Uusia, karuja tietoja väijytyksestä, jossa kuoli 4 Yhdysvaltain erikoisjoukkojen sotilasta – pyysivät ranskalaishävittäjiltä turhaan apua
Lokakuun alussa neljä Yhdysvaltain sotilasta sai surmansa Nigerissä (oik.). Vasemmalla Yhdysvaltain erikoisjoukot harjoittelemassa Nigerissä maaliskuussa. (KUVA: Joe Penney / Reuters)
Julkaistu: 5.11. 12:57
Muutama ranskalainen Mirage-hävittäjä vastasi ilmaiskupyyntöön, mutta ei suostunut iskemään huonoon säähän, vaikeaan maastoon ja vihollisen tunnistamisen hankaluuteen vedoten, kertoo nimettömänä puhunut upseeri.
Nigerissä viime kuussa surmansa saaneiden Yhdysvaltain erikoisjoukkojen sotilaiden viimeisestä taistelusta on saatu uutta tietoa.
Sotilaat jatkoivat taistelua tunteja senkin jälkeen, kun heidän mukaan olleet paikalliset nigeriläisjoukot pakenivat yhteenoton ensimmäisten minuuttien aikana.
Varmaa on vain se, että jotain meni erittäin pahasti pieleen Lounais-Nigerissä keskiviikkona 4. lokakuuta, kun neljä Yhdysvaltain armeijan erikoisjoukkojen sotilasta sai surmansa väijytyksessä ja sitä seuranneessa kiivaassa tulitaistelussa.
Näin Ilta-Sanomat kirjoitti asiasta
tuoreeltaan lokakuun loppupuolella. Nyt
The Guardian valottaa tapahtuneen taustaa.
Sen mukaan 12 Yhdysvaltain erikoisjoukkojen sotilasta ja noin 30 nigeriläissotilasta joutui väijytykseen noin kello 23.40 Tongo Tongon kylässä, keskusteltuaan ensin kaksi tuntia paikallisten kanssa.
Bryan C. Black (ylävas.), La David Johnson (yläoik.), Dustin M. Wright (alavas.) ja Jeremiah W. Johnson. (KUVA: EPA / AOP)
Edellisenä yönä sotilaat olivat tuhonneet Isisille uskollisuutta vannoneen islamisti
Abu Waleed al-Sahraouin luutnantin
Djoundjoun Cheiffounkäyttämän leirin.
VÄIJYTYKSESSÄ noin 50 miestä hyökkäsi sotilaiden kimppuun käsiasein, singoin ja kranaatinheittimin varustautuneina.
Eläkkeelle jäänyt erikoisjoukkojen upseeri kertoo The Guardianille kuulleensa tapauksen tuntevilta sotilailta, että noin puolet väijytykseen joutuneesta joukosta päästettiin kulkemaan alueen läpi ennen ansan laukaisemista. Joukko jakautui kahtia.
Ensimmäiset laukaukset kuultuaan kärkijoukon sotilaat kääntyivät kohtaamaan hyökkäävät militantit.
– Jo siinä vaiheessa kuolleita ja haavoittuneita lukuun ottamatta kaikki nigeriläiset perääntyivät ja jättivät amerikkalaiset taistelemaan yksinään. Kaksi ryhmää, noin kuusi sotilasta kussakin, taisteli yksin täysin ylivoimaista joukkoa vastaan, upseeri sanoi.
Yhdysvaltain lennokki pääsi paikalle minuuteissa, mutta sillä ei ollut mukanaan aseistusta. Yhdysvaltalaiset pyysivät toistuvasti tuekseen ilmaiskua, mutta vasta tunnin kuluttua. Pitkä aikaviive on hämmästyttänyt ja huolestuttanut asiantuntijoita, The Guardian kirjoittaa.
– Muutama ranskalainen Mirage-hävittäjä vastasi ilmaiskupyyntöön, mutta ei suostunut iskemään huonoon säähän, vaikeaan maastoon ja vihollisen tunnistamisen hankaluuteen vedoten, upseeri kertoo perustaen väitteensä omiin keskusteluihinsa asiasta tietävien, palveluksessa olevien ja jo eläköityneiden erikoisjoukkosotilaiden kanssa.
Ranskan puolustusministeriö ei ole kommentoinut asiaa.
La David Johnsonin hautajaiset pidettiin 21. lokakuuta Hollywoodissa, Floridassa. (KUVA: Joe Skipper / Reuters)
Kersantti jäi jälkeen
Tapauksesta kirjoittaneen
CNN:n mukaanhyökkääjät olivat sytyttäneet ympäröivän alueen pensaita tuleen peittääkseen taistelukentän savuun.
Kahden tunnin kuluttua paikalle lensi Ranskan erikoisjoukkojen helikopteri, joka pakotti hyökkääjät vetäytymään. Ranskalaiset evakuoivat välittömästi löytyneet selviytyneet, mutta neljä yhdysvaltalaissotilasta jäi alueelle.
Heistä kolmen uskotaan olleen kuolleita jo ranskalaisten saavuttua, mutta 25-vuotiaan kersantti
La David Johnsonin ruumiin nigeriläisjoukot alueelta kaksi päivää myöhemmin.
Hänen tiedetään jääneen yksin jo heti väijytyksen alkuvaiheessa. On epäselvää, milloin hän sai surmansa.
Nigerin tapahtumien jälkipyykki on aiheuttanut myös toisenlaisen kalabaliikin. Kongressiedustaja
Frederica Wilson kertoi presidentti
Donald Trumpin käyttäneen epäkunnioittavaa kieltäilmaistuaan osanottonsa La David Johnsonin leskelle puhelimessa.
Wilsonin mukaan Trump totesi leskelle tämän miehen ”tienneen, mihin oli lähtenyt”, saaden lesken itkemään puhelun jälkeen.
Presidentti Trump taas väittää käyneensä ”kunnioittavan keskustelun” kaatuneen amerikkalaissotilaan vaimon kanssa.