Väärinkäytökset vm-palveluksessa

[Döödihärry]

...sohaistaanpa muurahaispesää.

Kaikki muistanevat sudettimesta keskusteluketjun "Ruikuttajan Sota". Siinähän keskusteltiin lähinnä tämän linkin herran edesottamuksia. Valtaosa porukasta haukkui herran pystyyn. Kuitenkin, keskusteluketjussa tuli muistaakseni myös jonkin verran sivustaseuraajien kommentteja havaitsemistaan väärinkäytöksistä - sekä varusmiesten että kantahenkilökunnan osalta.

Nostetaan siis kissa pöydälle. Kertokaapa omia havaintoja -siis sivustaseuraajan havaintoja, ei omien traumojen avautumisia- koskien varusmiespalvelusta. Itse havaitsin että kaikki kantahenkilökunnan edustajat eivät kohdelleet varusmiehiä tasavertaisesti. "Oman" kylän poikia suosittiin, mutta aina samat jannut "epäonnistuivat". Tätä ihmeteltiin aina palautteiden kuulemisten jälkeen. Aika frustroivaa kuunnella sellaista koko palvelusaika, vaikka monet yrittävät parhaansa. VM-palveluksen loppupuolella kantahenkilökunnan puolelta tiettyjen varusmiesten vaino alkoi saada lapsellisia tunnusmerkkejä.

Keskustellaan siis asioista niiden oikeilla nimillä, sivistyneesti kuitenkin.

 

[skärdis]

Itse havaitsin että kaikki kantahenkilökunnan edustajat eivät kohdelleet varusmiehiä tasavertaisesti. "Oman" kylän poikia suosittiin, mutta aina samat jannut "epäonnistuivat".

Olikohan se sitten tuota, kun tulopuhuttelussa ensimmäinen alokkaalta kysytty asia oli isän sotilasarvo. :a-huh: Ei sentäs kysytty, että valkoinen vaiko punikki..

Tätä ihmeteltiin aina palautteiden kuulemisten jälkeen. Aika frustroivaa kuunnella sellaista koko palvelusaika, vaikka monet yrittävät parhaansa.

Palautteiden kuuleminen? Wtf?

Ei meillä ainakaan mitään palautetta annettu, ellei sellaiseksi lasketa polkupyörävajojen kiertämistä juosten.

 

[baikal]

skärdis voisi postata tällekin foorumille sen saman palveluskertomuksen, mikä oli susi1:ssa. Minä ainakin nauroin ihan vedet silmissä edesmenneen Ylämyllyn gonan kokemuksille ja sille voimakkaalle JOUKKOTUOTANNON tekemisen meiningille.

 

[Kapiainen]

Itse havaitsin että kaikki kantahenkilökunnan edustajat eivät kohdelleet varusmiehiä tasavertaisesti. "Oman" kylän poikia suosittiin, mutta aina samat jannut "epäonnistuivat". Tätä ihmeteltiin aina palautteiden kuulemisten jälkeen. Aika frustroivaa kuunnella sellaista koko palvelusaika, vaikka monet yrittävät parhaansa. VM-palveluksen loppupuolella kantahenkilökunnan puolelta tiettyjen varusmiesten vaino alkoi saada lapsellisia tunnusmerkkejä.

Keskustellaan siis asioista niiden oikeilla nimillä, sivistyneesti kuitenkin.

Varmaankin jossain määrin asia on noin, tuskin sitä kukaan voi kiistää.
Asialla on kuitenkin kääntöpuoli/ kääntöpuolia, joista muutaman otan seuraavaksi esiin.
"Oman kylän poikien" suosimista tapahtuu 100% varmasti kaikkialla ja koko ajan. Tarkastellaan sitten koulumaailmaa, armeijaa, opiskelumaailmaa, työelämää/ bisnesmaailmaa..sitä on kaikkialla ja koko ajan, että kun olet jonkun tuttu, eli "oman kylän poika", se näkyy siinä miten sinua kohdellaan.
Tottakai se on niin, ettei esimerkiksi armeijassa saisi suosimista olla, eikä se,että sitä suosimista on kaikkialla missä on ihmisiäkin, sinänsä ole selitys asialle. Siitä huolimatta, kaikkialla missä on ihmisiä toimimassa ihmisten kanssa, on myös "oman kylän poikien" suosimista muodossa jos toisessakin. Enkä ole ollenkaan varma siitä, että armeijassa sitä olisi erityisen paljon. Yritys-/bisnesmaailmaan olen pakostakin joutunut hiukan tutustumaan ja niiden kokemusten perusteella siellä "oman kylän poikien" suosiminen..eli siis se, että tunnet jonkun, joka tuntee jonkun, joka tuntee jonkun, on hyvin paljon suuremmassa merkityksessä kuin armeijassa.

