Uutisia Venäjältä

Hieman tuhdimpaa teetä ollut tarjolla? Allergiakohtaus henkilöllä, josta sanotaan ettei ole ollut aiempia allergioita kuulostaa aika erikoiselta.
Kaksi kuntosalibisneksessä mukana olevaa miestä olivat jättäneet roskikseen hajuvesipullon, jonka tämä Navalnyi oli löytänyt ja...:cool:
 
Nykyään on noita epidemioita, on iskiasta ilmastoahdistusta, niin meneehän parit allergiakin samalla. Toivottavasti se on tuollapäin tarttuvaa. :p
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Juuri tullut tieto: Krasnojarskin yliopiston julkaiseman uunituoreen tutkimuksen mukaan Venäjällä esiintyneet yllättävät allergiat on huomattavasti yleisempiä ja voimakkaampia opposition keskuudessa, kuin Putinin kannattajilla. Samaisen tutkimuksen mukaan yllättävät allergiat saattavat liittyä oireyhtymään, jota on tavattu lähinnä EU:n johtohenkilöillä. Oireisiin kuuluu yllättävä iskias (J-C Juncker) sekä yllättävä "olen täysin kunnossa"-vapina (A.Merkel).
 
Viimeksi muokattu:
Aika brutaali veto Venäjän johdolta, jos oikeasti myrkyttivät oppositiojohtajan, tuosta ei hyvä seuraa.
Tempaus on sen verran riskialtis, että voisin uskoa tässä muihinkin vaihtoehtoihin, kuten että hän oli tietoinen tulevasta pidätyksestä ja itse otti myrkkyä jotta pääsee marttyyriksi, joku ulkopuolinen hallitusta myötäilevä vartija/toimija omatoimisesti koitti myrkyttää tai sitten jopa näitä salaliittoteorioita CIA:n vaikutusyrityksistä ( :D ).
Poliittista paskamyrskyä odotellessa...
 
Vaikka olisivat laittaneet napin otsaan keskellä Punaista toria, niin mitäpä sitten? Mitä pelättävää Putinilla on? Kaikki reaktiot ja vastarinta voidaan nujertaa voimalla. Imagosta ei tarvitse välittää, koska media on taskussa. Kansainväliset penaltit ovat jo päällä.
 
Kansasta se kaikki on kiinni. Mielenosoituksista ne vallankumoukset aina lähtee ja mitä brutaalimmat otteet, sitä kovemmin kansa vastaa. Putinilla on varmasti pelättävää, koska jos hänen pätevyyttään aletaan rosvoporukassa epäilemään, niin aina löytyy joku kunnianhimoinen, joka on kyllästynyt myötäilemään.
 
Putinin hallinnon prio nro 1 on vallassa pysyminen. Siellä on tuntosarvet ulkona ja hälytyslangat viritetty. Jos näyttää vähänkään epävarmalta, alkaa toimet. Ei sitä narussa olevaa pässiä (kansa) päästetä keulimaan.
 
Saas nähdä. Toisaalta venäläinen nykyisin Riikassa asuva toimittaja Leonid Dragozin voisi twiiteissään olla oikeilla jäljillä. Itse uskoisin kipurajan tulevan vastaan, jos touhussa alkaa tulemaan ruumiita (siis sellaisissa yhteyksissä, missä turvallisuuselimet ovat avoimesti vastuussa, kuten esim. mielenosoittajien ampuminen tms.).

Hieman tuhdimpaa teetä ollut tarjolla? Allergiakohtaus henkilöllä, josta sanotaan ettei ole ollut aiempia allergioita kuulostaa aika erikoiselta.

Ei välttämättä niin erikoista, sellainen voi laueta stressistä, jota Navalnyilla riittänee kyllä nykytilanteessa.
 
No en nyt tiedä onko se niin luonnollista jos saa jatkuvien pidätyksien, vainoamisen ja pompottelun seurauksena stressireaktion. Navalnyin kannattajat olivat ottaneet jotain näytteitä, ehkäpä sieltä sitten perästä kuuluu.
 
Putinin Venäjällä matkalaukku pakkaa sinut...

A prominent Russian Instagram influencer has been found dead with knife wounds in a suitcase in her rented apartment in Moscow, police say.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Kyllä. Ei rahaa, ei "superaseita".

"Russian President Vladimir Putin constantly talks about how his country is building up its Armed Forces and supplying them with super weapons, but Russia’s defense industry is increasingly incapable of making those promises a reality. With growing debt (because the state has yet to pay for what it has ordered), increasing shortages of skilled workers and an inability to come up with domestically produced components (now unavailable because of sanctions), Russia’s defense contractors are in serious trouble. Deputy Prime Minister Yury Borisov says that ever more defense firms are “living from hand to mouth,” while others contend that the entire sector is “in crisis” and that many of the largest and most important plants will have to close down entirely (RBC, July 8). If that occurs, Putin’s words will ring increasingly hollow."
 
Harjoittelevat sitten taas, ilman ennakkotietoja, Itämerellä:
Venäjä aloitti yllättäen kahdeksan päivän sotaharjoituksen Itämerellä – 10 000 sotilasta, 49 taistelualusta ja 58 lento- ja taistelukonetta https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006191408.html

Ei ole tullut seurattua, aloittivatko tosiaan taas -yllättäen- tuon kokoluokan harjoituksen - voimannäytön?

Joku voisi kelata netistä ja lähteistä kalustoinventaariota siitä, mitä kilkkeitä siellä nyt liikkuu. Taistelualusten määrä tässä mietityttää, mitkä alukset lasketaan tst-aluksiksi?
 
Tuossa on jotain lukuja:
Venäjä aloitti yllättäen kahdeksan päivän sotaharjoituksen Itämerellä – 10 000 sotilasta, 49 taistelualusta ja 58 lento- ja taistelukonetta https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006191408.html
 
Back
Top