Uutisia Venäjältä

Putin televisio-ohjelmassa: ”Suomen kanssa tulee ongelmia”​

Putinin mukaan Nato-jäsenyys pakottaa perustamaan Leningradin sotilaspiirin.

VENÄJÄN johtaja Vladimir Putin otti kantaa Suomen Nato-jäsenyyteen televisio-ohjelmassa, joka lähetetään sunnuntai-iltana Rossija-kanavalla.
Kanavan toimittaja Pavel Zarubin julkaisi otteita haastattelustaan sunnuntaina aamupäivällä Telegram-kanavallaan.

Putin sanoo, ettei Venäjällä ole minkäänlaisia aikeita hyökätä Nato-maihin. Tässä yhteydessä hän puhuu Suomen asemasta.

”Suomi otettiin, vedettiin mukaan Natoon”, Putin sanoo ohjelmassa.

”Oliko meillä jotain kiistoja Suomen kanssa? Kaikki kiistat, mukaan lukien alueelliset, ratkaistiin 1900-luvun puolivälissä. Meillä oli mitä ystävällisimmät ja sydämellisimmät suhteet. Taloudellisesti kaikki kehittyi...”

Putin myöntää, että Suomen ja Venäjän välillä oli ”joitakin ongelmia” metsäalalla, mutta ne liittyivät Venäjän tarpeeseen kehittää omaa metsäteollisuutta. Tällä hän viitannee Venäjän asettamiin raakapuun vientitulleihin.

”Mutta tämä on hölynpölyä, pikkuseikkoja, todellisuudessa ei ollut ongelmia. Nyt niitä tulee, koska me luomme sinne Leningradin sotilaspiirin ja keskitämme sinne tiettyjä sotilasyksiköitä”, sanoo Putin ja naurahtaa.

Venäjä on ilmoittanut jo aiemmin aikeista perustaa Suomen lähialueelle Leningradin sotilaspiiri ja perustaa sinne uusia joukko-osastoja.

Nykyään alue kuuluu laajempaan Läntiseen sotilaspiiriin, mutta Leningradin sotilaspiiri oli olemassa vuosina 1918–2010.

 
Viimeksi muokattu:
Oliko meillä ongelmia heidän kanssaan? Kaikki erimielisyydet, mukaan lukien aluejakokysymykset 1900-luvun puolivälissä, oli ratkaistu aikaa sitten.

Viime vuosisadan ”aluejakokysymyksillä” Putin viittasi talvi- ja jatkosotaan, joissa Suomi menetti alueita Neuvostoliitolle.

 
Kysyn vaan, että kuka osti?

GARgVPzXAAEEuCN
 
Putin sanoo tekevänsä Venäjästä omavaraisen
Vladimir Putin sanoo tekevänsä Venäjästä "suvereenin ja omavaraisen" suurvallan lännestä huolimatta, kertoo Hollannista toimiva The Moscow Times. Putin puhui asiasta ensimmäisessä presidentinvaalikampanjapuheessaan puolueensa konferenssissa Moskovassa. Puhe televisioidaan Venäjällä tänään.

- Meidän on muistettava se, emme saa koskaan unohtaa sitä, meidän on kerrottava se lapsillemme: Venäjä on joko suvereeni ja omavarainen valtio, tai Venäjää ei ole, Putin sanoi Moscow Timesin mukaan.

Putin myös sanoi, että Venäjän suvereniteetti on yksi hänen päätavoitteistaan uudella presidenttikaudella. Valtion suvereniteetilla viitataan esimerkiksi riippumattomuuteen toisista valtioista ja täydelliseen valtaan omalla alueella.

- Vain yksin me teemme päätöksemme, emme ota vinkkejä vastaan ulkomailta, Putin sanoi Moscow Timesin mukaan vapaasti käännettynä.

Lehden mukaan Putin syytti länttä siitä, että se haluaa "kylvää sisäisiä ongelmia" Venäjällä.

- Mutta tällainen taktiikka ei ole toiminut, Putin sanoi.

