Valtio lahjoittaa strategisen maa-alueen Venäjälle

Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
#1
Hanna Halmeenpää ja Satu Hassi tekivät keskiviikkona 20.5. hallitukselle kirjallisen kysymyksen siitä, että Fennovoiman suunnitteleman ydinvoimalan maa-alue on siirtymässä Rosatomin omistukseen heinäkuun alussa ja maita ollaan kovalla kiireellä pakkolunastamassa. Kuitenkin hallitusneuvotteluissa julkistetussa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa linjauksessa todetaan, että maamme kokonaisturvallisuuden kannalta merkittävien maa-alueiden hankintaan liittyvää lainsäädäntöä tullaan tarkentamaan.

”Nykyisessä kansainvälisessä tilanteessa herättää ihmetystä jo se, että Suomeen ollaan puuhaamassa kolmasosaltaan Rosatomin omistamaa ydinvoimalaa, Rosatomhan on suoraan Venäjän hallituksen alainen ja entiseltä nimeltään Venäjän atomienergiaministeriö”, toteaa Satu Hassi. ”Vielä erikoisempaa on, että laitoksen maa-aluetta ollaan kovalla kiireellä luovuttamassa Rosatomille vaikka samaan aikaan hallitusneuvotteluissa on linjattu että maan turvallisuuden kannalta tärkeiden maa-alueiden ulkomaalaisomistus tullaan ottamaan tarkasteltavaksi”, Hassi jatkaa.

Fennovoiman ydinvoimalan toteutumisesta ei ole vielä varmuutta – silti alueella olevat kiinteistöt on määrätty luovutettavaksi Fennovoimalle toukokuun loppuun mennessä.

”Fennovoima ei ole vielä jättänyt rakentamislupahakemusta eikä edes ilmoittanut, että periaateluvan ehdot täyttyvät. Tämän vuoksi kiire, jolla Fennovoima on pakkolunastamassa Hanhikiven laitosalueen maita, ei tunnu perustellulta”, toteaa Halmeenpää.

http://www.hannahalmeenpaa.fi/hanna...voima-luovuttamassa-maa-alueensa-rosatomille/
 
Herman30

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#2
No entäs sitten? Kyseinen maa-alue sijaitsee Suomen maaperällä ja vaikka omistaja olisi ameriikan presidentti niin mikä estää Suomea pakkopalauttamasta alueen takaisin itselleen jos tilanne vaatii? Siinäpähän Rosatom hyppii tasajalkaa ja irvistelee!
 
Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
#3
Kaunis uni. Sitä maata ei koskaan saada tai oteta takaisin.

Minusta pitäisi pöyhiä huolellisesti kytkennät tässä hommassa.
 
Taitolaji

Ylipäällikkö
BAN
Lahjoittaja
#4
Hanna Halmeenpää ja Satu Hassi tekivät keskiviikkona 20.5. hallitukselle kirjallisen kysymyksen siitä, että Fennovoiman suunnitteleman ydinvoimalan maa-alue on siirtymässä Rosatomin omistukseen heinäkuun alussa ja maita ollaan kovalla kiireellä pakkolunastamassa. Kuitenkin hallitusneuvotteluissa julkistetussa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa linjauksessa todetaan, että maamme kokonaisturvallisuuden kannalta merkittävien maa-alueiden hankintaan liittyvää lainsäädäntöä tullaan tarkentamaan.

”Nykyisessä kansainvälisessä tilanteessa herättää ihmetystä jo se, että Suomeen ollaan puuhaamassa kolmasosaltaan Rosatomin omistamaa ydinvoimalaa, Rosatomhan on suoraan Venäjän hallituksen alainen ja entiseltä nimeltään Venäjän atomienergiaministeriö”, toteaa Satu Hassi. ”Vielä erikoisempaa on, että laitoksen maa-aluetta ollaan kovalla kiireellä luovuttamassa Rosatomille vaikka samaan aikaan hallitusneuvotteluissa on linjattu että maan turvallisuuden kannalta tärkeiden maa-alueiden ulkomaalaisomistus tullaan ottamaan tarkasteltavaksi”, Hassi jatkaa.

Fennovoiman ydinvoimalan toteutumisesta ei ole vielä varmuutta – silti alueella olevat kiinteistöt on määrätty luovutettavaksi Fennovoimalle toukokuun loppuun mennessä.

”Fennovoima ei ole vielä jättänyt rakentamislupahakemusta eikä edes ilmoittanut, että periaateluvan ehdot täyttyvät. Tämän vuoksi kiire, jolla Fennovoima on pakkolunastamassa Hanhikiven laitosalueen maita, ei tunnu perustellulta”, toteaa Halmeenpää.

http://www.hannahalmeenpaa.fi/hanna...voima-luovuttamassa-maa-alueensa-rosatomille/
Voiko joku valistaa minua? Jos Rosatom omistaa vain kolmanneksen ko. voimalasta, miksi alue olisi silloin siirtymässä nimenomaan Rosatomin omistukseen? Tilanne olisi toinen jos Rosatom omistaisi koko voimalan tai edes yli puolet siitä, vai onko tässä jotain, josta ei ole kerrottu?
 
