Uutisia Venäjältä

Varmaan olet oikeassa mutta Joensuun yliopisto tutki Joensuun ja Petroskoin eroa ja tulokset ovat kiistattomia. Jokin sen selittää.

Mikähän tutkimus oli kyseessä? Onko lähdettä?

Tässä pari pikalinkkiä.

Diabetesta on Venäjälläkin

Allergioita sen sijaan ei. Sotku on hyväksi.

Kuinka paljon täällä meillä on lenkkeilijöitä verratuna niihin joiden pääasiallinen liikkumismuoto on henkilöautoilu? Kohta kaikilta löytyy sähköiset potkulaudat, polkupyörät, skeittilaudat joten kaikesta liikkumisesta tulee vähemmän terveellistä.

Luvut näyttävät todennäköisesti samalta joka kaupungissa.
Lahden kaupunkiympäristön tutkimuksen mukaan lahtelaiset liikkuvat: 26 % matkoista kävellen, 9 % pyörällä, 59 % yksityisautolla ja 5 % julkisilla.

Diabetes lisääntyy kaikkialla maailmassa holtittoman sokerin ja roskaruuan syömisen takia.
 
Varmaan olet oikeassa mutta Joensuun yliopisto tutki Joensuun ja Petroskoin eroa ja tulokset ovat kiistattomia. Jokin sen selittää.

Veikkaan, että diagnosoimattomuus ja diagnoosirajojen erot? Eräs eläkkeelle jäänyt tuttu upseeri, itse sanoi diabeeteksestaan; "Suomessa hänen verensokeriarvonsa tekevät hänestä sairaan, mutta Norjassa hän olisi terve." Diagnoosin raja-arvoissa on kansallisia eroja.
 
Hyvä kysymys. Mutta uskaltaisiko venäläistä käyttää? Ja todennäköisesti sekin silti maksaisi.

Tuotantometodi selviää täältä. Käytännössä ihmisen geenipätkiä bakteereihin ja hiivoihin.

Miksi venäläistä ei uskaltaisi käyttää? Lääke voi hyvin olla väärennös, vaikka se olisi nimellisesti Pfizerin tuote...

Tässä ei olla uuden äärellä. Kuten jo vuosi sitten kirjoitin ja minkä lähteesikin vahvistaa, insuliini on alhaisen teknologian lääke. Nyt ei ole kyse ainoastaan geeniteknologialla tuotettavasta lääkkeestä. Joskaan asiantuntemukseni ei riitä arvioimaan luotettavasti eri tuotantotapojen kustannuksia - ilmaista se ei millään metodilla varmasti ole.

Kyllä tämä on Venäjälle ennen kaikkea tapa hankkiutua eroon epämiellyttävistä ihmisryhmistä. Siis niistä, jotka ovat kyvyttömiä rahoittamaan omaa terveydenhuoltoaan ja jotka ovat riippuvaisia valtion almuista.
 
Itse miettisin injektoitavan lääkkeen kohdalla puhtautta. Suunkautta otettavalla lääkkeellä tämä ei ole ihan niin tarkkaa.

Mitä tulee vanhusten ja juoppojen, ns. Kannattamattoman kansanosan vähentämiseen, ei ihan poissuljettu ajatus Venäjällä.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Tuosta insuliinin saatavuudesta. Pistetäänpä verrokiksi Britannia (ja Brexit). Brittein saarilla yksi lääketehdas tekee insuliinia ja sekin vain eläimille.
 
Kyllä tämä on Venäjälle ennen kaikkea tapa hankkiutua eroon epämiellyttävistä ihmisryhmistä. Siis niistä, jotka ovat kyvyttömiä rahoittamaan omaa terveydenhuoltoaan ja jotka ovat riippuvaisia valtion almuista.
Lukaisin sen jutun läpi, mistä tämä keskustelu lähti liikkeelle. Tuossa näyttäisi olevan kyse viranomaisten kädettömyydestä hoitaa lääketilauksia asianmukaisesti.

