Uutisia Yhdysvalloista

Yksi ajattelematon kädenliike koitui henkensä puolesta anoneen kahden lapsen isän kohtaloksi Mesassa Arizonassa, yhdysvaltalaismedia kertoo.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201712092200592278_ul.shtml

Video on aika selkeä.

Ohjeet ja toimintamalli ovat vähän sen tyyppiset, että luultavasti alle 10% ihmisistä onnistuisi olemaan yllättäen tuollaiseen tilanteeseen joutuessaan niin rauhallisia ja tarkkaavaisia, että tuo mökeltäjä ei onnistuisi löytämään ampumiselle sopivaa tekosyytä.

"Konttaa jalat ristissä molemmat kädet suoraan ylös kohotettuna tänne ja jos et onnistu, niin ammun sinut."

Ei tuossa edes yritetty turvata poliiseja vaan tuottaa riittävä tekosyy tappavalle ampumiselle.

Jos selvästi antautunut, polvillaan poliisin käskystä konttaava tyyppi ammutaan viidellä rynnäkkökiväärin tai konepistoolin laukauksella ilman muuta syytä kuin se, että komentavan poliisin ohjeiden noudattaminen menee noin kymmenennen käskyn kohdalla pieleen, niin siinä on kyse jostain ihan muusta kuin turvallisuuden takaamisesta.
 
Aivan saatanan sairasta touhua tuolta poliisilta. Ei ihme että siellä on niitä jotka vihaavat poliiseja. On se taas pakko todeta että Suomen poliisin ammattitaito on valovuosia edellä USA;n poliisin. Ja lainsäädäntökin päin persettä niillä: "USA:n lakien mukaan poliisi saa käyttää jopa tappavaa voimaa vain sillä perusteella, että hän kokee, että hänen henkensä on uhattuna riippumatta siitä, oliko uhka todellinen."
Saatanan brutaali poliisivaltio! :mad:

Ei kai tuossa mitään ihmeellistä ole, ei poliisi voi kesken kaiken kutsua oikeusistuntoa koolle pätemään ehkä jopa vuoksiksi ja päättelemään onko uhka heidän mielestään todellinen. Osittain tuohon vaikuttaa vissiin poliisien oma ammattiliitto, joka on varsin viisaasti vaatinut tuollaisia lakeja varmistaakseen asiakkaidensa oikeusturvan.

Huomaa kuitenkin, että näen suurimmaksi syyksi tuolle tilanteelle sen, että jenkeissä tuo poliisien ammattitaidon- ja henkilöstön- laatu ei ole sitä mitä se on meillä. Myöskin se, että poliisit toimivat usein yksin vaikuttaa noiden henkiseen tilaan, vaikka tilanteen tullen paikalla olisikin muita poliiseja.
 
U.S puolustusbudjetti 2018

Yhteensä 824,6 Mrd $ josta puolustusministeriön osuus 574,5.
Muita saajia on veteraanit ( 78,9 Mrd $), FBI ja kyberturvallisuus (9,5 Mrd $), ja mm. Homeland Security (44,1 Mrd $)
ja sodankäynti (Overseas Contingency Operations) tietenkin (76,6 Mrd $) .

Puolustusministeriön ostoslistalla mm:
  • KC-46 Tanker, 15 aircraft, $3.1 billion.
  • B-21 Bomber, $2.0 billion.
  • Virginia Class Submarine, 2 ships, $5.5 billion.
  • DDG-51 Destroyers, 2 ships, $4.0 billion.
  • CVN-78 Class Aircraft Carrier, 1 ship, $4.6 billion.
  • Joint Light Tactical Vehicle, 2,647 vehicles, $1.1 billion.