Toinen asia, jonka otan tässä esille on isän merkitys varusmiespalveluksessa/sotilaselämässä. Voi olla, että kun joukossa on varusmies, jonka isä on arvonsa, tehtävänsä tai asemansa takia tunnettu sotilas, näyttää muiden silmiin että tämä kaveri saisi jotain ansiotonta etua isänsä aseman ansiosta. Asia on kuitenkin useimmiten tyystin päinvastoin. Kun varusmiehen isä on joku, joka tunnetaan, ovat kouluttajien ja esimiesten odotukset kyseistä varusmiestä kohtaan usein TODELLA kovia, jopa kohtuuttomia. Tietysti joillekin se antaa potkua suoriutumiseen entistäkin enemmän, mutta väitän, että enemmistö näistä sotilaiden pojista on enemmän tai vähemmän "kusessa" isänsä aseman aiheuttamien odotusten vuoksi.
Ammattisotilaan poika pääsee hyvin harvoin varusmiespalveluksessa hyötymään asemastaan, päinvastoin.

Lopuksi täytyy todeta tuosta linkin kertomuksen takaa löytyvästä varusmiehestä sen verran, että saman tyypin kavereita löytyy jokaisesta saapumiserästä jokaisesta varuskunnasta. He eivät koskaan löydä mitään vikaa itsestään, vaan kokevat olevansa jonkinlaisia väärinymmärrettyjä neroja, joita kukaan ei ymmärrä, eikä kukaan huomaa että he ovat parempia kuin kaikki muut. Ennemmin tai myöhemmin tulee säännönmukaisesti eteen tilanne, että nämä väärinymmärretyt nerot uskovat voivansa voittaa järjestelmän..
Koulu- ja opiskelumaailmassa nämä tyypit keräävät adresseja joissa vaaditaan opettajan erottamista, koska opettaja on epäpätevä, armeijassa he käyttävät kaikki mahdolliset valitustiet valittaakseen loppujenlopuksi merkitykseltään täysin tyhjänpäiväisistä asioista..periaatteen vuoksi. Aikuisiässä he täyttävät lehtien yleisönosastot ja internetin materiaalilla ja perustavat vaihtoehtopuolueen, jonka avulla he uskovat voivansa kaataa voimassa olevan poliittisen järjestelmän.
Kuitenkaan nämä väärinymmärretyt nerot eivät saa elämässään aikaiseksi oikeastaan yhtään mitään muuta kuin valtavan määrän valitusta, parkua ja porua milloin mitäkin vastaan.

 

[skärdis]

Toinen asia, jonka otan tässä esille on isän merkitys varusmiespalveluksessa/sotilaselämässä. Voi olla, että kun joukossa on varusmies, jonka isä on arvonsa, tehtävänsä tai asemansa takia tunnettu sotilas, näyttää muiden silmiin että tämä kaveri saisi jotain ansiotonta etua isänsä aseman ansiosta.

Itse yhdistin isän sotilasarvon kysymisen pelkoon.

En nimittäin ole nähnyt missään muualla sellaista herranpelkoa kuin varusmieskoulutustehtävissä toimineiden opistoupseerien keskuudessa. Nämä herrat, varsinkin jo hieman varttuneemmat luutnantin - yliluutnantin arvolla palvelleet olivat olevinaan karskeja sotilaita, mutta tosipaikan tullen heitä leimasi lähes suunnaton herranpelko everstiluutnantti - eversti tason upseeritoveria kohtaan.

Ymmärsin, että alokkaan isän sotilasarvoa kysymällä varmistivat selustansa. Tiedä sitten, oliko johtopäätökseni pahastikin metsässä. Joka tapauksessa kysymys kuulosti oudolta.

Lopuksi täytyy todeta tuosta linkin kertomuksen takaa löytyvästä varusmiehestä sen verran, että saman tyypin kavereita löytyy jokaisesta saapumiserästä jokaisesta varuskunnasta. He eivät koskaan löydä mitään vikaa itsestään, vaan kokevat olevansa jonkinlaisia väärinymmärrettyjä neroja, joita kukaan ei ymmärrä, eikä kukaan huomaa että he ovat parempia kuin kaikki muut. Ennemmin tai myöhemmin tulee säännönmukaisesti eteen tilanne, että nämä väärinymmärretyt nerot uskovat voivansa voittaa järjestelmän..

Totta, tunnen ihmistyypin..

Tähän nimenomaiseen tapaukseen palatakseni, niin eikös tämä ko. asevelvollinen juuri selättänytkin tyylipuhtaasti esimiehensä ja langetettu rangaistus käytännössä kumottiin?

armeijassa he käyttävät kaikki mahdolliset valitustiet valittaakseen loppujenlopuksi merkitykseltään täysin tyhjänpäiväisistä asioista..periaatteen vuoksi.

Jos asia oli merkitykseltään täysin tyhjänpäiväinen, niin kuinka ihmeessä esimiehet käyttivät kaiken tarmonsa varusmiehen ojentamiseen? Ja sitten vielä epäonnistuivat..

Eikö tuollaiset täysin tyhjänpäiväiset ojentamiset pitäisi jättää tekemättä ja keskittyä olennaiseen?

 

[Kapiainen]

Itse yhdistin isän sotilasarvon kysymisen pelkoon.

En nimittäin ole nähnyt missään muualla sellaista herranpelkoa kuin varusmieskoulutustehtävissä toimineiden opistoupseerien keskuudessa. Nämä herrat, varsinkin jo hieman varttuneemmat luutnantin - yliluutnantin arvolla palvelleet olivat olevinaan karskeja sotilaita, mutta tosipaikan tullen heitä leimasi lähes suunnaton herranpelko everstiluutnantti - eversti tason upseeritoveria kohtaan.

