Uutisia Venäjältä


Suomalaisen vankileirin kopio on valmistumassa Karjalaan venäläislasten isänmaallista kasvatusta varten

Karjalaan Kontupohjan alueelle perustettu vankileirin kopio on saanut valtiontukea presidentiltä. Päämääränä on lasten patrioottinen kasvatus.


Venäjän Karjalaan on rakennettu toisen maailmansodan suomalaista vankileiriä muistuttava opetuspuisto lapsille, kertoi Karjalan paikallistelevisio torstaina. Se avataan yleisölle joulukuussa.
Leirikopio on rakennettu Kontupohjan alueelle Aitniemen eli venäjäksi Vatnavolokin kylään. Sen päämääränä on lasten isänmaallinen kasvatus.
Lapsille on tarkoitus kertoa, millaista oli alaikäisten vankien arki ja elämä Suomen armeijan ylläpitämissä leireillä toisessa maailmansodassa.

Leirillä lapset voivat tutustua muun muassa vartiotorneihin, kasarmeihin ja piikkilanka-aitoihin.
Lapsille on määrä näyttää dokumenttielokuvia nuorten vankien elämästä sekä järjestää isänmaallisia sotaleikkejä.
Lisäksi leirille aiotaan tuoda entisiä nuoria sotavankeja kertomaan kokemuksistaan.

Leirimuseon on perustanut Otkrytyje vozmožnosti -säätiö (suomeksi Avoimet mahdollisuudet) presidentin viime vuonna myöntämällä valtiontuella.
Leiri on rakennettu venäläisen Vesuri-elokuvan lavasteista. Vesuri kertoo nuorten vankien elämästä suomalaisleireillä.

Leiri oli aluksi määrä pystyttää Kontupohjan kaupunkiin, mutta paikalliset vastustivat hanketta.

Venäjällä koululaisten isänmaalliseen kasvatukseen on satsattu kovasti viime vuosina.
Tänä vuonna patrioottinen kasvatus lisättiin koulujen opetussuunnitelmiin.

Suomalainen sotilashallinto sulki neuvostovankeja leireille miehittämässään Itä-Karjalassa jatkosodan aikana 1941–1944.
Leireillä kuoli yli 4 000 ihmistä.
 
Motiivi määräykselle olisi kiva tietää. Äkiksestään veikkaisin tyypillistä venäläistä "vittuilua", periaatteella "Koska me voidaan."

Kerran raatailin tyypin kanssa, joka oli ollut Jeltsinin aikaan viemässä suomalais-venäläisenä yhteistyönä Helsingin yliopiston tutkimusalusta Laatokalle. Tuli ongelmia, koska Helsingin yliopisto on Suomen valtion laitos, eli siis sotilaallinen organisaatio. Vieraan vallan sotilasalukset eivät saa Venäjän alueella operoida. Toinen ongelma oli, että olisi pitänyt pystyä osoittamaan, että Helsingin yliopisto on olemassa. Tämän olisi voinut todistaa vain alkuperäisellä Helsingin yliopiston perustamisasiakirjalla. Kopio ei olisi kelvannut. Lopputulos oli, että tutkimukset suoritettiin paikallisella kalastusaluksella ja suomalainen botski jäi Suomeen. Näytteiden kanssa oli sitten myös ongelmia, kun tulli totesi, että vesi- ja maanäytteet olivat yritys kuljettaa Venäjän luonnonvaroja ilman lupaa pois maasta. Se, että hankkeen lupapapereista löytyi esim. silloisen presidentti Jeltsinin allekirjoitus, ei merkinnyt raja- ja tulliviranomaisille yhtään mitään...

Eivät sitten älynneet maksaa lahjuksia joita tuossa selvästikin vongattiin.
 
Eivät sitten älynneet maksaa lahjuksia joita tuossa selvästikin vongattiin.
Kyse ei ollut siitä. Voitelumaksut ovat tuttuja noillekin. Kyse oli puhtaasti "koska mä voin" -jutusta.
 
Saksalainen FOCUS verkkolehti kirjoitti tänään aamulla to 26.11. presidentti Putinin terveydentilasta.

Sen mukaan Putin on hyvin sairas, mutta yrittää salata sen. On havaittu hänen saaneen ankaria yskänpuuskia ja hänen jalkojensa vapisseen piilossa pöydän alla. Hänellä on luultavasti Parkinsonin tauti. Myös syövän mahdolisuudesta on puhuttu.

Virallisesti kaikki tämä kielletään, kunnes on pakko tunnustaa tosiasiat. Näinhän on Venäjällä tapana.

Artikkelissa pohditaan presidentin vallan vaihtumista, mutta sehän on toimittajien tehtävä yleensäkin.
 
Otan kuvakaappauksen saksalaisesta Focus lehdestä tänään to 26.11.2020 (Putin uutinen):
Kääntäkää saksankielen taitoiset. Itse osaan kyllä ne lukea.
 

