Uutisia Yhdysvalloista

Useita ihmisiä on saanut surmansa uutistoimituksessa tapahtuneessa ammuskelussa Marylandin Annapolisissa, yhdysvaltalaismedia kertoo.

CBS-kanavan(siirryt toiseen palveluun) lähteiden mukaan neljä ihmistä on kuollut.

Fox News -uutiskanavan(siirryt toiseen palveluun) haastatteleman poliisin mukaan epäilty on saantu kiinni. Poliisi tutkii kanavan mukaan mahdollisia räjähteitä.

Ammuskelu tapahtui paikallisen Capital Gazette -lehden rakennuksessa, mahdollisesti lehden toimituksessa.

https://yle.fi/uutiset/3-10280119
 
http://beta.oikeamedia.com/o1-72116
Blogi: Heikki Porkka, ma 25.06.2018 20:01

Yhdysvaltain ja Meksikon rajan ylittäneistä häkkilapsista, Trumpista ja valemediasta


Alla oleva kirjoitus on Yhdysvalloissa asuvan ystäväni kirjoittama. Hän tuntee Yhdysvaltain ja Meksikon välisen rajan ongelmat erittäin hyvin, paremmin kuin yksikään suomalainen valtamedian toimittaja.
Seuraavat rivit eivät siis ole minun kynästäni:
Yhdysvaltain ja Meksikon välisessä rajakysymyksessä ei ole kysymys vain rajasta vaan ennen kaikkea laajasta ”rikospaikasta” (”crime scene”).
Mitä tarkoitetaan puhuttaessa vanhemmistaan erotetuista lapsista? Erotettuja lapsia on kolmen kuukauden ikäisestä vauvasta 18-vuotiaaseen MS-13 jengiläiseen, joka on silponut viidakkoveitsellä ihmisiä palasiksi. Pitäisikö vauva sijoittaa jengiläisen kanssa samaan huoneeseen ja kohdella heitä samalla tavalla?
Vai puhummeko 12-vuotiaasta tytöstä, joka on kulkenut rajan yli katumuspilleri (raskauden esto) minigrip-pussissa.
Vai puhummeko tyttöjen vanhemmista, jotka ovat lähettäneet lapsensa yksin matkaan ehkäisypillereiden kanssa tiedostaen, että raiskatuksi joutuminen on arkipäivää.
Vai puhummeko muurin yli heitetystä 4-vuotiaasta lapsesta, jonka paitaan on kirjoitettu äidin puhelinnumero?
Kenelle vastaanottokeskuksen lattialla kuollutta äitiään itkevä yhdeksän kuukauden ikäinen vauva pitäisi antaa, kun ei pystytä selvittämään kuka on lapsen oikea äiti tai isä?
Lapset erotellaan mukana kulkevista aikuisista heidän oman turvallisuutensa ja hyvinvointinsa vuoksi.
Lapset erotellaan salakuljettajista, jotka myyvät lapsia seksiorjiksi.
Lapset erotellaan vanhemmista, jos vanhemmat ovat tehneet rikoksia ja joutuvat vankilaan.
Lapsia EI EROTETA vanhemmista, jos perheet hakevat turvapaikkaa.
70 prosenttia lapsista tulee yksin ilman vanhempia.
Asun 133 kilometrin päässä rajasta. Olen asunut Texasissa ja Arizonassa yli 20 vuotta. Osa hyvistä ystävistäni on laittomasti maahan tulleita. Osa ystävistäni on rajavartiolaitoksen agentteja.
Jos nyt ajaisin rajalle, olisin siellä puolentoista tunnin kuluttua ja näkisin taas lähes varmasti jotain sellaista mistä kukaan ei halua puhua. Ihmisiä katoaa. Se on enemminkin rikospaikka kuin raja-alue.