 
Putin sanoo tekevänsä Venäjästä omavaraisen
Vladimir Putin sanoo tekevänsä Venäjästä "suvereenin ja omavaraisen" suurvallan lännestä huolimatta, kertoo Hollannista toimiva The Moscow Times. Putin puhui asiasta ensimmäisessä presidentinvaalikampanjapuheessaan puolueensa konferenssissa Moskovassa. Puhe televisioidaan Venäjällä tänään.

- Meidän on muistettava se, emme saa koskaan unohtaa sitä, meidän on kerrottava se lapsillemme: Venäjä on joko suvereeni ja omavarainen valtio, tai Venäjää ei ole, Putin sanoi Moscow Timesin mukaan.

Putin myös sanoi, että Venäjän suvereniteetti on yksi hänen päätavoitteistaan uudella presidenttikaudella. Valtion suvereniteetilla viitataan esimerkiksi riippumattomuuteen toisista valtioista ja täydelliseen valtaan omalla alueella.

- Vain yksin me teemme päätöksemme, emme ota vinkkejä vastaan ulkomailta, Putin sanoi Moscow Timesin mukaan vapaasti käännettynä.

Lehden mukaan Putin syytti länttä siitä, että se haluaa "kylvää sisäisiä ongelmia" Venäjällä.

- Mutta tällainen taktiikka ei ole toiminut, Putin sanoi.


Eli tästä käännös on sellainen, että Venäjällä on sisäinen hajaannus lisääntynyt koska muuten Putler ei olisi missään tapauksessa ottanut sitä asiaa kampanjassaan esille, hänhän on istuva presidentti joten kaikki tapahtunut on hänen syytään tai ansiotaan, kun katsoo kaikkia viimeaikaisia kehityksiä ryssälässä niin tavallisen tallaajan näkökulmasta se on Putlerin syytä, että korot on 16 %, autoihin ei saa varaosia, kaikki elintarvikkeet ovat kallistuneet kymmeniä prosentteja, monet teollisuuden alat ovat muuttuneet kannattamattomiksi, ulkomaille ei juurikaan voi matkustaa, terveydenhoito on ylikuormitettu sodassa haavoittuneilla sekä vammautuneilla ja tietyn ikäisiä miehiä vaanii jatkuva uhka tulla mobilisoiduksi Ukrainaan.

Vain jäävuoren huippu, mutta noista on vaikea ymmärtää mitään presidentin ansioksi, kyllä ne enemmän syytä on.
 
putlerin kyselytuntiin lipsahti jokunen viesti filttereistä läpi:


Mukava huomata että naapurissa on myös venäläisiä, ei pelkästään ryssiä. Oma suosikkini on tämä:

"Milloin on mahdollista muuttaa Venäjälle, josta kerrotaan (valtiollisella) 1-kanavalla?"
Ei lipsahtanut:
 

Venäjä latasi mannertenvälisen ballistisen ohjuksen Kozelskin tukikohdan ohjussiiloon​

Venäjän joukot ovat sunnuntaina ladanneet mannertenvälisen ballistisen Jars-ohjuksen Kozelskin tukikohdan ohjussiiloon, Venäjän puolustusministeriö ilmoittaa. Kozelskin tukikohta sijaitsee Kalugan alueella lähellä Valko-Venäjän ja Ukrainan rajaa.
– Strategisten ohjusjoukkojen yksikkö latasi mannertenvälisen ballistisen Jars-ohjuksen siilon ohjusheittimeen Kozelskin yksikössä, Venäjän puolustusministeriö sanoo uutistoimisto Reutersin mukaan Telegram-viestissä.
– Kozelskin yksikkö on strategisten ohjusjoukkojen ensimmäinen, joka on uudelleenladattu kiinteällä Jars-ohjusjärjestelmällä.

RS-24 Jars on niin kutsuttu MIRV-järjestelmä (eng. multiple independently targetable reentry vehicle), jossa ohjuksen kärjen sisäpuolella on useita räjähtäviä taistelukärkiä. Lentomatkan aikana taistelukärjet laukaistaan kohteeseen ohjuksen paluulaitteesta. Yhdellä ohjuslaukaisulla voidaan iskeä useaan kohteeseen samanaikaisesti.

Ministeriön mukaan Kozelskin yksikössä järjestettiin myös sotaharjoitus, jossa ohjusjoukot harjoittelivat muun muassa sabotaasintorjunta- ja vastavakoiluoperaatioita.

