Uutisia Yhdysvalloista

Täällä ei kyllä tunnuta ymmärtävän mistä on kyse, Yhdysvalloissa on rasismia ja sitä on kaikissa etnisissä ryhmissä, monikulttuurisuuden iloja mutta se ei ole tässä ytimessä.

Rotukysymyksen tästä pyrkii tekemään vasemmisto, se on vain yksi osa identiteettipolitiikkaa jolla yhteiskunta pyritään ajamaan kypsäksi vallankumoukselle.

Kyse on Yhdysvaltain perustuslakia ja sen henkeä kunnioittavien sekä marxilaisten vallankumouksellisten ja heidän hyväksikäyttämien välisestä konfliktista.
Samat siemenet on kylvetty Eurooppaan kansainvälisen kommunistisen salaliiton toimesta viimeisen vuosisadan aikana, tämä subversio on ihan dokumentoitu ja marxilaiseen tieteeseen pohjaava kehitys eikä mikään folioteoria.

Venäjä ja nykyään myös Kiina on säilyttänyt tämän vaikutuskanavan subversiolle voidakseen aktivoida sen tarpeidensa mukaan sekä heikentääkseen länsimaita pitkällä tähtäimellä.

Marxilaisiin olisi pitänyt suhtautua kuten natseihin mutta heidän lukeutuessa toisen maailmansodan voittajiin tämä ei ollut mahdollista valitettavasti.

Tietysti orjuuden voi nähdä identiteettipolitiikkana jos haluaa. Samoin kuin sen institutionaalisen rasismin ja apartheidin joka yhdysvalloissa oli ihan perustuslakien hyväksymänä voimassa aina 60-luvun puoleen väliin asti.

1591043377843.png

1591043469650.png

1591043501875.png

USA:ssa elää paljon ihmisiä, joiden lapsuudessa nämä kyltit olivat pystyssä. Suomessa oli sota loppunut 20 vuotta aikaisemmin kun nämä kyltit olivat arkipäivää monin paikoin vapauden unelmamaassa. Samoin kuin mustien kielto päästä kouluun tai äänestämään. Joissain osavaltioissa musta joka meni väärään kouluun päätyi hirteen. Että sellaista "marxilaista identiteettipolitiikkaa".

Nämä ovat selviä faktoja. Aivan samoin, kuin esimerkiksi Englannissa ja Saksassa 1800-luvun lopulla työläisiä jotka vaativat palkaa jolla selviäisi hengissä kutsuttiin "kommunisteiksi" ja "marxilaisiksi". Ja varmaan moni olikin. Mutta ei todellakaan minkään "ovelan subversion" takia vaan koska heillä oli nälkä ja kylmä ja heidän lapsensa kuolivat keuhkotautiin kosteuden takia. Toki heidän olisi pitänyt kuolla kurjuudessa sen sijaan että alkoivat vaatia oikeuksia itselleen jotta he olisivat olleet hyviä ihmisiä. Sivumennen sanoen oikeuksia, jotka meillä täällä suomessa on kaikilla ihmisillä. Jotka meilläkin lakkojen kautta saivat aikaan ihmiset, joita monet kutsuivat varmaan "marxilaisiksi".

Minä ymmärrän sen, että sinä vihaat venäjää ja näet kaiken maailman pahuuden joko suoraan tai jonkun ovelan juonen kautta venäjän tekemisenä ja marxilaisuuden jonkinlaisena heidän keksimänään globaalina juonena. Ok. Tämä on sinun näkemyksesi.

Minun nähdäkseni marxilaisuus on seuraus, ei syy. Jos yhteiskunta on persiillään, kumouksellinen liikehdintä alkaa. Toki sitä voidaan auttaa ulkopuolelta, mutta sitä ei voi luoda tyhjästä. Sillä on oltava joku todellinen tarttumapinta. Ei kommunismi kaatunut siihen, että USA lähetti radio-ohjelmia Free Europen- kautta tai minkään ovelan psy-opsin takia. Ja varmasti sitä tehtiin. Kommunismi kaatui koska se oli perseestä ja ihmiset kyllästyivät siihen. Aivan yhtä vähän nämä mellakat ovat seurausta mistään Venäjän tai Kiinan marxilaisesta some-operaatiosta tai siitä, että jotkut sekopäiset keskiluokkaiset valkoiset naiset kiljuvat omassa päässään keksimästään raiskauskulttuurista yliopistoilla.