Rajaa kontrolloivat huumekartellit. Kyse ei ole ainoastaan Meksikon ja Yhdysvaltojen välisestä rajasta, vaan Yhdysvaltojen ja koko Etelä-Amerikan välisestä rajasta.
On aivan sama vihaatko tai rakastatko Trumpia, mutta hänellä ei ole mitään tekemistä voimassa olevan lain kanssa. Kongressi laatii lait, ei presidentti.
Nykyinen laki on ollut voimassa täysin samanlaisena 1990-luvulta saakka. Jokainen presidentti, Clinton, Bush, Obama ja Trump ovat joutuneet noudattamaan täsmälleen samaa lakia.
Kyse on tällä hetkellä siitä, noudatetaanko lakia vai ei. Presidentti Trump haluaa uudistaa lakia siten, että ilmiselvät epäkohdat kuten lasten erottelu poistetaan.
Nykyisin maahan laittomasti tulleet otetaan kiinni ja heille määrätään oikeudenkäynnin päivämäärä, joka on yleensä noin vuoden kuluttua kiinniotosta. Tämän jälkeen laittomasti maahan tulleet päästetään vapaaksi. Ainoastaan kolme (3) prosenttia ilmaantuu oikeuskäsittelyyn. Loput 97 prosenttia katoaa ja jatkaa elämää laittomana maassa olijana. Yhdysvalloissa on tällä hetkellä arvioitu olevan noin 30 miljoonaa laittomasti maahan tullutta. Veroa maksavat amerikkalaiset joutuvat pitämään huolta myös heistä.
Obaman aikana oli täysin sama laki ja samat fasiliteetit. Rajalla olevia rakennuksia ja vastaanottotiloja ei ole rakennettu Trumpin aikakaudella. Kaikki oheiset kuvat ovat Obaman ajalta (kuvat löytyvät Heikki Porkan fb-seinältä). Kukaan ei syyttänyt Obamaa.
Nyt vasemmistolainen (liberaali) media käyttää Obaman aikaisia kuvia ja väittää Trumpin repineen vauvat äitiensä sylistä, vaikka hänellä ei ole mitään tekemistä asian kanssa.
Tilanne rajan eli ”rikospaikan” tuntumassa on kestämätön. Ihmisiä salakuljetetaan, naisia ja lapsia raiskataan. Lapsia myydään seksiorjiksi. Laittomasti maahan pyrkiviä myös tapetaan ja tapettujen sisäelimiä myydään pimeillä markkinoilla.
Trump on vaalikampanjasta lähtien puhunut laittoman maahanmuuton estämisestä ja laillisen maahanmuuton suosimisesta.
Vasemmistolainen media sekoittaa tahallisesti asiat ja väittää Trumpin puhuvan laillista maahanmuuttoa vastaan. Kyseessä on tyypillinen valeuutinen, jota levitetään kaikkialla maailmassa.
Rajan yli saapuu laittomasti 40 000 - 50 000 ihmistä kuukaudessa. Viime toukokuun aikana maahan pyrki laittomasti 9 500 perhettä.
Ilman aikuisia saapuvia lapsia tulee Yhdysvaltoihin laittomasti noin 40 000 vuodessa.
Useiden amerikkalaisten mielestä ainoa järkevä tapa rikollisuuden ehkäisyyn on muurin rakentaminen. Muurin avulla rikosten määrää voidaan vähentää radikaalisti. Muuri EI ESTÄ turvapaikkaa hakevia, vaan ohjaa turvapaikanhakijat laillisille sisääntuloväylille.