Ymmärsin, että alokkaan isän sotilasarvoa kysymällä varmistivat selustansa. Tiedä sitten, oliko johtopäätökseni pahastikin metsässä. Joka tapauksessa kysymys kuulosti oudolta.

Kommenttisi osoittaa miten erilaisia asiat voivat tosiasiassa olla suhteessa siihen miltä ne (varusmiehen silmiin) saattavat näyttää.
Kyllä se tosiasiassa on niin, että tarve miellyttää everstiä tai everstiluutnanttia..tai "pelätä" heitä on kaikkein pienimmillään vanhojen opistoupseereiden joukossa..ja suurimmillaan "uraohjuksena" etenemistä tavoittelevilla nuorehkoilla upseereilla. Tosin sekin pitää totuuden nimessä sanoa, että kyllä se tänä päivänä melko vähäistä on se "herranpelko" tai "tarve miellyttää everstiä" ihan jokaisessa ikä- ja henkilöstöryhmässä. Jos sellaista on joskus enemmälti ollut, niin se on kyllä tänä päivänä mennyttä aikaa. Tämän päivän armeijassa nuori kandiluutnantti voi jutella rennosti niitänäitä kenraalin kanssa siinä missä everstikin,sekä ennenkaikkea tarvittaessa sanoa suoraan mielipiteensä ja näkemyksensä ilman pelkoa siitä, että se haittaisi jotenkin urakehitystä tai ylipäätään yhtään mitään.

Se on kylläkin totta, että monissa valmiissa haastattelulomakkeissa kysellään yhä edelleen isän ammattia..HUOM: ammattia..ei siis sotilasarvoa. Ja jos muistelen vaikkapa omaa varusmiesaikaa ja niitä haastatteluita/ kyselylomakkeita joihin silloin varusmiehenä vastasin, niin jo silloin kysyttiin isän ammattia..ei sotilasarvoa.

Miksi sitä sitten ylipäätään kysytään sitä isän ammattia? En tiedä..eikä varmaan tiedä kovin moni muukaan. Ei sillä mitään merkitystä minkään kannalta ole..ja kaikkein vähiten sillä kysymyksellä haarukoidaan eversti- ja kenraali-isiä tai valtakunnan johtoon kuuluvia isiä..ne on kyllä tiedossa muutenkin..joskaan sillä ei ole mitään merkitystä, varsinkaan suosimisen tai helpommalla pääsemisen kanssa.

 

[Second]

Kommenttisi osoittaa miten erilaisia asiat voivat tosiasiassa olla suhteessa siihen miltä ne (varusmiehen silmiin) saattavat näyttää.
Kyllä se tosiasiassa on niin, että tarve miellyttää everstiä tai everstiluutnanttia..tai "pelätä" heitä on kaikkein pienimmillään vanhojen opistoupseereiden joukossa..ja suurimmillaan "uraohjuksena" etenemistä tavoittelevilla nuorehkoilla upseereilla. Tosin sekin pitää totuuden nimessä sanoa, että kyllä se tänä päivänä melko vähäistä on se "herranpelko" tai "tarve miellyttää everstiä" ihan jokaisessa ikä- ja henkilöstöryhmässä. Jos sellaista on joskus enemmälti ollut, niin se on kyllä tänä päivänä mennyttä aikaa. Tämän päivän armeijassa nuori kandiluutnantti voi jutella rennosti niitänäitä kenraalin kanssa siinä missä everstikin,sekä ennenkaikkea tarvittaessa sanoa suoraan mielipiteensä ja näkemyksensä ilman pelkoa siitä, että se haittaisi jotenkin urakehitystä tai ylipäätään yhtään mitään.

Juuri tuossa luin Suomen Sotilasta jossa ruodittiin sitä tosiasiaa että Puolustusvoimien toimintakulttuuri ja arvomaailma on varsin jähmeä ja hierarkinen, avoimuus ei ole sen valtteja. Tämä siis ei koske niinkään topikkia itsessään, mutta kerran nyt tuli puheeksi kantahenkilökunnan väliset suhteet niin menköön.

Ehkäpä kyseessä on näkemykset siitä mistä niitä katsotaan. En muista oliko kyseisen kaverin kritiikki etenkin MPKK:ta ja mahdollisesti pääesikuntaa koskevaa.

Joku muu saa korjata valottaa noita näkemyksiä paremmin jos hänellä kyseinen läpykkä on käsissä. Minulla se on tuolla toisessa huoneessa ja ei nyt jaksa.

 

[Kapiainen]

Juuri tuossa luin Suomen Sotilasta jossa ruodittiin sitä tosiasiaa että Puolustusvoimien toimintakulttuuri ja arvomaailma on varsin jähmeä ja hierarkinen, avoimuus ei ole sen valtteja. Tämä siis ei koske niinkään topikkia itsessään, mutta kerran nyt tuli puheeksi kantahenkilökunnan väliset suhteet niin menköön.

