Uutisia Yhdysvalloista

Tai sitten ryssät on ajatelleet, että sekoittavat pakkaa lisää ja katsovat mitä tapahtuu. Lisäksi voivat ajatella, että mikäli tuo tapaus auttaa demarit valtaan, niin se aiheuttaa enemmän hämminkiä, kuin vaihtoehto. Ja sitten kun vielä kaiken lisäksi heittävät vinkkiä, että demarit olisivat järjestäneet tämän kaiken, niin soppa on valmis.
Tämäkin on mahdollista, ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi.
 
Outo juttu vaikka poliisilla ei ole vielä mitään tietoa pommien lähettäjästä näyttää siltä että lehdistö on ollut valmiina aloittamaan trumpin vastaisen kamppanian, mistähän tuo tieto heille on tullut että nyt pitää trumppia syyttää?
Täällä on jo ansiokkaasti tuotu jenkkilehdistön kirjoituksia, tässä Suomalainen juttu samasta muotista

Trump pyytää kansaa yhdistymään, joten hänen pitäisi lopettaa puheet demokraateista vaarallisena ”mafiana” ja mediasta ”kansan vihollisena”

a49fd6c370d441aebfad92a3e4d33916.jpg

Hillary Clintonin vangitsemista vaativa Donald Trumpin kannattaja osoitti mieltään vaaliväittelypaikan ulkopuolella Hempsteadissa syyskuussa 2016 ennen Trumpin valintaa Yhdysvaltain presidentiksi. (KUVA: Shannon Stapleton / Reuters)

Laura Saarikoski HS

Julkaistu: 24.10. 20:43

Washington

85f68f1bb83d4106868995893b884cbb.jpg

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tuomitsi keskiviikkona Barack Obamalle, Hillary Clintonille, entiselle oikeusministerille Eric Holderille ja uutiskanava CNN:lle postitetut räjähteet kutsumalla niitä ”halveksittaviksi teoiksi” ja lupaamalla, että syylliset saatetaan vastuuseen.

HS:n uutinen aiheesta: Clintonin ja Obaman postista löytyi epäiltyjä räjähteitä – CNN:n toimitukseen lähetettiin epäilty pommi ja valkoista jauhetta

”Meidän täytyy yhdistyä”, Trump sanoi. ”Minkäänlaisella poliittisella väkivallalla ei ole sijaa Yhdysvalloissa.”

Nyt puuttuu vielä se, että presidentti itse näyttäisi esimerkkiä. Trumpin jos kenen täytyisi panna oma pelinsä poikki ja lopettaa puhumasta demokraateista vaarallisena ”mafiana” ja mediasta ”kansan vihollisena”.

Presidentinvaaleista on pian kaksi vuotta, ja Trumpin kannattajat huutavat yhä kampanjatilaisuuksissa Clintonista ”pankaa hänet vankilaan”. Viime viikolla Trump itse kehui vaalitilaisuudessa poliitikkoa, joka hyökkäsi toimittajan päälle. ”Mies minun mieleeni”, hän sanoi.

Keskiviikkona ei ollut tiedossa, kuka räjähteet oli lähettänyt ja miksi. Kaikki vastaanottajat ovat kuitenkin tunnettuja demokraatteja tai median edustajia. Jos kuuntelee Trumpia, ei olisi ihme, jos tekijä olisi kuvitellut toimivansa presidentin mieliksi.

Retoriikkaa täytyy hillitä myös toisella puolella. Entinen oikeusministeri Holder sanoi pari viikkoa sitten, että jos vastapuoli alittaa riman, ”heitä pitää potkaista”. Clinton sanoi, että republikaaneja vastaan ei voi olla enää kohtelias, vaan he ymmärtävät ja kunnioittavat vain voimaa.

Ei näin!

Vaalikampanjat Yhdysvalloissa ovat aina kiihkeää aikaa. Mutta nyt menee överiksi. Vaalit eivät ole sotaa. Poliittiset erimielisyydet eivät oikeuta väkivaltaan.

Poliitikot voivat aina yrittää selittää itselleen, että kyse on vain omien kannattajien innostamisesta. Ikävä kyllä suuttumus saa ihmiset liikkeelle paremmin kuin tyytyväisyys.

Mutta politiikka ei ole tositelevisiota. Sanoilla on seurauksia. Joskus ylitetään raja, jolta ei ole paluuta.

