Uutisia Venäjältä

Tai sitten epäillyn syyllisen kuva saatiin nopeasti ulos, koska ryssillä ei ole poliittisen korrektiuden aikaansaamaa paskahalvausta. Siellä ei tarvitse pelätä rasismisyytöksiä tai vihervasemmiston hysteriaa tällaisissa tapauksissa, niin kuin täällä lännessä, joten kuva uskalletaan puskea ulos heti eikä ensi torstaina.

Tai sitten ei.
 
Tulihan se sieltä, kun tarpeeksi pitkään odotti.
Sitten ei tarvitsekaan kuin odottaa, että kuvan henkilö tunnustaa FSB:n sellissä Ukrainan ja Hillary Clintonin tilanneen attentaatin.

Josif Stalinin sanoin: "Ei ole syyttömiä ihmisiä, on vain huonoja kuulustelijoita"
 
Epäillyn kuva Ilta-Sanomista :facepalm:

c13400cd742d4f67afa155313777a2f0.jpg
 
Saa taas nähdä mistä on kyse?

Kukaan ei ole ilmoittautunut tekijäksi.

Toivottavasti ei ole mikään false flag juttu, jolla haetaan casus belliä.
 
”Metroiskusta seuraa kovempi kuri” –Pietarilainen radiotoimittaja uskoo opposition joutuvan nyt ahtaammalle
  • Isku tapahtui sen jälkeen kun useissa venäläiskaupungeissa on osoitettu mieltä korruptiota vastaan. Moskovassa poliisi otti viime sunnuntaina kiinni kymmeniä ihmisiä, ja viikko sitten viikonloppuna pidätettiin satoja.
  • Filatovin mukaan iskua ei voi yhdistää oppositiomielenosoituksiin, mutta tuleviin kokoontumisiin se todennäköisesti vaikuttaa.
  • ”Edellisten terrori-iskujen jälkeen hallinto otti käyttöön tiukan linjan, ja nyt iskettiin ytimeen, presidentti Vladimir Putinin ja pääministeri Dmitri Medvedevin synnyinkaupunkiin Pietariin.”
  • Vladimir Putin oli maanantaina vierailulla Pietarissa iskun tapahtuessa.
http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005154762.html
 
Huom Kuva ei ole mistää luotettavasta lähteestä!!!!!!!!!!!

Oletettu laukkupommi purettu, mielenkiintoinen että se on kuitenkin keretty jo aidata nauhalla ja porukka virtaa ohi kuin ei mitään ja räpsii kuvia.

Mielenkiintoista odottaa tullaanko koskaan noiden oikeanpuoleisten valvontakameroiden kuvista näkemään mitään julkisuudessa.
Katso liite: 14092 Katso liite: 14093

Veikkaanpa, että aivan yhtä paljon kuin Boris Nemtsovin murhan jälkeen nähtiin julkisuudessa videokuvaa, jotka olisi kuvattu edes jollain lukemattomista Kremlin ympäristön valvontakameroista. Jospa nämä Pietarinkin kamerat sattuivat olemaan huollossa...

vlad
 
c13400cd742d4f67afa155313777a2f0.jpg
[/QUOTE]
Rähmällään kun ollaan. Paskahalvauksia odotettavissa suomalaisille päättäjille, kun meikäläiset musulmaanit alkavat vainota Suomessa asuvia Venäjän kansalaisia.
 