Onhan se hierarkinen tottakai, kun se on sellaiseksi rakennettu ja sellaisena sen on haluttu myös säilyvän.
Hierarkisuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että alemmalla hierarkian tasolla olevien pitäisi "pelätä" saati "mielistellä" ylemmällä tasolla olevia. Hierarkinenkin järjestelmä voi olla oikeudenmukainen..ja vastaavasti jollakin muulla tavalla rakentunut organisaatio voi olla hyvinkin epäoikeudenmukainen, jolloin "pelkääminen" ja "mielistely" voi olla hyvinkin suurta.
Avoimmuudestakin voidaan olla montaa mieltä. Jos avoimmuus on sitä, että jokainen saa sanoa mielipiteensä kun tehdään päätöksiä, niin armeijan hierarkinen järjestelmä ei ole avoin..ei sen pidäkään olla. Jos sensijaan avoimmuus on sitä, että kersantti tai luutnantti voi sanoa kenraalille mielipiteensä jostakin asiasta ilman, että mielipiteen sanominen aiheuttaa haittaa kersantin tai luutnantin palvelusuralle tai päivittäisten työtehtävien hoitamiseen, niin siinä tapauksessa väitän Suomen armeijan olevan hyvinkin avoin yhteisö..todennäköisesti vähintään yhtä avoin, kuin mikä tahansa siviiliyhteisökin.

 

[vehamala]

Onhan se hierarkinen tottakai, kun se on sellaiseksi rakennettu ja sellaisena sen on haluttu myös säilyvän.
Hierarkisuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että alemmalla hierarkian tasolla olevien pitäisi "pelätä" saati "mielistellä" ylemmällä tasolla olevia. Hierarkinenkin järjestelmä voi olla oikeudenmukainen..ja vastaavasti jollakin muulla tavalla rakentunut organisaatio voi olla hyvinkin epäoikeudenmukainen, jolloin "pelkääminen" ja "mielistely" voi olla hyvinkin suurta.
Avoimmuudestakin voidaan olla montaa mieltä. Jos avoimmuus on sitä, että jokainen saa sanoa mielipiteensä kun tehdään päätöksiä, niin armeijan hierarkinen järjestelmä ei ole avoin..ei sen pidäkään olla. Jos sensijaan avoimmuus on sitä, että kersantti tai luutnantti voi sanoa kenraalille mielipiteensä jostakin asiasta ilman, että mielipiteen sanominen aiheuttaa haittaa kersantin tai luutnantin palvelusuralle tai päivittäisten työtehtävien hoitamiseen, niin siinä tapauksessa väitän Suomen armeijan olevan hyvinkin avoin yhteisö..todennäköisesti vähintään yhtä avoin, kuin mikä tahansa siviiliyhteisökin.

Kapiainen tietysti esittää asian kantahenkilökunnan vinkkelistä niinkuin luonnollista onkin. Varusmiehellä ei ole tuota "ura"rasitetta mutta koko joukko muita PV:n mukanaan tuomia, uusia asioita elämässään.

Palvelukseen astuvaan luodaan, ehkä osittain tahallisesti, tietynlainen herranpelko. Jokainen reserviläislukija voi muistella omaa alokasaikaansa...

Omasta kokemuksestani sen verran, että turha herranpelko karisi viimeistään kun AUK:n oppilaana (siis varusmiehenä) pääsin/jouduin tilanteeseen, jossa osallistuin erään juhlatilaisuuden lopuksi lyhyeen keskusteluun, jossa oli yhteensä noin 12 osallistujaa, joukossa silloinen merivoimien komentaja ja sotilasläänin komentaja.
Keskustelu sujui luontevasti, lähes small-talkin tapaan ja ujo ja arka varusmies huomasi, että korkeat herrat ovat ihan fiksuja ihmisiä :idea:

 

[jmtapio]

Varsinkin varusmiesaikana ja varsinkin harjoituksissa oli ongelmana avoimuuden suhteen se että tilannekuva ei tahtonut siirtyä kunnolla miehistölle asti. Kummasti helpottaa asennoitumista jos voi ajatella omaa toimintaa osana joukkueen toimintaa tietyssä määrätyssä tilanteessa eikä vain irrallisten käskyjen toteuttamisena. Jostain syystä tämä oli meillä suurempi ongelma palveluksen loppupäässä.

Samaan olen muuten törmännyt joskus mpk-kursseillakin, on haluttu tilanteenmukaista toimintaa mutta on jätetty kertomatta tilanne.

Herrapelkoa meilläpäin ei välttämättä kovin paljoa ollut, mutta ehkä jonkin verran sellaista ajatusta että upseereille ei kannattanut puhua koska ei kuunneltu. Reservissä tämä onkin sitten muuttunut.

 

[skärdis]

Nimimerkki Kapiainen jätti sitten ruotimatta itse esiin nostamaansa asiaan liittyvän kommenttini eli kapiaisen "täysin tyhjänpäiväisiin" asioihin liittyvän kritiikin.

Jos palataan ketjussa linkattuun reserviläisen sivuilleen kirjoittamiin tarinoihin, niin siinäkin tapauksessa se oli nimenomaan vakiväkeen kuuluvat upseerit, jotka totesivat asian olevan jotakin muuta kuin tyhjänpäiväistä. Sitten kun alainen käyttää hänelle suotuja oikeuksia asian selvittämiseen, niin asia muuttuukin yllättäen täysin tyhjänpäiväiseksi.

Tuollainen ajattelutapa on valitettavan yleinen virkamiesten keskuudessa ja varsinkin kansalaisille käskyjä ja määräyksiä suoltavien virkakuntien joukossa (upseerit, poliisit jne) se on erittäin valitettavaa käytöstä.