Kaikki demokraatit, jotka nyt vastustavat maahanmuuttolain uudistamista, olivat aikaisemmin sen uudistamisen kannalla. Kun Trump haluaa uudistaa lain, he kieltäytyvät äänestämästä uudistamisen puolesta. Miksi? Siksi, että he vihaavat Trumpia ja Trumpin onnistumista enemmän kuin välittävät lapsista. Jos uusi laki säädettäisiin, vasemmisto ei enää kykenisi solvaamaan Trumpia tämän aiheen tiimoilta.
Yhdysvallat ei ole diktatuuri. Presidentti ei voi säätää uusia lakeja. Yhdysvaltain kongressi on Yhdysvaltain lainsäädäntöelin.
Kongressi muodostuu edustajainhuoneesta ja senaatista. Edustajainhuoneessa on kaikkiaan 435 äänivaltaista edustajaa ja senaatissa 100 senaattoria. Tällä hetkellä edustajainhuoneessa on 239 republikaania ja 193 demokraattia ja kolme (3) vapaata paikkaa.
Uuden lain voimaan tuloon tarvitaan kummankin, edustajainhuoneen ja senaatin äänestys. Esityksen hyväksymiseen tarvitaan edustajainhuoneessa 218 ääntä, jonka jälkeen äänestetään senaatissa, jossa tarvitaan 60 ääntä.
Senaatissa on republikaaneja 51, joten uuden lain voimaan saattamiseksi tarvitaan republikaanien lisäksi ainakin yhdeksän (9) demokraattien ääntä.
Demokraattiedustajat vihaavat kuitenkin Trumpia niin paljon, etteivät suostu äänestämään lain puolesta, koska uusi laki viestisi Trumpin onnistumisesta.
Näin ollen maahanmuuttolakia ei saada uudistettua, vaikka Trump ja suurin osa terveellä järjellä ja inhimillisellä mielellä varustetuista ihmisistä niin haluaisi.
Lapset kärsivät ja ”rikospaikka” (nykyinen tilanne rajalla) säilyy entisellään.
Jos senaatti äänestäisi lain hyväksymisen puolesta, presidentillä on sen jälkeen 10 päivää aikaa allekirjoittaa laki. Hän voisi halutessaan käyttää veto-oikeuttaan paitsi, jos edustajainhuoneen kaksi kolmasosaa eli 290 äänestää lain puolesta.
Tällä videolla Barack Obama, Hillary Clinton ja Bill Clinton vaativat tiukempaa rajakontrollia ja laittomien aktiivisempaa palautusta.
Hillary Clinton vaalipuheesta New Hampshiressä 9.11.2015:
”Äänestin senaattorina ollessani lukuisia kertoja varojen myöntämisen puolesta, jotta laittomien maahantuloa estämään tarkoitettu muuri voidaan rakentaa. Mielestäni meidän täytyy kontrolloida rajojamme.”
Samoin videolta löytyvät Barack Obaman senaattorina vuonna 2005 lausumat sanat:
”Olemme kaikki yhtä mieltä siitä, että tarvitsemme parempaa valvontaa rajalle ja että työnantajia, jotka palkkaavat laittoman maahanmuuttajan, tulee rankaista. Emme yksinkertaisesti voi sallia ihmisten holtitonta saapumista Yhdysvaltoihin.”
”Tästä johtuen meidän on käynnistettävä [tiukempi kontrolli] mahdollistamalla rajaturvallisuudesta vastaavien virastojen uuden teknologian, uusien varusteiden ja tilojen sekä lisäväen saaminen pysäyttämään, käsittelemään ja palauttamaan laittomia maahanmuuttajia.”