Viimeksi muokattu:
”Metroiskusta seuraa kovempi kuri” –Pietarilainen radiotoimittaja uskoo opposition joutuvan nyt ahtaammalle
  • Isku tapahtui sen jälkeen kun useissa venäläiskaupungeissa on osoitettu mieltä korruptiota vastaan. Moskovassa poliisi otti viime sunnuntaina kiinni kymmeniä ihmisiä, ja viikko sitten viikonloppuna pidätettiin satoja.
  • Filatovin mukaan iskua ei voi yhdistää oppositiomielenosoituksiin, mutta tuleviin kokoontumisiin se todennäköisesti vaikuttaa.
  • ”Edellisten terrori-iskujen jälkeen hallinto otti käyttöön tiukan linjan, ja nyt iskettiin ytimeen, presidentti Vladimir Putinin ja pääministeri Dmitri Medvedevin synnyinkaupunkiin Pietariin.”
  • Vladimir Putin oli maanantaina vierailulla Pietarissa iskun tapahtuessa.
http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005154762.html

Tässä onkin lueteltuna osa niistä syistä miksi suhtaudun tietyllä skeptisyydellä tähän pommi-iskuun ja siihen löydettyyn räjähtämättömään pommiin.

Huomioidaan vielä se, että Pietarissa oli myös Valko-Venäjän diktaattori Lukashenka, jonka oli tarkoitus neuvotella Putinin kanssa (ja jotka ymmärtääkseni ovat illalla tavanneet).

Kummassakin maassa, niin Valko-Venäjällä kuin myös Venäjällä on ollut hallinnon vastaisia mielenosoituksia viime aikoina. Valko-Venäjällä on maaliskuun 21. pidätysten jälkeen osoitettu syyttävällä sormella Ukrainassa länsirahalla koulutettuihin taistelijoihin ja Ukrainasta tulleeseen apuun. Tänään venäläinen "sotilasalan asiantuntija" nosti Ukrainan mahdollisena syyllisenä esille.

Reilut viikko sitten venäläinen lähde vinkkasi ukrainalaispoliitikolle Putinin hakevan sotatoimille eskalaatiota Donbasissa - Mariupol olisi saatava Venäjän haltuun. Merkittävimpinä syinä taloudelliset syyt: satama ja terästeollisuus.

Toki voihan syyllinen tulla Kaukasukselta, se voi olla kuvissa esiintyvä tshetsheeninnäköinen mies - tai voi olla olematta. Eipä olisi ensimmäinen kerta kun tarkoituksellisesti suljetaan silmät ja annetaan teon tapahtua, tämän jälkeen kaikki tapahtuu sitten omalla painollaan. Putinilla on maassaan vihollisia, jotka a) voivat toimia itsenäisesti b) jotka on hyvä lavastaa syyllisiksi, jotta Putin voi kiristää ruuvia.

Tähän räjähtämättä jääneeseen pommiin jokunen taho on kiinnittänyt huomiota, maltillisimmillaan sitä on kuvattu "epäjihadimaiseksi".

vlad
 
Saa taas nähdä mistä on kyse?

Kukaan ei ole ilmoittautunut tekijäksi.

Toivottavasti ei ole mikään false flag juttu, jolla haetaan casus belliä.
Muutamia tuomitsevia ja spekulatiivisia kommentteja tähän mennessä valtionjohdolta. Jossittelu vauhdissa kaikilla kanavilla. Vähän varsinaista infoa, paljon jossittelua.

Onko kuvissa näkyvä epäilty tsetseeni? Perinteinen leukaparta ja asu hattuineen viittaa kaukasukselle ja venäjän vatsan alueen kähinöintiin.
 
Autetaan hieman lukijoita, koska IS sensuroi. Ihmettelen vaan että mikä intressi suomalaisella lehdistöllä on suodattaa kuvia joita voi sotkematta katsoa ulkomaisesta medista?

748eac7dea85433195c578ce12bc82e6.jpg

Mutta joo, Iltasanomat todellakin :facepalm:

.

Tekstissä jatkuu sama linja:

Uutistoimisto Reutersin mukaan Fontanka väittää poliisin etsivän kuvassa näkyvää miestä Pietarin metrossa maanantaina iltapäivällä sattuneeseen räjähdykseen liittyen.

Eikö Ilta-Sanomat luota Fotankan julkaisemaan kuvamateriaaliin?
 
