset/venaja_sijoit...aa_puolustusvalmiuttaan_myos_lannessa/8769010
 
Kadyrov on vihjaillut ettei jatka Tshetsenian johdossa mutta Putin sanoo toisin.

Putin tukee Kadyrovin jatkoa Tshetshenian johdossa

Venäjän presidentti Vladimir Putin tukee Ramzan Kadyrovin jatkoa Tshetshenian tasavallan johdossa. Putin ilmoitti kannastaan televisioidussa tapaamisessa Kadyrovin kanssa.

Kadyrovin itsevaltaisen johtamisen arvostelu on kasvanut Venäjällä viime aikoina. Hänen valtakautensa Tshetshenian johdossa on katkolla ensi syksynä.
 
Aiheen valinnalla en implikoi että Lappeenranta olisi osa Venäjää.

http://www.esaimaa.fi/Online/2016/0... Venäjän ilmasotaharjoitukset/2016520509504/4

Valoilmiöt hämmästyttivät rajan pinnassa asuvia — kyseessä Venäjän ilmasotaharjoitukset
22.3.2016 22:21 | Päivitetty: 22.3.2016 22:33

Valoilmiöt näkyivät muun muassa Penttilän kylälle Ylämaalla.

Venäjällä näkyi valoilmiöitä tiistai-iltana. Korkealla taivaalla liikkuneita kirkkaita valoja havaittiin ainakin Lappeenrannan, Joutsenon ja Imatran seudulla.

Lappeenrannan maaseudulla Penttilän kylässä asuvat Tanja ja Sami Niemimuukko näkivät valopalloja yläkerran terassiltaan noin kello 20.15.

— Näitä on joka vuosi, ihan normaalia siis. Venäjällä on käynnissä ilmasotaharjoitukset, Sami Niemimuukko tietää.

— Onhan tuo aika hurjankin näköistä, kun tuollaisia rypäleitä lentää taivaalla.

Yleisjohtaja Aki Järvinen Kaakkois-Suomen rajavartiostosta ei ole nähnyt valoja taivaalla, mutta hänestäkin ajankohta viittaa Venäjän sotaharjoitukseen.

— Venäjällä on vuosittain iso sotaharjoitus Laatokan kulmilla. Viime vuonna se oli näihin aikoihin.

Venäjän puolustusministeriön verkkosivujen mukaan Venäjän ilmavoimat harjoittelevat ilmataistelua muun muassa Karjalan yläpuolella maaliskuun lopussa. Ladoga-2016 –harjoitukseen osallistuu noin 50 lentäjää, ja mukana on MiG-29SMT, MiG-31BM ja Su-27 –hävittäjiä.

Puolustusministeriön mukaan nuoret lentäjät saavat harjoituksen jälkeen kelpuutuksen taistelutehtäviin. Harjoituksessa ammutaan myös ohjuksia.

Anniina Meuronen I Juho Maijala
 
Putinin arvostelijat joutuvat hankaluuksiin.

Kurskin alueen parlamentin jäsen Olga Li arvosteli Kurskin alueen oikeuden toimintaa viime vuoden syys-lokakuussa - ei tapahtunut mitään.

Tämän kuun alussa hän arvosteli Putinia Yuotubessa - rikossyyte nostettiin ( tuosta puoli vuotta sitten tapahtuneesta Kurskin oikeuden arvostelemisesta )

Tai ehkä noilla ei ole mitään yhteyttä , uskokoon jokainen omalla tavallaan.

http://grani.ru/Politics/Russia/President/m.249919.html
 
Aiheen valinnalla en implikoi että Lappeenranta olisi osa Venäjää.

http://www.esaimaa.fi/Online/2016/03/22/Valoilmiöt hämmästyttivät rajan pinnassa asuvia — kyseessä Venäjän ilmasotaharjoitukset/2016520509504/4

Valoilmiöt hämmästyttivät rajan pinnassa asuvia — kyseessä Venäjän ilmasotaharjoitukset
22.3.2016 22:21 | Päivitetty: 22.3.2016 22:33

Valoilmiöt näkyivät muun muassa Penttilän kylälle Ylämaalla.

