Väkivaltaisen ekstremismin ehkäisy,Opetushallituksen opas

hansai

Supreme Leader
BAN
Väkivaltaisen ekstremismin ehkäisy
Vihapuhe, rasismi ja jopa väkivaltainen ääriliikehdintä on lisääntynyt eri puolilla Eurooppaa, myös Suomessa. Koulu voi tehdä paljon lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Hyvä itsetunto, yhteisöön kuulumisen tunne ja kokemus aidoista vaikuttamismahdollisuuksista suojaavat syrjäytymiseltä. Koulun tehtävä on opettaa ihmisenä kasvamisen ja demokraattisen kansalaisuuden keskeisiä osaamistekijöitä, kuten avointa mieltä, uteliaisuutta, halua ymmärtää toista, suvaitsevaisuutta sekä demokraattisen väittelyn ja rauhanomaisen konfliktinratkaisun taitoja. Kriittisen ajattelun taidot ovat keskeisiä. Lasten ja nuorten on tärkeä oppia arvioimaan ja kehittämään esitettyjen näkemysten ja todisteiden taustoja ja ratkaisujen puolueettomuutta ja kestävyyttä. Tähän he tarvitsevat koulun aikuisten jatkuvaa mallia, innostavaa ilmapiiriä ja paljon tilaa käsitellä asioita yhdessä.

Koulun tehtävä on varmistaa, että kaikista lapsista ja nuorista kasvaa täysivaltaisia kansalaisia, jotka vievät satavuotiasta Suomea kestävään suuntaan. Koulu voi antaa taitoja, intoa ja hyvän mallin aktiivisen kansalaisen toiminnalle. Koulu voi myös katkaista huonoon suuntaan lähteneen kehityksen pitämällä huolta kaikista ja pitämällä jokaisen mukana yhteisössä.

Opetushallitus on tuottanut oppaan demokraattisen osallisuuden vahvistamiseen sekä vihapuheen ja väkivaltaisen radikalismin ennaltaehkäisyyn kouluissa

Rakentavaa vuorovaikutusta - demokraattisen osallisuuden vahvistaminen, vihapuheen ja väkivaltaisen radikalismin ennaltaehkäisy

Verkkojulkaisu sisältää kotimaisia asiantuntija-artikkeleita, linkkejä lähdeaineistoihin ja hyviin käytänteisiin sekä käännösmateriaalia Euroopan neuvoston ja Unescon tuottamista oppaista. Julkaisu tarjoaa opettajan tueksi ajatuksia etiikasta, ihmisoikeuksista, demokratiakompetensseista, osallisuuden vahvistamisesta, sovittelusta sekä koulun ja poliisin yhteistyöstä. Keskeisenä on ajatus siitä, että koulussa tulee oppia keskustelemaan rakentavasti, kriittisesti ja toisia kunnioittaen myös vaikeista ja kiistanalaisista kysymyksistä. Koulun tulee olla turvallinen paikka, jossa jokainen kouluyhteisön jäsen kokee olevansa arvostettu ja kykenevänsä vaikuttamaan yhteisiin asioihin.
http://edu.fi/yleissivistava_koulutus/hyvinvointi_koulussa/ekstremismin_ehkaisy

Rakentavaa vuorovaikutusta
Opas demokraattisen osallisuuden vahvistamiseen, vihapuheen ja väkivaltaisen radikalismin ennaltaehkäisyyn
3ab021e7ff4937891f42e5d8ba78f6cd1b1ff86e.jpg

Rakentavaa vuorovaikutusta - demokraattisen osallisuuden vahvistaminen, vihapuheen ja väkivaltaisen radikalismin ennaltaehkäisy on tarkoitettu oppaaksi demokraattisen osallisuuden vahvistamiseen sekä vihapuheen ja väkivaltaisen radikalismin ennaltaehkäisyyn kouluissa.

Vihapuhe, rasismi ja jopa väkivaltainen ääriliikehdintä on lisääntynyt eri puolilla Eurooppaa ja myös Suomessa. Hyvä itsetunto, yhteisöön kuulumisen tunne ja kokemus aidoista vaikuttamismahdollisuuksista suojaavat syrjäytymiseltä. Koulun tehtävä on opettaa demokraattisen kansalaisuuden keskeisiä osaamistekijöitä, kuten avointa mieltä, uteliaisuutta, halua ymmärtää toista, suvaitsevaisuutta sekä demokraattisen väittelyn ja rauhanomaisen konfliktinratkaisun taitoja. Kriittisen ajattelun taidot ovat keskeisiä.

