Uutisia Yhdysvalloista

Tulevat presidentin vaalit tulevat olemaan myös ensimmäiset Marihuanavaalit ehdokkaiden välillä. Kymmenet osavaltiot on laillistanut jo viihdekäytön, osa muunkin käytön ja joku täysin.

Pelkästään laillistamisbuumi riittäisi nostamaan aiheen vaalikeskusteluun, mutta lopullinen niitti konservatiivin arkkuun on se, että vuosi pari sitten Wall Street tajusi tämän teollisuuden ja yhtäkkiä alkoikin Kalifornian rinteillä pyöriä pukuhemmoja.. Se toi rahaa,sijoituksia sekä kovan luokan lobbareita. Wall streetin kiinnostus tuli 2008 laman jälkimainingeissa. Uusia sijoituskohteita piti löytyä ja uutta teollisuutta. Vertasipa joku, kuinka 30-luvun kieltolain kumoaminen auttoi nousemaan edellisestä lamasta.
Ehdokkaat eivät voi mitenkään jättää huomioimatta Marihuana keskustelua eikä media malta mitenkään olla siihen puuttumatta. Erityisen vaikea asia tämä on oikeistolle. Jotenkin täytyy kiemurella tästä. Luvassa hulvatonta poliittista teatteria ja ennenkaikkea hulvatonta paskan jauhamista. Vieläköhän Teekutsu-liike on kannassaan että se kasvattaa miesrinnat.

Tässä myös asiasta juttua:
http://www.newsweek.com/2016-will-be-marijuana-election-315472?rel=most_shared3
 
http://www.bbc.com/news/world-us-canada-32121316

NSA shooting: One dead after car rams security gate
13 minutes ago
_82011321_de27.jpg

One man has been killed and another was seriously wounded after a shooting at a gate to the US National Security Agency headquarters.
An unnamed official told the Associated Press that gunfire broke out after a car tried to ram the gate to the sprawling military campus near Washington DC.
Officials told the AP that the men inside the car were dressed as women.
Aerial footage showed a police vehicle and another car with extensive damage.

"We do not believe it is related to terrorism," FBI Baltimore spokeswoman Amy Thoreson told the BBC. FBI investigators have been dispatched to the scene, where they are interviewing witnesses.
Fuller details are not immediately available, and multiple requests for information sent to the NSA have not yet been returned. Calls to the NSA were answered, but no information was provided. Calls to spokespersons for the Army were not picked up.
President Barack Obama has been briefed on the incident, according to White House officials.
Helicopter footage showed two cars - one a police vehicle and the other a black vehicle with no insignia - in a junction that had been roped off near the security gates leading to the NSA.
The cars appeared to have collided and debris was strewn across the intersection. A white cloth appeared to cover something beside the black vehicle.

_82013029_fort_meade_nsa_624.jpg

_82016560_76c99646-f582-4415-93a7-340d0e1e418a.jpg

Several police agencies were on the scene

The large Fort Meade campus, located in the suburbs of Washington, is home to about 40,000 military and civilian personnel, plus many members of employees' family.
The facility houses the US Cyber Command, the US Defense Information School, in addition to the NSA.
The NSA is a clandestine intelligence agency, charged with collecting and analysing electronic signals for US intelligence and counterintelligence purposes. The agency rose to prominence after Edward Snowden leaked thousands of the agency's documents in the Spring of 2013.
Local emergency responders say that the NSA police force is handling the incident, and local agencies are providing support.
Early this month the FBI arrested a man for firing shots that damaged the building from a nearby highway.
 
Ei epäillä terroria, miehet pukeutuneet naisiksi, mielenkiintoista.

Selvästikin Israelin operaatio.. :D

http://en.wikipedia.org/wiki/1973_Israeli_raid_on_Lebanon

Barak and his team immediately began planning on an operation to kill them. The plan they came up with was to land from navy ships on the Lebanese coast and infiltrate into Lebanon disguised as tourists, with some of the commandos to be disguised as women (Barak was disguised as a brunette woman).

