Yksi twiitti sai Venäjällä aikaan kohun Karjalan palauttamisesta
Venäjän mediaa seuraava Jarmo Mäkelä kertoo, mistä Venäjän lehdistössä puhutaan nyt.
Jarmo Mäkelä
Julkaistu: 26.11. 7:07
AIVAN sattumalta Venäjä järjesti omia rakettiammuntoja, ja aivan sattumalta gps-järjestelmään tuli häiriöitä samalla alueella Norjanmerellä, missä Naton harjoitukset olivat käynnissä.
Näin irvaili maanmiehilleen tunnettu venäläinen politologi ja sotilasasiantuntija
Aleksandr Golts kommentoidessaan viime viikkojen suurinta Suomi-uutista tv-kanava Dozhdin haastattelussa 13.11.
Kyse oli pääministeri
Juha Sipilän alunperin esittämästä syytöksestä, jonka mukaan Venäjä syyllistyi gps-järjestelmän häirintään loka–marraskuun vaihteessa Trident Juncture -sotaharjoituksen aikana.
SATOJEN juttujen joukossa Goltsin kyyninen realismi oli selvä poikkeus. Tosin suomalaisten poliitikkojen ja viranomaisten eri vaiheissa esittämät syytökset ja tiedot raportoitiin asiallisesti. Näin myös venäläiselle yleisölle kävi selväksi, mistä oli kysymys.
Mutta tätä täydennettiin aina liittämällä juttuihin virallisia selityksiä, jotka kehittyivät mielenkiintoisella tavalla tapahtumien ja päivien edetessä.
Ensin vakuutettiin, ettei Venäjällä ollut häirinnästä mitään tietoa. Sitten Suomea tai Norjaa vaadittiin esittämään todisteet Venäjän syyllisyydestä. Kun niitä ei esitetty, siirryttiin kolmanteen vaiheeseen: Venäjä on syytön.
Tämän ohessa tarjottiin jälleen kerran mielikuvituksellisia selityksiä siitä, miksi syytöksiä ylipäätään esitettiin ja miksi erityisesti Suomi oli pantu ne esittämään.
UUTISTOIMISTO Tassin kunniaksi on kuitenkin sanottava, että se välitti myös tiedot, joiden varassa oli mahdollista käsittää oikein se, mitä oli tapahtumassa. Se kertoi nimittäin jo 14.11. eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajan
Matti Vanhasen Ylelle antamasta lausunnosta, josta kävi ilmi, että häirintää koskeneet tekniset todisteet oli saatu Norjasta.
”Norjaa on syytä pitää luotettavana, mutta he tuskin tulevat paljastamaan mittaustekniikkaansa kenellekään. Teknisiä todisteita ei siis saada, ja sen perusteella saattaa hyvin käydä niin, että Venäjä kiistää asian”, Vanhanen arvioi.
Juuri näin tapahtui.
ON täysin ymmärrettävää, että Venäjä haluaa kovasti tietää, millä menetelmillä heidän toimensa oli lännessä onnistuttu selvittämään. Siksi vaaditaan todisteita.
On myös ymmärrettävää, että Suomeen Norjasta toimitettuja todisteita on täällä jaettu niin leimattuina, ettei suomalaisilla viranomaisilla tai poliitikoilla ole mitään oikeutta jakaa tietoja eteenpäin – ei omille sen paremmin kuin vieraillekaan.
Suomessa on viime vuosina paljon pohdittu sitä, kuinka laaja on sosiaalisessa mediassa vaikuttava venäjämielisten trollien joukko – ja onko sen jäsenillä myös velvoite toimittaa Suomesta käsin tietoja toimeksiantajilleen.
Tätä voi pohtia toisen, Venäjällä suurta huomiota herättäneen uutisen valossa.
KREMLIÄ lähellä oleva verkkojulkaisu Vzglad.ru tiesi 19.11. kertoa, että Suomi aikoo vaatia Venäjältä Karjalan palauttamista. Seuraavana päivänä aihetta käsittelivät jo Pravda, Izvestija ja moni muu.
Tietolähteenä oli perussuomalaisten nuorten yhden jäsenen yksi twiitti. Siinä oli maininta nuorten omasta aloitteesta, jonka mukaan Suomen tulisi käydä asiasta neuvotteluja Venäjän kanssa, ja jos Venäjä ei palautuksiin suostu, ”Suomen on odotettava oikeaa hetkeä”.
AINOA venäläinen poliitikko, joka toistaiseksi on julkisesti kommentoinut asiaa on pietarilainen kansanedustaja
Vitali Milonov. Suomea hyvin tuntevana hän suhtautui kohuun ironisesti: kyseessä oli ”nuoren idiootin” teko. ”Uskokaa minua”, hän sanoi, suomalaiset eivät ole aggressiivista kansaa, eivätkä lähde provosoimaan.
Mutta kyllä provokaattoreita löytyy. Tässä verkkolehti Svobodnaja pressan 21.11. haastatteleman
Johan Bäckmanin tyylinäyte: ”Julistuksen taustalla on ilmiselvästi amerikkalaisten suunnittelema Venäjän vastainen provokaatio” eli CIA:n Venäjän vastainen hybridioperaatio, johon ”kansallismieliset nuoret” oli houkuteltu mukaan.
Kohu herättää kysymyksen siitä, kuinka tiheä seula trolleilla on sosiaalisessa mediassa, jos haaviin jää jopa yksittäinen twiitti, joka saman tien löytää tiensä Kremliä lähellä olevaan mediaan.
Tätä kysymystä voisi pohtia eduskunnan hallinto- ja puolustusvaliokunnissa, joiden tehtävänä on viimeistellä valmisteilla olevat tiedustelulait. Nuo lait kun aiheuttavat selvästi pelkoa ja ahdistusta juuri siellä missä pitääkin.
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva ulkomaantoimittaja, joka on työskennellyt Moskovassa, Washingtonissa ja Brysselissä.