 

[Kapiainen]

Nimimerkki Kapiainen jätti sitten ruotimatta itse esiin nostamaansa asiaan liittyvän kommenttini eli kapiaisen "täysin tyhjänpäiväisiin" asioihin liittyvän kritiikin.

Jos palataan ketjussa linkattuun reserviläisen sivuilleen kirjoittamiin tarinoihin, niin siinäkin tapauksessa se oli nimenomaan vakiväkeen kuuluvat upseerit, jotka totesivat asian olevan jotakin muuta kuin tyhjänpäiväistä. Sitten kun alainen käyttää hänelle suotuja oikeuksia asian selvittämiseen, niin asia muuttuukin yllättäen täysin tyhjänpäiväiseksi.

Tuollainen ajattelutapa on valitettavan yleinen virkamiesten keskuudessa ja varsinkin kansalaisille käskyjä ja määräyksiä suoltavien virkakuntien joukossa (upseerit, poliisit jne) se on erittäin valitettavaa käytöstä.

Sanonpa vain sen, että jos tuo kyseinen asia olisi viety päätökseen pohjia myöten ja loppuun saakka, eli oikeusistuimessa..niin enpä olisi niin varma siitä, että "reserviläinen" olisi voittanut asiansa.
Joskus voi olla myös niin, että viisaampi antaa periksi..varsinkin kun kyseessä on loppujenlopuksi merkityksetön asia, jonka laajempi käsittely kokonaisuutena itsessään voidaan katsoa kokonaisuuden kannalta haitallisemmaksi kuin lopulta itse asiassa saavutettu myönteinen lopputulos.
Eli: asia olisi voitu katsoa niin loppuun asti kuin sen voi katsoa, päätyä sitä kautta lopputulokseen, jonka mukaan PV oli oikeassa..mutta käsittely olisi helposti saanut julkisuutta, joka olisi ihmisten mielissä kääntynyt negatiiviseksi..riippumatta siis siitä, mikä on totuus.
Koska asia kuitenkin asiana oli sinänsä melko merkityksetön, miksi lähteä koko touhuun jos joku yksittäinen pikku nilkki tulee tyytyväiseksi siitä, että hänelle annetaan periksi.
Tietysti on kokonaan oman, periaatteellisenkin tason, keskustelun paikka onko ylipäätään oikein kenenkään ja missään antaa periksi noille "väärin ymmärretyille neroille", jotka löytävät aina ja kaikkialla vian jostain muualta kuin itsestään ja joiden mielestä koko muu maailma on väärässä.

 

[madmax]

Varsinkin varusmiesaikana ja varsinkin harjoituksissa oli ongelmana avoimuuden suhteen se että tilannekuva ei tahtonut siirtyä kunnolla miehistölle asti. Kummasti helpottaa asennoitumista jos voi ajatella omaa toimintaa osana joukkueen toimintaa tietyssä määrätyssä tilanteessa eikä vain irrallisten käskyjen toteuttamisena. Jostain syystä tämä oli meillä suurempi ongelma palveluksen loppupäässä.

Sama ongelma, kun liikkuu molempiin suuntiin. Se taitaa olla myöskin maamme tapa, ettei kerrota asioista niinkuin ne ovat ja riittävästi.

Kerron teille esimerkin: Olipa kerran taisteluharjoitus, jossa joukkue oli vihollislinjojen takana suorittamassa häirintätehtävää. Joukkueen johtaja kertoi muonavaraston kätkön paikan ryhmänjohtajalle ja ryhmänjohtaja kertoi sen varajohtalle, jonka tehtävänä on huollon sujuminen. Ryhmänjohtaja joutui jatkamaan tilanteen mukaista toimintaa ja jättämään ryhmän varajohtajalle. Varajohtaja haki itselleen ja pakkiparilleen seuraavien päivän muonan, mutta muulle ryhmälle tieto ei mennyt.

Tilanteen mukaisesti ryhmä joutui pakenemaan paikalta 15 km päähän ja jatkamaan harjoitusta ja uutta tehtävää, kunnes ryhmälle tuli nälkä. Nälästä miehistö valitti ensimmäisenä harjoituksen päätyttyä kouluttajalle, koska he luulivat nälän kuuluneen harjoitukseen. Kouluttaja "kuohitsi" joukkueen johtajan ensin ja "hirtti" ryhmänjohtajan sitten. Tiedon kulku katkesi ja ryhmyri sai tietää tapauksesta vasta harjoituksen päätyttyä.

Tarinan opetus: kouluttaja oletti, joukkueen johtaja oletti, ryhmänjohtaja oletti, miehistö oletti. Seuraus: ryhmyri ja joukkuueen johtaja sai kyytiä sekä ryhmän taistelukyky romahti, mutta opimme säännöstelytalouden.

Se, että tieto ei kulje on suuri ongelma, mutta jos komentoketju olisi toiminut tässä tapauksessa tiukemmin ja selvillä käskyillä, niin kaikki olisi saaneet ruokansa. Komppaan Kapiaista täysin tässä asiassa, että hierarkia tuo turvaa ja panee organisaation toimimaan. Sama ei toimi kylläkään vapaaehtoisuuteen perustuvassa yhteiskunnassa, kuten työelämässä.