Mielenkiintoinen ura (vaikka Barak on hieman ristiriitainen henkilö Israelissa), erikoisjoukkojen upseeri ja myöhemmin komentaja, puolustusvoimien komentaja, puolustusministeri, varapääministeri ja pääministeri. Menee off-topiciksi taas, mutta Netanyahu oli samassa yksikössä aikoinaan (Sayeret Matkal) yleten kapteeniksi, kun taas Barak meni hieman ylemmäksi. Barakin lempinimi oli "aivot", Bibin "muuli" :D
 
Tiedän herrojen seikkailut, se oli hyvin suoritettu isku.
 
Tom Cottonin haastattelu.
In this episode of Uncommon Knowledge, Peter sits down with Senator Tom Cotton, a Republican from Arkansas, to examine the many issues facing the nation today. Cotton graduated from Harvard Law School in 2001 and then served with the US Army in Iraq. In 2013 Cotton was elected to the House of Representatives; he was sworn in as a member of the US Senate in January 2015.

http://en.wikipedia.org/wiki/Tom_Cotton
 
Ulkomaat
Obama ja Castro tapasivat - "Kaikki nostetaan pöydälle"
Talouselämä

Yhdysvaltain ja Kuuban välien lientyminen sai viimeisimmän ja merkityksellisen askeleen, kun Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ja Kuuban presidentti Raúl Castro tapasivat kasvokkain.

Molemmat vannoivat, että maat aikovat "kääntää sivua" ja nostaa "kaiken pöydälle", kertoo Financial Times.

Maiden valtaapitävät tapasivat ensimmäistä kertää yli 50 vuoteen, ja Obama totesi Panaman huippukokouksessa tapahtuneen keskustelun olleen historiallinen.

"Mielestäni olemme liikkumassa polkua kohti tulevaisuutta", Obama kuvaili.

"Mielestäni kaikki voidaan nostaa pöydälle ... kun sanon, että olen samaa mieltä siitä, mitä presidentti juuri sanoi, sanon myös, että olemme sopineet olevamme myös erimielisiä", Castro sanoi.
_____________________________________________________________________________________

Obaman ja Castron historiallinen juttutuokio kesti yli tunnin
Ulkomaat 11.4.2015 8:22 Päivitetty 12.4.2015 8:43

Yhdysvaltojen Barack Obaman ja Kuuban Raúl Castron historiallinen kahdenkeskinen tapaaminen kesti 80 minuuttia. Presidenttien keskustelu Panamassa Amerikkojen huippukokouksen yhteydessä sunnuntaiaamuna Suomen aikaa oli ensimmäinen maiden johtajien välillä lähes 60 vuoteen.

Tummiin pukuihin ja solmioihin pukeutuneet Obama ja Castro istuivat puisissa tuoleissa välissään pyöreä kahvipöytä, jonka päällä oli valkoisia ruusuja vaasissa.

Obama aloitti kiittämällä Castroa "avoimuuden hengestä", ja Castro sanoi, ettei halua tuhlata Obaman aikaa tuntikausia kestäneiden kokouspuheiden jälkeen, kertoi uutistoimisto AFP.

Obaman mukaan Yhdysvallat ja Kuuba voivat kunnioittaa toisiaan mielipide-eroista riippumatta.

"Ajan mittaan meidän on mahdollista kääntää uusi sivu ja kehittää uusi suhde maidemme välille", Obama sanoi The Washington Postin mukaan.

Castro vastasi olevansa samaa mieltä kaikesta, mitä Obama sanoi.

"Olemme valmiita keskustelemaan kaikesta, mutta meidän pitää olla kärsivällisiä, hyvin kärsivällisiä", Castro sanoi The Washington Postin mukaan ennen kuin tiedotusvälineiden edustajat joutuivat poistumaan ja jättämään presidentit keskustelemaan yksityisemmin.