Venäjän suurin ongelma, ainakaan sen omille asukkaille, ei taida olla Putin sinänsä vaan Putinin vähintään hiljaisen hyväksynnän alla toimiva paikallishallintojen korruptoituneisuus ja tehottomuus. Se ruohonjuuritaso, jonka pitäisi huolehtia teiden kunnostamisesta, sairaaloiden rahoituksesta jne. toimii käsittääkseni paikoitellen aivan käsittämättömän surkeasti. Eikä tämä liene ihme, jos esim. Pietarin syksyllä pidettävien kuvernöörivaalien esimainingit ovat edustava esimerkki maan tavasta. Navalnyn joukot saivat kuvattua videolle, kuinka Yhtenäinen Venäjä -puoluetta (eli sitä Putinin perinteistä tukipuoluetta) edustavan virkaatekevän kuvernöörin Alexander Beglovin alaisuudessa työskentelevät henkilöt väärentävät hänen ehdokkuuttaan tukevia nimikirjoituksia.

St. Petersburg state institutions employees forced to fabricate candidacy list in favor of Beglov
Heads of state institutions in St. Petersburg forced subordinates to fill in subscription lists in favor of the acting Governor of the city, Alexander Beglov, who has to collect 76.000 voter signatures for participating in the September elections as a self-nominated candidate. Members of Alexey Navalny's headquarters filmed state employees who enter the previously prepared personal data of St. Petersburg residents.

The video was filmed in the auditorium in the Vyborg district administration building. Activists warned state employees that they are committing a criminal offense under Article 142 of the Criminal Code of the Russian Federation - Falsification of Electoral Documents, but the interlocutors took this with irony. Oppositionists intend to file a complaint with the Investigative Committee.

Rotonda Telegram channel reports on the coercion of state employees to commit a criminal offense. Then it comes under schools, kindergartens, and the Parking Management Center of St. Petersburg. A journalist from Znak.com asked Beglov to comment on the rumor about the candidacy lists at the St. Petersburg International Economic Forum, but the official declined to answer.
 
Ei ilmeisesti ole pitänyt ilmoittamista kovin tärkeänä, koska tuossa asemassa oleva virkamies tietää varmasti, että tulevathan virallisista rajanylityksistä merkinnät.

Mies on Pihkovasta, (VDV's 104th Guards Air Assault Regiment (part of the 76th Division) , vierailee mahdollisilla operaatioalueilla ilmoittamatta.
En ihmettele että joutui tutkintaan, nuo muutkin maat täynnä suomalaisia turisteja. :D
Voi olla että halusivat linnaan mutta todisteet eivät riitä, nyt loppui luokitukset salaiseen materiaaliin ja urakin aikalailla.
 
Lukaisin sen jutun läpi, mistä tämä keskustelu lähti liikkeelle. Tuossa näyttäisi olevan kyse viranomaisten kädettömyydestä hoitaa lääketilauksia asianmukaisesti.

Venäjän suurin ongelma, ainakaan sen omille asukkaille, ei taida olla Putin sinänsä vaan Putinin vähintään hiljaisen hyväksynnän alla toimiva paikallishallintojen korruptoituneisuus ja tehottomuus. Se ruohonjuuritaso, jonka pitäisi huolehtia teiden kunnostamisesta, sairaaloiden rahoituksesta jne. toimii käsittääkseni paikoitellen aivan käsittämättömän surkeasti. Eikä tämä liene ihme, jos esim. Pietarin syksyllä pidettävien kuvernöörivaalien esimainingit ovat edustava esimerkki maan tavasta. Navalnyn joukot saivat kuvattua videolle, kuinka Yhtenäinen Venäjä -puoluetta (eli sitä Putinin perinteistä tukipuoluetta) edustavan virkaatekevän kuvernöörin Alexander Beglovin alaisuudessa työskentelevät henkilöt väärentävät hänen ehdokkuuttaan tukevia nimikirjoituksia.

St. Petersburg state institutions employees forced to fabricate candidacy list in favor of Beglov

Tämä paikallishallintojen tehottomuus ja pikkurosvojen kuriin laittaminen oli yksi Putinin vaaliaseista. Jossain joku kuvernööri kieroili ja mummolta uhkasi mennä koti alta. Putinhan lensi sinne kameroiden räpsyessä laittamaan mummon asiat kuntoon. Venäjä on iso maa ja tehottomia paikallishallintoja on siellä täällä. Näköjään ei riitä,että Putte rientää laittamaan yhden kuriin vaalikaudessa. Eikä se taida enää edes jaksaa sellaista. Vähemmän ollut uutisia moisesta. Ennnen niitä oli vähän väljä.
 
Mies on Pihkovasta, (VDV's 104th Guards Air Assault Regiment (part of the 76th Division) , vierailee mahdollisilla operaatioalueilla ilmoittamatta.
En ihmettele että joutui tutkintaan, nuo muutkin maat täynnä suomalaisia turisteja. :D
Voi olla että halusivat linnaan mutta todisteet eivät riitä, nyt loppui luokitukset salaiseen materiaaliin ja urakin aikalailla.
Tainnut kaveri suututtaa jonkun herkkähipiäisen, ei tuon tason tyyppejä uhrata ihan vaan varoitukseksi...
 
