Uutisia Yhdysvalloista

Ei ollut huumoria. Amerikkalaisissa forumeissa olen (aikaisemmin) lukenut kannanottoja jossa kirjoittaja sanoo kantavansa aseen myös kirkossa juuri tämäntapaisten juttujen takia.
Kannanottoja voi tietenkin olla. Foorumeilla kuten täällä on aina helppo huudella. Mutta pienessä Texasilaisessa kylässä sellaisen asian tekeminen kuin aseiden vieminen kirkkoon voi olla aika iso asia ja kynnys ylitettäväksi todellisuudessa. Jälkiviisaana voi tietty todeta että olisi ollut pienempi paha viedä ase kirkkoon kuin tulla ammutuksi kirkossa.
 
Kirkko-ampuja valkoihoinen mies, sotilastausta, aseluvat ja Texasista. Pitäisikö olla yllättynyt?

Paddock ja nyt tämä. Toistuvaa valkoihoisen harjoittamaa terroria?
 
Kirkko-ampuja valkoihoinen mies, sotilastausta, aseluvat ja Texasista. Pitäisikö olla yllättynyt?

Paddock ja nyt tämä. Toistuvaa valkoihoisen harjoittamaa terroria?

Harmillinen juttu.

Terroria tuo on, jos siihen liittyy jokin erityinen tavoite tai viesti. Mutta muuten voi olla vain "normaali tapaus". Tässä tapauksessa oli tosin ilmeisesti vetänyt "täydet hynttyyt niskaan".

Mielenkiintoista on, että yksi pahimpia caseja kuitenkin jenkeissä, ja tuntuu, että kaikki suhtautuvat "uutena normaalina".
 
Kunhan nyt aamun ratoksi hiukan provosin käännetyin roolein. Ihan vain jotta jengi tajuaisi miltä se syyttömiltä tuntuu kun kokonainen ihmisryhmä leimataan aiheetta. Muistakaahan olla kilttejä, myös internetissä ja myös silloin kun joku iso keissi käy. Kaksoistandardeista on paha osoitella toisia jos itse noudattaa niitä.
 
Jenkkilästä kun on kyse, niin kyse voi olla mistä vaan, terrorismi, antifa, huumeet, muuten vaan pöpi, viereisen piirikunnan lapset myyny sitruunamehua halvemmalla....
Mutta eihän musta ole ollut muotia sotilaspiireissä enää vuosikymmeniin.
 
Luin jostain toisaalta että kirkkoväkeen kuulunut vastasi tuleen ja ajoi tällä ampujan karkuun. Ilmeisesti ase oli autossa ja kävi hakemassa sen jonka jälkeen kykeni vastaamaan tuleen. Sääli että olivat noin vakaumuksellisia ja jättivät aseet kirkonmenojen ajaksi autoon, olisi varmaan säästynyt viattomia uhreja jos tekijä olisi jo aiemmin saanut tulta vastaansa. Alla artikkeli miten homma edennyt tuon tulen vastaamisen jälkeen.

Lähde: http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201711062200512873_ul.shtml

"Johnnie lähti Texasin ampujan perään - dramaattinen takaa-ajo päättyi epäillyn ulosajoon

Maanantai 6.11.2017 klo 10.26

Sutherlands Springsin asukas Johnnie Langendorf lähti ajamaan takaa epäiltyä kirkkoampujaa yhdessä toisen miehen kanssa.

LUE MYÖS
ABC News: Texasin ampuja on tunnistettu - tekijä oli 26-vuotias valkoihoinen mies

Trump Texasin joukkoampumisesta: Aseet eivät ole ongelma

Texasin ampujan synkkä tausta: erotettiin USA:n ilmavoimista, koska sai tuomion vaimonsa ja lapsensa pahoinpitelystä

Langendorf on kertonut epäillyn kirkkoampujan ulosajoon johtaneesta dramaattisesta takaa-ajosta paikalliselle Ksat.com-televisioasemalle. Langendorf kertoo ajaneensa lähellä Sutherland Springsin baptistikirkkoa sunnuntaina aamulla, kun hän näki kahden miehen ampuvan toisiaan.