Budjetin tavoitteita (eng):
  1. Increase manning levels for all four branches.
  2. A 2.1 percent pay raise for military personnel and a 1.9 percent pay raise for civilian personnel.
  3. Add to Navy shipyard capacity and aviation depot maintenance.
  4. Increase Army unit and flight training.
  5. Increase Air Force weapons and pilots.
  6. Beef up cyber security forces. That include strengthening space control and investing advanced munitions systems.
  7. Reduce spending on headquarters by 25 percent. Improve audits, acquisition practices, and commissary spending. Eliminate excess Save $2 billion a year by closing military bases.
  8. Continue retirement and TRICARE reforms. If you include subsidized housing, free healthcare, and the other benefits military personnel receive, the average compensation works out to $59,000 for enlisted personnel and more than $108,000 for officers.
The Air Force requested $10.3 billion for 70 F-35 Joint Strike Fighter aircraft. Overall, the program will cost $400 billion for 2,457 planes.

https://www.thebalance.com/u-s-military-budget-components-challenges-growth-3306320
 
Kolme miestä loi haittaohjelman, joka pani suuret palvelut polvilleen ja hidasti koko internetiä – Syyksi epäiltiin valtiollista terroria, mutta ajatus oli rikastua Minecraftissa

https://www.hs.fi/nyt/art-2000005490320.html




Selvitys: Yhdysvallat ja Saudi-Arabia aseistivat Syyrian kapinallisia, mutta aseet päätyivät toistuvasti Isisin käsiin
Yhdysvallat osti EU-mailta aseita ja välitti niitä määräysten vastaisesti Syyrian oppositioryhmille, joiden kautta ne päätyivät lopulta jihadistien haltuun, sanoo asekauppaa tarkkaileva järjestö.
https://maanpuolustus.net/threads/mitä-jos.4494/page-6
 
Viimeksi muokattu:
Obama let the Hizbullah terrorist group sell drugs for billions - for eight years
The Obama government gave the terrorist group of Hizbollah free hands to sell drugs and wash money - some of which took place in the United States - to ensure that the nuclear talks with Iran became clear. This according to a disclosure from Politico who is now shaking the United States


The secret backstory of how Obama let Hezbollah off the hook
An ambitious U.S. task force targeting Hezbollah's billion-dollar criminal enterprise ran headlong into the White House's desire for a nuclear deal with Iran.
How Hezbollah turned to trafficking cocaine and laundering money through used cars to finance its expansion.


https://www.politico.com/interactives/2017/obama-hezbollah-drug-trafficking-investigation/
 
YK:n yleiskokous torjui Yhdysvaltain Jerusalem-päätöksen
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005498880.html

Päätöslauselman hyväksymisen puolesta äänesti 128 ja vastaan 9 maata.
.............................................
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uhkaili ennen äänestystä päätöslauselmaa kannattavia maita kostotoimilla.
=======================================================

Tuo viimeinen rivi herättää vähän outoja ajatuksia.....
 
YK:n yleiskokous torjui Yhdysvaltain Jerusalem-päätöksen
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005498880.html

Päätöslauselman hyväksymisen puolesta äänesti 128 ja vastaan 9 maata.
.............................................
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uhkaili ennen äänestystä päätöslauselmaa kannattavia maita kostotoimilla.
=======================================================

Tuo viimeinen rivi herättää vähän outoja ajatuksia.....
Toki voi sitä pitää uhkailuna jos Presidentti Trump pistää rahahanat kiinni, vittuilulla on seurauksensa ja jos on taloudellisesti ja sotilaallisesti riippuvainen USA`sta niin edessä voi olla kylmää kyytiä, sillä jokainen valitsee puolensa ja maksaa siitä hinnan, miksi me maksamme ja apua saanut vittuilee.

Toki jos omat voimat riittää puolustaa maataan niin mikäs siinä sitten jos vittuilee, jos ei, niin kannattaa miettiä pureeko auttavaa kättä, sillä me olemme saaneet todella tarpeekseemme näistä liberaalivihervasemmiston alämölöstä ja mieli tekisi sanoa kokeilkaa voimianne Putinin Venäjää vastaan ihan omin voiminenne .
 
Jerusalem-äänestykseen liittyen, katsokaapa noiden YK-kusipäiden ilmeitä.

 
Äänestyksen tulos. Ei oikeastaan yllättävä. Viro ehkä pieni yllätys.
DRlp034W0AAl8E1.jpg
 
Yhdysvalloissa on nyt niin kylmä, että Niagaran putouksetkin jäätyivät
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005508551.html


Yksi maailman kuuluisimmista nähtävyyksistä on osin jäätynyt kauniiksi luonnon jääveistokseksi.
Amerikan Keskilännessä ja itäisellä rannikolla on meneillään pitkä kylmä pakkasjakso.
===============================================================
Ilmaston lämpeneminen, where are you ?
 