Jotain muuten kertoo myös Suomen ilmapiiristä se, että kun kirjoitin tiistaina kolumnin, jossa varoitin Yhdysvaltain politiikan liukuvan vaaralliselle tielle, sähköpostini täyttyi solvaavista viesteistä. Poliittinen kahtiajako on edennyt siihen pisteeseen, että jopa suomalaiset lukijat ajattelevat eri tavalla ajattelevien ihmisten ansaitsevan pomminsa.

Toivottavasti he pysähtyvät edes hetkeksi miettimään, mitä se tarkoittaisi. Eri mieltä olevien elämällä ei ole arvoa? Milloin tästä tuli uusi normaali?

New Yorkin pormestari Bill de Blasio rauhoitteli keskiviikkona ihmisiä sanomalla, että kyse on yksittäisten ihmisten teoista. Suurin osa ihmisistä on hyviä, eikä heidän pidä antautua harvojen peloteltaviksi.

”Me elämme hyvin tuskallisia aikoja maassamme”, Blasio sanoi. ”Nyt meidän täytyy rauhoittaa tilanne.”

Ja se rauhoittaminen tulisi aloittaa huipulta.
 
CNN:lle lähetetty pommi kirjekuorineen. Lähettäjäksi näyttäisi laitetun Debbie Wasserman Schultz.

Katso liite: 24835
Tämäkin juttu on täyttä potaskaa, osaatko tuota jenkkikieltä yhtään, vai että lähettäjä tiedetään, anna mun kaikki kestää, kannataisi pysytellä edes totuudessa, noin niiku tiedoksi kirje oli lähetetty väärään osoitteeseen ja se meni Debbie Wasserman Schultzin osoitteeseen.
 
Tämäkin on mahdollista, ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi.

Yksi juttu mitä kotimaan lehdistö ei ole vielä kertonut on, että ainakin yhdessä pommissa on ollut ISIS lippu kiinnitettynä. Toinen juttu mainitsi, että jossakin pommissa oltaisiin käytetty mustaa ruutia räjähteenä (miksikäs ei, ei ole vaikea valmistaa). Ja sitten oli vielä jokin juttu, jonka mukaan joku pommiexpertti olisi pitänyt näitä löydettyjä pommeja hieman "outoina." Tarkoittaen sitä, että ne on joko rakentanut joku amatööri tai sitten ne on tarkoitettu löydettäväksi, eikä nämä vaihtoehdot sulje toisiaan pois.
 
Tämäkin juttu on täyttä potaskaa, osaatko tuota jenkkikieltä yhtään, vai että lähettäjä tiedetään, anna mun kaikki kestää, kannataisi pysytellä edes totuudessa, noin niiku tiedoksi kirje oli lähetetty väärään osoitteeseen ja se meni Debbie Wasserman Schultzin osoitteeseen.

Käsittääkseni Wasserman oltaisiin merkitty palautusosoitteeksi.
 
Käsittääkseni Wasserman oltaisiin merkitty palautusosoitteeksi.
Näin oli mutta oli, siellä myös väärä osoite jolloin kirje lähetettiin Scultzille, näihin osoitteisiin ei kannata kiinittää mitään huomiota , ne on hämäystä.
Toimimattomat pommit on se juttu, kuka meistä ottaisi kuvan pommista jos emme varmasti tiedä että se ei räjähdä, näin taisi CNN tehdä, otti kuvan.
 
Toinen juttu mainitsi, että jossakin pommissa oltaisiin käytetty mustaa ruutia räjähteenä (miksikäs ei, ei ole vaikea valmistaa).

Monissa Yhdysvaltain osavaltioissa ruutia voi ostaa ilman minkäänlaista lupaa. Lisäksi on saatavilla mustaruutia ominaisuuksiltaan vastaavia valmisteita, joita voi ostaa postimyynnistä. (Virallisesti eivät ole ruuteja, vaan ne luokitellaan polttoaineeksi.)

Unabomberin pakettipommithan olivat ruutipohjaisia putkipommeja.
 
Juu, mutta jos ostaa noita aineita on mahdollisuus, että poliisi onnistuu jäljittämään ostajan. Mahdollisesti jopa käy niin, että kauppias käräyttää henkilön etukäteen. Ja nettitilaus jättää ihan varmasti oman jälkensä.
 
Yhdysvalloissa mustaruutiaseet ovat suosittu harrastus ja joissain osavaltioissa on jopa omat metsästysajat mustaruutiaseilla metsästäville.

