Uutisia Yhdysvalloista

Minä en pidä pahana jos poliisi on hesassa tuollaisen kyltin kanssa ollut mukana. Ei se todellakaan tarkoita suoraan sitä, että poliisi ottaa kantaa mellakoivien mustien puolesta. Tuo tarkoittaa minusta sitä, että poliisi haluaa edistää ja tukea rotujen välistä tasa-arvoa.

Äärimmäisen jyrkkä vastakkainen näkemys täältä.

Poliisi voi olla koko kansan poliisi vain jos se virkaa tehdessään, virkapuvussa ja poliisikuntaa edustaessaan toimii epäpoliittisesti.

Jos poliisilaitos sallii poliisien osallistua poliisin asussa ja poliisin työtä tehdessään poliittisiin mielenilmauksiin kylttien kanssa, niin voidaan luopua toivosta poliisin tason ja legitimaation säilymisen suhteen.
 
Rapakon takana on menossa selvä Venäjän operaatio, jossa pyritään rampauttamaan poliisin toiminta. Näköjään läiskyy vähän ketjuunkin.

Vaikutus on nyt todella voimakasta ja laajaa, että googlella tulee jo monesta paikkaa linkkiä, missä ajetaan "defund police" kampanjaa.

Ihan perinteinen Venäjän vaikutuskeino.
 
Kyllä, jos oli tarpeen siirtää niin yksi tai kaksi poliisi ottaa kiinni ja siirtää. Ketään ei tönitä maahan. Tuo mies voi olla nyt kuollut päävammasta johtuen.
Siinä se ongelma onkin, vastassa on miekkareiden agressivinen (kin) joukko, joukossa verenhimoisia paskiaisia, joiden tarkoituksena provosoida, polttaa, ryöstää. Pinnat ovat kireät poliisilläkin.
Kuvitellan jos passivis-agressivista päälle menevä miestä otetaan kiinni sivuun siirtämistä varteen, vastapuoli kiihtyisi sitäkin, juttu minun silmissäni näyttää selkeältä provolta, vaikka miehelle kävi kelpaten. Toivottavasti elää.
En puolusta häntä tönäisyttä poliisia. Mutta pitää ymmärtää että pinta on kiireä heilläkin.
Kun ympärillä poltetaan omaisuutta, ryöstetään ja vaikka mitä, poliisi menee rivinä eteenpäin rauhoittamaan riehuviä, niin heidän päälle ja iholle menisi vain ja ainostaan passivis-agressivinen provoilija tai todella naiivi ja ajattelematon ihminen petition lappunen kädessä.
 
On se överiä, kun nyt katson tarkasti. Aika törkeän vastuutonta menoa polisilta, ihan sadistista paska.
Tosin kyseinen kaveri taisi vaan toimia minneapolis pd:n voimankäyttö käsikirjan mukaan jossa polvella painaminen on ok, tosin sitä en tiedä mihin kohtaa polven sioitusta on ohjeistettu.

Oma mutuni on se mitä ruuminaukaisu raporteista voi lukea, on se että yrkällä oli todennäköisesti elämänsä viimeiset viikot edessään muutenkin, corona + sydäntauteja + huumeet eivät todellakaan edistäneet tapahtumia. sitä en tiedä oliko poliiseilla tieto miehen entisyydestä ja sitä kautta vähän ronskimmat otteet. :unsure:
 
Rapakon takana on menossa selvä Venäjän operaatio, jossa pyritään rampauttamaan poliisin toiminta. Näköjään läiskyy vähän ketjuunkin.

Vaikutus on nyt todella voimakasta ja laajaa, että googlella tulee jo monesta paikkaa linkkiä, missä ajetaan "defund police" kampanjaa.

Ihan perinteinen Venäjän vaikutuskeino.
Kyllä se on sitä. Putininillä rahojen kanssa on ongelmia, ovat vähissä, poliitikolle lahjukset ovat suuria, vatnikeille pitää näyttää kuinka kurjaa mätänevässä Lännessä eletään, mutta tälläiseen paska toimintaan ei tarvitse maksa paljon, avainvaikuttajille hiukan bonusta, jakaa hiukan kokoaiinia, jotta jaksasivat rötöstelemään yöllä, ja voi katsoa bunkerista Novoogarjovosta telkkaria popcornia syöden. "Todistakaa että on olemassa välikäsiä".
 