Verkkojulkaisu sisältää kotimaisia asiantuntija-artikkeleita, linkkejä lähdeaineistoihin ja hyviin käytänteisiin sekä käännösmateriaalia Euroopan neuvoston ja Unescon tuottamista oppaista. Julkaisu tarjoaa opettajan tueksi ajatuksia etiikasta, ihmisoikeuksista, demokratiakompetensseista, osallisuuden vahvistamisesta, sovittelusta sekä koulun ja poliisin yhteistyöstä. Keskeisenä on ajatus siitä, että koulussa tulee oppia keskustelemaan rakentavasti, kriittisesti ja toisia kunnioittaen myös vaikeista ja kiistanalaisista kysymyksistä. Koulun tulee olla turvallinen paikka, jossa jokainen kouluyhteisön jäsen kokee olevansa arvostettu ja kykenevänsä vaikuttamaan yhteisiin asioihin.

Julkaisulle on tulossa jatko-osa myöhemmin keväällä.

Tekijät: Toim. Satu Elo, Kristina Kaihari, Paula Mattila ja Leena Nissilä

Vuosi: 2017

ISBN: 978-952-13-6351-1 (pdf)

Sarja: Oppaat ja käsikirjat 2017:1

ISSN: 1798-8969 (pdf)

Julkaisu saatavilla seuraavilla kielillä: suomi

Julkaisu:

http://www.oph.fi/julkaisut/2017/rakentavaa_vuorovaikutusta

Linkki itse julkaisuun:

http://www.oph.fi/download/182479_rakentavaa_vuorovaikutusta.pdf
 
Nykypäivän Pirkkalan moniste

Pirkkalan moniste oli opetusministeriön, kouluhallituksen ja Tampereen yliopiston psykologian laitoksen opetusmenetelmäkokeilussa tuotettu historian opetusmoniste, jota käytettiin lukuvuonna 1974–1975 Pirkkalan kunnan peruskouluissa viidennen luokan opetuksessa. Julkaisun nimeke on Historia : 5. luokka : ihmiskunnan kehityksen yleispiirteet vanhimmista ajoista nykypäiviin saakka. Muodoltaan se on kuvitettu 95-sivuinen moniste.[1] Tapauksen nousu julkisuuteen aiheutti Suomessa suuren kohun vuonna 1975. Monisteen laati opettaja, maisteri Antti Penttilä.[2][3] Kouluhallituksen puolesta kokeilua valvoi ja ohjasi ylitarkastaja Kari Koukkunen ja Tampereen yliopiston psykologian laitoksen puolesta professori Tapio Nummenmaan johtama PETO (peruskoulun toimivan opetussuunnitelman projekti) -tutkimusryhmä. [1]

Monisteen näkökulma noudatti marxilaista historiankäsitystä ja siinä korostettiin yhteiskuntaluokkia sekä yhteiskuntajärjestelmän riippuvuutta tuotannon rakenteesta. Monistetta pidettiin siksi luonteeltaan neuvostomyönteisenä, ja sen käyttämisestä oppimateriaalina nousi kohu. Väitettiin, että aineisto oli peräisin Neuvostoliitosta, suurimmaksi osaksi kopiota Petroskoissa 1950-luvulla painetusta suomenkielisestä historian oppikirjasta. Monisteessa muun muassa syytettiin Suomen 1930-luvun poliittisia johtajia siitä, että nämä olivat solmineet läheisiä suhteita natsi-Saksaan, mutta toisaalta siinä ei lainkaan mainittu Molotov–Ribbentrop-sopimusta. Toinen maailmansota esitettiin monisteessa vain fasismin ja sosialisminvälisenä sotana eikä monisteesta käynyt ilmi, millä puolella Yhdysvallat osallistui sotaan.[4] Kouluhallituksen pyytämissä asiantuntijalausunnoissa monistetta pidettiin erittäin virheellisenä, aukollisena, harhaanjohtavana ja täysin yksipuolisena. Monisteen sanottiin antavan ”harhauttavan mustavalkoisen kuvan ihmiskunnan historiasta”.[1]

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Pirkkalan_moniste

En vielä ehtinyt lukemaan niin pitkälle, että voisi analysoida..:D
Kiinnostaa lähinnä ovatko löytäneet jotain todistettavasti toimivia keinoja väkivaltaisen ekstrenismin ehkäisyyn.
 
En vielä ehtinyt lukemaan niin pitkälle, että voisi analysoida..:D
Kiinnostaa lähinnä ovatko löytäneet jotain todistettavasti toimivia keinoja väkivaltaisen ekstrenismin ehkäisyyn.

