Valta turmelee

Mikä on paha?

Se, että lain määrittämien opetussuunnitelman perusteiden luomissa rajoissa opettaja kasvattaa isänmaallisuuteen? Vai onko paha, että keskitytään sotahistoriaan (OPSin rajoissa)? Onko se indoktrinaatiota?

Onhan tietysti se pelko, että joku opettaja ei noudata OPSia ollenkaan. Vonkan mainitsemilla pohjoisen nykyisillä aavoilla koulutustyhjiöillä ennen ne pienten kyläkoulujen opettajat vasta valta-asemassa olivat, jos lafkassa oli tyyliin kaksi opettajaa, jotka opettivat 3+3 vuotta samoja lapsia. Pitkä koulumatka voi siinä mielessä olla laadun takeena...
Ja yhä edelleen olen eri mieltä koulun vaihtamisen tärkeydestä ainakin peruskoulutasolla, mutta ymmärrän toki muutkin ajatukset.

Vielä vallankäytöstä: sehän tässä opeduunissakin on olennaista, että saa lapset oppimaan mediakriittisyyttä, huomaamaan vääristyneet valtarakenteet jne. että jälkipolvista on tilannetta muuttamaan.
 
Itse sanoisin näin perjantai-iltapäivän lausuntona että koulutuksessa tulisi löytää jonkinlainen tasapaino sosiaalistumisen ja individualisoitumisen välillä. Eli pitäisi ensinnäkin takoa päähän sen verran tietoa että oppii ajattelemaan kuten muut järkevät yhteisön jäsenet. Toisaalta pitäisi myös oppia kyseenalaistamaan ja ajattelemaan asioita ihan itse eri näkökulmista. Pelkkä sosiaalistuminen tai individualisoituminen itsessään johtaa karmeisiin lopputuloksiin, mutta kun ne saa tasapainoon voidaan kasvattaa demokraattisen maan kansalaisia. Tai jotenkin noin minä tuon olen hahmottanut.
 
Mikä on paha?

Se, että lain määrittämien opetussuunnitelman perusteiden luomissa rajoissa opettaja kasvattaa isänmaallisuuteen? Vai onko paha, että keskitytään sotahistoriaan (OPSin rajoissa)? Onko se indoktrinaatiota?

Onhan tietysti se pelko, että joku opettaja ei noudata OPSia ollenkaan. Vonkan mainitsemilla pohjoisen nykyisillä aavoilla koulutustyhjiöillä ennen ne pienten kyläkoulujen opettajat vasta valta-asemassa olivat, jos lafkassa oli tyyliin kaksi opettajaa, jotka opettivat 3+3 vuotta samoja lapsia. Pitkä koulumatka voi siinä mielessä olla laadun takeena...
Ja yhä edelleen olen eri mieltä koulun vaihtamisen tärkeydestä ainakin peruskoulutasolla, mutta ymmärrän toki muutkin ajatukset.

Vielä vallankäytöstä: sehän tässä opeduunissakin on olennaista, että saa lapset oppimaan mediakriittisyyttä, huomaamaan vääristyneet valtarakenteet jne. että jälkipolvista on tilannetta muuttamaan.

Sie lasket leikkii tosissais.

Olisi pitänyt laittaa hymiö perään.
 
Jep. Jos laatua halutaan määrää kasvattamalla ja laittamalla avustajat opettajien töihin suuremmissa ryhmissä suuremmissa yksiköissä ja vielä tasapäistämällä kasvukeskusten opetus rajoittamalla liikkuvuutta, homma ei toimi. Tuohan on täysin Neuvostoliiton talousoppien mukainen koko tuo Kiurun malli. Olen samaa mieltä pohjatekstin kanssa, vaikka se on Helsinki-keskeinen.

Onhan tietysti se pelko, että joku opettaja ei noudata OPSia ollenkaan. Vonkan mainitsemilla pohjoisen nykyisillä aavoilla koulutustyhjiöillä ennen ne pienten kyläkoulujen opettajat vasta valta-asemassa olivat, jos lafkassa oli tyyliin kaksi opettajaa, jotka opettivat 3+3 vuotta samoja lapsia. Pitkä koulumatka voi siinä mielessä olla laadun takeena...
Ja yhä edelleen olen eri mieltä koulun vaihtamisen tärkeydestä ainakin peruskoulutasolla, mutta ymmärrän toki muutkin ajatukset.
.