Kirkkoampumisesta epäilty mies, David Kelley, oli Langendorfin mukaan lähtenyt pakoon autollaan, ja tällöin paikallinen asukas oli tullut pyytämään Langendorfin apua.

- Hän oli paikallisen yhteisön jäsen ja tuli autoni luo hädissään ase kädessään. Hän selitti nopeasti mitä oli tapahtunut. Hän nousi autooni, ja tiesin että oli aika lähteä, Langendorf selitti.

Langendorfin mukaan epäilty ampuja ajoi kovaa vauhtia, mutta välillä jopa 150 kilometriä tunnissa ajanut kaksikko sai pian hänet kiinni.

- Kun olimme aivan hänen kannoillaan, hän ajoi ulos tieltä. Hän menetti autonsa hallinnan. Pysäytin autoni ja soitin poliisille. Autossani ollut mies hyppäsi ulos ja osoitti epäiltyä aseellaan. Epäilty ei liikkunut enää tämän jälkeen.

Langendorfin mukaan poliisin tulo kesti viidestä seitsemään minuuttia.

- Kun poliisi saapui, he työnsivät meidät taka-alalle ja ottivat vastuun tilanteesta. En nähnyt enää mitään sen jälkeen.

Langendorf sanoo, ettei tuntenut toista miestä ja selittää toimineensa vaistonvaraisesti, kun häneltä pyydettiin apua.

Langendorfin Facebook-sivulle on tulvinut kiitoksia ja ylistystä.

- Hienosti toimittu Johnnie. Olet todellinen patriootti ja sankari. Kiitos, että autoit avun tarpeessa olevia tuohon kamalaan aikaan, viesteissä sanotaan.

Kelley löytyi kuolleena autostaan. Tiedossa ei ole, päättikö hän itse päivänsä vai mitä tapahtui.

Kirkkoampumisessa kuoli 26 ihmistä. Nuorin uhri oli vasta 5-vuotias.

Lähteet: Guardian, News.com

KATRIINA MÄKELÄ
[email protected] "
 
Luin jostain toisaalta että kirkkoväkeen kuulunut vastasi tuleen ja ajoi tällä ampujan karkuun. Ilmeisesti ase oli autossa ja kävi hakemassa sen jonka jälkeen kykeni vastaamaan tuleen. Sääli että olivat noin vakaumuksellisia ja jättivät aseet kirkonmenojen ajaksi autoon, olisi varmaan säästynyt viattomia uhreja jos tekijä olisi jo aiemmin saanut tulta vastaansa. Alla artikkeli miten homma edennyt tuon tulen vastaamisen jälkeen.

Lähde: http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201711062200512873_ul.shtml

"Johnnie lähti Texasin ampujan perään - dramaattinen takaa-ajo päättyi epäillyn ulosajoon

Maanantai 6.11.2017 klo 10.26

Sutherlands Springsin asukas Johnnie Langendorf lähti ajamaan takaa epäiltyä kirkkoampujaa yhdessä toisen miehen kanssa.

LUE MYÖS
ABC News: Texasin ampuja on tunnistettu - tekijä oli 26-vuotias valkoihoinen mies

Trump Texasin joukkoampumisesta: Aseet eivät ole ongelma

Texasin ampujan synkkä tausta: erotettiin USA:n ilmavoimista, koska sai tuomion vaimonsa ja lapsensa pahoinpitelystä

Langendorf on kertonut epäillyn kirkkoampujan ulosajoon johtaneesta dramaattisesta takaa-ajosta paikalliselle Ksat.com-televisioasemalle. Langendorf kertoo ajaneensa lähellä Sutherland Springsin baptistikirkkoa sunnuntaina aamulla, kun hän näki kahden miehen ampuvan toisiaan.

Kirkkoampumisesta epäilty mies, David Kelley, oli Langendorfin mukaan lähtenyt pakoon autollaan, ja tällöin paikallinen asukas oli tullut pyytämään Langendorfin apua.