Mustanruudin ostaminen tuskin tulee herättämään minkäänlaista huomiota kenessäkään. Asiaa voisi hyvin verrata siihen, että poliisi etsisi tuhopolton jälkeen bensaa ostaneita. Myyjä voi toki epäillä jotain, jos bensaa tulee ostaamaan häiriintyneen oloinen mies ilman autoa ja samalla kertaa ostetaan tulitikkuja.
 
Olen melkoisen varma, että poliisi on selvittänyt tapauksia kiertämällä bensa-asemat kyselemässä henkilöä, joka osti bensatonkan ja sen täydeltä bensaa. Väittäisin että tälläiset tarkastukset ovat ihan normaalia poliisi toimintaa, koska rikolliset eivät yleensä ole mitään järjenjättiläisiä, joten he saattavat tehdä juuri tuon tapaisia virheitä.
 
https://yle.fi/uutiset/3-10474236

NYT: Kiina ja Venäjä kuuntelevat Trumpin henkilökohtaisia puheluita
Trump ei suostu luopumaan iPhonestaan, vaikka tietää ulkopuolisten kuuntelevan.

Kiinalaiset ja venäläiset vakoojat salakuuntelevat Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin henkilökohtaisella matkapuhelimella soittamia puheluita, kertoo sanomalehti The New York Times.
Lehden virkamieslähteiden mukaan Trump käyttää henkilökohtaista iPhoneaan ystävilleen soittamiseen.
Yhdysvaltalaiset tiedustelupalvelut ovat saaneet selville, että Kiina ja Venäjä kuuntelevat näitä puheluita. Etenkin Kiina käyttää puheluita oppiakseen, millaiset argumentit Trumpiin tehoavat ja keiden neuvoihin hän luottaa. Kiina yrittää vaikuttaa Trumpiin hyödyntämällä tämän liikemiesystäviä, joilla on bisneskontakteja Kiinassa.
Valkoisen talon avustajat ovat kehottaneet Trumpia lopettamaan iPhone-puhelunsa, mutta hän ei ole suostunut. Avustajat voivatkin kertomansa mukaan vain toivoa, ettei hän möläytä puheluissaan salaisia tietoja.
Viralliset puhelunsa Trump soittaa Valkoisen talon lankapuhelimen suojatulla linjalla.
 
Sori kaikenlaiset "terhinevalaiset" kun moitiskelen Yleisradiota, sitä entistä instituutiota:

Avustajat voivatkin kertomansa mukaan vain toivoa, ettei hän möläytä puheluissaan salaisia tietoja.

Mikä siinä on kun ei pystytä valitsemaan neutraalia tapaa kertoa uutisia? Vaikeaa tuntuu olevan todella vaikeaa.

Toimittajille kysymys: millä Trumpin pitäisi soittaa kavereilleen ja pitäisikö kavereiden puhelimetkin vaihtaa? Entä millä Obama soitti?

@veitera 2h
Kyllä osaa ihminen olla typerä. #informaatioturvallisuus twitter.com/DylanByers/sta…

Ihminen on typerä jos twiittaamisen lisäksi soittaa?

Varmaan barbaarikin.
 
Viimeksi muokattu:
https://yle.fi/uutiset/3-10474236

NYT: Kiina ja Venäjä kuuntelevat Trumpin henkilökohtaisia puheluita
Trump ei suostu luopumaan iPhonestaan, vaikka tietää ulkopuolisten kuuntelevan.

Kiinalaiset ja venäläiset vakoojat salakuuntelevat Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin henkilökohtaisella matkapuhelimella soittamia puheluita, kertoo sanomalehti The New York Times.
Lehden virkamieslähteiden mukaan Trump käyttää henkilökohtaista iPhoneaan ystävilleen soittamiseen.
Yhdysvaltalaiset tiedustelupalvelut ovat saaneet selville, että Kiina ja Venäjä kuuntelevat näitä puheluita. Etenkin Kiina käyttää puheluita oppiakseen, millaiset argumentit Trumpiin tehoavat ja keiden neuvoihin hän luottaa. Kiina yrittää vaikuttaa Trumpiin hyödyntämällä tämän liikemiesystäviä, joilla on bisneskontakteja Kiinassa.
Valkoisen talon avustajat ovat kehottaneet Trumpia lopettamaan iPhone-puhelunsa, mutta hän ei ole suostunut. Avustajat voivatkin kertomansa mukaan vain toivoa, ettei hän möläytä puheluissaan salaisia tietoja.
Viralliset puhelunsa Trump soittaa Valkoisen talon lankapuhelimen suojatulla linjalla.
Ja lähteenä on niin luotettava NYT joka ei koskaan esitä millekkään väitteelle todisteita ja tietää kaiken mitä trumppi tekee ja ylehän on todellinen totuuden torvi niin kuin reporadio aikoinaan, molempien jutuista totuuden löytää kun ei usko niiden juttuja,
 
