Uutisia Venäjältä

Aivan päinvastoin. Ranska on aina vaalinut varman toimittajan mainetta ja näkyy pitävän pintansa tälläkin kertaa. Meidän kannalta Ranska on juuri toimitusvarmuutensa takia hyvä maa hankkia aseita. Esimerkiksi nykyisiin Leopardeihin emme luultavasti saa ainuttakaan varaosaa mahdollisen kriisin keskellä. Ranskasta hankittujen aseiden osalta huoli on huomattavasti pienempi.

Ranskalaiset lopettivat Exocet-meritorjuntaohjuksen toimitukset Argentiinaan Falklandin sodan aikana 1982. Argentiinalaisilla oli vain 5 kpl ohjuksia tästä johtuen - se siitä toimitusvarmuudesta. Eiköhän tämä ole sama juttu kaikkien asetoimittajien kanssa: niin kauan toimitetaan, kun se osapuoli ketä vastaan asetta käytetään on "oikea" eikä "väärä". Lue: USA epäsi JASSMin vientiluvan Suomeen, koska heillä oli silloin käynnissä Venäjän suhteiden "reset" ja lämmittely. Nyttemmin ei kaupoissa ole ollut ongelmia, kun Venäjä on taas vihollismaa heille eikä kumppani.
 
Tuon lisäksi Briteillä oli kohtuu iso operaatio meneillään siinä sivussa jonka tehtävä oli ostaa kaikki "vapailla markkinoilla" olevat Exocet -ohjukset pois kuljeksimasta.

Ranska myöskin teki jotakin ohjuksiaan toimintakelvottomaksi Iranin vallankumouksen yhteydessä.
 
Ranskalaiset lopettivat Exocet-meritorjuntaohjuksen toimitukset Argentiinaan Falklandin sodan aikana 1982. Argentiinalaisilla oli vain 5 kpl ohjuksia tästä johtuen - se siitä toimitusvarmuudesta. Eiköhän tämä ole sama juttu kaikkien asetoimittajien kanssa: niin kauan toimitetaan, kun se osapuoli ketä vastaan asetta käytetään on "oikea" eikä "väärä". Lue: USA epäsi JASSMin vientiluvan Suomeen, koska heillä oli silloin käynnissä Venäjän suhteiden "reset" ja lämmittely. Nyttemmin ei kaupoissa ole ollut ongelmia, kun Venäjä on taas vihollismaa heille eikä kumppani.

Ranskan ja brittien ollessa liittolaisia muunlaista lopputulosta saattoi tuskin odottaa. JASSM kauppojen lykkääntyminen johtui ymmärtääkseni ohjuksen teknisistä ongelmista.
 
Venäjän suhtautuminen uusiin kaasuterminaaleihin

Ehkä tästä ei vielä ole omaksi topiikikseen, mutta ryhdytään seuraamaan miten veli venäläinen ottaa vastaan uusien terminaalien suunnittelun. En ole nähnyt vielä mitään reaktiota Liettuan terminaaliin, mutta en usko että Suomen ja Viron suunnitelmat putkineen voivat edetä ilman jonkinlaista jäynää.

Ans kattoo ny.
 
Hyvä avaus.
 
Laitan tämän vain tänne. Mielenkiintoinen artikkeli eikä ainakaan paljoa ammu ohi.

Suomalaismiljardöörejä, KGB-agentteja ja jättipankkiireja – tutustu Vladimir Putinin ystäviin

Venäjän vaikutusvaltaisimmalla miehellä on vaikutusvaltaisia ystäviä. Putin on ympäröinyt itsensä oligarkeilla, talousvaikuttajilla ja entisillä huippuagenteilla. A-studion erikoislähetys Moskovasta tänään kello 21.05 TV1:ssä käsittelee Venäjää ja Putinia.

Venäjän presidentti Vladimir Putin. Kuva: RURTR
Venäjän presidentti Vladimir Putin on maansa kiistaton johtaja. Hän on myös ympäröinyt itsensä vaikutusvaltaisilla tahoilla. Putinin lähipiiri koostuu niin nuoruudenystävistä, työuran aikana muodostuneista luottamussuhteista kuin eri alojen talousvaikuttajista.

Aleksanteri-instituutin tutkimusjohtaja Markku Kangaspuro korostaa, että venäläisessä johtamiskulttuurissa luottamus ja lojaalius ovat kaikki kaikessa. Ne arvotetaan asiaosaamisenkin edelle.