Kasvukeskukset ovat nyt ministerin mielessä, eivät syrjäseudut. Muuten hän investoisi lähikouluverkkoon. Koulumatka kun ei ole enää "vähän pidempi" esimerkiksi Kainuussa.

Kaupungeissa vaikuttaa opetusviraston paine. Tasalaatua haetaan nopeimmin katkaisemalla rivistä irti päässeiden päät. Esimerkiksi Helsingin sopimuskoulut tekevät työnsä halvemmalla ja tulokset peruskoulussa ovat paremmat. Esimerkiksi Helsingin kaupungin opetuspäällikön (tunnetaan muiden muassa erityisopettaja Antti Korhosen tapauksesta) elämänikäinen agenda on ollut saattaa sopimusverkon tuo osa pois päiväjärjestyksestä. Nyt kehysriihi ja sopiva ministeri tarjoaa hienon sauman.

Tähän liittyy päääkaupungissa niin monta poliittista juttua, ettei tätä kannata ehkä josain "terveessä" kaupungissa työskentelevän opettajan edes yrittää ajatella pelkästään peruskouluideologian omalla alueella toteutumisen kautta (jos teillä ei kukaan luokassa pitkästy odottamaan toisia, niin hyvä). Suuressa kaupungissa vaikuttaa asioiden henkilöityminen, kiinteistöpolitiikka, kuntaliiton edut ym.

Yleisesti vaikuttaa siltä, että peruskoulu hyväksyy erityisoppilaat kun kyse on oppimisvaikeuksista mutta ei hyväksy, kun kyse on lahjakkaista. Se on peruskouluideologiamme synkkä kääntöpuoli - liian usein mainostettu PISA mittaa itse asiassa määrätyllä tavalla keskinkertaisuudessa onnistumista. Minäkin olen iloinen, että olemme onnistuneet jossain. Mutta on aivan turha höpöttää "erilaisista oppijoista" ja "yhdenvertaisuudesta" niin neuvostoliittolaisessa mallissa, ettei siellä voi olla erityistehtäväväriä kuin vakavissa ongelmatapauksissa.
 
Palaan valtaan. Aukeaa siitä monta linjaa. Työnantajan valta. Vanhemman valta. Proletariaatin diktatuuri. Mitä muuta assosioisi?

Tosin, sanotaan että nykyperheessä valta kuuluu lapsille ja isä on ottanut äidin paikan. Ehkä miespuolisille armeijan käyneille historianopettajille pitäisi - jos he olisivat Magistran kaltaisia - antaa lisätunteja. Nyt mä laitan tämän merkin, vaikka ei ihan ironiaa ollutkaan :)
 
Kiitos - sellaisena tuon "lisätuntiehdotuksen" otan. Itse taidan olla (Baikalin termiä lainatakseni) pahemmanluokan sotilasharpyija ;)
Ja työläisten valtaan liittyen, just oon päivittänyt lukukokemuksena Kommunistisen manifestin. Näyttää siltä, että hissafriikkiys yhdistää meitä Vonka :)
 
Olispa meillä ollut aikoikaan Magistran kaltainen "sotilasharpyija" hissan opettajana, jokaisen sotahullun pikkupojan märkä päiväuni...;)

Eipä silti, itsellä ollut varsinkin historiassa- ja yhteiskuntaopissa aina hyvät opettajat, toisaalta jos aihe vaan muuten kiinnostaa, niin ei siinä edes opettajia tarvita niin paljoa. Molemmista aineista tuli aikoinaan kirjoiteltua ällät ylppäreissä, eri asia onko niillä nyt sitten niin kauheasti ollut käyttöä myöhemmin... :)
 
Kas kas, on tainnut tosiaan Magistra lukea foorumia jo aiemminkin. Eikös ole kuitenkin fantastinen kielikuva``
 
Back
Top