Liitteet

  • 7928CA78-58B8-4E17-8D56-B43CC726A529.png
    7928CA78-58B8-4E17-8D56-B43CC726A529.png
    401.1 KB · Luettu: 21
  • 28D337DF-E9CA-438D-AEF7-D345F78A9A1A.png
    28D337DF-E9CA-438D-AEF7-D345F78A9A1A.png
    990.5 KB · Luettu: 19
  • ABC126D6-513D-40B4-B1D7-9AE64D35396E.png
    ABC126D6-513D-40B4-B1D7-9AE64D35396E.png
    1.4 MB · Luettu: 20
Ryssiminen on ehtymätön luonnonvara:
"Sitä, miten jääolosuhteita kestämään tarkoitetun aluksen potkurin lapa voi irrota keskellä Etelä-Atlanttia, ei tunnu kukaan julkaisujen haastattelema taho osaavan selittää."
Tuossa näyttää olevan säädettävällä lapakulmalla varustettu potkuri. Wiki kertoo:
Unlike the Russian Arktika- and Taymyr-class nuclear-powered icebreakers, which have three fixed-pitch propellers and utilize nuclear-turbo-electric powertrain, Sevmorput is propelled by a single 4-bladed ducted controllable-pitch propeller mechanically coupled to a steam turbine, GTZA 684 OM5, which has a maximum output of 29,420 kW (39,450 hp) and turns the 6.7-metre (22 ft) propeller at 115 rpm. At full power the propulsion system gives the ship a maximum speed of 20.8 knots (38.5 km/h; 23.9 mph) at a draught of 10 metres (33 ft). She can also maintain a speed of 2 knots (3.7 km/h; 2.3 mph) in 1-metre (3.3 ft) thick level ice.[1]
Verstellpropeller_eines_Hurtigrutenschiffes.jpg
Telakalla on varmaankin sattunut joku asennusvirhe potkuriakselin / potkurin asennuksen kanssa tai materiaalivirhe.

Näitä potkuriongelmiahan ei tule kenellekään muulle. Wikipediasta:
Charles de Gaulle aloitti tammikuussa 1999 koeajot avomerellä. Aluksella todettiin alusta alkaen suuria ongelmia koneiston aiheuttaessa tärinää aluksella, mikä pakotti vaihtamaan potkurit. Aluksella havaittiin lisäksi runsaasti sähkönsaantiongelmia. Lopulta havaittiin viiston lentokannen olevan liian lyhyt Yhdysvalloista hankituille E-2C-koneille, jotka eivät voineet laskeutua alukselle turvallisesti. Kantta pidennettiin 14,5 jalkaa.[1] Asia aiheutti runsaasti negatiivista palautetta, koska vastaavia ongelmia oli ollut aiemmin F-8E-hävittäjien käyttöönotossa. Lentokannen pidentäminen maksoi viisi miljoonaa frangia. Seuraavaksi ydinreaktori aiheutti 28. helmikuuta 2000 höyryvuodon.

Aluksen ollessa 9. marraskuuta 2000 matkalla Norfolkiin Virginiaan sen oikeanpuoleinen potkuri hajosi ja sen piti palata Touloniin korjattavaksi. Vaurioita tutkittaessa havaittiin toisessa potkurissa sekä varalla olleissa potkureissa vastaavia vikoja eli kuplia kupari-alumiinivaluissa lähellä akselia. Vika laitettiin toimittajan, jo aiemmin konkurssiin ajautuneen Atlantic Industriesin syyksi. Ongelmaa lisäsi edelleen se, että kaikki valmistukseen liittyvät dokumentit olivat tuhoutuneet tulipalossa. Tilapäisenä korjauksena alukseen asennettiin Clemenceauta ja Fochia varten varastoidut potkurit, joiden nopeus oli rajattu 24 solmuun eikä sopimuksen mukaiseen 27 solmuun.

Suomenlahdella on myös irronnut ajossa kiinteälapainen potkuri muistaakseni suomalaisesta rahtilaivasta.
 
Viimeksi muokattu:
Sevmorput purjehti Koillisväylän läpi pariin otteeseen ennen tätä tuoreinta seikkailua, joten tuo lavan katkeaminen tai irtoaminen on aika erikoista. Väsymismurtuma? Aluksen potkuri on varsin "kuormitettu" tavallisiin jäälaivoihin verrattuna (halkaisija 6.7 m ja tehoa melkein 30 megawattia). Jokin kelluva esine (poiju, kontti) suulakkeen läpi voisi myös murtaa lavan.
 
Aika iso juttu

Varkaat iskivät viikonloppuna Venäjän ilmavoimien Iljušin Il-80 -lentokoneeseen, kertoo muun muassa The Moscow Times.

Ikkunaton alus tunnetaan myös nimellä ”tuomiopäivän kone”, sillä se on suunniteltu jopa ydinsodan kestäväksi. Vuonna 1987 ensilentonsa tehnyt kone on ollut huollossa jo puolentoista vuoden ajan.