Venäjä irtaantui marraskuussa virallisesti kansainvälisestä ydinkoekieltosopimuksesta. Vladimir Putin sanoi sunnuntaina venäläismedialle, että Venäjällä ei ole suunnitelmissa hyökätä Nato-maihin, ja hän kuittasi pelot Venäjän ja Naton välisestä suorasta yhteenotosta ”täytenä hölynpölynä”.

 
Verkkojulkaisu Fontanka sivulla on juttu ilmailun vaikeuksista venäjällä. Otsikkoon on laitettu "ei niin paha kuin näyttää", mutta se ei nyt ole olennaista.. sitäpaitsi pahaltahan se näyttää.

Kiinnostavin kohta on yksityiskohtainen lista tapahtumista, lyhyt kuvaus syistä. Venäjän kielellä tosin mutta saahan sen käännettyä.

 
Siellä on ilmoittauduttu presidentti kisaan rauhan agendalla. Mikäli pysyy kaukana ikkunoista voi peli muuttua hyvinkin mielenkiintoiseksi jos ajatuksensa saavat kannatusta Mordorissa.


katerina Duntsova, 40, from Tver region, editor-in-chief of the local TV studio, local politician and mom of three, has announced her candidacy for the Russian presidential "elections" next spring.

I will watch the situation with her carefully and will report here about news about Duntsova. Keep reading to find out more about her.

Ekaterina Duntsova, a resident of Rzhev town in Tver region of Russia, announced she would be running for president on November 16. She said she would be the advocate for stopping combat, democratic reforms, and release of political prisoners. Her candidacy was supported by the Nash Shtab project, which was created by a group of the "Ark Project" staff in October to support anti-war presidential candidates. After that, posts promoting Duntzova's candidacy were shared on dozens of Russian Telegram channels.

Five days after making her announcement, Duntsova was summoned to the Russian prosecutor's office and questioned about her attitude toward the war in Ukraine.

According to Duntsova, she was questioned about her candidacy and her attitude to the war in Ukraine. Afterwards, she signed an explanatory statement in which she confirmed that the VKontakte (Russian social media) page belonged to her and gave a general explanation.

▪️ As reported by Duntzova herself, she is 40 years old and has three children. According to her VKontakte social network page, she has been working in the media in Rzhev since 2003 and was editor-in-chief of the local TV studio RIT from 2006 to 2022. In 2019 she was elected deputy of the City Duma, where she worked until 2022.

▪️ According to Duntsova's VKontakte posts, since 2016 she has actively supported the city's main "United Russia" (leading political party in Russia) political party member Roman Krylov: she voted for him in the party's primaries during his nomination to the regional parliament, and as a deputy, she supported his appointment as the city's head. She also reposted Krylov's call to vote in the 2018 presidential election and urged people to vote in 2020 on constitutional amendments that nullified presidential terms (she voted against it).

▪️ Duntsova explained her support for the member of the United Russia party Krylov by saying that at the local level, what is more important to her is the connections, competencies, and qualities a person possesses, rather than which political force he or she belongs to. She also noted that in politics it is necessary to interact with different parties, otherwise it is impossible to solve some important issues for citizens. Speaking about voting on amendments to the Constitution, Duntsova said that she believes it is necessary to participate in all elections and referendums.

The Nash Shtab project, which supported Duntsova, was created in October by a group of the "Ark's" associates. The project is reportedly ready to support any candidate with an anti-war stance who advocates democratic reforms, an immediate end to the war and the release of political prisoners. Candidates are promised assistance in collecting signatures and organizing election campaigns.

▪️ A member of Nash Shtab Burakova told the Russian media agency that they have interviewed 14 potential candidates and so far only Duntsova has accepted all their terms. For now, they are helping her with her website, design and social media campaign, and in January they will start collecting signatures for her nomination, which will take place all over the world, she added. According to her, the project has no funding at the moment and operates only thanks to volunteers, but private donors are now being sought. She said the advertising posts that have appeared on major Telegram channels are free of charge and explained them as the work of volunteers who have the necessary connections.
 
Back
Top