Obamalta ei kuultu ilmoitusta Kuuban poistamisesta terrorismia tukevien maiden listalta, mitä Kuuba pitää edellytyksenä maiden välisten diplomaattisuhteiden palauttamiselle.

Castro ja Obama puhuivat lämpimästi toisistaan jo aiemmin lauantaina Amerikkojen johtajien yhteisessä pöydässä.

”Presidentti Obama on rehti mies”, Castro sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan. Hän myös kertoi toivovansa Yhdysvaltojen asettaman kauppasaarron lopettamista.

Obama kutsui Yhdysvaltojen ja Kuuban suhteiden liennyttämistä käännekohdaksi koko Amerikalle.

”On historiallinen tapaus, että presidentti Castro ja minä istumme kumpikin täällä tänään”, Obama sanoi AFP:n mukaan.

Obama myönsi silti, että Yhdysvalloilla ja Kuuballa tulee jatkossakin olemaan erimielisyyksiä.

”Ei taida olla salaisuus, ja presidentti Castro on varmasti samaa mieltä, että maidemme välillä tulee yhä olemaan merkittäviä eroja”, hän sanoi.

”Me tulemme puolustamaan maailmanlaajuisia arvoja, jotka ovat meille tärkeitä. Presidentti Castro tulee varmasti puolustamaan asioita, jotka ovat hänelle tärkeitä.”

Castro ja Obama kättelivät toisiaan jo kokouksen aluksi perjantaina, Suomen aikaa varhain lauantaiaamuna.

Fakta
Välit lähenivät joulukuussa
Yhdysvaltain ja Kuuban presidentit ilmoittivat aloittavansa maiden suhteiden normalisoinnin 17. joulukuuta 2014.

Asiaa oli valmisteltu puoli vuotta salassa. Neuvotteluja käytännön kysymyksistä on käyty joulukuusta asti.

Yhdysvallat on jo lieventänyt joitakin taloussaarron ehtoja, kuten matkustusrajoituksia.

Yksipuoluemaa Kuuba puolestaan on alkanut vapauttaa poliittisia vankeja.

Obama on keskustellut Panamassa myös kuubalaisten toisinajattelijoiden kanssa. Obama tapasi aktivistit huippukokouksen yhteydessä järjestettävässä kansalaisjärjestöjen sivutapahtumassa.

Obama vakuutti, että Yhdysvallat tukee toisinajattelijoiden toimintaa.

Obama ja Castro tapasivat nyt ensi kerran sitten joulukuussa julkistetun liennytyssopimuksen.

Kokouksen alla Obama sanoi Latinalaisen Amerikan johtajille, että "ne päivät ovat ohi, jolloin hänen maansa pystyi vapaasti puuttumaan alueellisiin asioihin".

"Kun etenemme suhteiden normalisoinnissa, meillä on tietysti keskinäisiä eroavaisuuksia monessa asiassa; aivan kuten meillä on eroavaisuuksia alueen muiden maiden kanssa, niitä on myös läheisimpien liittolaistemme kanssa", Obama sanoi perjantaina Reutersin mukaan.

==================================================================

Historiaa tehdään hiljalleen ja tapahtumien merkitys avautuu vasta vuosien päästä.

Kuuba taitaa viimein tehdä irtioton Venäläisestä maailmasta. Kun näköpiirissä ei ole sellaista käännöstä Venäjän kyvystä ylläpitää ja tukea Karibian satelliittiaan niin pragmaattiset kuubalaiset kääntävät takkinsa. Vielä kun Venezuelassa pahimmat kuumakallet saavat päänsä jäähdytettyä ja palataan normaaliin päiväjärjestykseen johon ei kuulu vastakkainasettelujen rakentaminen ja erimielisyyksien lietsonta niin Venäjän vaikutusvalta Karibialla hiipuu hyttysen pissan arvoiseksi.