Itse miettisin injektoitavan lääkkeen kohdalla puhtautta. Suunkautta otettavalla lääkkeellä tämä ei ole ihan niin tarkkaa.

Mitä tulee vanhusten ja juoppojen, ns. Kannattamattoman kansanosan vähentämiseen, ei ihan poissuljettu ajatus Venäjällä.

Aseptiikka on toki tärkeää, mutta ei kai 1800-luvun morfiiniampullit tai kehonrakentajien laittomat steroidiampullit mistään Orionin tehtaasta tyypillisesti ole tulleet, vaan nykymittapuulla melko alkeellisista fasiliteeteista. Ilmeisesti lääkkeen aiheuttama infektio on loppupeleissä varsin pieni riski. Emmehän me kauhistele ruiskuhuumeiden aiheuttamia infektiokuolemiakaan, vaan yliannostuskuolemia, ja ne tuhanteen kertaan jatketut, perseessä salakuljetetut epämääräiset jauheet ja kymmeneen kertaan käytetyt ruiskut vasta epäpuhtaita ovatkin...

Hoitamaton diabetes itsessään on jo melkoinen riski, joten siihen nähden en ole kovin huolissani lääkkeiden riskeistä.

Lukaisin sen jutun läpi, mistä tämä keskustelu lähti liikkeelle. Tuossa näyttäisi olevan kyse viranomaisten kädettömyydestä hoitaa lääketilauksia asianmukaisesti.

Venäjän suurin ongelma, ainakaan sen omille asukkaille, ei taida olla Putin sinänsä vaan Putinin vähintään hiljaisen hyväksynnän alla toimiva paikallishallintojen korruptoituneisuus ja tehottomuus. Se ruohonjuuritaso, jonka pitäisi huolehtia teiden kunnostamisesta, sairaaloiden rahoituksesta jne. toimii käsittääkseni paikoitellen aivan käsittämättömän surkeasti. Eikä tämä liene ihme, jos esim. Pietarin syksyllä pidettävien kuvernöörivaalien esimainingit ovat edustava esimerkki maan tavasta. Navalnyn joukot saivat kuvattua videolle, kuinka Yhtenäinen Venäjä -puoluetta (eli sitä Putinin perinteistä tukipuoluetta) edustavan virkaatekevän kuvernöörin Alexander Beglovin alaisuudessa työskentelevät henkilöt väärentävät hänen ehdokkuuttaan tukevia nimikirjoituksia.

--

Jos järjestelmä ei ole toiminut ennenkään, niin miksi siitä on nyt tullut uutinen? Jos taas järjestelmä on toiminut aiemmin, mutta ei toimi enää, niin miksi se ei toimi? Rahat loppu keskuspankissa?
 
Aseptiikka on toki tärkeää, mutta ei kai 1800-luvun morfiiniampullit tai kehonrakentajien laittomat steroidiampullit mistään Orionin tehtaasta tyypillisesti ole tulleet, vaan nykymittapuulla melko alkeellisista fasiliteeteista. Ilmeisesti lääkkeen aiheuttama infektio on loppupeleissä varsin pieni riski. Emmehän me kauhistele ruiskuhuumeiden aiheuttamia infektiokuolemiakaan, vaan yliannostuskuolemia, ja ne tuhanteen kertaan jatketut, perseessä salakuljetetut epämääräiset jauheet ja kymmeneen kertaan käytetyt ruiskut vasta epäpuhtaita ovatkin...

Hoitamaton diabetes itsessään on jo melkoinen riski, joten siihen nähden en ole kovin huolissani lääkkeiden riskeistä.
1800-luvulla infektiot tappoivat ihmisiä enemmän kuin luodit ja laittomien sterodien aiheuttamien infektioiden määrää voi vain arvailla. Missä sitten nuo laittomat steroidit tehdään,m niin veikkaan että ihan normi lääketehtaassa, tosin jossain aasiassa, jossa kukaan ei kysy mitä tehdään ja kenelle myydään.

Kauhistelu ei liene mikään mittari. Narkkeja kuolee koko ajan sepsikseen jonka aiheuttavat ne likaiset neulat ja huono kama, täällä ne vain hoidetaan kunnolla. En osaa sanoa kumpaan kuolee enenmmän ihmisiä. Venäjällä näin ei ihan taida olla.