Toisella videolla presidentti Bill Clinton lausuu 24.1.1995 laittomasta maahanmuutosta:
”Meidän täytyy tehdä enemmän pysäyttääksemme laittoman maahanmuuton.”
Amerikkalaista liberaalimediaa kutsutaan nykyään valemediaksi yksinkertaisesti siksi, että se on valemedia. Valeuutisointi on päivittäistä. 95 prosenttia Yhdysvaltojen valtamediasta edustaa liberaalimediaa, esimerkkeinä CNN, NBC, MSNBC, ABC ja New York Post sekä lukuisat muut.
Ylivoimainen enemmistö, 95 prosenttia, Yhdysvaltain mediasta vihaa Trumpia ja muistaa myös ilmaista sen julkaisten negatiivista Trump-uutisointia joka ainoa päivä.
Uutisten kuunteleminen on muistuttanut jo pitkään Hillary Clintonin markkinointitoimiston viestintää. CNN:n studiossa istuu kymmenkunta ihmistä, jotka solvaavat fanaattisesti nykyistä presidenttiä.
CNN näkyy lähes kaikilla lentokentillä ja hotelleissa kaikkialla maailmassa. Liberaalimedian ideologiset uutiset saavuttavat ihmisiä lähes jokaisessa maailman kolkassa. Jopa korkeatasoiset poliitikot perustavat julkiset mielipiteensä valeuutisia tuottaviin uutiskanaviin. Paavikin ilmaisi viime viikolla kantansa aiheeseen viitaten vasemmistomedian valeuutisointiin.
Suomalaiset iltapäivälehtien, MTV3:n, Helsingin Sanomien, YLEn ja monen muun median toimittajat viestivät uutisia Yhdysvaltain valtamedian jakaman tiedon pohjalta.
Kaikki oheiset kuvat on otettu presidentti Obaman kauden aikana. Vasemmistomedia syötti ne maailmanlaajuisesti syyttäen presidentti Trumpia. Reilua ja rehtiä toimintaa?
Häkkikuvat ovat prosessointi- ja vastaanottotiloja. Niissä laittomat maahanmuuttajat ovat korkeintaan kolme päivää.
Sen jälkeen lapset siirretään normaaleihin, inhimillisiin ja turvallisiin olosuhteisiin, tiloihin, jossa he käyvät koulua kuusi tuntia päivässä. Lapsilla on omat huoneet, televisiot, tietokoneet ja riittävästi leluja. He voivat olla yhteydessä vanhempiinsa skypen välityksellä. Olosuhteet ovat yleensä huomattavasti paremmat kuin siellä, mistä lapset ovat tulleet.
Trump muutti käytäntöä inhimillisemmäksi viime viikolla väliaikaisella määräyksellä siten, että lapset saavat nyt olla perheiden parissa käsittelyn ajan. Kuten ylempänä kirjoitin, presidentti ei kuitenkaan pysty muuttamaan lakia, joten väliaikainen määräys ei ratkaise ongelmaa.
Asumme ja elämme aavikolla, jossa on kalkkarokäärmeitä, kojootteja, vuorileijonia, hämähäkkejä ja ihmisalakuljettajia. Millainen on vanhempi, joka lähettää 4-vuotiaan lapsensa yksin matkalle?
Suurin osa rajavartiolaitoksen agenteista on latinoja. He pitävät lapsista huolta kuin omistaan. Suurin osa on perheellisiä. He ostavat lapsille omilla rahoillaan leluja, ruokaa ja organisoivat heille syntymäpäiväjuhlia ja urheiluharrastuksia. Vasemmistomedia kutsuu heitä natseiksi ja heidän työnantajaansa terroristiorganisaatioksi.
Vasemmistomedia siis syyttää rajavartiolaitoksen agentteja ja puolustaa lapsia aavikolle lähettäviä vanhempia. Reilua?
Mitä erotetuille lapsille tehdään alkuprosessin jälkeen? Heidät lähetään lastenkoteihin tai adoptoidaan perheisiin, jos vanhemmat ovat kuolleet tai heitä ei löydetä.
Suurin osa lapsista tulee maahan yksin ilman vanhempien seuraa. Jos lapsi on niin pieni, ettei kykene avustamaan vanhempien etsinnässä, tilanne muuttuu hankalaksi. Samoin tilanne mutkistuu, jos lasten vanhemmat tai vanhempi on karkotettu kolmanteen maahan, ei kuitenkaan Meksikoon, joka on ollut vain kauttakulkumaa. Jos vanhempien tai vanhemman karkotus tulee kyseeseen, laki estää perheen yhdistämisen.
 