Kuubalaisista minulla on sellainen käsitys että heitä liikuttaa käytännöllisyys ja realismi enemmän kuin ideologia. Eipä Castrokaan mikään äärikommunisti uransa alussa ollut, tarttui Moskovan käteen kun muilta ei tukea tullut. Sen lauluja laulat kenen leipää syöt. Ja nyt Venäjältä ei limppua juuri heru kun taas Obama tarjoaa hampurilaista.

Kuubassa ihmetyttää sekin juttu miten yksi saari Karibialla on pystynyt sijoittamaan itsensä paikkaan josta ei löydy öljyä? Olisiko niin ettei saaren luonnonvaroja olisi tarkoituksella koskaan kunnolla kartoitettu koska esimerkiksi öljyesiintymien löytyminen Kuuban talousalueelta olisi vaarantanut Kuuban riippuvuuden Neuvostoliitosta?
 
Kyllä sielläkin on, mutta ei ihan helpointa tavaraa hyödynnettäväksi ilman jenkkien tietotaitoa ja tekniikkaa. Tosin etsintäkin on ollut enempi harrastelijoiden puuhastelua. Kiinalainen porauslautta taitaa olla tälläkin hetkellä Kuubassa.
 
"Obaman oppi" avasi oven Iraniin
Ulkomaat 8.4.2015 14:49

Yhdysvaltain presidentti James Monroe oli Monroe-opin isä. Monroen oppi oli Yhdysvaltain ulkopolitiikan ohjenuora 1800-luvulla. Sen mukaan Euroopan ei tule puuttua Amerikan mantereen asioihin, eikä Yhdysvaltain vastaavasti Euroopan asioihin.

Monroe-opin vastakohta oli presidentti George W. Bushin oppi. Sen mukaan Yhdysvalloilla oli oikeus puolustaa etujaan maailmalla ja tehdä ennaltaehkäiseviä iskuja.

Nyt Yhdysvalloissa puhutaan Obaman opista. Se kirkastui Iranin ydinohjelmasta käytyjen neuvottelujen jälkeen, kun Obama antoi perusteellisen haastattelun The New York Times -lehden kolumnistille Thomas Friedmanille.

Obaman mukaan yhteydenpito Myanmarin, Kuuban ja Iranin kaltaisten hankalien maiden kanssa voi toimia paremmin kuin taloudelliset pakotteet tai maiden eristäminen. Yhdysvaltain pitää olla tarpeeksi itsevarma, jotta se voi ottaa riskin ja kokeilla, palveleeko ovien raottaminen maan etuja paremmin kuin niiden pitäminen suljettuina – ja muuttaako yhteydenpito Irania sisältäpäin tehokkaammin kuin kovistelu.

"Olemme tarpeeksi vaikutusvaltaisia, jotta voimme kokeilla tätä [yhteydenpitoa] saattamatta itseämme vaaraan", Obama sanoi. "Jos käy ilmi, että yhteydenpito ei johda haluttuihin tuloksiin, voimme aina muuttaa linjaamme."

Obama muistutti, että Kuuba on pieni maa ja ettei se uhkaa Yhdysvaltoja. Iran, suurempi ja vaarallisempi maa, käyttää puolustukseen 30 miljardia dollaria vuodessa. Yhdysvalloissa vastaava luku on 600 miljardia.

"Kysyit, mikä on Obaman oppi. Se on: pidämme yllä yhteyksiä, mutta säilytämme samalla sotilaskykymme."

Israel ei ole yhtä vahva, ja siksi se ei voi ottaa samanlaisia riskejä kuin Yhdysvallat, Obama myönsi. Siksi Yhdysvaltain pitää osoittaa, että sen tuki Israelille on horjumaton.

Luulisi, että Afganistanin ja Irakin sotien jälkeen Obaman oppi olisi Yhdysvalloissa tervetullut.

Seuraavat puolitoista vuotta Yhdysvalloissa käydään kuitenkin vaalikamppailua. Varovainen tunnustelu entisten vihollisten suuntaan ei ole sellaista vahvan johtajan ulkopolitiikkaa, joka villitsisi Isisiä, Venäjää ja Irania pelkäävät amerikkalaiset.