#6
Vihreät heittämässä jälleen kerran - silmät ideologiasta loistaen - kapuloita Fennovoiman rattaisiin.

Huomatkaa muuten Vihervassareiden tehokas Venäjä-kortin käyttö tässä asiassa. Uppoa mediaan (ja kansaan) kuin kuuma veitsi voihin.

Ja @Taitolaji on mielestäni ihan jäljillä. Fennovoimasta Rosatom omistaa edelleenkin vain sen kolmanneksen.

Asia käsitelty. Hajaantukaa! :)
 
Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
#8

Vähänpä sinä tiedät.

SF todellakin luovuttaa Pyhäjoen ydinvoimalatontin venäläiselle laitostoimittajalle, ja pakkolunastukset liittyvät siihen. Näin siitä huolimatta, että hankkeen yllä leijuu uusien pakotteiden vaara ja sota Ukrainassa kiristää EU:n ja Venäjän välejä.
 
Rajajääkäri

Kenraali
Lahjoittaja
#9

Ei helvetti, jos tuo tosi on...ei voi taas kuin päätä puistella, heimoveljien tollouden vuoksi. Se luovutettava maa-alue ei varmaan ole mikään pieni, joten sinne kyllä mahtuu mitä tahansa sotilaallista materiaalia. Maahantuontihan on helppoa, kun laittaa lukittujen konttien kylkiin vaan suuren kyltin, että säteilyvaara, niin ei ole haittaa tullimiehistä, eikä muistakaan viranomaisista. Eivät varmasti avaa kontteja.
 
#10
Mitä enemmän venäläisille/Venäjälle mydään maa-aluieita, sitä pitemmän vipuvarren saavat provokaatioilleen jos niitä pakkolunastetaan takaisin. Aivan päivänselvä juttu, paitsi meidän päättäjille..
 
Tykkäykset: KIM

Taitolaji

Ylipäällikkö
BAN
Lahjoittaja
#11
Vähänpä sinä tiedät.

SF todellakin luovuttaa Pyhäjoen ydinvoimalatontin venäläiselle laitostoimittajalle, ja pakkolunastukset liittyvät siihen. Näin siitä huolimatta, että hankkeen yllä leijuu uusien pakotteiden vaara ja sota Ukrainassa kiristää EU:n ja Venäjän välejä.
Luovuttaa käyttöön rakentamisen ajaksi, mikä on täysin normaalia vai luovuttaa omistukseen? Näissä on suuri ero. Ymmärtäisin, että jatkossa Rosatom omistaa 30 prosenttia toiminnasta ja sitä kautta tontin hallinnasta.

Vastustin ja vastustan yhteistyötä Rosatomin kanssa, mutta argumenttien on oltava kohdallaan. Siis, mikä on lisäongelma sen lisäksi, ettei koko projektiin olisi pitänyt ryhtyä?
 
Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
#12

Missään näkemässäni uutisessa, joka koskee asiaa, ei ole mainittu luovutetaanko omistukseen vai vain "työmaaksi".

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotima...-heinakuussa-alue-aidataan-ennen-sita/685667/

(Sen tiedän, että kaikki työmaalle tulijat rekisteröidään. Siellä työskentelee rakentamisvaiheessa 4000 ukkoa)
 
#13
SF todellakin luovuttaa Pyhäjoen ydinvoimalatontin venäläiselle laitostoimittajalle, ja pakkolunastukset liittyvät siihen. Näin siitä huolimatta, että hankkeen yllä leijuu uusien pakotteiden vaara ja sota Ukrainassa kiristää EU:n ja Venäjän välejä.
Joskus tällä foorumilla menee nämä vainoharhaisuudet vähän yli.

Oikeasti nyt... Mitä väliä? Täytyy olla melkoisen lennokkaat uhkakuvat mielessä, joten voisitko vähän valaista niitä?
 
Tetra

Ylipäällikkö
BAN
Lahjoittaja
ELSO 2.0
#14
Vihreät kovasti haluaisi nähdä Suomessa tuuli-, bio-, ja aurinkoenergian parissa puuhastelua. Silloin ei enää Venäjän kanssa yhteistyö olisikaan epäilyttävää.
 
Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
#15
Oletteko apukoululaisia? Selitän vain kerran, sitten saa puolestani olla.

