Yhdysvaltain salainen palvelu kertoo löytäneensä New Yorkin alueelta kätkön laitteita, jotka kykenevät kaatamaan matkapuhelinverkon.
New York Timesin mukaan häirintälaitteiden verkosto kykenisi lähettämään 30 miljoonaa anonyymia tekstiviestiä minuutissa.
Salainen palvelu löysi yli 100 000 SIM-korttia ja 300 palvelinta, joilla pystyisi häiritsemään hätäpalveluita ja niitä voitaisiin käyttää salattuun viestintään.
– Tämän laiteverkostojen aiheuttamaa häiriöpotentiaalia maamme tietoliikenteelle ei voi liioitella, salaisen palvelun johtaja
Sean Curran sanoi tiedotteessa.
Laitteet oli sijoitettu reilun 50 kilometrin päähän parhaillaan New Yorkissa käynnissä olevasta YK:n yleiskokouksesta.
Virkamies sanoi, että virasto ei ollut koskaan aiemmin nähnyt näin laajamittaista operaatiota.
New York Timesin mukaan häirintälaitteiden verkosto kykenisi lähettämään 30 miljoonaa anonyymia tekstiviestiä minuutissa.
yle.fi
Kuka ja myös miksi ? Tuossa on usean miljoonan laitteet joten lähtökohtaisesti puhutaan valtiollisesta toimijasta.
100.000 liittymää kaataa minkä tahansa linkkitornin ja valvomossa tuo näkyy samantien kun laitetaan päälle "Extreme traffic warning, User Overload warming, location XXXXX" Edes New yorkin keskustassa tätä ei voisi aktivoida huomaamatta.
Silti näyttää että laitteet on asennettu tilaan kiinteästi (johdotus) eikä niitä ole ollut tarkoitus käyttää esimerkiksi hajautetusti ajoneuvoista suurelta alueelta.