Siksi on todennäköistä, että Bush kolmannen, Clinton toisen tai Walker ensimmäisen oppi on taas kovempi kuin Obaman.

=============================================================================================

Iran on mielenkiintoinen polttopiste. Obaman toistaiseksi vetämä USA on hiljalleen lämmitellyt välejä ja ilmeisesti Teheranissakin aletaan väsyä vihanpitoon.

Venäjäähän tämä ei miellytä ja se pyrkii heittämään kapuloita rattaisiin minkä ennättää. Agressiivinen eristynyt Irak kun olisi Venäjälle paljon mieluisampi, se pitäisi USA:n huomion poissa Venäjän touhuista, sitoisi voimavaroja ja ennen kaikkea Iranin öljy pysyisi poissa markkinoilta. Toisekseen jos Iran lopettaa riidan haastamisen länsimaiden kanssa ja saa palkkioksi kohenevan talouden ja elintason, Venäjän eteläpuoliset -stanit voisivat saada Kremlin kannalta ikävän mallin ja Putinin haaveilema Euraasian Unioni alkaa rapautua altapäin.
 
Ulkomaat
"Venäjän propagandakoneisto vaarallisempi kuin yksikään armeija"
Helena Haavisto

Yhdysvaltain kongressin jäsenet haluavat haastaa Venäjän propagandakoneiston kylmän sodan keinoin, kertoo The Guardian.

Useat Yhdysvaltain kongressin jäsenet haluavat vastata Venäjän Ukrainassa levittämään propagandaan herättämällä henkiin omat, kylmän sodan aikaiset propagandamenetelmänsä.

Yhdysvaltain edustajainhuoneen ulkomaanasioiden komitean puheenjohtajan Ed Roycen mielestä kylmän sodan aikaisten menetelmien käyttöönotto on tarpeellista, jotta Yhdysvallat voi haastaa Venäjän nopeassa tahdissa kasvavan televisiokanavien, nettisivujen ja internet-trollien levittämän valheellisen informaation määrän.

– Venäjän informaatioarmeija on levittäytynyt televisioon, radioon ja sanomalehtiin ympäri Eurooppaa. Venäjän propagandakoneisto käy ylikierroksilla ja se yrittää horjuttaa demokraattista vakautta ja lietsoa väkivaltaa, Royce toteaa.

– Venäjän propagandakoneisto on mahdollisesti vaarallisempi kuin yksikään armeija, koska mitkään asevoimat eivät voi pysäyttää Venäjää levittämästä valheita ja sabotoimasta Yhdysvaltojen turvallisuuspyrkimyksiä Euroopassa, hän varoittaa.

Yhdysvaltain ulkoministeriö on vedonnut suuriin mediayhtiöihin, kuten Sony Picturesiin, ja pyytänyt apua "Kremlin lähettämän vääristyneen todellisuuskuvan" peittoamiseksi. Kysymys siitä, kuinka avoimesti Yhdysvaltojen pitäisi lähteä haastamaan Venäjän propaganda jakaa kuitenkin mielipiteitä kongressissa.

Kadri Liik, joka toimii Venäjän ja Itä-Euroopan asiantuntijana Lontoossa sijaitsevassa Euroopan ulkomaansuhteiden valtuustossa kertoo, että esimerkiksi suurin osa Baltian maiden asukkaista, erityisesti venäjänkielisistä vähemmistöistä, saa kaiken tietonsa venäläisistä uutislähteistä.

– Venäjän propaganda on joskus hullua. Toisinaan se väittää niin mahdottomia asioita, että niitä ei usko kukaan, mutta kuitenkin se murtaa yleisön puolustuksen. Venäjän propaganda ei koostu vain valheista neuvostopropagandan tapaan, vaan se on hienostuneempaa. Ikään kuin väkivaltaa mieltä vastaan, Liik kertoo.