Amerikkalaismedia: Yhdysvallat harkitsee joukkojen vetämistä Saksasta

Tänään klo 10:51

The Washington Postin mukaan Yhdysvallat harkitsee joukkojensa laajamittaista vetämistä Saksasta.

09977502489bcec36224ebffe5618422ecf95b7b78fc9058084bb45eb2873b0f.jpg

09977502489bcec36224ebffe5618422ecf95b7b78fc9058084bb45eb2873b0f.jpg

Amerikkalaismedian mukaan Trump suunnittelisi amerikkalaisjoukkojen vetämistä Saksasta. Kuva sotaharjoituksesta Saksasta 2017.CHRISTIAN BRUNA/EPA/AOP

The Washington Post kertoo, että Pentagon harkitsee kustannuksia ja vaikutuksia joukkojen vetämiselle Saksasta. Asiaa tuntevien lähteiden mukaan taustalla olisivat muun muassa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ja Saksan liittokansleri Angela Merkelin väliset jännitteet.

Amerikkalaisviranomaisten mukaan Trump on myös kritisoinut aiemmin sitä, etteivät muut Naton jäsenmaat osallistu puolustusliiton kuluihin samassa suhteessa kuin Yhdysvallat.

The Washington Post arvioi, että nyt viranomaiset Euroopassa pohtivat, aikooko Trump todella asemoida amerikkalaisjoukkoja uusiksi Euroopassa vai onko kyseessä vain neuvottelutaktiikka Brysselin heinäkuista Nato-huippukokousta silmällä pitäen.

Harkinnan alla on muun muassa noin 35 000 sotilaan kotiuttaminen tai Saksassa sijaitsevan sotilashenkilöstön osittainen tai kokonaan siirtäminen Puolaan.

Lehden mukaan päätöksiä ei ole tehty. Pentagonin raportti on tarkoitettu sisäiseen käyttöön.Valkoisen talon kansallisen turvallisuusneuvoston tiedottaja on kieltänyt kyseisen analyysin olemassaolon. Pentagonin tiedottaja Eric Pahon kielsi suunnitelmat vetäytymisestä.
- Pentagon tarkastelee säännöllisesti joukkojen sijoituksia ja tekee kustannus-hyötyanalyysejä, hän sanoi lausunnossaan.
Hän jatkoi lausunnossa, että Yhdysvallat on täysin sitoutunut yhteistoimintaan Nato-kumppaneidensa kanssa.

Yhdysvalloilla on ollut joukkoja pysyvästi Saksassa sitten toisen maailmansodan, ja Saksaan sijoitetut joukot palvelevat myös Yhdysvaltojen sotilasoperaatioita Afrikassa ja Lähi-idässä.

Lähteet: Washingon Posti, AFP
NINA JÄRVENKYLÄ
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201806302201045862_ul.shtml
 
Eihän oikeastaan ole järkeä pitää noin paljon joukkoja Saksassa. Se oli järkevää silloin, kun puoli Saksaa ja koko Eurooppa siitä itään oli venäläisillä. Joku lentotukikohta sinne varmaan kannattaa jättää, josta sitten pommittaa lähi-itää, mutta varsinkin maavoimat kaikki Puolaan. Mitä järkeä niitä on Saksassa ulkoiluttaa?
 
Tuo joukkojen vetäminen on potentiaalisesti vaarallinen, mutta saattaa aiheuttaa sen että Europpa lähenee sotilaallisesti ja poliittisesti. Se on kuitenkin lähinnä riskiasia.

Sitävastoin Yhdysvaltain mahdollinen lähteminen WTO:sta olisi selkeästi paljon suremmin vaikuttava asia, Yhdysvaltain tappioksi.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201806292201044537_ul.shtml

Uutissivusto: Trump haluaisi lähteä Maailman kauppajärjestö WTO:sta - ”Suunniteltu huijaamaan Yhdysvaltoja”
Eilen klo 17:22 (muokattu eilen klo 17:46)
Yhdysvaltojen valtiovarainministeri Steve Mnuchin sanoo uutissivuston raporttia valeuutiseksi