Rapakon takana on menossa selvä Venäjän operaatio, jossa pyritään rampauttamaan poliisin toiminta. Näköjään läiskyy vähän ketjuunkin.

Vaikutus on nyt todella voimakasta ja laajaa, että googlella tulee jo monesta paikkaa linkkiä, missä ajetaan "defund police" kampanjaa.

Ihan perinteinen Venäjän vaikutuskeino.
Entäs sitten googlen,facen ja muiden sosiaalisten medioiden toimet vaikuttaa vaaleihin esim rajoittamalla republikaanien "sananvapautta" ja rajoittamalla vaalimainontaa ja sen näkyvyyttä, minusta ei vaikuta ihan demokraattiselta...
 
Äärimmäisen jyrkkä vastakkainen näkemys täältä.

Poliisi voi olla koko kansan poliisi vain jos se virkaa tehdessään, virkapuvussa ja poliisikuntaa edustaessaan toimii epäpoliittisesti.

Jos poliisilaitos sallii poliisien osallistua poliisin asussa ja poliisin työtä tehdessään poliittisiin mielenilmauksiin kylttien kanssa, niin voidaan luopua toivosta poliisin tason ja legitimaation säilymisen suhteen.

Osallistuiko poliisi poliittiseen mielenilmaukseen?
Oliko poliisin osallistuminen poliittista?
 
Aika koomista on se, että jopa Suomesta löytyy ihmisiä, jotka eivät nää Trumpin toimissa mitään poikkeuksellista tai moitittavaa. Myös on lähinnä surullista seurata, miten kaikki Trumpia arvostelevat ovat bolshevikkeja, Mattis ilmeisesti nyt viimeisimpänä.
Nuo Mattisin bolshevikki, moskoviitta, petroskoijari, stalinisti sekä punavihedättäjä jutut oli varmasti huumoria. Tuskin on mitään niistä mutta on kenraali kenen ei kuuluisi kyseenalaistaa mitä Ylipäällikkö sanoo tai tekee. Hänen kuuluisi ainostaan totella.
 
Entäs sitten googlen,facen ja muiden sosiaalisten medioiden toimet vaikuttaa vaaleihin esim rajoittamalla republikaanien "sananvapautta" ja rajoittamalla vaalimainontaa ja sen näkyvyyttä, minusta ei vaikuta ihan demokraattiselta...

Se on jännä ilmiö, kun eivät tajua edes itsekään, kuinka fasistiselta kuulostavat.

--

Tuohon Defund the police kampanjaan liittyen:

Minneapoliksen kaupunginvaltuustossa pidetään äänestys, jossa äänestetään poliisin lakkauttamisesta. Millä se sitten korvataan, on hieman hämärän peitossa -Antifa?


 
Kun sitä varsinaista Floydin pidätysvideota katsoo niin on kyllä helvetin vaikea puolustaa sitä poliisin toimintaa miltään kantilta. Poliisi painaa käytännössä koko ruumiinpainolla kaulan kohdalla vielä useamman minuutin kun Floydilta on lähtenyt taju. Floyd itsessään oli mahdollisesti päihtynyt/aineissa mutta ei tehnyt vastarintaa. Luulisi että neljällä poliisilla olisi onnistunut yhden henkilön saattaminen autoon ja putkaan ilman yhtä kuolemaa ja kansainvälistä mellakka-aaltoa mutta ei.


Yleisesti ottaen näitä poliisin ylilyöntejä löytyy kaikkialta, onhan näiden mellakoiden määräkin ollut suurehko. Kuolleita on sekä poliisien, kauppiaiden, sivustakatsojien, mellakoijien, ryöstelijöiden ja rauhallisien mielenosoittajien joukossa. en antaisi yli kutosen koulu-arvosanaa kenellekkään näistä. Poliiseja syytetään mellakoiden aloittamisesta, sotarikoksista, rasistisesta tappamisesta, heitä doxxataan ja uhkaillaan, ammutaan jne jne ja heidän saama tuki poliitikoilta on ollut syyttämistä, vittuilua ja bussin alle heittämistä. Voi olla että näillä on jotain seuraussuhdetta esim. siihen että nykissä poliisi istui joukolla puistoissa kun kadun päässä tuhottiin ja ryöstettiin joukolla kauppoja.