Kadri Liikin mielestä on loogista, että venäjänkielinen vähemmistö Baltian maissa osoittaa herkästi sympatiaa Venäjän ulkopolitiikkaa kohtaan. Liikin mukaan se ei kuitenkaan johdu pelkästään propagandasta, vaan myös kasvatuksesta ja koulutuksesta, sillä esimerkiksi monet venäjänkieliset historianopettajat Baltian maissa ovat saaneet koulutuksensa Neuvostoliitossa.
 
Windowoneurasia-blogin pitäjä Paul Goble keskeyttää blogin päivittämisen terveyssyiden takia. Palaa ehkä myöhemmin asiaan.
 
– Venäjän propaganda on joskus hullua. Toisinaan se väittää niin mahdottomia asioita, että niitä ei usko kukaan, mutta kuitenkin se murtaa yleisön puolustuksen. Venäjän propaganda ei koostu vain valheista neuvostopropagandan tapaan, vaan se on hienostuneempaa. Ikään kuin väkivaltaa mieltä vastaan, Liik kertoo.

Mutta muuten sellaiseksi henkiseksi väkivallaksi minä koin sitä jo monet vuodet. Ihan kidutukselta tuntui lukea sekä avoimia solvauksia ja herjoja tuulesta temmattuista tapahtumista, että äärimmäisen monimutkaisesti kirjoitettuja artikkeleita esim. euraasian ihanuudesta tai muusta venäläisestä ylivertaisuudesta kaikilla aloilla ja varsinkin taloudessa, jotka paikallisten foorumin pitäjät ja trollit lyöneet pienestäkin kriitikista isoilla eleilla. Kirjoituksissa ei ollut päätä eikä häntä, ne olivat niin outoja koko järjettömyydessa, että piti pikein tavistaa päätä, kukaan omista ystävistäkään ei saanut selkoa niistä, lähetin varta vasten luettavaksi minua huomattavasti paremmin venäjän asioihin perehtyneille, niin tuli vastaus että "armahtaa minua, ei tästä pirukaan saa selvä". Mutta kirjoittajat koko tuntemattomuudesta huolimatta kaikki ovat Putinin mitalilla palkittuja "asiantuntijoita" (!)

Voin kuvitella miltä tuntuu asioista kiinostuneelle venäläiselle kun alkaa lukea tälläistä, ihminen voi helposti kuvitella tuon vaikealukuisen tekstin perustella, että yksinkertaisetkin talousasiat on huippumatematiikkaa vaikeammat. Mutta toisaalta teksti kutenkin tarkoitettu ihan kuin "kansalle" ja vastavia kirjoituksia netin sivustoilla on pilvin pimein.

Jo silloin tuli selväksi, tälläisiä teksteja kirjoittavat saavat mitaleita ja rahaa juuri sitä ettei kukaan saanut selville yhtään mitään. Se on pirullista.
 
"Obaman oppi" avasi oven Iraniin
Ulkomaat 8.4.2015 14:49

Yhdysvaltain presidentti James Monroe oli Monroe-opin isä. Monroen oppi oli Yhdysvaltain ulkopolitiikan ohjenuora 1800-luvulla. Sen mukaan Euroopan ei tule puuttua Amerikan mantereen asioihin, eikä Yhdysvaltain vastaavasti Euroopan asioihin.

Monroe-opin vastakohta oli presidentti George W. Bushin oppi. Sen mukaan Yhdysvalloilla oli oikeus puolustaa etujaan maailmalla ja tehdä ennaltaehkäiseviä iskuja.

Nyt Yhdysvalloissa puhutaan Obaman opista. Se kirkastui Iranin ydinohjelmasta käytyjen neuvottelujen jälkeen, kun Obama antoi perusteellisen haastattelun The New York Times -lehden kolumnistille Thomas Friedmanille.