USA:lla on isoja yhteiskunnallisia ongelmia. Se on toisaalta kehittynyt yhteiskunta sekä hienojen laillisuusperiaatteiden ja edistyksellisyyden tyyssija, toisaalta jämähtänyt 1800-luvulle ripustautumalla johonkin ajat sitten kadonneeseen frontier-mentaliteettiin, uskonnolliseen puritanismiin ja täysin ignoranttiin nurkkapatriotismiin jossa suurinta pahaa ja suurinta ihailun aihetta edustaa samaan aikaan oma valtio. Maa, missä voi tehdä kolmea työtä neikä silti pysty selviytymään ja jossa toisaalta hassataan rahaa aivan järjettömästi vain, jotta kukaan ei pääse sanomaan sanaa "sosialismi".

Miksi tilitän aiheesta (vaikka emme varmasti toistemme päätä käännä:)) on se, että on helppoa kaataa kaikki maailman ongelmat jonkun pahan idologian tai maan niskaan ja teeskennellä että me emme virheitä tee. Tätä näkee paljon. Kaikki on kaikkialla Putinin aikaansaannosta. Sellaisetkin asiat joilla ei edes voi olla mitään tekemistä venäjän kanssa. Tällainen ajattelu on vaarallista. Parhaimmillaan se johtaa vain siihen, että mitään vikoja ei edes yritetä korjata (emme me, vaan venäjä). Pahimmillaan sitten paljon ikävämpiin asioihin.
 
Liitteet

  • 1591043443647.png
    1591043443647.png
    103.8 KB · Luettu: 6
EZbb5rhU0AEtr_3
 
Tietysti orjuuden voi nähdä identiteettipolitiikkana jos haluaa. Samoin kuin sen institutionaalisen rasismin ja apartheidin joka yhdysvalloissa oli ihan perustuslakien hyväksymänä voimassa aina 60-luvun puoleen väliin asti.

Katso liite: 40738

Katso liite: 40740

Katso liite: 40741

USA:ssa elää paljon ihmisiä, joiden lapsuudessa nämä kyltit olivat pystyssä. Suomessa oli sota loppunut 20 vuotta aikaisemmin kun nämä kyltit olivat arkipäivää monin paikoin vapauden unelmamaassa. Samoin kuin mustien kielto päästä kouluun tai äänestämään. Joissain osavaltioissa musta joka meni väärään kouluun päätyi hirteen. Että sellaista "marxilaista identiteettipolitiikkaa".

Nämä ovat selviä faktoja. Aivan samoin, kuin esimerkiksi Englannissa ja Saksassa 1800-luvun lopulla työläisiä jotka vaativat palkaa jolla selviäisi hengissä kutsuttiin "kommunisteiksi" ja "marxilaisiksi". Ja varmaan moni olikin. Mutta ei todellakaan minkään "ovelan subversion" takia vaan koska heillä oli nälkä ja kylmä ja heidän lapsensa kuolivat keuhkotautiin kosteuden takia. Toki heidän olisi pitänyt kuolla kurjuudessa sen sijaan että alkoivat vaatia oikeuksia itselleen jotta he olisivat olleet hyviä ihmisiä. Sivumennen sanoen oikeuksia, jotka meillä täällä suomessa on kaikilla ihmisillä. Jotka meilläkin lakkojen kautta saivat aikaan ihmiset, joita monet kutsuivat varmaan "marxilaisiksi".

Minä ymmärrän sen, että sinä vihaat venäjää ja näet kaiken maailman pahuuden joko suoraan tai jonkun ovelan juonen kautta venäjän tekemisenä ja marxilaisuuden jonkinlaisena heidän keksimänään globaalina juonena. Ok. Tämä on sinun näkemyksesi.