Tuossa on hyvä juttu asian taustoista.
(HS:n julkaisemana.)
Kannatta lukea.



Wall_Street_Journal.svg

Julkaistu: 4.6. 2:00, Päivitetty 4.6. 8:23

Minneapolis

POLIISILAITOS oli suurissa ongelmissa, kun Medaria Arradondosta tuli Minneapolisin ensimmäinen musta poliisipäällikkö vuonna 2017.
 
Hommasta bongattua.

lyijy kirjoitti:
Laittelin itse poliisin sivujen kautta palautetta tuosta poliisien toiminnasta mielenosoituksessa.



"Hei! Kiitos palautteestasi. Olemme välittäneet sen eteenpäin asianosaisille.


(Mielenosoitusten turvaaminen on poliisin virkatehtävä ja poliisi turvaa tasapuolisesti sekä mielenosoitukseen osallistuvien, että sivullisten turvallisuutta. Virkatehtävässään poliisin henkilöstön ei tule osallistua mielenosoitukseen taikka muutenkaan antaa vaikutelmaa kannan ottamisesta vaikka mielenosoituksen aihe sinänsä olisi poliisin arvojen mukainen.)

Yt. Helsingin poliisilaitoksen Viestintä"
 
Päivällä on aivan erilaiset protestojat, valtaosa valkoisia, jaetaan desiainetta, vettä, hasiidien alueen ohi mennessä, hasiidit kiittävät poliiseja,muuten ovat ulkopuolisena, yksi vain nosti kädet pystyyn, mustat istuu aika lailla kotona, eivät ole marssimassa..jotkut kommenteissa sanoo, että nukkuvat raskaan yön jälkeen tai sovittavat uudet tennarit. Ensin ollaan Brooklinissa, sitten mennään Manhattanin päin, Soho, täysin ryöstetty, ja ala Manhattan..kaikki liikeet vaneerilla. päällystetyt. Brodway on siivottu kyllä ja kaikki ikkkunat peitetty vaneerilla.
Videokuvaajakin sanoi kun oli silminäkijänä että öinen poruukka toimi hyvin organisoidusti. Yhdet skeittauslaudalla ajavat pamauttaa ikkunan rikki, ajaa pois, heti tämän jälkeen yllyttäjä menee sisään, ja perässä muut tästä yllytyksen ryöstämään saaneet.

Skitsofreenista - päivällä marssivat puolustavat niitä jotka tekevät yön pimeässä vandalismia ja rötöksiä..tai miten se menikin.
Poliisia hälyttänyt australialainen nainen, (v2017 Minneapolis) jota somalitaustainen (vai oliko arabi) poliisi ampunut monia luoteja kun nainen tuli ulos pyjamassa rappusille, ei tämä aiheuttanut mitään protesteja, vaan kaupunginjohtaja erosi.
Mutta ainahan siellä joku kuolee, poliisitkin, puolin ja toisiin.
 
Viimeksi muokattu:
Se on jännä ilmiö, kun eivät tajua edes itsekään, kuinka fasistiselta kuulostavat.

--

Tuohon Defund the police kampanjaan liittyen:

Minneapoliksen kaupunginvaltuustossa pidetään äänestys, jossa äänestetään poliisin lakkauttamisesta. Millä se sitten korvataan, on hieman hämärän peitossa -Antifa?



Eihän tuossa jutussa sanota yhtään mitään äänestyksestä poliisin lakkauttamiseksi.


"Speaking only for herself and not for the council as whole, Bender said she would support shifting from a traditional police department to a wider public safety department oriented toward violence prevention and community-based services.

In that kind of scenario, it’s possible that social workers or medics could respond to some calls now being handled by police.

Major reforms of that kind would not happen immediately, she said, but are more likely to be discussed later this year or next. And, she said, they would involve opportunities for community input."
 
Back
Top