Obaman mukaan yhteydenpito Myanmarin, Kuuban ja Iranin kaltaisten hankalien maiden kanssa voi toimia paremmin kuin taloudelliset pakotteet tai maiden eristäminen. Yhdysvaltain pitää olla tarpeeksi itsevarma, jotta se voi ottaa riskin ja kokeilla, palveleeko ovien raottaminen maan etuja paremmin kuin niiden pitäminen suljettuina – ja muuttaako yhteydenpito Irania sisältäpäin tehokkaammin kuin kovistelu.

Bushin oppi olikin täysi floppi mitä ns. 'roistovaltioihin' tulee. Uhkailu ja hyökkäykset saivat kaikki vain vakuuttumaan että joukkotuhoaseet ovat ehdottoman välttämättömiä jotta amerikkalaiset eivät hyökkää.

Mutta totta on että Obaman oppia tullaan ilman muuta haukkumaan pehmoiluksi ja sitä tullaan vaalikamppailuissa käyttämään lyömäaseena. Näyttääkin todennäköiseltä ettei doktriini selviä vaalien yli.
 
Ulkomaat
"Venäjän propagandakoneisto vaarallisempi kuin yksikään armeija"
Helena Haavisto

Yhdysvaltain kongressin jäsenet haluavat haastaa Venäjän propagandakoneiston kylmän sodan keinoin, kertoo The Guardian.

Useat Yhdysvaltain kongressin jäsenet haluavat vastata Venäjän Ukrainassa levittämään propagandaan herättämällä henkiin omat, kylmän sodan aikaiset propagandamenetelmänsä.

Yhdysvaltain edustajainhuoneen ulkomaanasioiden komitean puheenjohtajan Ed Roycen mielestä kylmän sodan aikaisten menetelmien käyttöönotto on tarpeellista, jotta Yhdysvallat voi haastaa Venäjän nopeassa tahdissa kasvavan televisiokanavien, nettisivujen ja internet-trollien levittämän valheellisen informaation määrän.

– Venäjän informaatioarmeija on levittäytynyt televisioon, radioon ja sanomalehtiin ympäri Eurooppaa. Venäjän propagandakoneisto käy ylikierroksilla ja se yrittää horjuttaa demokraattista vakautta ja lietsoa väkivaltaa, Royce toteaa.

– Venäjän propagandakoneisto on mahdollisesti vaarallisempi kuin yksikään armeija, koska mitkään asevoimat eivät voi pysäyttää Venäjää levittämästä valheita ja sabotoimasta Yhdysvaltojen turvallisuuspyrkimyksiä Euroopassa, hän varoittaa.

Yhdysvaltain ulkoministeriö on vedonnut suuriin mediayhtiöihin, kuten Sony Picturesiin, ja pyytänyt apua "Kremlin lähettämän vääristyneen todellisuuskuvan" peittoamiseksi. Kysymys siitä, kuinka avoimesti Yhdysvaltojen pitäisi lähteä haastamaan Venäjän propaganda jakaa kuitenkin mielipiteitä kongressissa.

Kadri Liik, joka toimii Venäjän ja Itä-Euroopan asiantuntijana Lontoossa sijaitsevassa Euroopan ulkomaansuhteiden valtuustossa kertoo, että esimerkiksi suurin osa Baltian maiden asukkaista, erityisesti venäjänkielisistä vähemmistöistä, saa kaiken tietonsa venäläisistä uutislähteistä.

– Venäjän propaganda on joskus hullua. Toisinaan se väittää niin mahdottomia asioita, että niitä ei usko kukaan, mutta kuitenkin se murtaa yleisön puolustuksen. Venäjän propaganda ei koostu vain valheista neuvostopropagandan tapaan, vaan se on hienostuneempaa. Ikään kuin väkivaltaa mieltä vastaan, Liik kertoo.

Kadri Liikin mielestä on loogista, että venäjänkielinen vähemmistö Baltian maissa osoittaa herkästi sympatiaa Venäjän ulkopolitiikkaa kohtaan. Liikin mukaan se ei kuitenkaan johdu pelkästään propagandasta, vaan myös kasvatuksesta ja koulutuksesta, sillä esimerkiksi monet venäjänkieliset historianopettajat Baltian maissa ovat saaneet koulutuksensa Neuvostoliitossa.