- Hän oli paikallisen yhteisön jäsen ja tuli autoni luo hädissään ase kädessään. Hän selitti nopeasti mitä oli tapahtunut. Hän nousi autooni, ja tiesin että oli aika lähteä, Langendorf selitti.

Langendorfin mukaan epäilty ampuja ajoi kovaa vauhtia, mutta välillä jopa 150 kilometriä tunnissa ajanut kaksikko sai pian hänet kiinni.

- Kun olimme aivan hänen kannoillaan, hän ajoi ulos tieltä. Hän menetti autonsa hallinnan. Pysäytin autoni ja soitin poliisille. Autossani ollut mies hyppäsi ulos ja osoitti epäiltyä aseellaan. Epäilty ei liikkunut enää tämän jälkeen.

Langendorfin mukaan poliisin tulo kesti viidestä seitsemään minuuttia.

- Kun poliisi saapui, he työnsivät meidät taka-alalle ja ottivat vastuun tilanteesta. En nähnyt enää mitään sen jälkeen.

Langendorf sanoo, ettei tuntenut toista miestä ja selittää toimineensa vaistonvaraisesti, kun häneltä pyydettiin apua.

Langendorfin Facebook-sivulle on tulvinut kiitoksia ja ylistystä.

- Hienosti toimittu Johnnie. Olet todellinen patriootti ja sankari. Kiitos, että autoit avun tarpeessa olevia tuohon kamalaan aikaan, viesteissä sanotaan.

Kelley löytyi kuolleena autostaan. Tiedossa ei ole, päättikö hän itse päivänsä vai mitä tapahtui.

Kirkkoampumisessa kuoli 26 ihmistä. Nuorin uhri oli vasta 5-vuotias.

Lähteet: Guardian, News.com

KATRIINA MÄKELÄ
[email protected] "
Eli asia on myös niinkin että virkavalta ei olisi ehtinyt tekemään mitään, vaan koko kirkkoväki olisi teurastettu jos siviilillä ei olisi ollut asetta saatavilla. Joku hyppii tästäkin taas silmille..
 
Kunhan nyt aamun ratoksi hiukan provosin käännetyin roolein. Ihan vain jotta jengi tajuaisi miltä se syyttömiltä tuntuu kun kokonainen ihmisryhmä leimataan aiheetta. Muistakaahan olla kilttejä, myös internetissä ja myös silloin kun joku iso keissi käy. Kaksoistandardeista on paha osoitella toisia jos itse noudattaa niitä.

Älä, Yrjö, huolehdi. Aseharrastajat jos jotkut tietävät kyllä vallan mainiosti miltä syyttömistä yksilöistä tuntuu kun yhden tai kahden nutipään tekojen perusteella leimataan kokonainen ihmisryhmä ja paniikkireaktiossa vaikeutetaan ylilyönneillä tarpeettoman paljon näiden elämää - etenkin Suomessa. Tarkoitushakuisesta provosoinnista taas voidaan olla montaa mieltä. Itse kuulun niihin jotka eivät ymmärrä minkäänlaista huumoria tämän aiheen tiimoilta. Ja tämän kaiken sanon siis ihan hyvässä hengessä.

Jokainen ampumistapaus on yksinkertaisesti sekä liikaa että väärin ja viimeaikaiset tapahtumat USA:ssa ovat kyllä todella huolestuttavia - ihonväriin, etnisyyteen, kansallisuuteen, uskontoon, ruokavalioon tahi kalsareiden merkkiin katsomatta. Ja kuten jo kerrottiinkin, tämänkertaisen ampujan toiminta ilmeisesti pysähtyi juurikin sen ansiosta että aseita oli muillakin kuin rikollisella, tässä tapauksessa kadun toisella puolella kotonaan nokosia viettäneellä putkimiehellä joka paitsi osasi ja uskalsi, myöskin paikallisen lain mukaan sai niitä tuossa tilanteessa ymmärtääkseni käyttää:

IS kirjoitti:
Putkimiehestä pikkukylän sankariksi: Stephen juoksi paljain jaloin ulos ja ampui Texasin massamurhaajaa rynnäkkökiväärillä
Texasilaismies Stephen Willeford oli sunnuntaina kotonaan Sutherland Springissä, kun hän alkoi odottamatta kuulla laukauksia paikallisen kirkon suunnalta.
Yhdysvaltain Texasin osavaltiossa sijaitsevan noin 400 asukkaan kokoisen Sutherland Springin seesteinen idylli särkyi kello 11.30 sunnuntaina, kun pääkallonaamioon ja luotiliiveihin pukeutunut raskaasti aseistautunut mies avasi tulen paikallisessa baptistikirkossa.