– Siitä uskollisuudesta myös palkitaan, parhaimmillaan satumaisilla omaisuuksilla, toteaa Kangaspuro.

Putinin lähipiiri koostuu karkeasti ottaen kolmesta eri ryhmästä: silovikeista, oligarkeista ja talousliberaaleista.

Silovikit – vallan ytimessä

Vasemmalta oikealle: Sergei Ivanov, Igor Setšin ja Sergei Tsemezov. Kuva: EPA
Ryhmä koostuu erilaisista tiedustelu-, turvallisuus-, järjestys- ja puolustusorganisaatioiden ihmisistä.

Vahvasti isänmaallisten silovikien selkeä johtaja on Putin, joka on tutustunut moniin jäsenistöstä jo työskennellessään Neuvostoliiton tiedustelupalvelussa KGB:ssä. Moni on päätynyt myös Yhdysvaltojen ja EU:n pakotelistoille. Ukrainan sodan myötä silovikkien on sanottu olevan tällä hetkellä vallan ytimessä Venäjällä – lähempänä kuin yksikään muu ryhmittymä Putinin piirissä.

Lukuisat silovikit toimivat joko suoraan maan hallinnossa tai johtavat venäläisiä valtio-omisteisia suuryhtiöitä. Presidentinhallinnon kansliapäällikkö Sergei Ivanov on presidentin liittolainen jo tämän Pietari-ajoilta. Entisen puolustusministerin on arveltu myös olleen osa pientä ydinryhmää, joka on ollut linjaamassa Venäjän Ukraina-politiikkaa.

Valtion energiayhtiö Rosneftin johtaja Igor Setšin on myös Putinin KGB-tuttuja. Setsinin kuten muiden silovikkien on sanottu haluavan vähentää Venäjän riippuvuutta ulkomaisista markkinoista ja vahvistaa valtion valtaa talouteen. Setšinin johtamalla Rosneftilla on mennyt paremminkin. Yhdysvaltojen ja EU:n talouspakotteiden myötä yhtiö kinuaa parhaillaan 40 miljardia euroa lainaa Venäjän hyvinvointirahastosta velkojensa kuittaamiseen.

Putinin vaikutusvaltaisia KGB-ystäviä täydentää Sergei Tsemezov, joka on tutustunut presidenttiin molempien jo 1980-luvun Itä-Saksassa. Nykyään Tsemezov johtaa venäläistä puolustusteollisuusyritys Rostecia.

Oligarkit – judokavereita ja miljardöörejä

Vasemmalta oikealle: Arkadi Rotenberg, Gennadi Timtšenko ja Juri Kovaltšuk. Kuva: Venäjän presidentin kanslia, EPA, Lehtikuva
Kaikki Putinin ystävät eivät omaa salaperäistä KGB-taustaa. Osan hän on tavannut niinkin yksinkertaisten asioiden kuin harrastusten parissa.

Oligarkit eivät kuitenkaan ole lopulta päätyneet pakotelistoille rakkaudesta judoon. Veljekset Arkadi ja Boris Rotenberg tutustuivatkin presidenttiin jo nuorina miehinä yhteisissä judopiireissä. Rotenbergit ovat saaneet vuosien varrella miljardien edestä urakoita Venäjän valtiolta, kuten kaasuputkien toimittamista valtionyhtiö Gazpromille. Boris Rotenbergillä on myös Suomen kansalaisuus.

Venäläissuomalainen Gennadi Timtšenko on Rotenbergien tavoin Venäjän rikkaimpia miehiä. Hän on myös jääkiekkojoukkue Jokereiden ja Helsinki-areenan osaomistaja.

Yhdysvallat asetti Timtšenkon pakotelistalleen epäiltyään tämän kanavoivan Putinille rahaa öljynvälitysyhtiö Gunvorin kautta. Timtšenko kuitenkin möi omistuksensa vain päivää ennen pakotteiden julkistamista. Vaikeuksista huolimatta Timtšenko on muiden oligarkkien tavoin tukenut Putinin ratkaisuja.

Rossija-pankin suurin omistaja Juri Kovaltšuk on myös pysytellyt hiljaa presidentin toimista. Yhdysvallat on luonnehtinut Kovaltšukia Putinin henkilökohtaiseksi pankkiiriksi. Rossija-pankki on läheisessä yhteydessä Venäjän johtoon ja se on avannut konttoreita Krimillä.

Talousliberaalit – liian avoimia omaksi hyväkseen?