 

[baikal]

Varsinkin varusmiesaikana ja varsinkin harjoituksissa oli ongelmana avoimuuden suhteen se että tilannekuva ei tahtonut siirtyä kunnolla miehistölle asti. Kummasti helpottaa asennoitumista jos voi ajatella omaa toimintaa osana joukkueen toimintaa tietyssä määrätyssä tilanteessa eikä vain irrallisten käskyjen toteuttamisena. Jostain syystä tämä oli meillä suurempi ongelma palveluksen loppupäässä.

Sama ongelma, kun liikkuu molempiin suuntiin. Se taitaa olla myöskin maamme tapa, ettei kerrota asioista niinkuin ne ovat ja riittävästi.

Kerron teille esimerkin: Olipa kerran taisteluharjoitus, jossa joukkue oli vihollislinjojen takana suorittamassa häirintätehtävää. Joukkueen johtaja kertoi muonavaraston kätkön paikan ryhmänjohtajalle ja ryhmänjohtaja kertoi sen varajohtalle, jonka tehtävänä on huollon sujuminen. Ryhmänjohtaja joutui jatkamaan tilanteen mukaista toimintaa ja jättämään ryhmän varajohtajalle. Varajohtaja haki itselleen ja pakkiparilleen seuraavien päivän muonan, mutta muulle ryhmälle tieto ei mennyt.

Tilanteen mukaisesti ryhmä joutui pakenemaan paikalta 15 km päähän ja jatkamaan harjoitusta ja uutta tehtävää, kunnes ryhmälle tuli nälkä. Nälästä miehistö valitti ensimmäisenä harjoituksen päätyttyä kouluttajalle, koska he luulivat nälän kuuluneen harjoitukseen. Kouluttaja "kuohitsi" joukkueen johtajan ensin ja "hirtti" ryhmänjohtajan sitten. Tiedon kulku katkesi ja ryhmyri sai tietää tapauksesta vasta harjoituksen päätyttyä.

Tarinan opetus: kouluttaja oletti, joukkueen johtaja oletti, ryhmänjohtaja oletti, miehistö oletti. Seuraus: ryhmyri ja joukkuueen johtaja sai kyytiä sekä ryhmän taistelukyky romahti, mutta opimme säännöstelytalouden.

Se, että tieto ei kulje on suuri ongelma, mutta jos komentoketju olisi toiminut tässä tapauksessa tiukemmin ja selvillä käskyillä, niin kaikki olisi saaneet ruokansa. Komppaan Kapiaista täysin tässä asiassa, että hierarkia tuo turvaa ja panee organisaation toimimaan. Sama ei toimi kylläkään vapaaehtoisuuteen perustuvassa yhteiskunnassa, kuten työelämässä.

Hierarkia on varmasti passeli systeemi armeijan kyseessä ollen, siitä ei ole epäilystäkään. Mutta asioiden avoin käsittely ei silti ole juttu, joka on mahdoton hierarkisessa systeemissä. Ei hierarkian taakse voida kätkeytyä, tai voidaan, mutta ehkä paras tulos saavutettaisiin jotenkin muulla tavoin.

Ei ole muuta ihmeempää kosketuspintaa puolustusvoimiin kuin mpky toiminnanjohtajineen jne. ja ne jutut, joita laitoksen kanssa olen sitä kautta "yhteistyötä" tehden toimennut. Ja uskallan väittää, että tarvitaan sotilaskoulutus ja sotilasura taustaksi, että ihmettelemättä voi siinä organisaatiossa toimia. En väitä, että se organisaatio on perseestä vaan väitän, että se on erilainen kuin useimmat siviiliorganisaatiot. Sen varmaan pitääkin olla erilainen, ei erilaisuuden vuoksi vaan siksi, että se on luotu äärimmäisiä poikkeusoloja silmälläpitäen. Siihen joko sopeutuu tai sitten ei tai jotain siltä väliltä. Mutta ei puolustusvoimia voida mielestäni kehittää miksikään demokratian ja uilutuksen tyyssijaksi vain siksi, että asevelvollisilla on mahdollisimman hauskaa ja ressuille on kivaa tekemistä akoilta piilossa. Kyllä pv:n on pakko pitää se perustehtävä ydinkirkkaana mielessä ja organisaatio sitä mukaa.

Ja tuohon ym. nämä tapaukset liittyvät vahvasti. Kaikki eivät sopeudu natisematta tuohon toimintakenttään. Ja ei siinä mitään, antaa poikien natista vaan, niin ne on sotilaat natisseet varmasti iät ja ajat. Mutta en pidä ollenkaan oikeana sitä, että näiden natisijoiden ja vinisijöiden mukaan alettaisiin tarkistaa tai muuttaa toimintatapoja ja paeta samalla sitä tosiasiaa, että organisaatio on äärimmäisiä oloja varten sellainen kuin on.

Pidän tietyllä lailla valitettavana jo sitä, että on valittu tuollainen KAIKESTA PIENESTÄKIN RIPSAUKSESTA PITÄÄ TIEDOTTAA JA KRIISIAPUA TOIMITTAA-linja. Se on mielestäni pitkälti näennäinen avoimuudesta tiedottava linja, ei avoimuutta sinänsä.