Lyhyen aikaa kestänyt tulitus muutti jumalanpalveluksen painajaiseksi, kun luodit iskeytyivät pahaa-aavistamattomiin kirkkovieraisiin. Maanantai-iltaan mennessä viranomaiset olivat vahvistaneet 26 ihmisen saaneen verilöylyssä surmansa. Lisäksi 20 haavoittui, osa kriittisesti.

Uutistoimisto Reuters kertoo texasilaisen Stephen Willefordin olleen kotonaan, kun hän havahtui kotikatunsa vastakkaisella puolella sijaitsevan First Baptist -kirkon suunnalta kantautuneisiin tulitusääniin.

Miehestä on kertonut muun muassa Telegraph.
Tilanteessa, jossa monet muut paikalliset ovat kertoneet heittäytyneensä maahan, Willeford tarttui kotonaan olleeseen rynnäkkökivääriin ja juoksi pihalle, joka oli lyhyessä hetkessä muuttunut helvetin esikartanoksi.

Uutistoimisto AFP:n mukaan Willeford havahtui meteliin päiväuniltaan eikä hän ehtinyt pukea edes kenkiä jalkaan ennen pihalle säntäämistään.

Texasin osavaltion yleisen turvallisuuden osaston tiedottaja Freeman Martin kertoi maanantaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, että Willeford ajautui laukaustenvaihtoon veriteosta epäillyn kanssa, kun tämä poistui kirkosta joukkosurman jälkeen.

Tapahtumien selkeyttämiseksi Ilta-Sanomat on tehnyt 3D-mallinnoksen, jos voi tarkastella tapahtumien kulkua.

Martinin mukaan Willefordin ampumat laukaukset saivat epäillyn pudottamaan oman rynnäkkökiväärinsä kirkon edustalle, jonka jälkeen hän pakeni paikalta Ford Expedition -mallisella autolla. Kirkon pihalta löytynyt ase on maanantaina vahvistettu Ruger 556 -rynnäkkökivääriksi.

– Tämä laupias samarialainen, texasilainen sankarimme pysäytti nuoren miehen Seguinista Texasista, ja hyppäsi autoon seuraamaan epäiltyä.

Ilta-Sanomat uutisoi aiemmin maanantaina KSAT12-uutiskanavan haastattelemasta Johnnie Langendorffista, joka tiettävästi todisti Willefordin ja epäillyn laukaustenvaihtoa.

Autolla liikkeellä ollut Langendorff kertoi aseistetun miehen tulleen luokseen ja pyytäneen apua pakenijan pysäyttämiseksi.

Langendorffin mukaan he tavoittivat pian pakenijan auton. Hän kertoo, että kaksikon ajaessa epäillyn perässä tämä suistui ulos tieltä.

Viranomaiset ovat kertoneet poliisien löytäneen epäillyn kuolleena autostaan. Hänen epäillään surmanneen itsensä. Ennen kuolemaansa mies ehti soittaa isälleen, jossa hän kertoi haavoittuneensa eikä uskonut selviävänsä hengissä.

Brittilehti Telegraph on uutisoinut Willefordin olevan ammatiltaan putkimies, joka onnistui haavoittamaan luotiliiviin pukeutunutta ampujaa, jolloin tämä menetti aseensa ja käynnisti kovavauhtisen, viimeiseksi jääneen pakomatkansa.