Venäjällä näkyi valoilmiöitä tiistai-iltana. Korkealla taivaalla liikkuneita kirkkaita valoja havaittiin ainakin Lappeenrannan, Joutsenon ja Imatran seudulla.

Lappeenrannan maaseudulla Penttilän kylässä asuvat Tanja ja Sami Niemimuukko näkivät valopalloja yläkerran terassiltaan noin kello 20.15.

— Näitä on joka vuosi, ihan normaalia siis. Venäjällä on käynnissä ilmasotaharjoitukset, Sami Niemimuukko tietää.

— Onhan tuo aika hurjankin näköistä, kun tuollaisia rypäleitä lentää taivaalla.

Yleisjohtaja Aki Järvinen Kaakkois-Suomen rajavartiostosta ei ole nähnyt valoja taivaalla, mutta hänestäkin ajankohta viittaa Venäjän sotaharjoitukseen.

— Venäjällä on vuosittain iso sotaharjoitus Laatokan kulmilla. Viime vuonna se oli näihin aikoihin.

Venäjän puolustusministeriön verkkosivujen mukaan Venäjän ilmavoimat harjoittelevat ilmataistelua muun muassa Karjalan yläpuolella maaliskuun lopussa. Ladoga-2016 –harjoitukseen osallistuu noin 50 lentäjää, ja mukana on MiG-29SMT, MiG-31BM ja Su-27 –hävittäjiä.

Puolustusministeriön mukaan nuoret lentäjät saavat harjoituksen jälkeen kelpuutuksen taistelutehtäviin. Harjoituksessa ammutaan myös ohjuksia.

Anniina Meuronen I Juho Maijala
Yhdessäkään mediassa ei ole kyseenalaistettu mitä vattua Suomen rajan pinnassa tarvitsee 100lla koneella harjoitella, ja tuottaa koneita tänne keskivenäjältä.

Ei perinteisessä mediassa eikä varsinkaan hörhömediassa.

Kenraali Makarov totesi vuonna 2012 Suomen harjoittelun Itä-Suomessa "epäystävälliseksi". Mitä on sitten Venäjän harjoittelu Suomen rajalla? (retorinen kysymys)
 
:p

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/kolejka-48475

"Jonota näihin kauppoihin" - Venäjä kielsi Monopoli-pelin kommunistiversion
JUHA-PEKKA TIKKA
13 minuuttia sitten(päivitetty 13 minuuttia sitten)

Venäjän viranomaiset ovat kieltäneet puolalaisen Jono-lautapelin.

  • fad61c55672e1c553ad8ec598f25b8a5c9ad5eae5de9d33a0ff81365c7454ab9

    Suosittua Jono-peliä on jonotettu Puolassa.

    (Youtube)
Quartz kertoo Venäjän viranomaisen katsovan, että kommunistiversio maailmankuulusta Monopoli-lautapelistä levittää neuvostovastaista sisältöä eikä siksi sovellu myyntiin Venäjällä.

Puolassa Kolejka (jono)-nimellä 2011 julkaistussa pelissä simuloidaan jonottamista tyhjiin kauppoihin kommunismin aikana.

Venäjällä peli julkaistiin joulukuussa. Muutamaa kuukautta myöhemmin maan kuluttajaviranomainen vaati peliltä muutoksia.

Pelin tuottaja on Puolan historiallinen insituutti IPN. Se kieltäytyi muutoksista.

Pelissä on ostettava kaikki ostoslistan tuotteet viidestä kaupasta tai mustasta pörssistä. Tuotteita joutuu odottamaan tai käyttämään jonon ohittavaa etuoikeuskorttia.

Kolejkasta on myös tulostettava versio.

https://www.youtube.com/embed/Ed9A5vbAK
 
Tästä voinee vetää johtopäätöksen kuinka paljon porukkaa tarvitaan suorittamaan ajallisesti ja paikallisesti rajattu kansainvälinen joint-operaatio.

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1459219750636?ref=hs-nprio-15-1
29.3.2016 13:42

"Venäjän puolustusministeriö tilaamassa 10 000 mitalia Syyrian operaatioon osallistuneille
Asiasta kertoo muun muassa venäläinen uutistoimisto Interfax. Tarjouspyyntö on julkaistu valtion yhteisessä ostojärjestelmässä.