Uutissivusto Axios kertoo, että Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump haluaisi maan lähtevän Maailman kauppajärjestö WTO:sta. Axiosin mukaan Trump on maininnut asiasta Valkoisen talon henkilökunnalle useita kertoja.
- En tiedä miksi olemme siinä mukana. Muu maailma on suunnitellut WTO:n huijaamaan Yhdysvaltoja, Trumpin kerrotaan sanoneen toistuvasti.
WTO:ssa on yhteensä 164 jäsenvaltiota, joiden käymä kauppa muodostaa yli 95 prosenttia maailman kaupankäynnistä. Kansainvälisen järjestön tarkoituksena on edistää kaupan vapauttamista "kaikkien hyväksi".
Trump on kuitenkin eri mieltä. Axiosin mukaan hän on sanonut hallintonsa jäsenille, että järjestö "kusettaa [Yhdysvaltoja] aina".

Presidentti onkin nostanut järjestöstä vetäytymismahdollisuuden esille jo presidentinvaalikampanjansa aikana.
Yhdysvaltojen valtiovarainministeri Steve Mnuchin on kommentoinut Reutersille, että Axiosin raportti on virheellinen ja hän kutsui sitä "valeuutiseksi".
Yhdysvaltojen lähtö järjestöstä olisi valtava takaisku koko maailmantaloudelle. Se tulisi todennäköisesti sekoittamaan markkinat pitkäksi aikaa.
Axiosin mukaan Yhdysvaltojen vetäytymiseen järjestöstä tarvittaisiin kongressin aloite eikä Trump todennäköisesti yritä suostutella lainsäätäjiä toteuttamaan toivettaan.
43a2bfcbd8b8f87bef183eca8cb0c4ddfcc798193337181a34621800ab09784e.jpg

43a2bfcbd8b8f87bef183eca8cb0c4ddfcc798193337181a34621800ab09784e.jpg

Uutissivusto Axiosin mukaan Trump haluaisi lähteä WTO:sta, sillä ajattelee järjestön "kusettavan" Yhdysvaltoja. EPA/AOP

WTO on GATTin seuraaja ja Gatt taas Atlantic Charterin, eli Rooseveltin ja Churchillin sopimuksen seuraaja. Sopimuksessa Yhdysvallat ja Britannia sopivat lyövänsä Natsi-Saksan, mutta myös tekevänsä yhteistötä taloudellisesti siten että poistavat kaupan esteet. Miksi piti poistaa kaupan esteitä? Siksi että kun suuri lama iski, valtiot nostivat omia tullejaan suojatakseen omaa teollisuuttaan, sillä seurauksella että 2/3 maailmankaupasta, eli kv. kaupasta hävisi. Vähemmän kauppaa = huonompi elintaso.

Sodan jälkeen 1948 solmittiin GATT, eli General Agreement on Tariffs and Trade jolla institutionalisoitiin pyrkimys välttää korkeita tulleja ja poistaa kaupan esteitä. 1995 Muutettin järjestelmää jykevämmäksi ja muodostettiin WTO, eli World Trade Organisation. Näissä kaikissa Yhdysvallat olivat keskeisenä ajamassa vapaampaa kauppaa. Noin ihan pähkinänkuoressa järjestelmä lähtee siitä että jäsenmaat eivät sorsi muita maita ja soveltavat samoja tulleja kaikille muille jäsenmaille. Tästä voi sitten poiketa alaspäiv vapaakauppasopimuksilla, jotka nimestä huolimatta eivät tarkoita täysin vapaata kauppaa vaan isoa sopimusta jolla sovitaan eri alojen vapaammasta kaupasta kuin muiden maiden suhteen. Sitten on poikkeuksia, kuten kansallinen tuvallisuus, jonka perusteella voi asettaa tulleja, kuten Trumpin hallinto nyt asetti Kanadalle, Meksikolle ja EU:lle. Jos toinen osapuoli on eri mieltä tästä perusteesta tai musta sopimukseen littyvästä, niin WTO:lla on välimiesmenettly jossa riidat ratkaistaan.