Mikko Vesa

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005439166.html
 
Ilmavoimat myöntää nyt ettei se koskaan toimittanut tietoa Kelleyn sotaoikeustuomiosta siviilioikeuteen. Tämän johdosta Kelley pystyi hankkimaan aseensa laillisesti.

https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/2...astui-olisi-estanyt-aseiden-myymisen-teksasin


Ilmavoimat myönsi virheensä maanantaina,
BBC ja CNN kertovat. Mikäli tieto Devin Patrick Kelleyn sotaoikeudelta saamasta läheistensä pahoinpitelytuomiosta olisi siirtynyt keskusrikospoliisi FBI:n järjestelmään, ”se olisi estänyt aseiden myymisen Kelleylle”, ilmavoimat vahvisti tiedotteessaan.

Teksasin lakien mukaan tuomio perheväkivallasta olisi estänyt Kelleytä ostamasta aseen, jota hän käytti surmatessaan 26 ihmistä baptistikirkossa Sutherland Springsissä.
 
USA:n politiikasta ja sen henkilöistä sellainen kysymys aihepiiriä lähempää seuraaville, että millainen kuva teillä on Pencestä?
 
Jaha, Bush ensimmäinen viisaampi on tällaisissa otsikoissa:

George H.W. Bushin väitetään käpälöineen 16-vuotiasta tyttöä – ”Mitä teini sanoo USA:n ex-presidentille?”
George H.W. Bush, 93, on ollut viime vuodet pyörätuolissa. (KUVA: REUTERS/Richard Carson/File Photo, Twitter)
Julkaistu: 14.11. 1:54



Yhdysvallat
Nyt kolmekymppinen nainen kertoo kokemuksestaan Time-lehden haastattelussa.

Jo kuudes nainen väittää joutuneensa Yhdysvaltain entisen presidentin George H.W. Bushin käpälöimäksi.

Kolmekymppinen Roslyn Corrigan sanoo Time-lehdelle olleensa vain 16-vuotias, kun Bush kouri häntä takapuolesta vuonna 2003 Texasissa. Maan entinen johtaja oli tuolloin 79-vuotias.

Corrigan avautui tapahtuneesta nyt ensimmäisen kerran julkisesti. Hänen mukaansa välikohtaus tapahtui hänen poseeratessaan Bushin kanssa yhteiskuvassa.

– Ensimmäinen reaktioni oli se, että olin täysin kauhun vallassa. Olin todella, todella hämmentynyt. Ensiksi katsoin äitiäni, ja kun hän (Bush) seisoi edelleen siinä, en sanonut mitään. Mitä teini sanoo Yhdysvaltain ex-presidentille? Vaikka ”Hei kaveri, sinun ei olisi pitänyt koskea minua tuolla tavalla”, nainen kertaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)


MAINOS PÄÄTTYY

– Olin lapsi.

Viime viikkojen aikana viisi muutakin naista on kertonut julkisesti, että Bush on tarttunut heidän takapuoleensa ilman lupaa.
– George Bush ei yksinkertaisesti ole sellainen, että hän tietoisesti aiheuttaisi kenellekään haittaa tai kärsimystä. Hän pyytää jälleen anteeksi kaikilta niiltä, joita hän on saattanut loukata valokuvauksen yhteydessä, Bushin tiedottaja Jim McGrath kommentoi lehdelle.

Vuosina 1989–1993 presidenttinä toiminut Bush on nyt 93-vuotias. McGrath on aiemmin selitellyt miehen käyttäytymistä sillä, että hän on joutunut käyttämään pyörätuolia noin viiden vuoden ajan.

– Hänen käsivartensa asettuu hänen kanssaan kuvissa poseeraavien ihmisten vyötärön alaosaan. Rentouttaakseen heitä, presidentti kertoo rutiininomaisesti saman vitsin – ja toisinaan hän on taputellut naisten takapuolia hyvää tarkoittavalla tavalla. Jotkut ovat nähneet tämän viattomana, ja toiset selvästikin sopimattomana, tiedottaja on lausunut.

Seksuaalinen ahdistelu on noussut Yhdysvalloissa puheenaiheeksi sen jälkeen, kun kymmenet naiset ovat syyttäneet Hollywood-tuottaja Harvey Weinsteiniä vuosikymmenien ajan jatkuneesta ahdistelusta ja raiskauksista.