Muutamia tuomitsevia ja spekulatiivisia kommentteja tähän mennessä valtionjohdolta. Jossittelu vauhdissa kaikilla kanavilla. Vähän varsinaista infoa, paljon jossittelua.

Onko kuvissa näkyvä epäilty tsetseeni? Perinteinen leukaparta ja asu hattuineen viittaa kaukasukselle ja venäjän vatsan alueen kähinöintiin.
Jos Ukrainaa halutaan syntipukiksi, niin muistaakseni Ukrainan puolelle meni taistelemaan tsetseenejä. Tällainen hämärä muistikuva.
 
Otteita venäjä netista:
"Islamistit olisivat järjestäneet iskun pahimpana ruhka-aikana, heidän räjähteet ovat yleensa 1,5 kg ylöspäin. Mutta nyt puolityhjä vaunu, party popper räjähde 150-200 g. Humanistit kun ovat, Putinhan rakastaa ja sääli omia holopeja. Näytös, jotta rupusäkki riemulla hyväksynyt uudet "anti-terroristiset" kiellot.

"Nyt alkavat hakea syyllisiä, kadyrovilaiset määräävät "niihin" tiettyjä tsetseneja ..alkaa vasteenmielinen sirkus, kuten Nemtsovin murhan kanssa"

"Vastussa olevat jo löydetty ja teloitettu pari päivä sitten, muistatteko?" (Musta huumori)

"Harjoittelut" (näin KGB selitetti kun asukkat estäneet Samaran kerrostaloräjähdystä. Tärkemmin olen kuvannut aikaisemmissa postauksissa).

Itseltääni: Venäjällä ei koskaan löydetty syyllisiä aikaisempiin terroriiskuihin. Vaikka aina syytetty tsetseneja, yhtäkään heistä ei koskaan näytetty. Jopa Tsarnajevin veljesten jäljet vievät FSB/Kremliin.
Tässä on video sitä taloräjähdys allosta, jota Putin järjesti. Siinä esiintyy myös Nemtsov.

FSB räjähtää Venäjää
 
Viimeksi muokattu:
Jos Ukrainaa halutaan syntipukiksi, niin muistaakseni Ukrainan puolelle meni taistelemaan tsetseenejä. Tällainen hämärä muistikuva.
Kadyrovin joukot taistelevat "DNR" ja "LNR" puolella Putinin käskystä.

Ukrainan puolella oli jokunen tsetsenisyntyinen. Heitä asuu myös Ukrainassakin. Sen sijan kukaan Donbasissa sotivista kadyrovilaisista bandiiteista ei asunut Ukrainassa koskaan.
 
Spiegelin juttu Tsetsenian gay pidätyksistä. Käänsin englanniksi.

http://www.spiegel.de/panorama/gese...zt-hilft-nur-noch-die-ausreise-a-1141666.html

More than a hundred arrests and at least three deaths: according to a report by the investigator-journalist Elena Milaschinavon of the Russian "Novaya Gazeta", the Chechen authorities are currently massively against homosexuals and transgender people. "The names of three dead are known to us, but our sources assume that there are many more victims," the article says.

Milashina refers to information from LGBT activists as well as from representatives of various authorities, the Ministry of the Interior, the Chechen public prosecutor and local intelligence circles. Among those arrested are also a prominent Muslim cleric as well as two well-known Chechen TV presenters.

There is still confirmation of the deaths and arrest. According to the Chechen Ministry of the Interior, the newspaper's report is probably about a April farewell. A spokesman for the authoritarian president, Ramsan Kadyrov, immediately dismissed the reports: "You do not have to arrest or oppress anyone who does not exist in our republic", stated Karimov. But even if there were homosexuals in Chechnya, the security forces would have no problem with them "because their own relatives would send them there from where they would not return."

While it is doubtful that Chechnya is "gay-free," the frequent departure of families from homosexual children is a fact. Homophobia and stigmatization of gays, lesbians and transgenders are so large in the Muslim-influenced partial republic that families sometimes break their own children out of shame when their non-mainstream sexual identity becomes public.