Trumpin hallinnon toimet ovat käsittääkseni menossa tuohon välimiesmenetteleyyn.

------

No mitä siitä jos Yhdysvallat nyt eroaa? No ensinnäkin Valkoinen talo eli Trumpin hallinto ei voi yksin erota, koska sopimuksesta on senaatti päättänyt (Jenkeissä muistaakseni senaatti päättä kv. sopimuksista). Eli menee senaatin päätettäväksi. Tällä hetkellä republikaaneilla on 52/48 enemmistö, mutta tällaisessa asiassa ei välttämättä kaikki äänestä puolueen mukana.

Jos nyt kuitenkin menisi läpi, mitä se tarkoittaisi? Se tarkoittaisi irtisanomisajan jälkeen ettei USA olisi sidottu perustamansa järjestön sääntöihin, vaan voisi käyttää eri tulleja ja sääntöjä eri maihin. Käytännössä tämä tarkoittaisi vielä laajempaa kauppasotaa, jossa pienet ja maailmankaupassa keskikokoiset maat olisivat kusessa, mutta Kiina ja EU voisivat neuvotella jenkkien kanssa paremmin kuin muut, koska painoarvo ja kaupan koko.

Jos pidätte tätä todennäköisenä, joku sanoisi että myykää osakkeet ja ostakaa jotain joka säilyttää arvonsa, koska lama iskee. Itse en sellaisia neuvoja anna.

Oma arvioni on että tämä pienentäisi edelleen jenkkilälän taloudellista jalanjälkeä, koska vaikka (yksinkertaistaen) saisi kaksi prosenttia katetta lisää siitä ei paljoa ole hyötyä jos kate oli jo 10 prossaa, mutta volyymi laskee puolella, eli päädytään kuuten kymmenen sijaan.

Eli tämä iskisi suoraan. Ei mitään ehkä tai ei.
 
Viimeksi muokattu:
Luulisi että Solanan tasoinen mies omaisi diplomaattipassin. Vai eikö muilla mailla ole sama sama käytäntö kuten meillä että melkein kaikilla entisillä ministereilla on elinikäiset diplomaattipassit?

USA:n systeemi on omanlaisensa, diplomaattipassilla tulevalta vaaditaan aina ennakkoviisumi, ja taitaapa olla että kerran diplomaattipassilla maahan tullut polttaa lopuksi ikää mahdollisuuden tulla ESTAlla, vaikka olisi siihen oikeutetun maan kansalainen.
 
 

Videon juutube-kanava on erinomainen tiedon lähde jos haluaa perehtyä paremmin Kalifornian osavaltion kommarimeininkiin.
 
Kommenttiosiossa jotenkii kuulosti tutulta toi teksti ja et siel ei jakseta enää kovin kauan katsella näiden perseilyä vaan sille voi tulla stoppi. En tiedä kuvittelenko vain mut näyttää et vähän siel sun täällä nämä samanlset sekopäät sekoittaa maan tällä samalla unelmalla ja sit jossain vaiheessa muille käy selväksi näiden valheet. Lopulta sekopäät korkeentaan kirjottelevat keskenään jossain internetissä ja haaveilevat edelleen.
 
https://www.talouselama.fi/uutiset/te/13b9eba5-f67f-3885-9101-4246d234a966?ref=ampparit:f579
Volkswagen maksaa 10 miljardin korvaukset dieselskandaalista, päätti tuomioistuin - lunastettava takaisin 475 000 autoa
11.7.2018 09:00
AUTOLIIKENNE

Yhdysvaltalaistuomarit päättivät, että Volkswagenin on maksettava yli kymmenen miljardin dollarin korvaukset autojen omistajille.

Kolmen tuomarin vetoomustuomioistuin Yhdysvalloissa on päättänyt pitää voimassa Volkswagenille langetetut 10,03 miljardin dollarin korvaukset dieselskandaalissa, kirjoittaa Reuters.
Maanantaina tehty päätös koskee kaikkiaan 475 000 saastuttavan kaksilitraisen dieselauton nykyisiä ja entisiä omistajia. VW päätti tarjota ajoneuvojen omistajille 5 100 – 10 000 dollarin korvauksia. Niiden suuruus määräytyy ajoneuvon arvioidun arvon mukaan.
Alemman oikeusasteen vastaavansisältöisestä päätöksestä oli valitettu.