Läntiset asiantuntijat haluavat selkeästi Venäjän propagandaa suitsuttamalla nostaa omaa häntäänsä liioittelemalla vihollisen tasoa, että näin korkeatasoisen kanssa minä väännän, että enkös olekin kova hemmo. Sama se oli neuvostojärjestelmän kanssa. Sovjetologit maalailivat neuvostojärjestelmästä voimakkaamman kuin se olikaan ja sitten he olivat tietysti yllättyneitä, kun Neuvostoliitto romahti. Olihan se vähän vaikea tunnustaa, että olivat tainneet vähän maalailla liioitellen lisätäkseen korottaen määrärahojaan. Se on vain se, että kannattaako asiantuntijoille maksaa mitään, jos he eivät anna oikeata tietoa vaan sellaista määrärahoja lypsävää tietoa, jossa maalataan heikko ja hutera vihollinen niin vahvaksi, että tätä asiaa selvittävän viraston pitää saada heti nyt määrärahojen korotus.

Nurinperinen vääristelevä Bäckman-propaganda on kansanvallan vastaista. Bäckman propaganda on silkkaa kansansortoa sylkemällä heidän naamalleen valheita toisensa perään. Kansalla on oikeus kuulla totuus. Kansanvaltaan nimittäin kuuluu totuudenpuhuminen niin, että kansa osaisi tehdä arjen päätöksiä totuuden pohjalta. Jos kansalle ei puhuta totta ei ole olemassa kansanvaltaakaan. Bäckman siis pyrkii viemään kansalta vallan tuuttaamalla eetterin täyteen valhetta. Sellainen järjestelmä, jonka ominaispiirre on valehtelu ei ansaitse ääneenlausuntaa, jonka avulla sille luotaisiin minkäänlaista vakavastiotettavuutta. Siis sellainen uu oo tämä on vaarallista siis!! Siis tämä sanottuna joistakin dorkista joiden propaganda on niin tyhmää, että sellaista harrastava valta pitää potkia vallasta. Suomessa ei jokin Lavrov tai Putin olisi päivääkään virassa niillä tarinoilla.
 
Viimeksi muokattu:
Tanskassa ja Ranskassa terroristit teurastavat viattomia aseillaan. Aseiden luvatussa maassa terroristit ammutaan paskaksi ennen kuin ehtivät tehdä käytännössä mitään. Näin sen pitäisikin mennä. Milloin kukkahattutädit tajuavat, että ainoa, mikä pysäyttää tyypin, jolla on ase, on tyyppi, jolla on ase?!?
 
Police Officer Poll: Armed Citizens Better At Stopping Crime Than Gun Control

A new poll reveals that our nation’s police officers feel that the Democrat’s major push for new gun bans and other anti-Second Amendment policies will be utterly ineffective for stopping crime. Instead, the poll reveals, an armed citizenry is what police really feel will make us all safer.

The poll conducted by PoliceOne.com surveyed the popular law enforcement site’s membership and got over 15,000 responding to questions that ranged from the effects of the White House’s gun-ban efforts to whether or not respondents agreed with more restrictive gun laws.

The poll found that 71 percent of the officers believed that an assault weapons bans like those Obama is trying to push through Congress would have no impact on crime. Even more stark, 95 percent said that the Democrats so-called high-capacity ammunition magazine bans were pointless and another 79 percent said universal background checks were ineffective.

A whopping 91.3 percent of the responding officers said that they were for concealed carry “without further restrictions.”

As to schools, the current focus of gun legislation in a post Sandy Hook America, 76.6 percent said that school administrators and/or teachers should be armed if properly trained.

Another interesting question asked the officers what they thought was the “biggest cause of gun violence in the UnitedStates?” There were several answers, but the biggest response was the 38 percent that felt it was a “decline in parenting and family values.”

armed-teachers.jpg
 
Back
Top