"We have several informants in Chechnya who have confirmed the report of the 'Novaya Gazeta'," says Tanja Lokschina of Human Rights Watch in Moscow. "We have to assume that the authorities are driving an anti-gay campaign, forcing many to leave the country." It is particularly disturbing that the Kremlin recommends full-bodiedly recommending to the authorities the following: "In Chechnya, no one talks about his sexual orientation, and he does not report much when he is attacked . " In Russia, the situation for homosexuals is already bad enough - "in the Muslim part of the republic, it is extreme because it is discriminated not only by the authorities, but also by their own families".
Chechnya's President Ramsan Kadyrov (right) and his spokesman Alwi Karimov
Picture alliance / dpa

None of those who had been arrested had shown his homosexuality to the outside, Elena Milaschina stressed in her article that "this would be equivalent to a death penalty in the Caucasus." Cheda Saratova, a member of the Chechnya Council for the Development of Civil Society and Human Rights, recently declared that homosexuality was "the evil against which every Chechen will fight".

Accordingly, the reactions to the presumed masses in the gay community should have been drastic. Many Facebook and WhatsApp groups were closed for fear of reprisals. The "Novaya Gazeta" quotes from a post in which it is warned not to get involved with strangers, because homophobes would put more traps to gobble up, to humiliate, to beat up, or to kill, gays and lesbians. "Be very careful," the warning says.

The Russian LGBT network was also extremely concerned about the report and the polarizing reaction of the President-in-Office. Any attempt to justify abductions and killings by calling on traditions is "amoral and criminal". Those concerned would have to be taken out of the danger zone immediately. "Be aware that the human rights situation in the North Caucasus is really difficult, and now that the lives of the people are threatened, only the exit helps."

Ramsan Kadyrov reigns Chechnya with a hard hand, his militants, the "Kadyrov", are notorious. Again and again there are serious human rights violations, abductions, torture and murders. Russia leaves its "statthalter" to a large extent, especially when it comes to unloved minorities, which are legally discriminated against in law in Russia and can be punished in some regions for "homosexual propaganda".

On Monday the spokesman of the Russian President Vladimir Putin spoke out. "We will review the reports of homosexual attacks in Chechnya," said Dmitry Peskov. He himself is "not a great specialist in non-traditional orientation," Peskow said, but the topic is not "on the agenda of the Kremlin".
 
No siellä tapahtuu kaikki niin hurjalla vauhdilla. Se tummapukuinen Bin Ladenin näköinen "islamisti" kuvassa kuulemma ilmoitautui itse polisiille ja kertoi ettei se ole hänen teko.
Terroriiskusta epäiltyn kuulustelu:
Tutkija: tekö räjähditte metron?
Epäilty: ei, en minä.
Tutkija: olette vapaa, kansalainen!

Mutta nyt sydäntä helpotti! Itsemurhaja-terroristi!! Elävä!!!Keski-Aasiasta!! Itse tuli polisiille, putosi polvilleen ja puhtaalla ukrainan kielellä alkoi vannoa ettei se ole hän, eikä hänen veli eikä swat (No wooer, no doer). Piru sekoitti pään, kun söi liika saloa whiskyn kanssa, eikä päästetty metroon ilmaiseksi..
:D

Ihmiset kirjoittavat myös mitä tapahtui Volgogradin terroriiskujen aikana. Silloin myös syytetty joitakin ihmisiä, mutta pian ne löytyneet ihan ehjänä ja terveenä sukulaisten luona ja siksi jouduttu vaihtamaam syyllisiä. Joka tapauksessa viisarit osoitetaan johonkin ja se sitä, kaikista helpointa osoittaa näihin laitomattomasti työtätekeviin takzhikeihin, joilla ei ole muutenkaan mitää oikeuksia siellä.
 