Volkswagen on kokonaisuudessaan sitoutunut maksamaan Yhdysvalloissa yli 25 miljardin dollarin korvaukset ja ostamaan takaisin lähes puoli miljoonaa saastuttavaa dieselautoa. Takaisinosto-ohjelma jatkuu vuoden 2019 loppuun saakka.
Saksalainen autojätti myönsi syyskuussa 2015, että se on huijannut salaisen ohjelmiston avulla lähes 500 000 yhdysvaltalaisen auton pakokaasupäästötesteissä. Ajoneuvot päästivät ilmaan jopa 40 kertaa sallittua enemmän epäpuhtauksia.
Toukokuussa Detroitissa toimivat liittovaltion syyttäjät nostivat syytteeseen VW:n entisestä pääjohtajaa Martin Winterkornia vastaan. Syyttäjänviraston mukaan Winterkorn tiesi yhtiönsä manipuloivan päästötestejä, mutta antoi huijauksen jatkua.
Winterkorn tuskin joutuu oikeuden eteen Yhdysvalloissa, sillä hän oleskelee Saksassa, eikä EU-Saksa luovuta helposti kansalaisiaan tuomittaviksi Yhdysvalloissa.
Kaksi muuta entistä VW:n työntekijää on Yhdysvalloissa jo tuomittu ja he istuvat parhaillaan tuomioitaan.
Kaiken kaikkiaan Yhdysvallat on pidättänyt skandaalin vuoksi yhdeksän henkilöä.
Helmikuun puolivälin mennessä Volkswagenille on maksanut jo yli 7,4 miljardia dollaria takaisinostamistaan noin 350 000 autosta. Kaikkiaan niitä on 475 000.
VW poistaa Yhdysvaltain teiltä 86 prosenttia kaikista vuosien 2009-2015 kaksilitraisista dieselautoista.
Kolmelitraisia dieseleitä liikkuu Yhdysvalloissa noin 80 000, ja niistä lunastetaan noin 20 000 ajoneuvoa.
 
Eli näitä?
minion.png


Sorry, en voinut vastusta kun on niin kova ischias....
Onko sulla oikea ischias, vai vihjatko minun piikin jälkeiseen oloon?
"kun teidän herrojen huumorista en meikä saa aina selvä*
Joo, muuten piikin jälkeen olin muutama minutin helvetin hyvätuulinen, maailma tuntui pitkästä aikaa ihan hyvältä paikalta. Harmi että se oli vain muutama minuutti :rolleyes:
 
Juncker oli ainakin kolmen promille "iskiaksessa' NATO-kokouksessa. :) Siis "virallisen" tiedon mukaan.
 
Et ole seurannut uutisointia Junckerin "ischiaksesta"? Ischias tarkottaa nykyään känni.
OK. Kunhan muistatte että kaikki ishkiaksessa olevat eivät tee junkereita ja "ischiaksia" junkerisittain.
Juncker oli ainakin kolmen promille "iskiaksessa' NATO-kokouksessa. :) Siis "virallisen" tiedon mukaan.
Aika huppelissa..tälläinenhän pitää olla vähntäin paheksuttava. Ja suoraan sanottuna ihan perseesta.

Mutta pikkumeddun pitää pysyä tutussa kokaiinissa ja olla koskematta viinaan:
medvedev_01.jpg

https://censor.net.ua/photo_news/95048/medvedev_napilsya_na_sammite_g8_fotoreportaj_i_video
Lisää kuvia.

Tai sitten meddu ei ole tottunut korkokenkiin..ja hän on kuvissa oma itsensä vaan. Hän myös nukahtaa missä milloinkin..
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top