Bushin tiedetään kärsivän Parkinsonin taudin tyyppisestä sairaudesta, ja julkisuudessa on esitetty spekulaatioita myös mahdollisesta dementoitumisesta. Tämän vuoksi monet ovat olleet sitä mieltä, että hänen tapauksensa poikkeaa muista.

Samu Lehtonen

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005448121.html
 
Sopisi Trump-ketjuunkin, kun siellä ollut keskustelua naisten ahdistelusta laajemmin. Mutta laitetaan tänne.

Tämä ei ole photoshoppaus. Demokraattien senaattori Al Franken oli sotilaskiertueella kuljetuskoneessa. Tämä tapahtui ennen kuin hänestä tuli kongressiedustaja, mutta silti.

http://abcnews.go.com/US/al-franken-apologizes-radio-anchor-forcibly-kissed-lewd/story?id=51196065


al-franken-02-ht-jc-171116_4x3_992.jpg
 
http://reaganwasright.com/2017/11/10/breaking-british-intelligence-seizes-clinton-foundation-warehouse-400-million-in-cash


BREAKING: British Intelligence Seizes Clinton Foundation Warehouse, $400 Million In Cash
November 10, 2017 Flagg Eagleton Get Off My Lawn
181-678x381.jpg



The Clinton Foundation is once again trying to distance itself from a scandal surrounding something they’re involved in. This time, the warehouse they use in the UK to store food and toiletries to make ready for shipping to Africa and Indonesia was raided by MI6.

The warehouse, which is leased by the Foundation and one other tenant, is owned by a man known for shady arms deals and exploiting cheap Asian labor for counterfeit goods. The Brits took down his office and storage space, finding 400 Million in US Dollars. Maleek Bin Shalakta has been on the UK terrorist watch list for some time.

The Foundation claims to only be renting the space. Chelsea Clinton’s assistant told LLOD correspondent Cynthia Luwhoe:

“Who owns the building is irrelevant. We rented through an agency.”

The agency in question is also owned by Bin Shalakta, as is the trucking company the Foundation uses in France, Germany and Latkavia. Commander Ian Humes says the coincidences are far too many to ignore:

“What interests us is that the cash is the same amount as the US payments to Iran for hostages. It was palletted and wrapped in US State Department palstic sheeting. We believe we may be looking at more than money laundering here. This may be a massive fraud perpetrated against Americans and the world.”

What we’re looking at here is yet another crime against America. Once MI6 is finished processing the scene they’ve vowed to work with the FBI to figure out if there’s a connection. We’ll keep you updated.
 
http://reaganwasright.com/2017/11/03/update-grand-juror-leaked-clinton-info-found-dead/


UPDATE: Grand Juror Who Leaked Clinton Info Found Dead
ARREST WHOEVER DID THIS!
November 3, 2017 William "Truthteller" Farrow Get Off My Lawn
ilovebush-678x381.jpg



As you have probably heard, one of the grand jurors in the Mueller investigation leaked one of the names on the sealed indictments handed down so far in the Russia probe: Roger Clinton Jr., half-brother of Bill.

The woman, whose name we now know is Caroline Dans La Ville from Baltimore, reportedly texted her nephew excitedly when the grand jury voted unanimously to indict Clinton for his involvement in a company that was lobbying for increased foreign aid to the Ukraine. If convicted, Fox News says Clinton could face up to 25 years in prison for making undisclosed millions from secret deals with foreign powers. Hours later, she went missing on her way home. The Washington Tribune reports:

Dans La Ville took a bus to 2nd Street, where she began her usual walk to her second-floor apartment on nearby Kruger Ave. Street cameras captured her rounding the corner, but she never arrived home according to a police report filed by her two children.

Hours later, she was found in the bushes with her throat slit.

According to D.C. Sheriff Bob Halley, it is still unclear if she was the victim of a random mugging or if the attack was targeted.

No suspects are in custody, and area police are urging residents to use caution when traveling.

This is what happens when you expose the Clinton family. You turn up dead. Yet another body has been added to Hillary and Bill’s pile.
 
