"Vanhojen" kouluttaminen reservinupseeriksi

Taitaa olla jo kuollut viestiketju, mutta täällä on ehkä turvallista menettää poikuus tämän foorumin ensimmäisellä postauksella... aihe kun sattui kiinnostamaan. Lienee syytä perustella kun olen nimittäin aikaisemmin siellä ollut, täydennyskoulutuksessa nimittäin... Aikoinaan tuli lähdettyä ihan miehistöpohjalta liikenteeseen. Nuorena miehenä tuli temuttua KV-tehtävässä rj:na kessun palvelusarvolla. Silloin sai kuulla kitinää siitä, miksi resevin lentskari saa olla kessu ja alaisena on AUK:n käyneitä jääkärin palvelusarvolla olevia taistelijoita. Ehkä siksi, että kitisin kait vähemmän. Ja koska kertaaminen on kyllästymisen äiti tuli sitä tehtyä sen verran liikaa, että aikanaan tuli korpin ja alikin jämät viiden vuoden välein. No silloin oli tosin aika hyvä sijoitus voimassa ja harrastuspohjaltakin tuli tetsattua. Erinäisten vaiheiden kautta tuli sitten käytyä se täydennys AUK ja kessun jämät seurasivat kun tiima tuli täyteen. Änkyräjääränä ja jo hiljalleen ukkoutuvana ikäänkuin kostoksi yhteiskunnalle treenasin 3K cooperkuntoon ja siihen kylkeen vähän maratoonia sekä etunojapumppi silleen, että 60 minuutissa meni läpsystä. Iältä jo setämies, mutta kunnoltaan lähes Sissi-RUK:n varusveijarien tasoa, siis paperilla... RUK:n täyskäri vielä kylkeen vielä ihan nohevassa iässä ja siitä hyvästä aikanaan vanhaksi vänrikiksi. Ja koska se kertaus on edelleen kyllästymisen äiti, niin aikanaan se luutnantin nappulakin napsahti. Nykykertseissä saa tosin olla enimmäkseen miehistötehtävissä, koska vapaaehtoispuolella on runsaasti ylitarjontaa AUK:n ja RUK:n käyneistä. Mutta ne ovatkin mielenkiintosia tehtäviä. Saa perstuntumaa erilaisista johtamiskohtauksista ja joskus kyllä joutuu nykäisemään hihasta, että eikö kuitenkin tehtäisi perusasiat kunnolla ja perseiltäisiin vaikka omalla ajalla. Ja nuoremmille pitää tietysti antaa tilaa turvallisesti yrittää, erehtyä ja oppia. Sitähän se itselläänkin on. Jatkuvaa oppimista. Aina voi vaihtaa tehtävää, aselajia ja asemaa. Välillä piirrellä käppyröitä karttaan esikunnassa ja joskus porata nurmea kankaalla, eli syödä omaa myrkkyään. Mitä järkeä tässä on? Ei sillä ole väliä. Tulipa tehtyä koska se on mahdollista. Reserviläisarmeijaahan tämä kotomaamme harrastaa, joten teen osani kunnes joku päivä en enää kelpaa ja jatkan sitten yksittäisen taistelijan etenemismuotoja vaikka somettamalla. Ja jos fakta, että kaveri ikääntyy on ärsyttävää, niin huoli pois. Aika hoitaa senkin ongelman itse kunkin kohdalla. Laki sallii reserviläistaitojen kehittämisen varmaan kuuden kympin pintaan saakka. Ja mikään ei estä täydennyskoulutuksiin hakeutumista...


Kylläpä nyt juttua tulee. Kv-tehtävissä Suomen alikessu (corporal) rinnastetaan miehistöön, kessu (sergeant) on alin alipäällystön arvo. Ryhmänjohtajat ovat siis alhaalla arvolla kers-ylik, vaikka Suomessa alik on jo ryhmänjohtaja. Yksikään jääkäri ei tietojeni mukaan ole lähtenyt suoraan kessuksi alhaalle.

Kv- tehtävissä voidaan palvelusarvoa korottaa pääsääntöisesti yhdellä pykälällä, jos tehtävä sitä vaatii. Poikkeuksia varmaan on.

Miehistöstä voi tietenkin yletä kersantiksi ja palvelusarvona näin ollen olla tilapäisesti jopa ylikersantti.

Ja koska se kertaus on edelleen kyllästymisen äiti, niin aikanaan se luutnantin nappulakin napsahti. Nykykertseissä saa tosin olla enimmäkseen miehistötehtävissä

No ei uskoisi noin järkyttävän hyvästä miehestä.
 
Joo, puhetta tulee kuin pierua tekstiäkin jonkin verran...

Sen verran tarkennan, että silloin joskus kauan sitten (markka-aikaan) miehistön hippeleitä ylennettiin palvelusarvossa esim. alikiksi, kessuksi tai jopa vääpeliksi (varajojo, kalifi tms.) vika roottoriin. Siis jos sattui päällystön mielestä tehtävään riittävän sopivaksi. Pari roottoria jäksterinä ja sitten vaikka sattumakessuksi ja ryhmyriksi... Se vaan oli järjestelmä silloin sellainen ja kolmiroottorinen... Kakka juttu, mutta sen kanssa oli vain elettävä.

Taisi koiranohjaaja tulla suoraan kersanttin palvelusarvolla hiudena, enkä tiedä (ei kiinnostanut) oliko käivärällä joku muodollinen kurssi tehtävään intistä.

Ja kun tuossa hollin tovi oli välissä edellisestä kovasta reservin kertauksesta niin oli siellä komppaniassa oli positiot jo täynnä sijoitettuja Maakuntaukkoja päällysmiehinä, mutta aina on tilaa yhdelle taistelijalle vaikka komentoryhmän miehistötehtävissä. Sieltä voi sitten nakittaa vaikka rastille kouluttajaksi tai ihan sama mihin tehtävään...

En minäkään olisi uskonut, kun olen mielestäni aina järkyttävän paras, tai vähintään oikeassa, mutta sillä ei firman touhuissa onneksi ole ikinä ollut mitään merkitystä... kaikkia tehtäviä kannattaa kokeilla. Aina oppii uutta.
 
Kv- tehtävissä voidaan palvelusarvoa korottaa pääsääntöisesti yhdellä pykälällä, jos tehtävä sitä vaatii. Poikkeuksia varmaan on.

Noin se menee nykyään mutta vielä 90-luvulla, kun kv-hommissa palkanmaksaja oli puolustusministeriö puolustusvoimien sijaan, tuollaista rajoitetta ei ollut. KFOR oli ensimmäinen uusi missio, jossa tuosta pidettiin kiinni.

Pari kertaa sain nauttia ylikersantin palkkasta vaikka reservissä sotilasarvo oli sotamies ja korpraali.
 
Täydennyskoulutuksiakin oli muinoin RUK:ssa pv:n palkatulle henkilöstölle (SOJO) sekä ressuille, että kadikseen päässeille AUK:n käyneille (JOJO). Nykyään kaiketi SOJO ja reservin täydennyskoulutus ainakin on koplattu samaan kokoonpanoon. Tehokkaampaa yhdenmukaista koulutusta ja isommalla porukalla saa helpommin täysivahvuisia joukkueita kasaan. Yli-innokas reserviläinen ja löijääntynyt virkamies täydentävät toisiaan sopivasti.
 
Back
Top