Erään tuttavan pojalla oli tässä taannoin hirmuisia vaikeuksia inttinsä kanssa. Tilanne laukesi siten, että isä ja poika suoraan keskustelivat saapumiserän? johtajan kanssa. Tämä isä kertoi kuinka tämä hra? oli heti tarttunut toimeksi ja kas perkele, homma lähti toimimaan ja intti tuli käytyä ja poika on tyytyväinen siitä. Pikkujutuista oli kysymys. Minun on todella vaikea uskoa, etteikö useimpia inttiin liittyviä ongelmia yksilötasolla voida järjestää, jos siinä puolin ja toisin ollaan avoimia ja oikeasti halutaan homma hoitaa. Tällöin avoimuus on myös sitä, että se toinen osapuoli, asevelvollinen avaa suunsa oikeassa paikassa ja suht oikealle henkilölle. Eli avoimuus on mielestäni AINA KAKSISUUNTAISTA ollakseen hedelmällistä.

Tuttavani on iäti kiitollinen pojan saamasta avusta, riitti, että joku kädestä pitäen vähän opetti ja neuvoi juttuja ja kas, homma lähti kulkemaan.

Omalta varusmiesajalta muistan iäti erään tulipalokommunistin, joka vänisi joka asiasta. Aluksi se herätti huvia, sitten se vitutti ja lopulta teki oikeasti mieli lotkia kundia kärsään. Eli väninöissäkin on nyansseja, joku pikku väninä silloin tällöin on hauskaa, mutta ohjelmallisena se rupeaa kyllä kyrsimään niitä vertaisiakin saati sitten kouluttajia ja varusmiespäällystöä. Ja mitä sillä saavuttaa? Eini mitään.

 

[Second]

Juuri tuossa luin Suomen Sotilasta jossa ruodittiin sitä tosiasiaa että Puolustusvoimien toimintakulttuuri ja arvomaailma on varsin jähmeä ja hierarkinen, avoimuus ei ole sen valtteja. Tämä siis ei koske niinkään topikkia itsessään, mutta kerran nyt tuli puheeksi kantahenkilökunnan väliset suhteet niin menköön.

Onhan se hierarkinen tottakai, kun se on sellaiseksi rakennettu ja sellaisena sen on haluttu myös säilyvän.
Hierarkisuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että alemmalla hierarkian tasolla olevien pitäisi "pelätä" saati "mielistellä" ylemmällä tasolla olevia. Hierarkinenkin järjestelmä voi olla oikeudenmukainen..ja vastaavasti jollakin muulla tavalla rakentunut organisaatio voi olla hyvinkin epäoikeudenmukainen, jolloin "pelkääminen" ja "mielistely" voi olla hyvinkin suurta.
Avoimmuudestakin voidaan olla montaa mieltä. Jos avoimmuus on sitä, että jokainen saa sanoa mielipiteensä kun tehdään päätöksiä, niin armeijan hierarkinen järjestelmä ei ole avoin..ei sen pidäkään olla. Jos sensijaan avoimmuus on sitä, että kersantti tai luutnantti voi sanoa kenraalille mielipiteensä jostakin asiasta ilman, että mielipiteen sanominen aiheuttaa haittaa kersantin tai luutnantin palvelusuralle tai päivittäisten työtehtävien hoitamiseen, niin siinä tapauksessa väitän Suomen armeijan olevan hyvinkin avoin yhteisö..todennäköisesti vähintään yhtä avoin, kuin mikä tahansa siviiliyhteisökin.

Tarkastin lehden ja jos jollakin tapaa referoisin aihetta niin:

"Tärkeää olivat muotoseikat, eivät uudet ajatukset eikä rakentava kriittisyys"... Mutta tosiaan tällöin mennään strategisen tason asioihin. Minulla puuttuu kyky analysoida mitä kaikkea kyseinen artikkeli kritisio, mutta sen verran jos uskallan analisoida niin puolustushallinto on jämähtänyt paikoilleen. Keskustelu, innovatiivisuus ei ole hyvästä.

Kaveri on Ilkka Puukka nimeltään.

 

[Kapiainen]

Tarkastin lehden ja jos jollakin tapaa referoisin aihetta niin:

"Tärkeää olivat muotoseikat, eivät uudet ajatukset eikä rakentava kriittisyys"... Mutta tosiaan tällöin mennään strategisen tason asioihin. Minulla puuttuu kyky analysoida mitä kaikkea kyseinen artikkeli kritisio, mutta sen verran jos uskallan analisoida niin puolustushallinto on jämähtänyt paikoilleen. Keskustelu, innovatiivisuus ei ole hyvästä.

Kaveri on Ilkka Puukka nimeltään.

En ole lukenut tuota artikkelia, mutta edelleenkään en kyllä tunnista nykypäivän armeijaa tuosta.