Eilen USA:n pörssikursseissa tapahtui suurin pudotus sitten vuoden 2011, syynä mm. Kiinan ja USA:n väliset jänniteet sekä USA:n laskenut autojen ja asuntojen myyntivauhti.
An October stock-market rout deepened Wednesday, with an intense late-day selloff sending the Dow industrials into the red for the year and putting the Nasdaq Composite Index down more than 10% from its recent high.

The tech-heavy index tumbled 4.4%, its biggest one-day loss since August 2011. Netflix Inc.fell 9.4%, its biggest one-day drop since July 2016. Amazon.com Inc., Google parent Alphabet Inc., Facebook Inc. and Microsoft Corp. all slumped at least 5%. All five stocks have posted double-digit declines in October after having risen dramatically earlier in 2018.

The U.S. session started relatively quietly, with the Dow swinging between modest gains and declines even after weaker-than-expected quarterly results from AT&T Inc. But a mild afternoon selloff in the technology sector soon accelerated into a market retreat that sent industrials, financials and materials shares sprawling. General Electric Co. , Goldman Sachs Group Inc. and Deere & Co. all declined more than 4%.

After the second consecutive whipsaw session, following Tuesday’s rebound after a sharp early decline, investors were left feeling unsettled.
“You don’t leave the office on days like this,” said Mark Grant, managing director and chief global strategist at B. Riley FBR Inc. in Fort Lauderdale, Fla. Mr. Grant said he has probably been getting three times as many phone calls from clients as usual.

“Clients from different places in the world are calling us asking, ‘What is this? What should we do?’” Mr. Grant said.
The steepness of Wednesday’s late-day tumble renews questions that have cropped up this month about the health of the global economy and leaves investors pondering whether the nine-year rally is at a turning point. Few investors are predicting a recession in the near term, but some are debating whether the market will withdraw further under pressure from higher interest rates, softening global growth expectations and continued political tumult.

The Nasdaq Composite tumbled 329.14 points to 7108.40, pushing it 12% below its Aug. 29 record and into correction territory for the first time since February 2016. The index, which is still up 3% for the year, joins transportation, small-capitalization, bank and biotechnology stocks in correction territory as investors have broadly sold riskier assets in recent weeks.
The Dow industrials fell 608.01 points, or 2.4%, to 24583.42, and the S&P 500 declined 84.59 points, or 3.1%, to 2656.10. The Dow is 8.4% below its Oct. 3 record and down 0.5% for the year, while the S&P 500 is off 9.4% from its Sept. 20 peak and down 0.7% for the year.

“It just really felt like people were throwing in the towel today,” said Rob Bernstone, a managing director in equity trading at Credit Suisse Group . “It’s going to be interesting to see what happens tomorrow.”
Investors will be keeping an eye on the market response to Wednesday evening’s major earnings releases. Shares of Tesla Inc., Microsoft and Ford Motor Co. rose in after-hours trading on their results, potentially boosting sentiment for Thursday’s session. But Advanced Micro Devices Inc. slumped following its latest report, a setback that could add to recent pressure on the semiconductor sector.

Wednesday’s session was the opposite of Tuesday’s in many ways, with stocks opening little changed before tumbling in the afternoon. A day earlier, the Dow industrials had fallen nearly 550 points early in the day only to erase most of that decline by the close.
Analysts said the continued whipsaw trading reflects the unsettled condition of markets around the world, with pockets of weakness again morphing into a far-reaching selloff. While declines started in names such as AT&T, they eventually spread to companies like industrial conglomerates including GE, which slumped 4.1%.

“It just seemed like once we saw the intraday turn and it didn’t trigger buying, it all unraveled,” said Frank Cappelleri, executive director and senior equity sales trader at brokerage Instinet in New York
Worries about global growth and peaking corporate earnings have recently buffeted stocks around the world, along with commodities. Highflying internet and technology shares have been among the hardest hit. Investors have flocked toward the technology sector for years because of the group’s ability to consistently expand sales regardless of global economic growth, but recent trade tensions between the U.S. and China and signs that earnings might be peaking have hurt the market’s leaders.

