Kun kompassi vaihdettiin: miksi Mamdanin valinta tuli mahdolliseksi
Historia ei tee loikkauksia – se valmistautuu. Kun New Yorkin pormestariksi valitaan muslimisosialisti, avoimesti propalestiinalisen liikkeen kannattaja ja Israelin arvostelija, kyseessä ei ole yhtäkkiä tapahtuva räjähdys. Se on pitkän prosessin päätösnäytös, prosessin, jossa länsi on vaihe vaiheelta muovattu uuteen muotoon – ei sotavaunujen vaan yliopistojen, säätiöiden ja nuorison ajattelutapojen avulla.
Viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana Qatar, Saudi-Arabia ja Arabiemiirikunnat ovat sijoittaneet länsimaisiin yliopistoihin, tutkimuskeskuksiin ja yhteiskunnallisiin instituutioihin yli 17 miljardia dollaria. Yhdysvaltain opetusministeriön mukaan pelkästään Qatar ohjasi 6,6 miljardia dollaria, Saudi-Arabia noin 3,9 miljardia ja Arabiemiirikunnat 1,7 miljardia. Nämä rahat ohjattiin Harvardin, Georgetownin, Cornellin, Northwesternin, Yalen, Texas A&M:n, Lontoon kauppakorkeakoulun sekä Pariisin Sorbonnen Abu Dhabin kampukselle – "kulttuurivaihdon", "uskontotieteellisen tutkimuksen" ja "islamofobian torjunnan" nimissä. Mutta yhdessä apurahojen kanssa tulivat luennot aiheista kuten "kolonialistinen sorto", "eurooppalainen imperialismi" ja "lännen syyllisyys".
Kun lähivuosikymmeninä Lähi-idän ja islamin tutkimuksen laitoksia on rahoitettu tahoilta, jotka itse kieltävät islamin kritiikin, ei ole syytä ihmetellä, että näiden ohjelmien valmistuneet ryhtyvät opettajiksi, journalisteiksi ja poliitikoiksi – ja muokkaavat uuden sukupolven maailmankuvaa. Nuoret ovat lopettaneet ajattelemisen vastuun näkökulmasta ja alkaneet ajatella syyllisyyden näkökulmasta: länsi – sortaja, itä – uhri.
Samalla investoitiin lännen "pehmeään infrastruktuuriin". Qatarin suvereeni rahasto QIA sijoitti yli 45 miljardia dollaria amerikkalaiseen kiinteistöihin, joista noin 8,6 miljardia Manhattan West -projektiin New Yorkissa ja vielä satoja miljoonia Empire State Realty Trustiin. Saudi-Arabian PIF osallistui suuriin Manhattanin projekteihin ja teknologian startup-yrityksiin, samoin kuin "vihreän energian" rahastoihin.
Fondien Lontoon ja Geneven osastojen kautta rahoitettiin mediaa ja kampanjoita, jotka edistävät "islamofobian vastaista taistelua", "palestiinalaista solidaarisuutta" ja "yhteiskunnallista tasa-arvoa". Näennäisesti tämä näytti investoinneilta ja humanismilta. Käytännössä se oli uuden ideologian juurruttamista median, koulutuksen, kaupunkien apurahojen ja kulttuurin kautta.
Juuri tälle valmiiksi pohjustetulle maaperälle Zohra Mamdanin vaalimenestys kasvoi. Hän osoittautui täydelliseksi hahmoksi – ei sattumalta, vaan siksi että ympäristö oli valmis. Ihmiset olivat väsyneitä elinkustannuksiin, eriarvoisuuteen ja moraaliseen epävarmuuteen. He kaipasivat "uutta messiasta", joka sanoisi yksinkertaisesti: "Rikkaat maksavat, köyhät saavat, oikeudenmukaisuus voittaa".
Länsimaille, jotka ovat käyneet läpi vuosikymmenten syyllisyyttä ja itseen kohdistuvaa kritiikkiä, tällaiset sanat olivat kuin balsamia. Ja niille, jotka ovat vuosikymmeniä sijoittaneet pääomia tämän syyllisyyskäsityksen muokkaamiseen – odotettu tulos.
Nyt, kun Mamdani on "uuden oikeudenmukaisuuden" symboli, kaupunkiin alkaa virrata miljoonia – ei suoraan budjettiin vaan apurahojen muodossa: "ympäristöhankkeisiin", "yhteiskunnallisiin uudistuksiin", "kulttuurien vuoropuheluohjelmiin". Tähän rahaan sisältyy tukia tarpeellisille hankkeille, talouden pelastusta romahdukselta ja illuusio siitä, että uusi malli "toimii". Ja kun näyteikkuna loistaa, sitä voidaan viedä muihin maihin – Eurooppaan, Kanadaan, Australiaan.
Kyseessä ei ole salaliitto – vaan kirurgisesti tarkka pehmeän voiman strategia, joka on toteutettu kylmäpäisesti ja ideologisella kärsivällisyydellä. Länsi on liian pitkään kuvitellut, että rahalla ei ole ideologiaa. Mutta ne, jotka sijoittivat miljardeja mieliin, yliopistoihin ja kulttuurisiin instituutioihin, tiesivät: juuri tätä kautta voidaan muuttaa sivilisaatiota.
Tänään Amerikka korjaa hedelmiä. Ja jos joku ajattelee, että Mamdanin valinta oli sattumaa, kannattaa vain tarkastella, kuka vuosikymmenien ajan kirjoitti käsikirjoitusta, jossa hänen esiintymisensä oli väistämätöntä.
Kirjoittaja: Alony Elinel
www.iltalehti.fi
eutoday.net