Minun nähdäkseni marxilaisuus on seuraus, ei syy. Jos yhteiskunta on persiillään, kumouksellinen liikehdintä alkaa. Toki sitä voidaan auttaa ulkopuolelta, mutta sitä ei voi luoda tyhjästä. Sillä on oltava joku todellinen tarttumapinta. Ei kommunismi kaatunut siihen, että USA lähetti radio-ohjelmia Free Europen- kautta tai minkään ovelan psy-opsin takia. Ja varmasti sitä tehtiin. Kommunismi kaatui koska se oli perseestä ja ihmiset kyllästyivät siihen. Aivan yhtä vähän nämä mellakat ovat seurausta mistään Venäjän tai Kiinan marxilaisesta some-operaatiosta tai siitä, että jotkut sekopäiset keskiluokkaiset valkoiset naiset kiljuvat omassa päässään keksimästään raiskauskulttuurista yliopistoilla.

USA:lla on isoja yhteiskunnallisia ongelmia. Se on toisaalta kehittynyt yhteiskunta sekä hienojen laillisuusperiaatteiden ja edistyksellisyyden tyyssija, toisaalta jämähtänyt 1800-luvulle ripustautumalla johonkin ajat sitten kadonneeseen frontier-mentaliteettiin, uskonnolliseen puritanismiin ja täysin ignoranttiin nurkkapatriotismiin jossa suurinta pahaa ja suurinta ihailun aihetta edustaa samaan aikaan oma valtio. Maa, missä voi tehdä kolmea työtä neikä silti pysty selviytymään ja jossa toisaalta hassataan rahaa aivan järjettömästi vain, jotta kukaan ei pääse sanomaan sanaa "sosialismi".

Miksi tilitän aiheesta (vaikka emme varmasti toistemme päätä käännä:)) on se, että on helppoa kaataa kaikki maailman ongelmat jonkun pahan idologian tai maan niskaan ja teeskennellä että me emme virheitä tee. Tätä näkee paljon. Kaikki on kaikkialla Putinin aikaansaannosta. Sellaisetkin asiat joilla ei edes voi olla mitään tekemistä venäjän kanssa. Tällainen ajattelu on vaarallista. Parhaimmillaan se johtaa vain siihen, että mitään vikoja ei edes yritetä korjata (emme me, vaan venäjä). Pahimmillaan sitten paljon ikävämpiin asioihin.

Poliisin voimankäyttö voisi olla teema mutta tästä tehdään rotukysymys, miestä oli pidättämässä mulatti, aasialainen ja valkoinen poliisi, epäilty poliisi oli naimisissa aasialaisen naisen kanssa. :rolleyes:
Valkoinen ylivalta on aika kaukana tästä tarinasta..

Kuka hyötyy että siitä tehdään sellainen ja masinoidaan massat liikkeelle?

Minä en kuvittele mitään ja minulle on aivan samantekevää vakuutanko sinut vai ei.

MMl0Cul.png

Theory of Reflexive Control : Origins, Evolution and Application in the Framework of Contemporary Russian Military Strategy

Majuri Antti Vasaran juuri julkaistu tutkimus Theory of Reflexive Control: Origins, Evolution and Application in the Framework of Contemporary Russian Military Strategy on kattava analyysi refleksiivisen kontrollin teoriasta ja sen merkityksestä. Tutkimus tarkastelee refleksiivisen kontrollin teorian kehittymistä osana systeemiteorian ajatteluperinnettä Neuvostoliitossa sekä teorian jatkokehittämistä osana sodan luonnetta ja sotilaalliseen päätöksentekoon vaikuttamista käsittelevää venäläistä sotatieteellisestä keskustelua. Laajan teoriakeskustelun pohjalta tutkimuksessa rakennetaan malli, jossa reflektiivisen kontrollin käyttö jaetaan konstruktiivisiin (luoviin) ja destruktiivisiin (hajottaviin) toimiin.