Mysteerikonetta jahdattiin USA:n taivaalla: F-15-hävittäjät eivät tavoittaneet

Tunnistamaton valkoinen lentokone herätti hämmennystä Yhdysvalloissa.

Yhdysvaltojen taivaalla koettiin lokakuun lopulla kummia. Erikoisesta tapauksesta liikkuu runsaasti huhuja ja tarinoita. Varmaa on ainoastaan se, että tunnistamaton lentokone pyöri vilkkaasti liikennöidyssä ilmatilassa matkustajakoneiden keskellä ja että se onnistui katoamaan paikalta, vaikka sen perään pantiin hävittäjäkoneita. Selvää on myös, ettei kyse ollut tavallisesta tapauksesta, jossa ilman transponderia lentävä pienkone eksyy väärään paikkaan.

Tapauksen faktoja tässä kertaavan War Zonen mukaan tilanne alkoi paikallista aikaa puoli viideltä iltapäivällä. Pian useiden matkustajakoneiden lentäjät ilmoittivat kohteesta hieman yli 10 kilometrin lentokorkeudessa. Mysteerikone lensi ilman sen sijainnin siviili-ilmavalvonnalle ilmoittavaa transponderia eikä se vastannut radiokutsuihin. Muun muassa tämän linkin takaa löytyvät Seattlen lennonjohdon radionauhoitukset vahvistavat havainnot.

Lennonjohdon ja eri matkustajakoneiden miehistöjen keskustelujen perusteella havaittua konetta ei kyetty seuraamaan tutkassa. Se ei myöskään näkynyt siviilikoneiden törmäyksien ehkäisemiseen tarkoitetussa TCAS-järjestelmässä. Useiden eri lentoyhtiöiden pilottien ja ilmavalvonnan väliset keskustelut erikoisesta vierailijasta kestivät kaikkiaan puolisen tuntia.

Mysteerikone oli aina liian etäällä matkustajakoneista, jotta sen tyyppiä olisi voitu vahvistaa. On kuitenkin varsin epätodennäköistä, että kyseessä olisi jonkinlainen salainen amerikkalaiskone. Niitä testataan tavallisesti öisin ja ilmavoimien koelentoalueilla kaukana siviililiikenteestä.

Hävittäjät ilmaan

Yhdysvaltojen ilmapuolustuksesta vastaava NORAD vahvistaa War Zonelle, että Portlandin 142. hävittäjälentueen F-15C-hävittäjät hälytettiin ilmaan etsimään ”valkoista lentokonetta, 10-12 kilometrin lentokorkeudessa”. NORAD:n mukaan hävittäjät tulivat paikalle ja etsivät kohdetta. Sitä ei kuitenkaan tavoitettu.

Se, ettei konetta havaittu on jossain määrin erikoista. 142. lentueen F-15-koneet on varustettu maailman kenties tehokkaimmalla AN/APG-63V3-ilmasta ilmaan tutkajärjestelmällä ja huipputarkoilla Sniper-maalinosoituslaitteilla. On kuitenkin vaikea tietää, kertooko tämä mysteerikoneen nopeudesta ja muista ominaisuuksista vai yksinkertaisesti siitä, että hävittäjät tulivat paikalle liian myöhään. Niiden lähtöajasta ei ole tietoa.

Yhdysvaltojen ilmailuhallinto FAA on ilmavalvontaa niukkasanaisempi. FAA vahvistaa tapahtuneen, mutta kieltäytyy kertomasta asiasta enempää. War Zone pitää varmana, että tapauksesta on käynnissä jonkinlainen tutkinta. Vähintään matkustajakoneiden vauhdilla samassa lentokorkeudessa lentävä tunnistamaton lentokone otetaan Yhdysvalloissa varmasti äärimmäisen vakavasti. Jutussa pidetään myös mahdollisena, etteivät Yhdysvaltojen viranomaiset paljasta tapauksesta kaikkea, mitä ne tietävät.
https://www.verkkouutiset.fi/mystee...taivaalla-f-15-havittajat-eivat-tavoittaneet/
 
Täältä ketjusta saa lukea uutisia, mitä ei muualta löydä :)
 
Back
Top