Tottahan toki, nyt vain ensin pidetään vähän salassa nämä keinot, jotka luonnollisesti keksitään moniammatillisen asiantuntijakaartin voimin juuri Ruijan tähden alla....vaikka muu maailma huokaakin turhautuneisuudesta.....lauantaiaamun vesisadetta noituessa keksin heti muutamen:

mahdollisimman monia öljyvaltioiden rahoittamia joikutorneja on rakennettava ympäri Suomenniemeä

muuttaneille on laadittava runsaasti erilaisia ohituskaistoja, jotka takaavat palveluja ja paljasta fyrkkaa mielellään yksityiseltä sektorilta

kalevala-väestön on väännettävä selkäranka luokille, jotta muuttaneet tuntevat itsensä tarpeeksi arvokkaiksi

kalevala-väestön harjoittama raaka vihapuhe on laajennettava käsittämään kaikkea kritiikkiä

eks-virkamiesten pöyristyttävät lausunnot on estettävä

Huhtasaari ja HA on saatava kuriin, kannustimet kuntoon ja hillotolppaan pituutta ja laajuutta

mediakritiikin esittäjien on ymmärrettävä, että he pelaavat putinin pussiin

muuttaneet lapset sopivasti sheivattuina peruskoulun penkille, taustat kyllä tunnetaan

yleisön on ymmärrettävä, että 65 tuhatta uutta asukasta määrittää jatkossa marssijärjestyksen monissa asioissa

kunnon kansalainen tuntee rajatonta maailmantuskaa ja avaa lompakkonsa ammolleen tämän asian edessä

suvivirsi ym. hapatus on saatava pois pilaamasta koulujen arkea

vankiloissa harjoitettu hurraa-huutelu terrori-iskujen puolesta on ymmärrettävää, moskeijoissa tätä ei sentään tapahdu, eihän

Yllä on listaa, joka on pikkusta vaille kerätty viime viikkojen metiatarjonnasta ja kansalaiskeskustelusta, ompa siellä ministeritason käsityksiäkin, pieni osa on kirjoittajan omia ehdotuksia. :rolleyes:
 
Tämän homman takana on Satu Elo. Hän väsäsi tiiminsä kanssa myös sen OPH:n pamfletin, jossa tytöt eivät olleetkaan tyttöjä eivätkä pojat poikia, koska voi olla monisukupuolinen joukossa.

Satu Elo on entinen Satu Honkala. Tämä ET-opettaja oli aiemmin Latokartanon rehtorina ja oli ensimmäinen kuuluisuus, joka kielsi Suvivirret ja oli kristittyjen kimpussa satasella. Latokartano tuli kuuluisaksi siitä, että siellä ei raakaa kiusaamista saatu lainkaan kuriin. Ehkä joku pelasti Honakalan Opetushallitukseen...

Lue huviksesi Latokartanon uutisia Elo/Honkalan ajoilta. Tuohon aikaan (2009) ei milloinkaan kirjoitettu taustoista.

Koulukiusattu tyttö hakattiin – 40 katseli vierestä

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/79382-koulukiusattu-tytto-hakattiin-–-40-katseli-vieresta

Viikissä pahoinpidelty 14-vuotias tyttö hakattiin kateuden takia, kertovat tytön kaverit Helsingin Sanomille.

http://www.iltalehti.fi/helsinki/2009121410776437_hi.shtml

8BdHhtcy.jpeg
 
Jos suodatat pois organisaation virallista linjaa, niin tuossa olisi kasassa varsin hyvät akateemiset perusasiat radikalisoitumisesta. Mutta opettajien opas kun on, niin asiat käsitellään pedagogisesti, eikä muuten.
 
Jep, siinä on selvästi lainauksia kansainvälisistä vastaavista oppaista.
 
Ok, kiitos tiedosta.

Tämä ei taaskaan yllätä yhtään, että on sattunutkin löytymään tekijät ilman ennakkoasenteita.

Baikal ehti ilmeisesti lukemaan koko oppaan..:D
 
Jos suodatat pois organisaation virallista linjaa, niin tuossa olisi kasassa varsin hyvät akateemiset perusasiat radikalisoitumisesta. Mutta opettajien opas kun on, niin asiat käsitellään pedagogisesti, eikä muuten.
Juuri samaan asiaan kiinnitin huomiota.
Toivoa radikalisoitumisen estämisessä on lasten keskuudessa tällaisen oppaan tuella, mutta tämän päivän "alle 17 vuotiaat, jotka voivat todistaa ikänsä" ovat jo menetettyjä mahdollisuuksia. Pidän kuitenkin hyvänä asiana että koululasten keskuudessa nuo asiat voitaisiin ottaa käytäntöön. Tuosta varmasti löytyy näkemyksiä jotka auttavat ihan pelkän kantasuomalaisten kansoittamassa koulussa.
Radikalisoituminen kun ei ole ihonväristä kiinni. Suuntia on erilaisia.
Avainsdanat koulumaailmassa ovat toistensa hyväksyminen, kiusaamisen lopettaminen ja yhteisöön mukaan ottaminen.
 
Back
Top