Suomen energiapolitiikka sidotaan vuosikymmeniksi ulkomaisesta polttoaineesta ja teknologiasta riippuvaiseen ratkaisuun. Suomalaisen teollisuuden hankkeena aikanaan markkinoidusta Fennovoimasta on tullut julkisen sektorin hanke. Arviot sen kannattavuudesta ovat epävarmoja, ydinjäteratkaisu ei ole selvillä. Minua kiinnostaa kuitenkin se, että hankkeella on ulkopoliittisia ulottuvuuksia,

Viimeisimmät kolme ydinvoimalaitoksille annettua periaatepäätöstä Suomessa ovat johtaneet yhteen ongelmalliseen hankkeeseen, joka toimii pääosin ulkomaisella työvoimalla sekä kahteen hankkeeseen, jotka eivät 2010 myönnetyllä luvalla edenneet minnekään. Tietä sinne jo rakennetaan, mutta jos hanke ei etene, tietä voidaan käyttää johonkin muuhun tarkoitukseen,

Mikä on Rosatom? Vuoteen 2004 se oli venäläinen ministeriö. Vuosina 2009-2012 Rosatomissa paljastui 68 ylemmän johdon ja 208 keskijohdon korruptiotapausta. Ne johtivat irtisanomisiin, joten mahdollisesti yhtiö on "puhtaampi" nyt. Rosatom vastaa nimittäin myös Venäjän ydinaseista ja on Putinin erittäin tiukassa ohjauksessa.

Yhtiön korkein päättävä elin on yhdeksänhenkinen valvontaneuvosto, johon kuuluu kahdeksan presidentinhallinnon ja Venäjän hallituksen edustajaa sekä yhtiön toimitusjohtaja. Valvontaneuvoston jäsenet nimittää presidentti Putin. Laitoksen toimittaminen Suomeen on valtionyritykselle merkittävää paitsi taloudellisesti myös poliittisesti. Ydinvoima on yksi Venäjän harvoista korkean teknologian vientituotteista, ja Suomen tiukkoina tunnettujen ydinvalvontaviranomaisten hyväksymä laitos on hyvää mainosta venäläiselle ydinosaamiselle. Voimala on Rosatomin ensimmäinen Aasian ja entisen itäblokin maiden ulkopuolella.

Rosatomilla on ollut poliittista vaikutusta myös Ukrainassa. Kun Rosatom tuottaa valtaosan Ukrainan sähköenergiantuotannosta, Ukrainan liikkumatila kaasusopimuksen suhteen on ollut kapeampi.

Yhdysvallat ja Britannia jäädyttivät ydinvoimayhteistyön Rosatomin kanssa keväällä Venäjän vallattua Krimin niemimaan Ukrainalta.

Rosatomin pääjohtaja Sergei Kirijenko sanoi presidentti Putinille uskovansa, että Suomeen rakennettava ydinvoimala olisi käytössä jopa 80 vuotta. "Tämä tarkoittaa, että toimitamme polttoainetta [uraania] ja suoritamme kunnostus- sekä korjaustöitä 80 vuoden ajan", Kirijenko sanoi Kremlin julkaiseman keskustelun mukaan.

Riittääkö?
 
Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
#16
Ja minussa ei ole vihreää edes lautasella. Puhun ulkopolitiikasta. Tämä keissi on uussuomettumisen huippu.
 
Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
#17
On ehkä hyvä tietää tämäkin, kun niin sinisin silmin leikitään:

Rosatom pyrkii hankkimaan ydinvoimayhtiöistä osuuden ja tarjoaa pääosan rahoituksesta, rakentaa reaktorin ja lopulta hoitaa voimalan käytön. Venäjän ydinvoimaohjelma rahoitetaan valtion budjetista, eikä se ole sidottu ydinvoimasta saataviin tuloihin. Näin ollen hankkeet voidaan priorisoida strategisten poliittisten tavoitteiden mukaan ilman taloudellisia rajoitteita. Kyse on Venäjän valtion laajentumisstrategiasta. Putin on asettanut hallintoneuvostoon FSB:n talodellisen turvallisuuden johtajan Juri Jakovlevin.

Rosatom on aloittanut poliittisen vaikuttamisen Visaginasin ydinvoimalan rakentamiseksi sen jälkeen, kun Liettua torjui kansanäänestyksessä ydinvoimalan rakentamisen. Tuolloin reaktoria oli tarjonnut Hitachi. Liettuan hallitus ei ole kuitenkaan ollut halukas pyytämään tarjousta Rosatomilta. Saksa kieltäytyy ostamasta Rosatom-sähköä uusista Kaliningradin reaktoreista.

Me olemme ihan idässä pojat tässä asiassa.
 
Tetra

Ylipäällikkö
BAN
Lahjoittaja
ELSO 2.0
#20
Saksa kieltäytyy ostamasta Rosatom-sähköä uusista Kaliningradin reaktoreista.
Venäläisen kaasun käyttöä eivät kuitenkaan pidä ongelmana. Mahtaa olla ympäristöllekkin hyvä valinta se kaasu eikä CO2-vapaa ydinvoima...
 
Top