Aikaisemmin tilanne on ollut selvästi enemmän tuon kaltainen, sitä en kiistä.
Mielestäni hyvin kuvaavaa on mm. se tapa jolla eräs entinen PV:n komentaja kommentoi julkisuudessa upseereille tehdyn NATO-kyselyn tuloksia. Kyselyn tuloshan oli, että nuorempi upseeristo suhtautuu NATO-jäsenyyteen selvästi kielteisemmin kuin vanhempi upseeristo.
Tätä tämä ex-komentaja kommentoi kutakuinkin siten että "ei se edes ole luutnanttien tehtävä ajatella tuon tason asioita.."
Kertoo mielestäni itseasiassa aika paljon ennenkaikkea aikaisemmin vallinneesta ilmapiiristä ja asennemaailmasta. Olen kyllä itsekin myös sen ilmapiirin aikana jo armeijassa ollut..mutta siksi voinkin sanoa, että se asia on muuttunut todella paljon ja todella paljon parempaan suuntaan.
Tänä päivänä tilanne on se, että kun kenraali tulee joukko-osastokäynnille ja luutnantilla..tai kersantilla..on kenraalille sanottavaa, niin hän voi sen sanoa ja kenraali kuuntelee ja noteeraa asian. 10-15 vuotta sitten näin ei useinkaan tapahtunut. Ilmapiiri on todella toisenlainen tänä päivänä kuin mitä se on joskus ollut.
Eihän tästä nyt kuitenkaan ole kuin joitakin kymmeniä vuosia, kun ammattisotilaiden rouvillakin oli hyvin ankara ja jyrkkä hierarkia keskenään miesten sotilasarvon ja aseman mukaan. Majurin rouvan ei ollut sopivaa seurustella vääpelin rouvan kanssa ja luutnantin rouvankin kanssa vain vaivoin...ja everstin rouvan kanssa taas piti olla kieli keskellä suuta, ettei vain sanoisi mitään "väärää.."

 

[skärdis]

Tänä päivänä tilanne on se, että kun kenraali tulee joukko-osastokäynnille ja luutnantilla..tai kersantilla..on kenraalille sanottavaa, niin hän voi sen sanoa ja kenraali kuuntelee ja noteeraa asian. 10-15 vuotta sitten näin ei useinkaan tapahtunut. Ilmapiiri on todella toisenlainen tänä päivänä kuin mitä se on joskus ollut.

Hienoa, jos kehitys on kehittynyt.

Silloin reilut 15 vuotta sitten tilanne oli kyllä kaikkea muuta. Muistan kun hra kenraali oli käymässä Sotinpurolla ja päätimme kiertää kenraalin seurueen puskan kautta. Puskassa törmäsimme yksikkömme upseereihin, oisko ollunna pari luutnanttia ja kapteeni. Puhemiehenä toiminut luti totesi ykskantaan, että "mitä kauempaa kiertää, sitä vähemmän kumartaa". Ilmeisesti selitti samalla omaa puskassa kykkimistään ja opasti meitä kiertämään vieläkin kauempaa.

Eihän tästä nyt kuitenkaan ole kuin joitakin kymmeniä vuosia, kun ammattisotilaiden rouvillakin oli hyvin ankara ja jyrkkä hierarkia keskenään miesten sotilasarvon ja aseman mukaan. Majurin rouvan ei ollut sopivaa seurustella vääpelin rouvan kanssa ja luutnantin rouvankin kanssa vain vaivoin...ja everstin rouvan kanssa taas piti olla kieli keskellä suuta, ettei vain sanoisi mitään "väärää.."

Hiekkalaatikolla en ollut, mutta erilaisten upseerien asuinoloihin pääsin tutustumaan.

Olipa hra eversti rouvansa kanssa kuinka korkealla tasolla tahansa, niin melkoisessa läävässä hekin asuivat. Samanlaisissa järkyttävissä mineriittipintaisissa paritaloissa kuin muutkin kapiaiset, jotka sittemmin todettiin asumiskelvottomiksi. Itse totesin ne jo heti ensimmäisellä tutustumisella.

Jos itse olisin ollut everstin puoliso, niin en olisi hetkeäkään katsellut sellaista everstiä, joka asuttaa perheensä sellaisessa kämpässä.

 

[juhapar]

Taisi tuossa viisitoista vuotta sitten olla se taite, jolloin kenraalitkin rupesivat kuuntelemaan reserviläisiä. Näin ainakin Vaara2000-harjoituksessa.

 

[baikal]

Aina haukutte kenraali Hägglundia...minä en ole osannut häntä kyllä haukkua, minusta kenraali on hyvin älykäs ja fiksu ihminen. Ihan oikeasti. Ja kenties hän toi meikä-sotakulttuuriin ripauksen läntistä piirrettä, joka näyttäytyy nyt monella tavalla. Yksi heko-kauppa ei kesää tee eikä talvea kokonaismitassa. Ja tokkopa sitä nyt ihan ääliötä EU-päämajan sotakenraaliksi valittiin, kyllä hänen täytyi jokin mitta siinäkin täyttää. Toki tuollainen valinta on myös poliittinen, mutta silti. Mielestäni saatte kiittää Hägglundia tästä kenraali-alainen-kehityksestä.

 

[skärdis]

Aina haukutte kenraali Hägglundia...minä en ole osannut häntä kyllä haukkua, minusta kenraali on hyvin älykäs ja fiksu ihminen. Ihan oikeasti.

Ei kai sitä kukaan liiemmin epäilekään. Kenraalin arvoon noussut sotilas on kuitenkin käynyt läpi melko monta karsintaa.

Kuitenkaan älykkyys ja fiksuus ei ole minkäänlainen tae siitä, että älykkyyttä käytettäisiin enemmistön mielestä parhaalla mahdollisella tavalla. Sosiaalisista taidoista puhumattakaan.