Hoitamattoman diabeteksen osalta ollaan samaa mieltä, mutta lääkkeestä en olisi niin varma.
 
Jos Aasiassa (pl. Japani ym.:t kehittyneet valtiot) osataan tehdä puhtaita lääkkeitä, niin miksei sitä osattaisi Venäjällä? Liikevoitto taitaa olla pääasiallinen kiinnostuksenkohde kaikkialla, ja viranomaisvalvonta Intiassa, Filippiineillä, Kiinassa jne. lienee melko olematonta verrattuna EU:hun ja Pohjois-Amerikkaan.

(Suhteellista toki tämäkin osaaminen, sillä vastikäänhän Kiinasta tuli eurooppalaisille lääkevalmistajille kontaminoituneita verenpainelääkkeiden vaikuttavia aineita.)
 
Tai sitten epäilevät että oikeasti luovutti tietoja.

En kyllä ymmärrä, miten kukaan enää Venäjällä uskaltaa luovuttaa salaisia tietoja länsimaiden tiedusteluille - ottaen huomioon, että sitä aiemmin harrastaneet saivat poloniumista ja novichokista. Olen vuosien varrella tullut siihen päätelmään, että ominaisuus, jota Putin arvostaa alaisissaan ja myös lähipiirissään kaikkein korkeimmalle, on uskollisuus eli lojaliteetti - ei niinkään pätevyys tai kyvykkyys. Tähän liittyy uskollisuus ei pelkästään hänelle henkilökohtaisesti, vaan myös koko järjestelmälle ja erityisen tiukka tämä vaatimus/oletusarvo uskollisuudesta on uskollisuus KGB/FSB:lle niiden osalta, jotka organisaatioon kuuluvat tai ovat joskus kuuluneet. Venäjällä ei virkamiestä töppäilyjen takia hylätä: hänet voidaan näennäisesti irtisanoa, mutta vähin äänin annetaan uusi virka jossain muualla samoilla eduilla. Mutta auta armias, jos petät presidentin, järjestelmän tai sen tiedustelupalvelun. Siinä ei irtisanominen riitä, vaan ensin tapetaan kaikki perheenjäsenet ja läheiset ja viimeiseksi löydät säteilylähteen suolistostasi. Putin itse on hyvä esimerkki lojaalisuudesta järjestelmää kohtaan: 1989 kun kommunismi oli romahtamassa DDR:ssä, Putin vaati tankkeja kaduille, vaikka olisi voinut loikata. Myöhemmin saksaa sujuvasti puhuvalle KGB-upseerille olisi varmasti löytynyt töitä ja uusi elämä Länsi-Saksassa tai USA:ssa, mutta hän valitsi palata Pietariin ja jatkaa uskollisena järjestelmälle. Samaa hän odottaa muilta ja jos joku ei tätä odotusta täytä, niin se on oksat pois. Toisaalta, kunhan pysyy uskollisena, voi saada hyvinkin vapaat kädet puuhastella, mitä vaan kuten olemme Tsetsenian johtajan tapauksessa nähneet.

Jos siis oikeasti luovutti tietoja, niin huonosti tulee käymään tälle kaverille
 
Jos järjestelmä ei ole toiminut ennenkään, niin miksi siitä on nyt tullut uutinen? Jos taas järjestelmä on toiminut aiemmin, mutta ei toimi enää, niin miksi se ei toimi? Rahat loppu keskuspankissa?

Ei nyt ihan suoraan tähän, mutta aika läheltä liipaten. Ilmeisesti Venäjällä voi koitua vaikeuksia insuliinin saannissa jos sattuu protestoimaan Putinia vastaan. Melkoista touhua...
Diabetic Activist Claims Russian Authorities Denied Him Insulin As Punishment
For years, getting his insulin refilled to treat his diabetes was about as routine as it gets for Aleksandr Mulyukin. But after the 49-year-old Samara resident staged a one-person picket in the central Russian city against the policies of President Vladimir Putin, life changed for him and his family.

Not only did the local polyclinic suddenly struggle to fill his insulin prescription, but his wife lost her job.
...
"I understood that they use insulin as a tool. Behave yourself and we'll give you insulin. Behave badly, and we won't give it to you. It's a way of controlling you," Mulyukin said in a recent interview with the Volga Desk of RFE/RL's Tatar-Bashkir Service.
 
Back
Top