Venäjän ja Valko-Venäjän suhteesta tulee joltensakin mieleen merikrotit. Naaraskrotti on iso ja harvinaisen ruma (mutta kuulemma sangen makoisa) kala. Koiras puolestaan melko mitätön tirriäinen, jonka ainoa tarkoitus on löytää itselleen naaras. Kun se tässä onnistuu, porautuu se naaraan kylkeen ja vähitellen sulautuu osaksi isompaa kalaa. Molemmille kaloille kehittyy yhteinen verenkiertojärjestelmä ja pikkuhiljaa uros surkastuu, menettäen mm. aivonsa ja silmänsä.
Jos Ukrainan turvallisuuspalvelu ja asevoimat olivat (ovat?) Venäjän soluttamia, niin veikkaisinpa asianlaidan olevan samoin Valko-Venäjänkin kohdalla. Kenties vieläkin kehnommin. Sen sijaan kansalaisyhteiskunnan tasolla näyttäisi olevan eroa Ukrainan hyväksi.
Ikäväkseen Lukašenkalla on harvinaisen vähän pehemeää valtaa. Kuvaavaa on, että häneen liitetään usein epiteetti "Euroopan viimeinen diktaattori". Ukrainan sodan alkuvaiheessa jokin ajatushautomo esitti skenaarion, jossa Venäjän seuraava siirto olisi järjestää pienet
maidanit Valko-Venäjällä.
Näennäisesti tässä olisi kysymys "spontaanista kansannoususta" Euroopan viimeistä diktaattoria kohtaan. Mutta tarkoituksena olisi luonnollisesti nostaa valtaan Venäjälle taatusti myötämielinen hallinto.
Tai sitten Venäjä voisi tarjota Lukašenkan tueksi kaikki rajat ylittävää slaavilaista veljeyttä. Jopa niin läheistä, ettei siitä syleilystä enää koskaan poistuttaisi.
Mutta, kuten
@scip10 totesi:
"Lukashenka on leikkikaverinsa valinnut ja vastaa nyt valinnoistaan." Euroopan viimeistä diktaattoria voisi muistuttaa Paasikiven sanoista:
"Venäläisten muuttumattomana politiikkana on saada, mitä he voivat, niin vähällä kuin mahdollista, ja sitten pyytää lisää."
Voi olla, että Lukašenka viettää unettomia öitä pohtien näitä ja omaa kohtaloaan, kylmän hien liimatessa
comboveria tiukemmin kiinni päänahkaan. Venäjän ja Valko-Venäjän suhteessa hän on kuitenkin aina se pienempi kala.