Tämä lähtee vähän hitaasti käyntiin, mutta on ihan kiinnostava. Moore peilaa jenkkejä käytäntöihin muualla maailmassa. Käy mm. tutustumassa suomalaiseen koululaitokseen.

Enpä tiennyt, että jenkeissä vankilarangaistus estää äänestämisen.

https://areena.yle.fi/1-3781460

Oleellista on toki, että Ruotsi jätettiin väliin :giggle:
 
Tulikin mielenkiinnosta vilkaistua, ja jenkeissä on suhteessa kaikista maailman maista eniten ihmisiä vankilassa. Aina näin ei kuitenkaan ole ollut, vaan suhteellisen tuore ilmiö.

Kyllä täytyy ihmetellä, että mikä jenkeissä oikein alkoi mennä 70-80 luvulta lähtien pieleen?

U.S._incarceration_rates_1925_onwards.png
 
Huumeet.
 

Jostain syystä myös huume-epidemia on jenkeissä maailman pahin. Mikähän siihen on syynä?

Se tuskin on kuitenkaan ainoa syy. Jenkeissä alkoi nimittäin kaikki mennä pieleen samaan aikaan.


1515449363552.png
 
Tulikin mielenkiinnosta vilkaistua, ja jenkeissä on suhteessa kaikista maailman maista eniten ihmisiä vankilassa. Aina näin ei kuitenkaan ole ollut, vaan suhteellisen tuore ilmiö.

Kyllä täytyy ihmetellä, että mikä jenkeissä oikein alkoi mennä 70-80 luvulta lähtien pieleen?

U.S._incarceration_rates_1925_onwards.png
Joku varmaan haukkuu minut sosialistiksi sen vuoksi, mitä ehdotan - nimittäin, että kapitalismi vietiin liian äärimmäisyyksiin USA:ssa. Siitähän on myös seurausta yllämainittu opioidien käyttökin, kun lääkeyhtiöt ovat markkinoineet opioidinsa hyvin kansalle, ja kansalaiset vaativat niitä lääkäreiltään, jotka tietenkin toimivat palveluntarjoajan tapaan asiakastaan miellyttäen.

Huomatkaa muutokset USA:n marginaaliveroprosentissa: vielä 1970-luvulla se oli ihan nykypohjoismaisissa lukemissa, mutta Reaganin uudistusten myötä USA hyppäsi silloin aivan uudelle, nykyisenkaltaiselle uralleen. Vaikka tämä luku ei yksinään selitä mitään, kertoo se valtion muusta linjasta.
US-Income-Tax-Marginal-Rates-copy.png
 
Viimeksi muokattu:
Yllytän kiinnostuneita seuraamaan sitä vääntöä, jota USA:n sisällä käydään yliopistoissa ja yliopistoista.

Osa yliopistoista ja niiden professoreista on hurahtanut täysillä uhrihierarkiamaailmankuvaan. Ne ovat siirtyneet kokonaan tieteestä, koulutuksesta ja tutkimuksesta politikointiin, rotu-gender-tiesmitä -hölmöilyihin, tieteellisyydestä kiinni pitävien ahdistelemiseen....

Touhussa on mukana rajua kompromettointia, vääriä syytöksiä, henkilöön kohdistuvia mielenosoituksia, puhujien poissulkemisia jos näiden viesti on ristiriidassa unelmajengin kuvitelmien kanssa...

Muistuttaa hyvin paljon 70-luvun touhua ja primus motor taitaa tälläkin kerralla löytyä siitä samasta ilmansuunnasta kuin silloinkin.

Jopa Harwardin tapaiset huippuyliopistot ovat rajusti vasemmistomiehitettyjä professorikunnaltaan.

Iso osa maailman johtamisesta tapahtuu amerikkalaisen yliopistokoulutuksen saaneiden voimin. Tämä häslinki vaikuttaa siis koko maailmaan.
 
Back
Top