Rajajääkäri
Ylipäällikkö
Douglas tuli mullekkin mieleen, ko kuulin että Kirkkiä ammuttu.Jos minä hökäisen kavereille, että kirk on ammuttu, seuraisi hiljaisuus. Ruotiukkokaveri kysyisi korkeintaan, että douglasko?
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Douglas tuli mullekkin mieleen, ko kuulin että Kirkkiä ammuttu.Jos minä hökäisen kavereille, että kirk on ammuttu, seuraisi hiljaisuus. Ruotiukkokaveri kysyisi korkeintaan, että douglasko?
Juu, no minua tuo murha ei aatteen tai muunkaan syyn puolesta erityisesti hetkauta, mutta tilanteen perkelöityminen kahtiajakautuneen mahtivaltion sisällä uhkakuvana vähän jännitystä aiheuttaa.USA:ssa on pitkä poliittisten murhien perinne. Eihän tämä ollut ensimmäinen edes Trumpin toisella kaudella.
Jokainen voi myös tykönään miettiä miksi tämä tuntuu tulevan lähelle, mutta D-poliitikon ja tämän puolison murha Minnesotassa oli ihan se ja sama. Ja sama tietysti päinvastoin.
Etenkin jos tunteisiin sekoittuu myös kostonhimoa kannattaa alkaa miettiä ammattiapua ennen kuin lipsahtaa kokonaan pimeälle puolelle. Sitähän näillä lopulta tavoitellaan.
Ja selvyydeksi: tätä ei ole suunnattu @toimistohuuhaa vaikka hänen viestiinsä kommentoinkin.
Douglas tuli mullekkin mieleen, ko kuulin että Kirkkiä ammuttu.
Ammuttu itsekin totesi taannoin, että näillä aselaeilla nyt vain tulee tilastotappioita ja se on pienempi paha, kuin aseenkannon rajoittaminen. Tosin nyt ei ollut kyseessä mikään satunnainen ammuskelu, vaan jotain aivan muuta.Juu, no minua tuo murha ei aatteen tai muunkaan syyn puolesta erityisesti hetkauta, mutta tilanteen perkelöityminen kahtiajakautuneen mahtivaltion sisällä uhkakuvana vähän jännitystä aiheuttaa.
Toisaalta kuten asiaa sivusitkin kyllähän siellä on murhattu, mellakoitu ja sitten rauhoituttu ennenkin. Joten kenties lietson turhia piruja seinille.
Ja sitten on vielä kaikkien scifistien sankari, eli kapteeni Kirk.Jokaisella sukupolvella on omat kirkkinsä.
Tuossa oli myös kotimainen tuotos maalattuna, Auvinen...
Osu kanssa silmään että fanittanut kouluampujiaTuossa oli myös kotimainen tuotos maalattuna, Auvinen...![]()
Pekka-,,,,Ollut Juha Eric inspiraationa.
Okei,menin miinaanNuo raapustukset aseessa on sen lapsia kirkossa ampuneen trans tapauksen. Nuokin oli aluksi uutisoitu "aseessa luki Trump". Unohdettu tuo "kill" osuus.
Sehän se olikinPekka-,,,,
Ja sitten on vielä kaikkien scifistien sankari, eli kapteeni Kirk.
Utah Governor Spencer Cox said a family member interviewed by investigators stated that Mr Robinson had become "more political" in recent years.
The relative also said that during a dinner conversation before the attack, Mr Robinson had stated Kirk "was full of hate and spreading hate" and mentioned Kirk's upcoming event at Utah Valley University, according to Cox.
"They talked about why they didn't like him and the viewpoints that he had," Cox said referring to the conversation.
Investigators say Mr Robinson was steeped in online culture, pointing to inscriptions on shell casings linked to the case.
Two casings displayed apparent references to online trolling humour. The inscription "notices bulges OwO what's this?" on a fired shell casing may refer to a "copypasta" - a piece of text that is repeated over and over again, often to troll people online. Another casing, that was unfired, was inscribed with the words "If you read this, you are gay lmao" - again an apparent reference to a trolling joke.
Meanwhile, other casings could be interpreted as sympathetic to Antifa, or the anti-fascist movement, a loose collection of far-left activists who have been active in the US over the last decade and often demonstrate against Trump policies and far-right groups.
One unfired casing had the words "Hey fascist! Catch!" and an up, right and three down arrows.
The three down arrows alone could be a common symbol used for anti-fascism.