Yhdysvaltain maavoimien everstiluutnantti Timothy Thomas (evp) toteaakin tutkimuksen esipuheessa:

- Vasara tulkitsee Venäjän tapaa käyttää refleksiivistä kontrollia ainutlaatuisella tavalla. Tutkimuksessa luotu malli tarjoaa uuden tavan ymmärtää reflektiivisen kontrollin käyttöä.

- Vasara tarjoaa luovan lähestymistavan refleksiivisen kontrollin tutkimukseen sekä ajatuksia jatkotutkimuksia varten. Teos tulisi löytyä kaikkien, Venäjän harhauttamistekniikoiden tutkimiseen omistautuneiden tutkimuslaitosten hyllystä, Thomas kirjoittaa.

Viimeksi muokattu:
Veikkaan että rupeaa tapahtumaan, live lähetys.

Onko nuo menossa johonkin vai tulossa jostakin. Joka toinen kuvaa kännykällä samalla kun kävelee letkassa. Mitä ne tuosta hyötyvät. En ymmärrä. Sitte kun mä lähden osoittamaan mieltäni, niin siinä on jokin suunnitelma. Esim. yritän lyödä maahan kiiloja suistaakseni Helsingin mereen. Tai jotain. Tuollainen kävely jota kukaan ei johda eikä kukaan katso. Turhaa, mutta vähemmän haitallista toki kuin kaupungin rikkiminen. No, katsotaan mitä ne saa aikaan. Vaihtasivat vaikka Obaman takaisin pressaksi. Hänellä voisi olla auktoriteettia lopettaa riehuminen ja taitoa alkaa neuvottelemaan maan epäkohtiin parannuksia.
 
Yhdelle seinälle oli kirjoitettu suora uhkaus väkivaltaisesta vallankumouksesta, yksi huusi "follow the group leader", epäilyttävän paljon myös kiinalaisen näköisiä mukana, olisiko yhteisoperaatio?
 
Vaihtasivat vaikka Obaman takaisin pressaksi. Hänellä voisi olla auktoriteettia lopettaa riehuminen ja taitoa alkaa neuvottelemaan maan epäkohtiin parannuksia.

Obama tästä vielä puuttuisikin. Euroopan puolella ei oikein tajuta, että kuinka myrkyllinen henkilö Obama on jopa vasemmistolle. Vasemmistokin katsoo, että Yhdysvaltojen nykytilanne on pitkälti Obaman syytä. Minua ei tarvitse uskoa, vaa jopa vasemmistomedia (mediabiäsfäktcheck) sanoo sen suoraan.

Tästä vielä satunnaisesti etsittynä:

---

Olen myös sitä mieltä, että Euroopassa tapahtuu karmea aliarviointi, kun nähdään mellakat vain Yhdysvaltojen yhteiskunnan epäkohdista johtuvana. Euroopassa, myös Suomessa, kaikuu sama kaiku askelten; missä poliisi on rasistinen, missä Eurooppalainen (länsimainen) yhteiskunta on valkoisen (miehen) sortovallan väline jne jne.
 
Trump lähettää liittovaltion joukot jos kuvernöörit eivät käytä kansalliskaartia.

Ei paljoa ollut muuta tehtävissä. Väkivaltaista jengiä riehuu ympärillä ja ABC news just äsken kertoi, että jossain päin pidätetty henkilö, joka kuljetti mukanaan räjähteitä.

Edit:

Täsä reuters live, kuvaaja soitti esimiehelle että taitaa käydä kusella tässä välissä, "before we go to the next level"..

Poliisin voimankäyttö voisi olla teema mutta tästä tehdään rotukysymys, miestä oli pidättämässä mulatti, aasialainen ja valkoinen poliisi, epäilty poliisi oli naimisissa aasialaisen naisen kanssa. :rolleyes:
Valkoinen ylivalta on aika kaukana tästä tarinasta..

Kuka hyötyy että siitä tehdään sellainen ja masinoidaan massat liikkeelle?

Minä en kuvittele mitään ja minulle on aivan samantekevää vakuutanko sinut vai ei.

