Uutisia Venäjältä


Alkaa olla touhu, kun oppi-isä Stalinin aikana, laitetaan huippututkijat omiin leireihin, niin eipä salaisuudet pääse vuotamaan :ROFLMAO: (y) ... ja vitut noin läpimädässä ja korruptoituneessa yhteiskunnassa kaikki on kaupan ja systeemi vuotaa kuin seula leireiltäkin.
 
Dimitri Peskov kertoi Suuren johtajan olevan "täysi työnarkomaani sanan hyvässä merkityksessä". Hänen mukaansa Putin työskentelee väsymättä kansansa hyväksi lopettaen työpäivänsä aina vasta keskiyön jälkeen ja jatkaa jo varhain aamulla työtään.

https://tass.ru/politika/20906583
Mitä nyt käy aina jossain välissä lyömässä 17 hole-in-onea 16 lyönnillä.
 
Pakkanen kurmottaa maataloutta:
Heinäsrkat vielä puuttuvat
Pakkanen osalla alueista, raamatulliset tulvat osalla alueista, nyt riesaa kuivuus osalla alueista, kohta on maasto- ja metsäpaloja yli omien tarpeiden. Syksylle vielä heinäsirkat ja aikainen sekä helvetin märkä syksy niin kaikki olisi mallillaan.

Putler voi kehoittaa alueviskaaleja alkamaan määrättyihin toimiin.

Aiemmin maataloudella on ollut ongelmia logistiikan, työvoiman sekä työkoneiden että rahoituksen kanssa, yllätys yllätys ja nyt on sen päälle hiukan kaikenlaista muutakin.

Itsepä ovat kuoppansa kaivaneet, voin nakata toisen lapion kunhan nöyrtyvät kysymään apua.
 
Hienossa jamassa on Moskovankin infrastruktuuri kun uusissa ja alueen kalleimmissa taloissa on talousvesi täysin pilalla, viemäröinti vuotaa siellä täällä ja koko talon pohja on viemäripaskaa täynnään, korjaamista ei ole edes suunniteltu tai tiedossa kuka sen maksaisi tai miten. Ilmeisesti korkeiden talojen viemärin paine on ylittänyt joko putkien tai liitosten kestävyyden, tuskin korroosio niitä noin nopeasti saa vuotamaan.

Laskin, että alkuperäisillä talon hinnoilla ja nykyisellä korkotasolla 90 % lainaosuutta ei saa Moskovan alueen palkoilla maksettua vaikka kumpikin taloudesta laittaisi 50 % tuloistaan lyhennykseen ja korkoihin. Korkotason pitäisi pudota alle 10 % jotta laina edes lyhenisi alle 50 % panostuksella, ei ole aivan lähivuosina näköpiirissä. Kun verotukseen menee n. 10 % ja muitakin kuluja on niin käytännössä tuolla ei normaalituloisten lainat lyhene ollenkaan, päinvastoin saattaa monilla talouksilla maksamattomia korkoja siirtyä lainan pääomaan.

Kiva omistaa julmetusti velkaa ja paskalta haiseva neukkukuutio.

Ja niillä joilla vielä infra jotenkin toimii tikittää kello hyvää vauhtia eteenpäin kohti sitä taianomaista hetkeä kun aamulla herää naapurin paskan hajuun.

 
Niin minä mieleni pahoitin, kun tässä helle päivänä Suomessa pingviini jäätelöä syödessä, luin kyseisen jutun länsiyhtiöiden venkoilusta ryssälässä.

 
Niin minä mieleni pahoitin, kun tässä helle päivänä Suomessa pingviini jäätelöä syödessä, luin kyseisen jutun länsiyhtiöiden venkoilusta ryssälässä.

Pistää lähes raivon partaalle. Kuinka kehtaavat. Se on meidän tavallisten ihmisten käsissä nostaa isoa meteliä näistä. Itse olen joka kerran lähettänyt edes sähköpostipalautetta ko. firmoille. Jos tarpeeksi moni nostaa ääntään Ukrainan puolesta niin eiköhän jotain tapahdu. Nyt ei pidä enää kahden vuoden sotimisen jälkeen antaa näille verifirmoille yhtään löysää. Palautetta kehotan erityisesti myös antamaan tahoille jotka käyttävät näiden verifirmojen tuotteita.

"Joitakin ihmisiä voi huijata kaiken aikaa ja kaikkia ihmisiä jonkin aikaa, mutta kaikkia ei voi huijata kaiken aikaa. Nyt alkaa olla sellainen piste, että kuluttajien täällä lännessä pitäisi reagoida, Liuhto sanoo"
 
Eikä se Ingmankaan kovin paljoa parempi ole. Ja jompikumpi noista firmoista valmistaa myös ne kauppaketjujen omat merkit. Joten vaihtoehdot jäävät vähiin. Taitaa olla vain se Jymy. Mutta Jymyllä ei taida olla noita parin euron jäätelötiiliskiviä.
 
Melkoset huvit näillä
🤯🤯🤯 Residents of Yekaterinburg, Russia began licking eggs in Zhiznmart supermarkets in hopes of getting salmonella so they could receive the 1,000,000 rubles promised by the owner Ivan Zaichenko as compensation to his customers who allegedly got poisoned in his stores.

Earlier in May 18 complaints of acute intestinal infection were recorded in Yekaterinburg due to several types of viruses and bacteria.

The fact that the city residents were massively poisoned with dishes from "Zhiznmart" has not yet been proven. However, the company suspended the supply of those products that fell under suspicion and promised to pay compensation to the victims in the amount of 1,000,000 rubles.

The owner of the chain Ivan Zaichenko posted on his TG channel:

“About a million

As far as I understand, according to the latest information, Rospotrebnadzor and hospitals are simply inundated with claims for poisoning at Zhiznmart.

People complain about everything: the food that was prepared a few days ago in factories that have already been checked, and passed all the tests, and about food that they ate back in April.

Unofficially, this is happening because of the promised compensation of a million rubles.

It looks like the million was a completely idiotic idea on my part, it's my mistake.

If we were at fault, I wanted to do good and somehow compensate people for the problems we created. But the road to hell is paved with good intentions.

I apologize to everyone who was affected by this, I'm very sorry this happened.
Please note that we are going to pay compensation to those whom Rospotrebnadzor referred to when starting the inspections.

This is 18 people, and we will take these lists from Rospotrebnadzor itself. Any other requests will not be eligible for this payment.

So please don't lick the eggs, it's dangerous.”

#Russia
 
Back
Top