Vasemmalta oikealle: Dmitri Medvedev ja German Gref. Kuva: EPA
Uutistoimisto Bloomberg uutisoi, että Putinin lähipiirissä kuitenkin kuohuu. Nimettömien virkamieslähteiden mukaan silovikkien ja talousliberaalien välit ovat äityneet niin pahaksi, että se on hidastanut päätöksentekoa Venäjällä. Riitelevien ryhmien arvellaan henkilöityvän pääministeri Dmitri Medvedevin ja silovikki Igor Setšin ympärille.

Talousliberaalien, kuten Medvedevin ja Venäjän suurimman pankin Sperbankin johtajan German Grefinin, uskotaan olevan huolissaan maan hiipuvasta taloudesta ja eristäytymisestä kansainvälisistä markkinoista. Virkamieslähteiden mukaan ryhmien välillä käydään jo avointa sotaa. Putinin edustaja Dmitri Peskov on todennut, että erimielisyyksien laajutta on liioiteltu eivätkä ne vaikuta Venäjän johtamiseen.

Markku Kangaspuron mielestä ryhmien välillä ei ole vielä avointa sotaa.

– Se täytyy kuitenkin todeta, että ei se kovin kaukana siitä ole.

A-studion erikoislähetys Moskovasta näytetään keskiviikkona 5.11. TV1:llä klo 21.05. Tutustu alla olevassa vierasgalleriassa lähetyksen vieraisiin. Mukana on mm. venäläisiä taloustietäjiä ja sananvapausaktivisteja. Lähetyksen juontavat Matti Virtanen ja Liisa Lehmus.

Lähteet:

Aleksanteri-instituutti, Bloomberg, Forbes, New York Times, Reuters ja Ulkopoliittinen instituutti.
LUE MYÖS
A-studion Venäjä-illan vieraat

klo 10:38
Venäjästä tuli talouden entinen ihmemaa
klo 14:35
  • Ricks+Sean+2.jpg
    Sean Ricks
http://yle.fi/uutiset/suomalaismilj...ja__tutustu_vladimir_putinin_ystaviin/7601213
 
Tutustu Putinin vihollisiin, niin kauan kun vielä ovat hengissä! Taas meni yksi; ystävien mukaan murhattiin, poliisin mukaan sai juoppohulluuskohtauksen, juoksi lasivitriinin oven läpi ja menehtyi verenvuotoon lattialla. Pakene tai kuole, tuntuu olevan päivän sana?

http://www.theguardian.com/world/2014/nov/06/alexei-devotchenko-anti-putin-activist-dead
Anti-Putin activist found dead in Moscow home
Friend says actor Alexei Devotchenko was murdered but investigators say there was no sign of violence

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288761695329.html
Putin-kriitikko löytyi kuolleena Moskovassa - hurjat huhut lähtivät liikkeelle

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288761683760.html
Tällaista ei ole nähty: Venäjältä pakeni Vantaan verran väkeä – synkkä ennustus Putinille
 
Viimeksi muokattu:
Aikinoin eilen tuota lööppiä, jonka mukaan venäläinen muuttoaalto on hirviömäinen. Asukaslukuun suhteuttaen se vastaa sitä, että Suomesta muuttaisi noin 8000 ihmistä veks. Olisiko se hirviömäinen muuttoaalto?
 
Yksinkertaistat! Jos Venäjän kehityksen kannalta ydinalueilta (tärkeimmät kaupungit) muuttaa pois suuri joukko korkealle koulutettuja ja kaikkein yrittäliäimpiä ihmisiä, sillä on suuri merkitys. Stalinin vainojen aikan maasta niistettiin älykkäin ylä- ja keskiluokka. Mitä Venäjä olisikaan nyt, jos niin ei olisi menetelty? Putinin aikan saavat lähteä vapaaehtoisesti, vai jouduntaanko kohta toteamaan, että saivat! Matkustuskieltoa on helppo laajentaa!

Putinin ilme kertoo loput!

Report: U.S Opens Money-Laundering Probe Against Putin Ally Timchenko
  • Reuters
  • Nov. 06 2014 09:01
  • Last edited 09:01
putin1.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Aikinoin eilen tuota lööppiä, jonka mukaan venäläinen muuttoaalto on hirviömäinen. Asukaslukuun suhteuttaen se vastaa sitä, että Suomesta muuttaisi noin 8000 ihmistä veks. Olisiko se hirviömäinen muuttoaalto?
Jos kaikki olisivat koulutettuja kielitaitoisia (ja yleistaso ei vieraita kieliä puhuisi), sekä jos paluumuutosta ei toiveita, olisi.Siellä viedään nyt aivoja, ei keskivertokansalaisia.