Venäjän puolustusministeriö on jättänyt tarjouspyynnön yli 10 000 mitalista, jotka jaetaan Syyrian sotilasoperaatioon osallistuneille. Asiasta kertoo muun muassa venäläinen uutistoimisto Interfax. Tarjouspyyntö on julkaistu valtion yhteisessä ostojärjestelmässä.

Venäjä aloitti operaationsa Syyriassa viime syyskuussa. Operaation kohteena olivat virallisesti ääri-islamistiset terroristijärjestöt, mutta ainakin alkuun kohteiksi joutuivat muutkin Syyrian presidentinBashar al-Assadin vastustajat. Viime aikoina Venäjä on kuitenkin keskittynyt terroristijärjestö Isisin pommittamiseen. Venäjän operaatio auttoi Syyrian armeijaa valtaamaan muinaisen Palmyran Isisiltä viikonloppuna.

Operaatio myös vahvisti al-Assadin asemaa muutenkin ja hänen joukkonsa etenivät muuallakin Syyriassa. Venäjän presidentti Vladimir Putinilmoitti aiemmin maaliskuussa, että Venäjä aloittaa joukkojensa vetämisen Syyriasta. Hän on kuitenkin ilmoittanut, ettei kaikkia joukkoja vedetä ja operaatio jatkuu."
 
Kremlin accuses foreign parties of Putin smear campaign before elections
Official spokesperson says journalists and security services are trying to ‘rock the boat’ to discredit Russian leader

The Kremlin has lashed out at unidentified foreign governments, organisations and media for allegedly seeking to disrupt upcoming polls and taint president Vladimir Putin’s reputation.

“Some public organisations, non-governmental organisations, security services of foreign countries and certain media have joined an election campaign in our country before the start of said campaign,” Putin’s spokesman Dmitry Peskov told reporters.

“They continue to actively try to influence our country, they continue to rock the boat in our country,” he said, adding they aimed to first and foremost “discredit president Putin.”

“Comrades are working in accordance with tried and tested schemes.”

In September, the country will hold parliamentary elections but critics fear that the vote will once again be manipulated by the Kremlin and few opposition candidates will be allowed to run.

Putin warned in February that foreign enemies were seeking to disrupt upcoming parliamentary elections and ordered Russia’s security service to be vigilant.

Peskov said the International Consortium of Investigative Journalists – a network of journalists in more than 65 countries – were zeroing in on Putin’s private life, his family and friends.

He said the consortium, which he claimed included members of various security services, was preparing “an information attack” – a series of stories aimed at sullying Putin’s reputation, which he described as “an undisguised paid-for hack job”.

“We don’t like this,” he said.

He said another media outlet – which he did not name – was seeking to probe Putin’s ties to businesspeople and alleged favouritism.

Peskov warned that the Kremlin was ready to fight back and may sue those journalists for defamation if they print “lies” about Putin.
http://www.theguardian.com/world/2016/mar/28/kremlin-foreign-putin-smear-campaign-election

Taitaa tämäkin dokkari, http://www.pbs.org/wgbh/frontline/film/putins-way/, olla kevyttä kamaa siihen verrattuna mitä on nyt tulossa jos Putinin Kellokas Peskov joutuu jo asiaa ennen artikkeli(e)n julkaisua kommentoimaan...
 
Viimeksi muokattu:
The White house has declared “self-isolation” of Russia
Russia “isolated itself” and “missed an opportunity” by refusing to participate in the nuclear security summit in Washington, said Deputy adviser to the U.S. President for national security Ben Rhodes, Reuters reports.

“Russia’s decision not to participate [in the discussion] at a high level, in our view, is a missed opportunity for Russia,” said Rhodes in a conversation with journalists.

“Frankly, all they do is isolate themselves, not taking part [in cooperation in nuclear security], as they did before,” said the official.

The nuclear security summit under the leadership of USA will be held in Washington this week. On 1 and 2 April planned activities of the summit, the first of which is the lunch on behalf of President Barack Obama for heads of delegations arrived. Russia from participation in the summit refused.