While many of those technology shares are still sitting on sizable gains for the year, investors have said their protracted slump reflects heightened concern about whether their outsize sales increases can continue. The powerful drops are also a sign that some investors expect a slower rate of earnings and economic growth in the future to shuffle the market’s leaders.

“Growth stocks like tech do really well when everything is accelerating and tend to not do so well when things decelerate,” said Jerry Braakman, chief investment officer of First American Trust.
Weakness in the housing and auto sectors of the U.S. economy is increasingly worrying some analysts fearing a slowdown, and data Wednesday showed sales of new homes in the U.S. fell for the fourth month in a row in September.

Meanwhile, data from an index of preliminary eurozone purchasing managers suggested on Wednesday the regional economy grew at its slowest pace in over two years in October.
While some investors had hoped steady earnings data could stabilize major indexes, analysts said the market is increasingly finding sources of angst when given more information.

That could be a continued challenge on Thursday, which will be one of the busiest days of the third-quarter earnings season featuring 80 S&P 500 companies.
“We just have a bunch of different uncertainties, and that raises the fear factor all around,” Mr. Braakman said. “This kind of environment really starts stressing people.”
The Stoxx Europe 600 erased early gains Wednesday, closing down 0.2% in a sixth consecutive session of declines. In Asia, Japan’s Nikkei Stock Average rose 0.4%, while South Korea’s Kospi benchmark and Hong Kong’s Hang Seng fell 0.4%.
https://www.wsj.com/articles/european-stocks-rise-after-volatile-day-on-wall-street-1540367863
 
Lehden virkamieslähteiden mukaan Trump käyttää henkilökohtaista iPhoneaan ystävilleen soittamiseen.

Yhdysvaltalaiset tiedustelupalvelut ovat saaneet selville, että Kiina ja Venäjä kuuntelevat näitä puheluita. Etenkin Kiina käyttää puheluita oppiakseen, millaiset argumentit Trumpiin tehoavat ja keiden neuvoihin hän luottaa. Kiina yrittää vaikuttaa Trumpiin hyödyntämällä tämän liikemiesystäviä, joilla on bisneskontakteja Kiinassa.
Valkoisen talon avustajat ovat kehottaneet Trumpia lopettamaan iPhone-puhelunsa, mutta hän ei ole suostunut. Avustajat voivatkin kertomansa mukaan vain toivoa, ettei hän möläytä puheluissaan salaisia tietoja.
Viralliset puhelunsa Trump soittaa Valkoisen talon lankapuhelimen suojatulla linjalla.

Tuossa 'uutisessa' ei ole mitään logiikkaa. Eli uutisen mukaan vieraat valtiot kuuntelevat presidentin henk.kohtaista Iphonea, kun hän soittelee (siviili) kavereilleen.

Ok, mutta vieraat valtiot voivat kuunnella myös niiden kavereiden Iphonea, ihan samalla tavalla. Vaikka presidentillä olisi superhyper suojattu puhelin, niin niillä kavereilla on edelleen sama Iphone, josta vieraat valtiot kuulevat presidentin äänet ja näkevät ne viestitkin.

Presidentin siviilikavereille ei varmasti salainen palvelu jakele erikoispuhelimia.
 
Eilen USA:n pörssikursseissa tapahtui suurin pudotus sitten vuoden 2011, syynä mm. Kiinan ja USA:n väliset jänniteet sekä USA:n laskenut autojen ja asuntojen myyntivauhti.

https://www.wsj.com/articles/european-stocks-rise-after-volatile-day-on-wall-street-1540367863
Kun nyt on parivuotta ulvottu että talouden nousu jenkkilässä on Obaman ansiota, niin taitaa olla nyt tuo kurssilasku sitten trumpin syy kun Obama messiasta ei uskovaiset voi syyttää vaan sitä pitää ylistää kuin Isä Aurikoista kulttuuri Marxisti Obaman suurta esikuvaa.
 
Lopeta jo tuo ruikutus Trumpista.
Tätä markkinalaskua on jo odotettu, eikä syynä ole mikään presidentti vaan todella pitkään jatkunut osakemarkkinoiden nousukausi, johon sijoittajat ovat ennakoineet laskua jo kuukausia.
 
Back
Top