Il-80:lle tehtiin perjantaina huoltotöitä Lounais-Venäjän Taganrogissa, kun toistaiseksi tuntemattomat tunkeutujat mursivat auki sen ruuman luukun. Varkaat veivät mukaan ainakin 39 aluksen radiolaitteiston osaa. Tarkempaa tietoa rosvojen saaliista ei ole kerrottu.

Viranomaiset harkitsevat rikostutkinnan aloittamista. Mediatietojen mukaan koneesta on jo otettu muun muassa sormenjälkinäytteitä.

Venäjällä on kaikkiaan neljä ”tuomiopäivän konetta”, joista maan presidentti voi johtaa puolustusvoimien toimintaa poikkeustilanteessa. Koneet on kytketty armeijan komentojärjestelmään, joten presidentti voi määrätä niistä laukaistavaksi esimerkiksi mannertenvälisiä ohjuksia. Venäjä on jo vuosien ajan kaavaillut nykyisten neljän aluksen korvaamista uusilla.

Myös esimerkiksi Yhdysvallat on varautunut mahdollisiin kriisitilanteisiin neljällä vastaavanlaisella lentokoneella.
 
Ammattimiehet asialla
 
Venäjän presidentti Vladimir Putin pakeni koronavirusepidemiaa Moskovasta Sotšiin jo loppukesästä, kertoo venäläinen journalistiryhmä Projekt.

Putin on pysynyt eristäytyneenä valtaosan syksystä ja tehnyt vain lyhyitä piipahduksia muun muassa Moskovassa.

Näin ei kuitenkaan ole, mikäli katsoo Kremlin verkkosivuja. Kreml väittää nimittäin, että Putin olisi tavannut poliitikkoja ja virkamiehiä läpi syksyn Moskovan luoteispuolella sijaitsevalla virka-asunnollaan.



Peittelyn onnistumiseksi Putinin Sotšissa sijaitsevalle datšalle on rakennettu lavastus hänen Moskovan-työhuoneestaan. Kolme nimettömänä puhunutta viranomaislähdettä vahvistaa työhuonekopion Projektille.

_113939902_bear_grey.jpg
 
Venäjän presidentti Vladimir Putin pakeni koronavirusepidemiaa Moskovasta Sotšiin jo loppukesästä, kertoo venäläinen journalistiryhmä Projekt.

Putin on pysynyt eristäytyneenä valtaosan syksystä ja tehnyt vain lyhyitä piipahduksia muun muassa Moskovassa.

Näin ei kuitenkaan ole, mikäli katsoo Kremlin verkkosivuja. Kreml väittää nimittäin, että Putin olisi tavannut poliitikkoja ja virkamiehiä läpi syksyn Moskovan luoteispuolella sijaitsevalla virka-asunnollaan.



Peittelyn onnistumiseksi Putinin Sotšissa sijaitsevalle datšalle on rakennettu lavastus hänen Moskovan-työhuoneestaan. Kolme nimettömänä puhunutta viranomaislähdettä vahvistaa työhuonekopion Projektille.

_113939902_bear_grey.jpg
Kaikenlaisia lavastuksia pitkällä kokemuksella jo vuodesta 1787 lähtien.
 

"Risteilyohjukset ilmaan TU-95 ja TU-160-pommikoneista, mannertenvälisen ohjuksen testiammunta sukellusveneestä... näin Venäjän strategiset ohjusjoukot harjoittelivat"​


 
Elokuussa oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi joutui myrkytyksen kohteeksi Venäjällä, mistä hänet myöhemmin siirrettiin tehohoitoon Saksan Berliiniin. Navalnyi yritettiin myrkyttää toistamiseen juuri ennen siirtoa, kirjoittaa brittiläinen The Sunday Times-lehti.
Lehti perustaa tietonsa lähteisiin länismaisessa tiedustelupalvelussa. Lehden mukaan Kremlin käskystä Navalnyille annettiin jälleen Novitshok-hermomyrkkyä Omskissa, koska hän ei olisi saanut saapua elossa Berliiniin. Oppositiojohtajan pelasti lehden tietojen mukaan se, että lääkärit antoivat hänelle atropiinia, joka on Novitshokin vastalääke.
Tällä viikolla Venäjän presidentti Vladimir Putinin linjasi, että hänen mielestään rikostutkintaa Navalnyin tapauksesta ei tarvita, koska oppositiojohtaja ei kuollut myrkytykseen.
Useat eurooppalaiset laboratoriot ovat vahvistaneet, että Navalnyi myrkytettiin Novitshok-ryhmän hermomyrkyllä.
Venäjä on koko ajan kiistänyt osallisuutensa Navalnyin myrkytykseen. Venäjän sisäministeriön mukaan Navalnyin tilan heikkeneminen johtui metabolisista ongelmista ja haimatulehduksesta.
 
Back
Top