Suomestakin muuttaa paljon koulutettuja, mutta suuri osa palaa kokemusten kera. Näin ei juuri ole Venäjällä, ainakaan niin kauan kun diktatuuri jatkuu.
 
Aikinoin eilen tuota lööppiä, jonka mukaan venäläinen muuttoaalto on hirviömäinen. Asukaslukuun suhteuttaen se vastaa sitä, että Suomesta muuttaisi noin 8000 ihmistä veks. Olisiko se hirviömäinen muuttoaalto?

Suomen talouden ja yhteiskunnan kannalta olisi murhaava isku, jos vaikkapa tuhat keskeistä toimijaa muuttaisi pois (ja perheet perässä + muuta joutoväkeä loput). Tämä siis olettaen että väki lähtisi "pakoon" eikä myönteisesti kotimaahan suhtautuen maailmalle Suomi-verkostoa rakentamaan.

EDIT: Liikuttavaa yksimielisyyttä.
 
Ja sitten vieä salaliittoteoria venäläiseen tapaan:

Uutissivusto Znakin haastattelemien silminnäkijöiden mukaan hukkuminen näytti enemmänkin onnettomuudeksi lavastetulta murhalta. Nimeämättömät lähteet mainitsivat epäilevänsä, että asialla saattoivat olla "amerikkalaiset sukeltajat".

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1415242022271
Putinin lähipiiriin kuuluvan Sergei Ivanovin poika kuoli Dubaissa
Ulkomaat 6.11.2014 10:47 Päivitetty 6.11.2014 10:51
 
Aikinoin eilen tuota lööppiä, jonka mukaan venäläinen muuttoaalto on hirviömäinen. Asukaslukuun suhteuttaen se vastaa sitä, että Suomesta muuttaisi noin 8000 ihmistä veks. Olisiko se hirviömäinen muuttoaalto?

Jos nuo ihmiset valikoituisivat sillä perusteella, että "mulla on varaa ja vielä pääsen", niin ihan varmana se olisi vakavaa.
 
Ahaa, ne ovat niitä "laatumuuttajia". Vähän sama kuin he, jotka muuttavat Suomeen? Laatua tulee ja priimaa pukkaa. Väitätte minun yksinkertaistavan asioita, mutta taidan yksinkertaistaa liian vähän vielä.....Venäjän koulutusjärjestelmä pukkaa tanhuville joka vuosi noin 1.2 milljoonaa ihmistä. Onko se aivan varmaa, että kaikki aivot lähtee ulkomaille? Näin tätä aina mielellään esitellään, meilläkin tunnetaan huolta aivoviennistä.
 
Venäjällä on moni asia päin sitä itseään, mutta vähän on nyt ilmassa mediahysterian merkkejä. Jos miliisi liukastuu Punaisella Torilla näkee Ilta-Pulut viitteitä Putinin hallinnon välittömästä romahduksesta.
 
Kuinka paljon tänä vuonna lähteneissä on nuoria miehiä? Aivopaon sijaan tässä saatetaan puhua käpykaartin vetovoimasta.
 
Kuinka paljon tänä vuonna lähteneissä on nuoria miehiä? Aivopaon sijaan tässä saatetaan puhua käpykaartin vetovoimasta.

Ja ihan hiton moni lähtee duunireissuun ja perhe jää -kotiin-, mitä se kenelläkin sitten tarkoittaa.

Muuttajista osa voi olla myös tietyn illegaalin kilpailun hedelmää. Kaikki lähtijät tuskin ovat päästä silitettäviä.

Suhtaudumme näihin uutisiin lapsellisesti. Skipper osui oikeaan tuossa yllä.
 
Eiköhän nuoret miehet ole perinteisesti olleet yliedustettuina missä tahansa maastamuuttajaporukassa.

On toki, mutta epäilen nyt lähteneen paljon kutsuntaikäisiä nuorukaisia, jotka palaavat takaisin tilanteen rauhoituttua. Tsetsenia on Venäjällä vielä tuoreessa muistissa.
 
The Telegraph: "
Vladimir Putin says there was nothing wrong with Soviet Union's pact with Adolf Hitler's Nazi Germany
...
Mr Putin, who is a keen amateur historian. "

Ihanko näin kohta tulevan Talvisodan 75-vuotispäivän kunniaksi?
 
Back
Top