Earlier, in February, Russian Deputy Foreign Minister Sergei Ryabkov said that Moscow excludes the possibility of continuing negotiations with Washington on reducing nuclear arsenals. According to the Deputy Minister, Moscow’s position regarding the prospects of continuing such negotiations “remains the same”. “We reached the line at which the bilateral U.S.-Russian negotiations in this area were not possible for several reasons,” — said Ryabkov. According to him, this is due to the development of missile defense, as well as the sanctions policy of the USA.
http://freenews.xyz/2016/03/30/the-white-house-has-declared-self-isolation-of-russia/
 
NATO vahvistanut nostaneensa kaksi hävittäjä 28.3 Itämeren yllä. Shoigun kone, matkustajakone TU-154 ja kaksi hävittäjä SU-27 РИА "Новости".
NATO tulee reagoimaan NATO maiden lähelle lentäviin koneisiin, jotka rikkovat lentojen kansainvälisiä normeja. NATOn tutkat eivät tunnustaneet koneet.
 
Tämän mukaan Shoigu oli matkalla Kaliningradiin. Ministerin konetta saattoi pari Su-27 -hävittäjää.

http://tass.ru/en/world/865530

Ilmeisesti Baltian ilmatilaa vartioivat NATOn hävittäjät (päivystysvuorossa näyttäisi olevan nyt Espanjan ilmavoimat) starttasivat tunnistuslennolle. Seurasivat hetken aikaa Shoigun Tupolevia tulematta kuitenkaan paria kilometriä lähemmäs. Koneet lensivät kansainvälisessä ilmatilassa.
 
NATOssa kerrottiin "Su-27 hävittäjät eivät kertoneet lentosuunnitelmasta, eivät vastaneet dispatchereiden yhteydenottoihin, eivätkä käyttäneet transpondereita".

Shoigun konetta Kaliningraadiin seurasivat сопровождали NATOn Eurofighter Typhoonit.
 
Viimeksi muokattu:
NATOssa kerrottiin "Su-27 hävittäjät eivät kertoneet lentosuunnitelmasta, eivät vastaneet yhteydenottoihin dispatchereihin, eivätkä käyttäneet transpondereita".

Shoigun konetta Kaliningraadiin seurasivat сопровождали NATOn Eurofighter Typhoonit.

Saa nähdä missä päin maailmaa kolahtaa ensimmäisen kerran. Merkit ovat seinällä... Röyhkeä käyttäytyminen, kommunikointivaikeudet (radiotaajuudet, kielimuuri), ...
 
NATOssa kerrottiin "Su-27 hävittäjät eivät kertoneet lentosuunnitelmasta, eivät vastaneet dispatchereiden yhteydenottoihin, eivätkä käyttäneet transpondereita".

Shoigun konetta Kaliningraadiin seurasivat сопровождали NATOn Eurofighter Typhoonit.

Samaa touhua mitä venäläiset ovat viime aikoina harrastelleet Itämerellä ja muuallakin. Lennetään transponderi suljettuna, jolloin ns. toisiotutka ei havaitse koneita. Eli siviililennonjohdon tutkat eivät näe niitä koneita, jotka lentävät "pimeinä." Sotilastutkat, eli niin sanotut ensiötutkat näkevät sitten kaikki ilmassa olevat koneet, joskin tarkemmat tunnistetiedot puuttuvat (konetyyppi yms.).

Ja kun tulevat riittävän lähelle NATO-maan ilmatilaa, aiheuttaa tämä hälytyksen ja hävittäjät käsketään ilmaan tunnistuslennolle. Suomen ilmavoimat toimii aivan samalla tavalla venäläisten suhteen.

NATOlla on tällä hetkellä neljä belgialaista F-16 -hävittäjää Viron Ämarissa ja neljä espanjalaista Eurofighteria Liettuassa Šiauliain tukikohdassa.

https://en.wikipedia.org/wiki/Baltic_Air_Policing
 
Suhoi Su-25-rynnäkkökone syöksyi maahan Venäjällä
8c7120c6c6694b7f87898ba4b3a23eaa.jpg

Syyrian ilmaoperaatiosta palannut Su-25-rynnäkkökone laskeutui Krasnodarin alueelle Etelä-Venäjällä 16. maaliskuuta. Kuvituskuva. (KUVA: HANDOUT)
Julkaistu: 30.3. 12:24

Venäjä
Harjoituslennolla ollut rynnäkkökone on syöksynyt keskiviikkona maahan Venäjän Kaukoidässä, kertovat venäläiset uutislähteet.
Primorjen aluepiirissä sijaitsevan Chernigovkan lähellä tapahtuneesta onnettomuudesta ovat raportoineet muun muassa venäläiset uutistoimistot Interfax ja Tass. Niiden mukaan maahansyöksynyt kone oli tyypiltään Suhoi Su-25, joka on maakohteiden tuhoamiseen tarkoitettu rynnäkkökone.