MMl0Cul.png

Theory of Reflexive Control : Origins, Evolution and Application in the Framework of Contemporary Russian Military Strategy

Majuri Antti Vasaran juuri julkaistu tutkimus Theory of Reflexive Control: Origins, Evolution and Application in the Framework of Contemporary Russian Military Strategy on kattava analyysi refleksiivisen kontrollin teoriasta ja sen merkityksestä. Tutkimus tarkastelee refleksiivisen kontrollin teorian kehittymistä osana systeemiteorian ajatteluperinnettä Neuvostoliitossa sekä teorian jatkokehittämistä osana sodan luonnetta ja sotilaalliseen päätöksentekoon vaikuttamista käsittelevää venäläistä sotatieteellisestä keskustelua. Laajan teoriakeskustelun pohjalta tutkimuksessa rakennetaan malli, jossa reflektiivisen kontrollin käyttö jaetaan konstruktiivisiin (luoviin) ja destruktiivisiin (hajottaviin) toimiin.

Yhdysvaltain maavoimien everstiluutnantti Timothy Thomas (evp) toteaakin tutkimuksen esipuheessa:

- Vasara tulkitsee Venäjän tapaa käyttää refleksiivistä kontrollia ainutlaatuisella tavalla. Tutkimuksessa luotu malli tarjoaa uuden tavan ymmärtää reflektiivisen kontrollin käyttöä.

- Vasara tarjoaa luovan lähestymistavan refleksiivisen kontrollin tutkimukseen sekä ajatuksia jatkotutkimuksia varten. Teos tulisi löytyä kaikkien, Venäjän harhauttamistekniikoiden tutkimiseen omistautuneiden tutkimuslaitosten hyllystä, Thomas kirjoittaa.

Suomalaisetkin konservatiivit usein haaveilevat aasialaisista naisista samalla kun ulkomaalaisen miehen kanssa seurusteleva nainen on rotupetturi.

Trump on pidemmän aikaa ihaillut diktaattoreja joten ei sinällään kummallista että haluaa armeijan kadulle.
 
Eihän aasialaisesta naisesta haaveile muut kuin maalaiset peräkammarin pojat. Rotupetturi jutut kuuluu myös sinne Someron perukoille.
 
Tietysti orjuuden voi nähdä identiteettipolitiikkana jos haluaa. Samoin kuin sen institutionaalisen rasismin ja apartheidin joka yhdysvalloissa oli ihan perustuslakien hyväksymänä voimassa aina 60-luvun puoleen väliin asti...

Orjuus loppui 1865. Siitä on 155 vuotta.

60-luvun puolivälistä ja sen segregaatiopolitiikasta on 55 vuotta.

Identiteettipolitiikka on tämän päivän ilmiö ja sitä on pakkosyötetty ylikorostuneesti yliopistojen, korkeakoulujen, median, somen, monien kansalaisjärjestöjen jne. kautta.

Identiteettipolitiikka kuuluu kulttuurimarxilaisen työkalupakin ytimeen koska identiteetit - yhteisesti jaetut minuudet - kuuluvat kulttuurin ytimeen ja ovat minäkokemusten kollektiivista aluetta. Identiteettipolitiikka on subversion tärkeimpiä työkaluja.

Identiteettipolitiikan ylikorostuminen on todella usein epävakautta ja väkivaltaa edeltävä vaihe siksi, että se tuottaa epävakauden ja väkivallan todennäköisyyden räjähdysmäistä kasvua. Juuri siksi identiteettipolitiikkaa käytetäänkin epävakauttamisen välineenä.
 
Viimeksi muokattu:
Suomalaisetkin konservatiivit usein haaveilevat aasialaisista naisista samalla kun ulkomaalaisen miehen kanssa seurusteleva nainen on rotupetturi.

Trump on pidemmän aikaa ihaillut diktaattoreja joten ei sinällään kummallista että haluaa armeijan kadulle.
Ei muutakuin linkkiä yms kehiin kun sinulla tuntuu olevan tälläsiä faktoja hallussa Trumpista.
 
Back
Top