http://edu.fi/yleissivistava_koulutus/hyvinvointi_koulussa/ekstremismin_ehkaisyVäkivaltaisen ekstremismin ehkäisy
Vihapuhe, rasismi ja jopa väkivaltainen ääriliikehdintä on lisääntynyt eri puolilla Eurooppaa, myös Suomessa. Koulu voi tehdä paljon lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Hyvä itsetunto, yhteisöön kuulumisen tunne ja kokemus aidoista vaikuttamismahdollisuuksista suojaavat syrjäytymiseltä. Koulun tehtävä on opettaa ihmisenä kasvamisen ja demokraattisen kansalaisuuden keskeisiä osaamistekijöitä, kuten avointa mieltä, uteliaisuutta, halua ymmärtää toista, suvaitsevaisuutta sekä demokraattisen väittelyn ja rauhanomaisen konfliktinratkaisun taitoja. Kriittisen ajattelun taidot ovat keskeisiä. Lasten ja nuorten on tärkeä oppia arvioimaan ja kehittämään esitettyjen näkemysten ja todisteiden taustoja ja ratkaisujen puolueettomuutta ja kestävyyttä. Tähän he tarvitsevat koulun aikuisten jatkuvaa mallia, innostavaa ilmapiiriä ja paljon tilaa käsitellä asioita yhdessä.
Koulun tehtävä on varmistaa, että kaikista lapsista ja nuorista kasvaa täysivaltaisia kansalaisia, jotka vievät satavuotiasta Suomea kestävään suuntaan. Koulu voi antaa taitoja, intoa ja hyvän mallin aktiivisen kansalaisen toiminnalle. Koulu voi myös katkaista huonoon suuntaan lähteneen kehityksen pitämällä huolta kaikista ja pitämällä jokaisen mukana yhteisössä.
Opetushallitus on tuottanut oppaan demokraattisen osallisuuden vahvistamiseen sekä vihapuheen ja väkivaltaisen radikalismin ennaltaehkäisyyn kouluissa
Rakentavaa vuorovaikutusta - demokraattisen osallisuuden vahvistaminen, vihapuheen ja väkivaltaisen radikalismin ennaltaehkäisy
Verkkojulkaisu sisältää kotimaisia asiantuntija-artikkeleita, linkkejä lähdeaineistoihin ja hyviin käytänteisiin sekä käännösmateriaalia Euroopan neuvoston ja Unescon tuottamista oppaista. Julkaisu tarjoaa opettajan tueksi ajatuksia etiikasta, ihmisoikeuksista, demokratiakompetensseista, osallisuuden vahvistamisesta, sovittelusta sekä koulun ja poliisin yhteistyöstä. Keskeisenä on ajatus siitä, että koulussa tulee oppia keskustelemaan rakentavasti, kriittisesti ja toisia kunnioittaen myös vaikeista ja kiistanalaisista kysymyksistä. Koulun tulee olla turvallinen paikka, jossa jokainen kouluyhteisön jäsen kokee olevansa arvostettu ja kykenevänsä vaikuttamaan yhteisiin asioihin.
http://www.oph.fi/julkaisut/2017/rakentavaa_vuorovaikutustaRakentavaa vuorovaikutusta
Opas demokraattisen osallisuuden vahvistamiseen, vihapuheen ja väkivaltaisen radikalismin ennaltaehkäisyyn
![]()
Rakentavaa vuorovaikutusta - demokraattisen osallisuuden vahvistaminen, vihapuheen ja väkivaltaisen radikalismin ennaltaehkäisy on tarkoitettu oppaaksi demokraattisen osallisuuden vahvistamiseen sekä vihapuheen ja väkivaltaisen radikalismin ennaltaehkäisyyn kouluissa.
Vihapuhe, rasismi ja jopa väkivaltainen ääriliikehdintä on lisääntynyt eri puolilla Eurooppaa ja myös Suomessa. Hyvä itsetunto, yhteisöön kuulumisen tunne ja kokemus aidoista vaikuttamismahdollisuuksista suojaavat syrjäytymiseltä. Koulun tehtävä on opettaa demokraattisen kansalaisuuden keskeisiä osaamistekijöitä, kuten avointa mieltä, uteliaisuutta, halua ymmärtää toista, suvaitsevaisuutta sekä demokraattisen väittelyn ja rauhanomaisen konfliktinratkaisun taitoja. Kriittisen ajattelun taidot ovat keskeisiä.
Verkkojulkaisu sisältää kotimaisia asiantuntija-artikkeleita, linkkejä lähdeaineistoihin ja hyviin käytänteisiin sekä käännösmateriaalia Euroopan neuvoston ja Unescon tuottamista oppaista. Julkaisu tarjoaa opettajan tueksi ajatuksia etiikasta, ihmisoikeuksista, demokratiakompetensseista, osallisuuden vahvistamisesta, sovittelusta sekä koulun ja poliisin yhteistyöstä. Keskeisenä on ajatus siitä, että koulussa tulee oppia keskustelemaan rakentavasti, kriittisesti ja toisia kunnioittaen myös vaikeista ja kiistanalaisista kysymyksistä. Koulun tulee olla turvallinen paikka, jossa jokainen kouluyhteisön jäsen kokee olevansa arvostettu ja kykenevänsä vaikuttamaan yhteisiin asioihin.
Julkaisulle on tulossa jatko-osa myöhemmin keväällä.
Tekijät: Toim. Satu Elo, Kristina Kaihari, Paula Mattila ja Leena Nissilä
Vuosi: 2017
ISBN: 978-952-13-6351-1 (pdf)
Sarja: Oppaat ja käsikirjat 2017:1
ISSN: 1798-8969 (pdf)
Julkaisu saatavilla seuraavilla kielillä: suomi
Julkaisu:
Linkki itse julkaisuun:
http://www.oph.fi/download/182479_rakentavaa_vuorovaikutusta.pdf