Viimeksi muokattu:
Spiegelin juttu Tsetsenian gay pidätyksistä. Käänsin englanniksi.

http://www.spiegel.de/panorama/gese...zt-hilft-nur-noch-die-ausreise-a-1141666.html

More than a hundred arrests and at least three deaths: according to a report by the investigator-journalist Elena Milaschinavon of the Russian "Novaya Gazeta", the Chechen authorities are currently massively against homosexuals and transgender people. "The names of three dead are known to us, but our sources assume that there are many more victims," the article says.

Milashina refers to information from LGBT activists as well as from representatives of various authorities, the Ministry of the Interior, the Chechen public prosecutor and local intelligence circles. Among those arrested are also a prominent Muslim cleric as well as two well-known Chechen TV presenters.

There is still confirmation of the deaths and arrest. According to the Chechen Ministry of the Interior, the newspaper's report is probably about a April farewell. A spokesman for the authoritarian president, Ramsan Kadyrov, immediately dismissed the reports: "You do not have to arrest or oppress anyone who does not exist in our republic", stated Karimov. But even if there were homosexuals in Chechnya, the security forces would have no problem with them "because their own relatives would send them there from where they would not return."

While it is doubtful that Chechnya is "gay-free," the frequent departure of families from homosexual children is a fact. Homophobia and stigmatization of gays, lesbians and transgenders are so large in the Muslim-influenced partial republic that families sometimes break their own children out of shame when their non-mainstream sexual identity becomes public.

"We have several informants in Chechnya who have confirmed the report of the 'Novaya Gazeta'," says Tanja Lokschina of Human Rights Watch in Moscow. "We have to assume that the authorities are driving an anti-gay campaign, forcing many to leave the country." It is particularly disturbing that the Kremlin recommends full-bodiedly recommending to the authorities the following: "In Chechnya, no one talks about his sexual orientation, and he does not report much when he is attacked . " In Russia, the situation for homosexuals is already bad enough - "in the Muslim part of the republic, it is extreme because it is discriminated not only by the authorities, but also by their own families".
Chechnya's President Ramsan Kadyrov (right) and his spokesman Alwi Karimov
Picture alliance / dpa

Chechnya's President Ramsan Kadyrov (right) and his spokesman Alwi Karimov

None of those who had been arrested had shown his homosexuality to the outside, Elena Milaschina stressed in her article that "this would be equivalent to a death penalty in the Caucasus." Cheda Saratova, a member of the Chechnya Council for the Development of Civil Society and Human Rights, recently declared that homosexuality was "the evil against which every Chechen will fight".

Accordingly, the reactions to the presumed masses in the gay community should have been drastic. Many Facebook and WhatsApp groups were closed for fear of reprisals. The "Novaya Gazeta" quotes from a post in which it is warned not to get involved with strangers, because homophobes would put more traps to gobble up, to humiliate, to beat up, or to kill, gays and lesbians. "Be very careful," the warning says.

The Russian LGBT network was also extremely concerned about the report and the polarizing reaction of the President-in-Office. Any attempt to justify abductions and killings by calling on traditions is "amoral and criminal". Those concerned would have to be taken out of the danger zone immediately. "Be aware that the human rights situation in the North Caucasus is really difficult, and now that the lives of the people are threatened, only the exit helps."

Ramsan Kadyrov reigns Chechnya with a hard hand, his militants, the "Kadyrov", are notorious. Again and again there are serious human rights violations, abductions, torture and murders. Russia leaves its "statthalter" to a large extent, especially when it comes to unloved minorities, which are legally discriminated against in law in Russia and can be punished in some regions for "homosexual propaganda".

On Monday the spokesman of the Russian President Vladimir Putin spoke out. "We will review the reports of homosexual attacks in Chechnya," said Dmitry Peskov. He himself is "not a great specialist in non-traditional orientation," Peskow said, but the topic is not "on the agenda of the Kremlin".

Tämä oli pari päivää sitten jo uutisissa..

http://yle.fi/uutiset/3-9542677
 
Back
Top