Uutistoimistojen mukaan kone putosi taajama-alueella sijaitsevaan puutarhaan. Venäjän puolustusministeriö on vahvistanut lentoturman ja kertonut koneen lentäjän pelastautuneen heittoistuimen avulla.

Jos oheinen twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä.

Koneen putoamisen syyksi on kerrottu moottorivika. Turmahetkellä rynnäkkökone oli aseistamaton.

Tapaus ei ole aiheuttanut henkilövahinkoja.

Venäjä käytti muun muassa Su-25-konetyyppiä Syyriassa suorittamissaan ilmaoperaatioissa.

Onnettomuudesta on julkaistu Youtubessa video, jolla kyseisen Su-25-turman kerrotaan näkyvän.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001148282.html
 
Venäjän The Federal Drug Control Service varajohtaja Nikolai Aulov ilmoitettu pidättäväksi ja etsintäkuulutettavaksi

1ieN1+

Tämä liittyy kriminaali mafiapomon Gennady Petrovista tutkintaan. Häntä on pidätetty Espanjassa v 2008
передает"Росбалт", Espanjassa tuomari tuli siihen johtopäätökseen että Aulovilla oli suhdetta järjestettyyn rikollisuuden, joka Petrov johtanut

Gennady Petrov on tambovin rikollisuusryhmän pomo. Putin seisoi kerran jopa valokuvassa näiden rosvojen kanssa.

Putinia mainittu muutenkin 3 kerta mafiosojen puhelinkeskuteluissa. Muutenkin jäljet vievään gazpromiin ja kremliin.
http://www.kasparov.ru/material.php?id=56FE2C346D77B

Suosittelen kääntää goolglella koko artikkelia, minusta tuntuu että nyt se on alkanut..
 
Mitä Maidan meinaat "alkamisella"?
Ennen kun Bild artikkeli ilmestyi, että Donbass johdetaan jo suoraan Venäjän ministerioista, Peskov, Putlerin neuvonantaja, puhui "informaativisestä vyörystä" jota (tietenkin) paha länsi järjestää mustamaalattavaksi viatonta puttea.

Psykopaattien keino sotkea asiat ja yrittää ihan kuin "varoittaa" että informatiivinen vyöry on valheita. Todellisuudessa luulen että heitä lännessä on varoitettu sitä että kaikki heidän rötökset tuodaan julki.
Nyt menään Espanjaan, josta kaikki alkanut, kun Putin varastamalla ensimmäiset sata miljoona (tapaus Saljer) pietarilaisilta, Puteler myi öljyn muka elintarvikkeisin vaihtoon kaupunkilaisille, siellä oli pula kaikesta, tyhjät kauppahyllyt, öljy oli myytyy, rahat yli 100 miljoona $ otettu valtion kassasta, ruoka ei tullut koskaan, mutta kallille alueelle Espanjassa ilmestyi 4 uutta omistaja merenrannalla oleviin isoihin luksus taloihiin, yksi kuului kuulemma Puttelle.

Ajemmin oli artikkeli miten Rottenbergin kautta oli siirretty omaisuutta Putlerin tyttärille, Kabajevan sukulaisille ja paljon muuta mielnkiintoista Putinin rahapesusta. Ja uskon että tämä on vasta alkua.

Venäjällä sitä tuskin tullaan paljon kirjoittamaan, koska kirjoittajille on jo vihjattu rankoista tuomioista.

Tullanko kirjoittamaan Suomessa??
 
Villi veikkaus että ei ja jos kirjoitetaan niin hyvin pienellä fontilla julkaisun takasivun kommenteissa...
 
Back
Top